Haluan kirjoittaa tarinani ja kuulla kokemuksia / kommentteja ja ajatuksianne tästä. Monesti narsisteista puhutaan pahoina, väkivaltaisina kostajina, etenkin Suomessa. Tämä tarina on toisenlainen. Tapasin työmatkalla toisessa maassa miehen, joka vei jalat alta saman tien. Aloitimme heti etäsuhteen, joka päivä puhelin kävi kuumana. Hän oli uskomattoman vetovoimainen, komea, jne. Lähdin pian tapaamaan häntä toiseen maahan. Kemia välillämme oli todella voimakas. Maalailimme yhteistä tulevaisuutta. Musta tuntui että olin löytänyt sielunkumppanin. Huumorintajumme kävi hyvin yhteen. Hän oli kohtelias ja ihana. Ensimmäinen tapaamisemme oli hauska ja iloinen. Lähdin kotiin ihan rakastuneena. Pian varasin taas uuden matkan hänen kaupunkiinsa. Tähän oli 8 viikkoa odotusaikaa. Puhelin kävi jälleen kuumana. Pitkien puheluiden aikana aloin huomaamaan, että hän dominoi keskusteluita hyvin voimakkaasti, ja puhui lähestulkoon aina itsestään. Hän myös vastasi viesteihini ihan milloin huvittaa eikä vastannut esittämiini kysymyksiin. Monesti jos puhuin hänelle ikävästä, kärsimättömyydestäni tms. hän vaihtoi puheenaihetta siihen, kuinka ihanaa ja upeaa rakkautemme on. Siis ihan pelkkää Love Bombingia. Huomasin myös ettei hän muista mitä olin elämästäni kertonut. Ennen tapaamistamme hän soitti minulle erään kerran, itki ja sanoi olevansa todella paha ihminen. Yritin todella udella mitä hän tarkoittaa, mutta hän itki ja lopetti puhelin, sanoi vain voivansa todella huonosti. Olin erittäin hämmentynyt. Seuraavana päivänä hän soitti ja kertoi voivansa huonosti, ja että nyt olin "nähnyt" hänet aallonpohjalla. For good and bad times. Lentoa edeltävänä iltana hän soitti ja alkoi kertoa jostain ex naisystävästään, joka on tuhonnut hänet. Hän oli tästä jo eronnut, mutta nainen oli pyytänyt hänet käymään koska naisen äiti oli kuollut ja tämä oli surullinen ja yksinäinen. Hän kertoi pokkana käyneensä lohdutuskäynnillä, mutta vain lohduttaneensa naista. Tässä vaiheessa en enää kyennyt lentojani perumaan, mutta olin täysin epäuskoisen hölmistynyt miehen kertomuksista. Täytyy sanoa että tässä vaiheessa oli riittävästi red flags jo heiluttamassa mulle.
No, menin viikonlopuksi toiseen maahan toiseen kaupunkiin. Mies oli kovin surullinen, kertoi olevansa aivan loppu ja epätoivoinen, puhui paljon tästä em. ex naisystävästä, käytti minua ikään kuin terapeuttinaan. Olin jälleen todella epäuskoinen, ihan kuin sumussa. Olin hotellissa ja toisena päivänä tää goustasi mut ja vietti päivän jossain muualla, sanoi että tyttärensä kanssa kävi kahvilla jne. Toki tiesin että hänellä on tytär. Siis hitto miten paha mieli tuli, eikö hän voinut viettää aikaa mun kanssa kun olin tullut kauempaa kalliilla lennoilla. Kaiken kaikkiaan tää tapaaminen oli ihan fiasko.
Ennen lähtöni sovimme että jatkamme etäsuhdetta. Olin silti täysin hänen lumoissaan.
Viestit väheni hänen osaltaan, puhelut väheni, yritin kysellä ja pommittaa miten hän voi jne. Täysin välinpitämätöntä kohtelua hänen puoleltaan. Pyysin häntä olemaan rehellinen missä mennään. Sanoi vain rakastavansa mutta on vaikeassa tilanteessa. Välillä hän soitti, ja kehui minulle kuinka hän kunnioittaa ja palvoo ex- vaimoaan, kuinka hänellä on ollut kymmeniä naisia eron jälkeen, ja nämä naiset edelleen viestittelevät hänelle eikä hän edes muista miltä he näyttävät. Hänen kaikki ongelmansa olivat muiden syytä. Olin todella henkisesti loppu, surullinen, epäuskoinen, mihin katosi se ihana ja reipas sielunkumppani jonka tapasin silloin ensimmäisellä kerralla?
Joka aamu ajattelin, että tänään jätän hänet. Pystymättä siihen. Tätä kesti muutaman viikon. Kärsin jatkuvasti ahdistuksesta, stressistä, huolesta, surusta. Tunsin olevani arvoton ja itkin usein. Odotin hänen viestejään kuin kuuta nousevaa. Täydellinen TraumaBond. No, pari päivää sitten laitoin hänelle viestin, jossa tyhjensin kaiken tuntemani paskan fiiliksen ja hänen tekemänsä virheet. Ja kerroin että haluan nyt lopettaa tämän. Viestin jälkeen hän soitti, ja sanoi ymmärtävänsä kyllä, mutta syy on minun, koska en jaksa odottaa että hänen elämänsä tulee kuntoon. Että hän kuvitteli minun olevan A strong woman, joka kestää etäsuhteen ja hänen ongelmansa. Hän sivuutti jälleen tunteeni kokonaan ja sanoi, että en tule koskaan löytämään ketään hänen kaltaistaan. Just go and search.
Valitettavasti koen erittäin suurta surua tämän suhteen loppumisesta, vaikka sitä ei voi ajatella järjellä. Tavallaan olen helpottunut, mutta surettaa olla jälleen nk. yksin. Olin totaalisen rakastunut illuusioon. Miehen paljastuminen narsistiksi oli myös täysi yllätys. Lopulta, mitä jäi käteen, on oppi siitä, että intuitioon kannattaa ehdottomasti luottaa. Nyt päivä kerrallaan eteenpäin.
Mun tarina
Valvojat: Karju, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 11 Elo 2023, 07:35
Re: Mun tarina
Moi, on karua ja valitettavan tuttua luettavaa. Kuulostaa, että olet ollut tosi hereillä suhteessa, huomannut varoitusmerkit ja luottanut intuitioosi. Sillä tavoin pääsit aikaisessa vaiheessa eroon miehestä. Tottakai tunnet surua suhteen menettämisestä, olit kuitenkin panostanut siihen paljon ja rakastunut mieheen. Suhteen pituus ei ole mittari sille, mitä se on sinulle merkinnyt.
Itselläni päättyi 3,5v. suhde alkukesästä, mutta aikaisemmista suhteista yksi, joka kesti romanttisessa mielessä vain kolme kuukautta, oli yksi elämäni raskaimmista päästä yli. Kyseessä oli silloinkin narsistimies. Ja kuten sinullakin, mies ei ollut koskaan väkivaltainen, eikä suoraan ilkeä, vaan erittäin kiltti, viehättävä, herkkä ja haavoittuva. Toisaalta kuitenkin hän oli taitava manipuloimaan ja syytti kaikista ongelmistaan muita, hylkäsi ihmisiä julmasti ja taakseen katsomatta mitä pienimmästä syystä. Hänellä oli kymmenien naisten "haaremi", jotka vain odottivat hänen soittoaan tai ilmestymistään. Mies oli hyvin erikoislaatuinen, äärimmäisen älykäs ja hauska. Hän osasi ottaa ihmiset "haltuun" karismansa avulla. Elämä hänen kanssaan oli ihan taianomaista ja kun hylkääminen tapahtui, minulla kesti kaksi vuotta päästä siitä yli.
Muiden elämäni narsistien kanssa näin varoitusmerkit, mutta ignoorasin ne, tämän yhden kanssa meni kymmenen vuotta, ennenkuin oivalsin, että hänessä oli jotain outoa. Nyt suhteesta on 20 vuotta ja muistelen tätä miestä edelleen Elämäni Rakkautena ja vasta nyt osaan oikeasti miettiä niitä omituisia, päätä sekoittavia asioita, joita siinä suhteessa tapahtui niin lyhyessä ajassa.
Olet luottanut intuitioosi ja se on kannattanut. Olen huomannut useissa tarinoissa -myös omassani- toistuvan lauseen, että jos vain olisin luottanut intuitiooni, en olisi joutunut tähän tilanteeseen. Minulla on ollut vahva intuitio kaikista, paitsi yhdestä miehestä, että tässä on jotain mätää, epärehellistä, outoa, selittämättömän ahdistavaa jne. Se onkin sitten omaa problematiikkaani, miksi aina ignooraan varoitusmerkit ja heittäydyn suhteeseen yksi toistaan pahemman narsistin tai jopa psykopaatin kanssa. Etsin heitä käsiini vaikka maailman ääristä. En tiedä mistään muusta, en osaa tervettä parisuhdetta.
Siinä mielessä olet vahvoilla, tunnistit varoitusmerkit, luotit vaistoosi ja teit niinkuin sinulle oli oikein. Silti asia vaatii varmasti aikaa ja työskentelyä, voimien keräämistä asian käsittelyyn ja surusta selviytymiseen.
Kiitos kun jaoit tarinasi, siinä on ainakin minulle paljon mietittävää <3

- Viestit: 395
- Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29
Re: Mun tarina
Kiinnitin huomioni siihen, että hän käytti sinua kuin terapeuttina. Minulla loppui pitkä suhde narsistin kanssa siksi, että hän löysi uuden. Hän kertoi minulle uudesta kuin äidille tai terapeutille. Mistä se johtuu?
-
- Viestit: 2
- Liittynyt: 25 Elo 2023, 11:26
Re: Mun tarina
Hei Annimus
Tuo sun kirjoittamasi on kuin omasta kynästäni kirjoitettu. Voin samastua siihen ihan täysillä.
Ja tuo haaremi, useimmiten hänen keskustelunsa koski naisia tavalla tai toisella. Uskon että hänellä oikeasti on haaremi lohduttamassa, ja että hän voi käyttää kutakin naista eri tarkoituksiin.
Hän sanoi vielä viimeisen puhelumme aikana, että "ehkä mä olin liian rehellinen sulle". Hahhaha. Ihan selittelyä jälleen. Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli se, että hän oli erityisesti nostanut jalustalle tyttärensä, mutta pojastaan hän ei puhunut koskaan mitään hyvää. Surullista. Poikahan on pahin kilpailija hänelle.
Ja aina jos kerroin jotain missä olin onnistunut, hän ei koskaan iloinnut kanssani eikä onnistellut, vaan aina vaihtoi puheenaihetta, että "Minäkin....." ja kertoi jonkun asian missä hän oli onnistunut tai menestynyt, tosin nää jutut ei varmaan ees ollut totta.
Mä olin totaalisen ihastunut siihen mielikuvaan miehestä, joka hän oli ensi tapaamisellamme. Sitä miestä ei ollut olemassa. Ja kyllä, kaiken kaikkiaan tuo 3 kk oli henkisesti tosi raskas ja ahdistava aika, ihan kuin psykologista sodankäyntiä. Aina kun puhelin soi ajattelin jo ennen vastaamista, että mitäköhän nyt taas.... Nyt olenkin ollut tosi väsynyt kun aikaa on kulunut viikko suhteen lopettamisesta. En ole enää surullinen, vaikka joka päivä tää tyyppi on mielessä vieläkin.

- Viestit: 10
- Liittynyt: 05 Kesä 2023, 12:42
Re: Mun tarina
Hei, luin tarinasi Toporiina ja samaistuin itsekin moneen kohtaan. Alkuun siinä hurmausvaiheessa he osaavat olla juuri tuollaisia että saadaan se toinen koukutettua ja tulee se tunne että rakastuu aivan silmittömästi. Sitä niin haluaa uskoa ja luottaa toiseen niin että voi menettää oman arvostelukykynsä kun on niin sen toisen pauloissa. Ainakin itselleni kävi niin. En luottaisi tuollaiseen mieheen. Jos hän asuu vielä toisessa maassa niin hän voi touhuta siellä ihan miten vaan selkäsi takana. Valehtelu ja salailu on niin tyypillistä narsisteille. Kun matkustit hänen luokseen toistamiseen niin tuollainen vetäytyminen ja tekosyiden keksiminen ovat tunnekylmää, omatunnotonta ja välinpitämätöntä käytöstä sinua kohtaan. Tuskin mikään etäsuhde tulisi toimimaan. Epäilisin häntä aina jos olisin ollut tilanteessasi. Narsisteille salailu ja valehtelu sekä manipulointi mm.ghoustaaminen on tyypillistä sekä uskottomuus. Pysy lujana äläkä mene koskaan takaisin jos hän ottaa yhteyttä. Narsistit eivät muutu. He rikkovat ihmisiä ja laittavat uhrinsa kärsimään.