En edes halua päästää irti

Narsistit parisuhteessa/avioliitossa. Täällä voit keskustella kaikista parisuhteeseen, avioliittoon yms. liittyvistä asioista.

Valvojat: Karju, Notavictim

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Gilda
Viestit: 17
Liittynyt: 19 Huhti 2021, 12:53

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Gilda »

Kommentit ovat taas täyttä asiaa, olennaisen ytimessä.

Kun, Lumiranta, kirjoitit kumppanistasi, että hän:
""... syyttää minua hänen fiiliksensä pilaamisesta. Että "nyt taas heti ahdistaa kun ollaan tekemisissä"",
tuli mieleeni kokemus npd-suhteeni alkumetreiltä. Kumppani teki juuri tuota samaa. Kerran sattui, että hän istui sohvallani huomattavan pahantuulisen oloisena. Kun kysyin, mikä on, hän sanoi ettei tiedä. Halusin toki heti kuulla mistä kenkä puristi.
Hitaasti sain häneltä ongituksi, ettei hän oikeastaan tiennyt haluaako hän lainkaan seurustella kanssani. Enempää ei tarvittu, olin sisäisesti hälytystilassa.
Äkillinen uutinen tuli odottamatta. Hän tuntui olevan aivan aidosti kahden vaiheilla. Hän ei sanonut mitään syytä epäröinnilleen. Jälkikäteen ymmärsin, että tämä oli testi.
Kumppani näytti yllättyneeltä, kun lyhyen keskustelun päätteeksi sanoin, että näin tärkeitä asioita on pohdittava rauhassa ja etten halua häiritä hänen pohdintaansa läsnäolollani. Ohjasin hänet eteiseen. Kerroin odottavani yhteydenottoa vasta, kun hän on päättänyt mitä hän haluaa.
Tässä vaiheessa olin vielä rajoiltani vahvempi.

Ylläolevassa tapahtumassa näkyy jälleen kahden vastakkaisen, toisensa poissulkevan yllykkeen samanaikainen toteutus npd-kumppanilta.
Hän ei tiennyt haluaako olla kanssani, muttei ollut poiskaan lähdössä.
Tottuneesti npd-henkilö loi draaman, jossa kumppani joutui epävarmuuteen hänelle niinkin olennaisesta asiasta kuin suhteen jatkumisesta. Nykyisillä tiedoillani sanoisin tilannetta sietämättömäksi.
Häkellyttävää näin jälkikäteen oli npd:n tyyneys. Hän oli tehnyt tämän ennenkin.
Jos uhri suostuu jatkamaan tällaisesta asetelmasta, eikä havaitse tilanteessa vaaraa, hän saa tehdä palvelemisen ja miellyttämisen maailmanennätyksen eikä sittenkään saa suhteelta sitä mitä odotti.

Miten tarinani jatkui? Npd soitti parin viikon kuluttua. Halusi tavata. Ilahduin soitosta, en ymmärtänyt varoa. Selvästi muistan, että hän mutisi jotakin halustaan jatkaa. Olin niin lumoissani etten sen kummempaa edellyttänyt. Tarina sai jatkoa, koska en ymmärtänyt mikä ilmiö diagnosoimaton npd-luonnehäiriö on. En ollut vielä nähnyt riittävästi.
Kuten niin monet npd-henkilöt, myös tämä oli joustava ja hyvämuistinen, kun aiheena oli tilanteiden ohjailu. Minuun tepsi vuosien kuluessa parhaiten hylkääminen (silent treatment, mykkäkoulu) eli äkillinen suhteen katkaisu. Lopulta sekosin laskuissani kuinka monta kymmentä kertaa npd teki äkkilähtöjään ennen kuin aloin todella tehdä itselleni exit-strategiaa.
Lumiranta
Viestit: 10
Liittynyt: 21 Huhti 2021, 19:49

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Lumiranta »

"tuli mieleeni kokemus npd-suhteeni alkumetreiltä. Kumppani teki juuri tuota samaa. Kerran sattui, että hän istui sohvallani huomattavan pahantuulisen oloisena. Kun kysyin, mikä on, hän sanoi ettei tiedä. Halusin toki heti kuulla mistä kenkä puristi.
Hitaasti sain häneltä ongituksi, ettei hän oikeastaan tiennyt haluaako hän lainkaan seurustella kanssani. Enempää ei tarvittu, olin sisäisesti hälytystilassa.
Äkillinen uutinen tuli odottamatta. Hän tuntui olevan aivan aidosti kahden vaiheilla. Hän ei sanonut mitään syytä epäröinnilleen. Jälkikäteen ymmärsin, että tämä oli testi."


Minun kumppanini tekee jatkuvasti ihan täsmälleen tätä. Hän on pahantuulinen/hapan/ankea, tai en tiedä mitä, mutta selkeästi suupielet alaspäin ja ikävällä tuulella, ja tulee kertomaan minulle yllättäen, että hän ei oikeasti haluaisikaan olla luonani kylässä (mutta on silti tullut), tai oikeastaan ei tiedä, haluaisiko edes seurustella kanssani, ja jos tämäkään ei minua "hetkauta", niin hän kertoo, että hän ei rakasta minua, hän on tullut vain seksin tai jonkun muun hyödykkeen takia, tms. Eli jatkaa ikäviä juttujaan niin pitkään, että saa edes jonkun negatiivisen reaktion ulos minusta, ikään kuin palkintona itselleen tilaa minulle pahan olon. Pitkään minäkin olin näistä tilanteista AIVAN HÄDISSÄNI. Nyt jonkun aikaa olen jo osannut suhtautua niin, että en halua paljastaa hänelle todellista tunnettani noissa tilanteissa (nykyään yleensä en edes tunne enää mitään hätää), vaan yritän pysyä mahdollisimman neutraalina ja vastata jotain sellaista, kuin että "tiedän kyllä", tai "itsehän päätät". Olen jo oppinut, että ei ole mitään, mitä voisin sanoa noissa tilanteissa, joka olisi hänestä sillä tavalla oikein, että hän ilostuisi tai muuten pääsisi ulos siitä myrkyllisestä tunteestaan.

Kun kysyn häneltä, miksi hän jankkaa minulle näitä ikäviä fiiliksiään jatkuvasti - mitä hän kokee hyötyvänsä siitä, että hän toistuvasti kertoo, ettei taidakaan rakastaa minua, ettei halua tavata (mutta tapaa silti), inhoaa ja häpeää minua - vastaus on aina, että hän vain on rehellinen ja puhuu tunteistaan. Ettäkö valehdella pitäisi, tai puhua säästä. No niinpä niin...
Gilda
Viestit: 17
Liittynyt: 19 Huhti 2021, 12:53

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Gilda »

Lumiranta, kerrot kumppanistasi, joka:

"... tilaa minulle pahan olon. Pitkään minäkin olin näistä tilanteista AIVAN HÄDISSÄNI. Nyt jonkun aikaa olen jo osannut suhtautua niin, että en halua paljastaa hänelle todellista tunnettani noissa tilanteissa."

Noin se meni myös minulla, että aloin jättää reagoimatta kun aikaa kului.
Reaktion piilottaminen, se, että hillitsin itseni ulkonaisesti, ei kuitenkaan auttanut. En jaksanut teeskennellä, ettei minuun satu.
Aluksi luulin, että voin kyllä kestää hänen provosointejaan siksi, että ne olivat niin lapsellisia. Ei ollut fiksu ajatus. Kipu oli kipua, vaikka sen aiheuttaja, aikuinen kumppani, oli kuinka lapsellinen ja ymmärtämätön.
Oman käytökseni muuttaminen ei tuonut apua tilanteeseen.
Niin kauan kuin jatkoin npd:n kumppanina minulla oli vain kaksi toimintavaihtoehtoa. Joko reagoin hänen painostukseensa näkyvästi tai - näkymättömästi. Kumpikin yhtä toimimaton ratkaisu.
Teinpä mitä tahansa olin hänen näytelmässään, hänen minulle antamassa roolissa, olipa hän läsnä tai ei, niin kauan kuin suhde muodollisesti jatkui.
Laventeli
Viestit: 34
Liittynyt: 10 Loka 2020, 10:20

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Laventeli »

Mä olen tässä tajunnut, että olen jatkuvasti jonkinlaisessa hälytystilassa. Kroppa ja pää. En enää osaa edes nukkua, ahdistaa ja elämästä kadonnut kaikki ilo. Ja tajuan nyt todella hyvin, että jonkinlainen yhteys mieheen pitää tätä yllä edelleen, vaikkei mitään suhdetta enää olekaan. Kun ei ikinä tiedä mitä on tuloillaan ja jos jotain hyvää olisikin niin sekin kääntyy äkkiä huonoksi! Hiljaisuus, kylmyys, arvostelu, mitätöinti... Tätä settiä toistuvasti ja väliin joku teennäinen välittäminen. Ja aina vaan uskoin, että kyllä tämän on pakko paremmaksi muuttua tms ja nyt tajuan ettei niin tule tapahtumaan ikinä. Hän on sairas ja sellaisena tulee pysymään.

Ja syytä tähän kaikkeen olen todellakin etsinyt itsestäni ja syyllistänyt itseäni järjettömän paljon etten saa kommunikointia enkä välejä kuntoon, mutta kun objektiivisesti katson tapahtumia niin eihän minussa syy ole ollut oikeastaan mihinkään. Hän on vaan täysin kykenemätön normaaliin kanssakäymiseen, sabotoi kaikkea, ja välittää yhtä paljon minusta kuin tyyliin kahvinkeittimestään. Että näillä toteamuksilla mun pitäis oikeasti estää tämä tyyppi kaikkialta sekä aloittaa itseni parantaminen.
Maatuska88
Viestit: 5
Liittynyt: 06 Touko 2021, 10:03

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Maatuska88 »

Lumiranta, mulle on niin tuttua tuo, ettei osaa tai halua päästää irti. Omassa tapauksessani rakkaudesta ei mielestäni voi enää puhua, mulla ei ole mitään romanttisia tunteita jäljellä exääni kohtaan, mutta riippuvuus on hirvittävän voimakas. Emme siis virallisesti ole enää yhdessä mutta meillä on yhteinen lapsi, jonka tapaamisista emme ole saaneet sopimusta aikaan ja ex käyttää tätä asetelmaa jotenkin yrittääkseen painostaa minut takaisin suhteeseen (vaikka toisaalta kiistää tämän täysin). Lähtemisellä ja minut/meidät hylkäämisellä hän on uhkaillut ihan suhteen alusta asti ja on saanut minut aina hätääntymään niin että olen sitten aina ottanut konfliktien syyt niskoilleni ja ikään kuin luopunut omasta tahdostani.
Irtipäästäminen tuntuu ihan mahdottomalta, ja tämä tilanne on jatkunut niin pitkään että alan olla loppuunväsynyt. Olen jatkuvassa hälytystilassa, niin kuin Laventeli tuossa edellisessä viestissä kuvasi. Ja Laventeli, teen juuri tuota, että etsin koko ajan syytä itsestäni ja syyllistän itseäni siitä, etten saa kommunikointia enkä välejä kuntoon. Jotenkin mulla on koko ajan sellainen tunne, että jos vain löytäisin oikeat sanat tai keksisin jonkin ratkaisun jota en ole vielä tullut ajatelleeksi, kaikki loksahtaisi kohdalleen. Pyöritän samoja asioita päässäni ihan kaiken aikaa. Exän ehdot (joskin hän kiistää asettavansa mitään ehtoja, vaan sanoo vain ”miten asiat ovat”) ovat ne, että joko hän on jatkuvasti (mieluusti päivittäin) läsnä lapsen elämässä tai sitten ei ollenkaan. Välillä olemme tiiviimmin tekemisissä ja silloin asiat ovat suht ”hyvin”, hän on hyvällä tuulella (vaikka pohjimmiltaan tuntuukin olevan aina vihainen), mutta sitten jos ja kun väsyn ja haluaisin etäisyyttä, hän ei kestä sitä ja alkaa raivota. Huoltajuutta hän ei tavoittele itselleen, joten tavoite lienee juuri se, että olisimme edelleen ikään kuin yhdessä. Välillä ajattelen, että olisi helpompaa vain antaa periksi ja palata yhteen. Mutta sitten ajattelen, miten vaikeaa yhdessäoleminenkin oli ja miten raskasta on elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan omasta mielestään väärässä ja jota pitää kaiken aikaa varoa loukkaamasta. Haluaisin pitää etäisyyttä mutta niin, että hän olisi kuitenkin lapsen kanssa tekemisissä. Olen yrittänyt selittää ja järkeillä tätä asiaa hänelle mutta tuntuu kuin vastassa olisi kiviseinä.
Maatuska88
Viestit: 5
Liittynyt: 06 Touko 2021, 10:03

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Maatuska88 »

Gilda, kirjoitit ”Kykenin ottamaan vastaan järkevää tietoa väkivaltaisista kumppaneista. Heitä on tutkittu todella paljon. He toimivat ennustettavasti, konemaisesti ja he voivat olla kohtalokkaalla tavalla vaarallisia. Takerruin tuohon tietoon kaksin käsin. Aluksi etsin tietoa vain siitä miten voin jatkaa suhteessa. Tajusin olevani läheis-addikti. Ja addiktithan eivät toivu jatkamalla riippuvutta aiheuttavan aineen nauttimista. Ensimmäinen edellytys addiktiosta toipumiseen on irrottautua fyysisesti addiktoivasta aineesta, miksei siis myös henkilöstä.”
Mulle tuo ajatus addiktiosta on alkanut käydä päivä päivältä selvemmäksi. Olen ihan fyysisesti sairas silloin kun exäni on raivostunut ja häipynyt tai uhkaillut häipyvänsä kokonaan enkä ole saanut häneen yhteyttä. Menen sisäisesti paniikkiin, tuntuu etten selviä, pelkään, että hän tekee itselleen jotain (on uhkaillut sillä epäsuorasti monta kertaa). Ja sitten se voimakas helpotuksen ja rauhan tunne, kun taas kuulen hänestä. Kuin saisi annoksen huumetta ja kaikki olisi taas hyvin (vaikkei olekaan). No, en ole huumeita kokeillut, mutta nikotiinista olin joskus riippuvainen, ja tämä on jotain pahempaa. Tajuan, ettei tämä ole terve eikä terveellinen suhde, mutta en tiedä miten pystyisin olemaan ilman. Fyysisen etäisyyden pitäminen ei ole ongelma mutta se, etten kuulisi hänestä ja tietäisi, että hän on elossa, tuntuu liian pelottavalta.
Laventeli
Viestit: 34
Liittynyt: 10 Loka 2020, 10:20

Re: En edes halua päästää irti

Viesti Kirjoittaja Laventeli »

Tämä riippuvuuden oivaltaminen on ollut mulle aika ratkaiseva juttu. Että olen riippuvainen aivan k u s i päisestä miehestä eikä se ole mitään rakkautta minunkaan puolelta vaan riippuvuussuhde. Alussa toki rakastuin suht hulluna ja luulin että hänenkin fiilikset oli ihan todellisia mua kohtaan, kunnes tajusin ettei hänellä edes ole valmiuksia tällaiseen monimutkaiseen elämykseen kun rakkaus. Alkusuhde oli mahtavan intohimoista räiskyntää ja odotukset oli (liian) kovat hänen suhteen, jopa ajattelin että hän vois olla mun elämänkumppani ihan arjessa jne. Niin suuren vaikutuksen hän minuun teki. MUTTA alusta lähtien hän on saanut mut muuttumaan ihan kummalliseksi miellyttäjäksi, joka kestää minkälaista kohtelua hyvänsä. Kunhan ei vaan jää yksin. Sen pelon hän minussa sai herätettyä ja koko suhteen ajan olen pelännyt koska hän lähtee, koska en enää kelpaa, koska hän tapaa jonkun uuden... Näillä epävarmuuksilla hän on mua piinannut. Tuonut ihan jatkuvasti esille kuinka huono olen, sekä käytöksellään että sanoilla. Nytkin näen silmissäni hänen tympääntyneen ja halveksuvan ilmeen, tuntuu että tuo ilme oli hänen naamallaan aina kun minä olin lähettyvillä :D

Eli tämä on se koukku ja siitä rimpuilen nyt eroon totuttamalla itseäni tähän totaaliseen yksinoloon ja siihen, etten enää edes ajatuksen tasolla haaveile sovusta tai mistään suhteen tapaisestakaan tämän tyypin kanssa. Yritän hyväksyä etten ikinä saa asioita keskusteltua tai että mitään välejä häneen voisi olla. Eli hyväksyä tosiasia, että oli pelkkä virhe koko suhde ja olisi saanut jäädä kokematta koko hulluus.
Vastaa Viestiin