Miten toimia piilonarsismin tunnistamisen jälkeen?

[kelp]

Olen ollut puolisoni kanssa vuosia. Nyt tulin kohtaan, jossa aloin tutkimaan huomattavasti tarkemmin narsismia ja huomasin, että puolisoni on ollut koko tämän ajan haavoittuva narsisti (piilonarsisti). Uskaltaisin sanoa, että olen täysin varma tästä. Asiaan liittyy monia ulottuvuuksia, kaikki viittaa narsismiin. (On kyllä pieni osa narsismin kuvauksiin liittyviä lauseita, jotka eivät välttämättä aivan täsmää, mutta niitä on vain pieni osa, ja todella vahvoja täsmääviä asioita on paljon.)

Narsismidiagnoosi on mennyt koko tämän ajan kaikilta ohi, myös itseltäni, vaikka olen kiinnostunut näistä aiheista. Nyt haluan lähteä purkamaan tätä asiaa. Mielestäni on oikein, että puolisoni itse ja hänen läheisensä saa tietää, ja on väärin (kaikille haitallista), jos he eivät saa tietää. Olen vakuuttunut tästä mm. siksi, että kyseessä on myös pienen lapsemme tulevaisuus ja mielenterveys.

Puolisoni kiistää valtavalla voimalla, että hänellä olisi mitään häiriötä tai mielenterveydellistä ongelmaa. Hänellä on toinen diagnoosikin kyllä vuosien takaa ja varsin paljon terapiaa jo käytynä, mutta puolisoni kääntää asian niin, että hän on täysin parantunut ajat sitten.

Yritän nyt miettiä useankin toimintasuunnitelman välillä miten voin lähteä purkamaan tätä vyyhtiä. Yksi nyt pohtimani asia on: kumpi on järkevämpää, yrittää ensin saada puoliso havahtumaan asiaan (ilmeisesti jotenkin muuten kuin että minä yrittäisin tätä tehdä) vai yrittää ensin saada puolison läheiset havahtumaan?


NUT:in sivuston osalta mietin, että vaikka siellä on paljon hyvää tietoa, niin puuttuukohan sieltä joitakin sellaisia sivuja, jotka voisivat vielä paremmin auttaa narsistia itseään tai hänen läheisiään havaitsemaan narsismi? Sellaisia sivuja, joita voisi heille suositella, ja jotka he malttaisivat lukea loppuun asti. Esimerkiksi aikuisen narsistin vanhemmalle voi olla äärimmäisen vaikeaa hyväksyä tai edes kuvitella lapsellaan narsismia. Pitäisiköhän tätä varten olla artikkeli? Esimerkiksi jotain tällaista (en ole ammattilainen tässä, joten tekstissä voi olla virheitä):

Narsistilta itseltään, hänen puolisolta ja läheisiltään, terapeuteilta ja ystäviltä jää usein kokonaan tunnistamatta narsistin narsismi. Piilonarsistin ja piittaamattomankin narsistin käyttäytyminen voi olla monimutkaista ja hienovaraista, ja se ei välttämättä vastaa yleisiä stereotypioita narsistisesta käyttäytymisestä. Narsismi saattaa jäädä huomaamatta mm. näistä syistä:

• Monimutkainen käyttäytyminen: Vaikka narsismiin liittyy tyypillisesti itsekeskeisyys ja suuruuskuvitelmat, monet piilonarsistit voivat päällisin puolin vaikuttaa epävarmoilta, herkiltä tai jopa nöyriltä. He saattavat olla sisäisesti hyvin kriittisiä itseään kohtaan ja kaivata ulkoista vahvistusta muilta, mutta eivät välttämättä ilmaise tätä avoimesti.

• Stereotypiat: Yleinen käsitys narsistista on henkilö, joka on itsevarma, dominoiva ja joka jatkuvasti tavoittelee huomiota. Jos joku ei vastaa tätä stereotyyppiä, hänen narsistisia piirteitään ei välttämättä tunnisteta.

• Adaptiiviset piirteet: Joissakin tilanteissa narsistiset piirteet voivat näyttäytyä positiivisina tai adaptiivisina. Esimerkiksi työelämässä itsevarmuus ja voimakas kilpailuvietti voivat näyttäytyä johtajuutena.

• Ristiriitainen käyttäytyminen: Piilonarsisti saattaa olla välillä empaattinen, huomaavainen ja rakastava, mutta toisinaan taas itsekeskeinen ja manipuloiva. Tämä voi tehdä heidän käyttäytymisestään vaikeasti tunnistettavaa.

• Läheisten sopeutuminen: Läheiset voivat oppia sopeutumaan narsistin käyttäytymiseen ja pitämään sitä normaalina, erityisesti jos suhde on kestänyt pitkään. He voivat myös alkaa epäillä omaa arvostelukykyään tai tuntemuksiaan, jos narsisti kiistää tai vähättelee heidän huoliaan.

• Ymmärryksen puute: Kaikilla ei ole tietoa tai ymmärrystä persoonallisuushäiriöistä. Vaikka henkilö tunnistaisi läheisessään ongelmallista käyttäytymistä, hän ei välttämättä osaa yhdistää sitä narsismiin.

[Gilda]

Hyvä, kelp,

julkisesti tehty puolison nimittäminen haavoittuvaksi tai miksikään muuksikaan narsistiksi, johon kirjoituksessasi viittaat, ei ole osoittautunut hyväksi käytännön keinoksi selviytyä ongelmasuhteesta selvemmille vesille.

Se, että kertoisi läheisille tai muulle laajemmalle tuttavapiirille, että on päätynyt johonkin mielenterveyden vinoutumisesta tai hauraudesta kertovaan taudinmääritykseen kumppaninsa kohdalla, kääntyy amatööridiagnoosin tehnyttä vastaan.
Julkisesti ja tunnistettavasti tehtyä leimaavaa nimittelyä kuten narsistiksi kutsumista, voi joku pitää aivan aiheellisesti kunianloukkauksena, josta voi saada rangaistuksen.

[kelp]

Pidän kirjoitukseni tälle foorumille hyvin ei-tunnistettavana. Kirjoituksesta ei esim. selviä sukupuolet.

Jos mietitään kunnianloukkausaspektia ja amatööridiagnoosin kääntymistä sen tehnyttä vastaan, niin missä mahtaa mennä raja? Ääripäät voisivat olla: absoluuttinen luokittelu ilman diagnoosia ja perusteita vs. mahdollisimman epämääräinen terminologia kuten "itsekkäitä piirteitä" ja yleistä tilanteiden kuvailua ottamatta narsismiin suoraan kantaa lainkaan. Jos kukaan ei sano mitään, en sano kenellekään mitään, niin se ei varmasti ole hyvä ratkaisu. Mikä on hyväksi osoittautunut käytännön keinovalikoima?

[Gilda]

Jos, kelp, mietit mitä voisit tehdä tilanteessasi, on aina osoittautunut hyväksi keinoksi aloittaa kerän purkaminen itsestä. Sillä, niinhän se on, että voimme kohentaa parisuhteen osapuolista vain itseämme ja omaa suhtautumistamme.

Kun olet tutkinut puolisosi ja narsismin suhdetta niin, oletko ottanut selvää omasta tilanteestasi?
Oletko ehkä huomannut itsessäsi narsismin uhrin piirteitä, jotka olisivat ilmenneet 15 vuoden yhteiselämän aikana? Ovatko ne mahdollisesti voimistuneet, ja miten olet ylipäätään selviytynyt narsistin puolisona? Narsistin elämänkumppanina ei kukaan ymmärtääkseni säästy vaurioitta.
Olisiko kerän avaaminen mahdollista käynnistää niin, että kuvailisit, millaista kuormitusta puolisosi haavoittuva narsismi on sinussa saanut vuosien varrella saanut aikaan.

[kelp]

Ehkä en tunnistamisen takia kovin tarkkaan kuvaile käytyjä terapioita, mutta niitä on puolin ja toisin käyty paljon. Sanoisin, että minulla on hyvä käsitys itseni asioista. Olen erittäin kiinnostunut niistä ja olen saanut ihan hyvää palautetta itsetuntemuksesta ja yleisesti asioiden analysoimisesta. Toisin sanoen käsitykseni itsestä pohjautuvat hyvin paljon psykoterapeutilta saamaani palautteeseen, joka lisää näiden käsityksien objektiivisuutta.

Narsismin uhrin piirteeni ovat ehdottomasti erittäin paljon voimistuneet sen myötä, kun saimme lapsen. Sen jälkeen kaikki on ollut todella hämmentävän erikoista ja epätavallista. Ennen lasta oli vaikeaa ja tiedossa olevia ongelmia, mutta lapsen jälkeen puolisoni muuttui vielä huomattavasti jyrkemmäksi ja huonovointisemmaksi, hämmentävä käytös moninkertaistui. Itse olen pysynyt (juuri ja juuri) kasassa, joskin pahan olon määrä on usein ollut valtava.

Terapeuttini pitävät minua poikkeuksellisen kärsivällisenä, sanovat, että moni olisi ajat sitten ottanut eron näin huonosti kohtelevasta puolisosta (tämä oli jo kauan ennen varsinaisia vaikeita aikoja, jotka ovat alkaneet lapsen jälkeen). Ehkä en nyt tarkemmin syvenny siihen miksi minulla näyttää olevan poikkeuksellisen korkea toleranssi vaikeaan elämään, mutta minun stressini näkyy lähinnä lyhyesti kuvailtuna jännittymisenä. Pystyn onnekseni silti riittävästi nukkumaan, käymään toistaiseksi töissä jne. Pystyn olemaan lapselleni vanhempi niin kuin haluan – joskin vain silloin, kun puolisoni ei ole estämässä, mitä hän tekee valtavasti myös puhelimen kautta.

Kuormituksen osalta lyhyt versio on, että puolisoni on vienyt minulta aikaresurssia aivan valtavasti, kuormittanut valtavasti. Olen joutunut käyttämään usein kaiken aikani puolison asioiden hoitamiseen tavalla tai toisella. Kotityöt olen tehnyt kokonaan (nyt vasta ymmärrän NPH:n korrelaation siihen), valtavasti olen tutkinut psykiatrisia asioita, yrittänyt löytää tapoja kommunikoida, joutunut siirtelemään menojani puolisoni oikkujen mukaan, tekemään kaiken todella vaikean ja työlään reitin kautta. Tarkennan mielelläni, mitä voisin avata lisää?

[Gilda]

Kirjoitat edellä mm:

...huomasin, että puolisoni on ollut koko tämän ajan haavoittuva narsisti (piilonarsisti). Uskaltaisin sanoa, että olen täysin varma tästä.

Mainitsemasi täysi varmuus asiasta on tärkeä seikka. Se kannattaa pitää mielessä, kun tilanteita pohtii eteen päin.
Narsistinen peroonallisuushäiriö ei vuosien mittaan parane, siitä psykiatriyhteisö on harvinaisen yksimielinen kautta maailman.

Toinen seikka voi olla tämä:

Terapeuttini pitävät minua poikkeuksellisen kärsivällisenä, sanovat, että moni olisi ajat sitten ottanut eron näin huonosti kohtelevasta puolisosta

Ajatus erosta on varmaankin käynyt mielessäsi. Terapeuttiesi mielessä nyt ainakin se on käväissyt, kun he ovat asian sanoiksi pukeneet. Ajatus tuli minullekin melko nopeasti kun kirjoituksiasi luin. Etenkin pienen lapsen hyvän kasvun turvaamisen ja suotuisten vuorovaikutusmallien saamisen kannalta ero saattaa olla pohtimisen arvoinen ratkaisu.

[kelp]

Olen saanut monesta paikasta neuvon, että parempi elämä on usein luvassa, jos tällaisessa tilanteessa eroaa.

Itse näen eroamisen vaikutukset toistaiseksi eri tavalla. NPH-valaistumisen jälkeen ajattelen eri tavalla kuin aiemmin, mutta silti näen erossa hyvin haitallisessa valossa. On paljon tukimateriaaleja, joissa neuvotaan, että NPH-henkilöistä kannattaa etääntyä. Mutta yleensä sitä ei huomioida mitä silloin kannattaa tehdä, jos on jo yhteinen lapsi. Meillä sellainen jo on. Neuvojen mukaan NPH:n puolison tehtävä ei ole parantaa NPH:ta eikä hän ole henkilö, joka sellaiseen pystyisi. Ja suuri osa näkemyksistä kallistuu siihen, että on varsin harvinaista, että kukaan pystyy narsismia parantamaan. Mutta toisaalta on paljon näkemyksiä siitä, että esimerkiksi EMDR auttaa vähentämään narsistista käytöstä.

Hypoteettinen skenaario: ajatellaan, että nyt antaisin NPH:n vaan tulla lakaistuksi maton alle. Eroamme ilman keskustelua NPH:sta. Puolisoni hankkii uuden puolison. Puolisoni on narsisti uudelle puolisolleen. Puolisoni on edelleen narsisti myös yhteiselle lapsellemme. Nyt minulla on vielä vähemmän näkymää miten puolisoni kohtelee lastamme. Käykö tässä skenaariossa lapsellemme hyvin? Minun arvioni mukaan ei.

Lapsemme on nyt jo todennäköisesti saanut traumoja, jotka tulevat esiin vasta vuosikausien jälkeen. Minulla on velvollisuus tehdä kaikkeni, jotta lapsi traumatisoituisi mahdollisimman vähän. Silmieni edessä on ollut näkyvillä se miten puolisoni vanhempi on aiheuttanut NPH:n puolisolleni. Olen itse nähnyt minkälaisesat hallitsemattomasta käytöksestä on kyse, kuinka pelottavalta ja lannistavalta se tuntuu. Mutta en ymmärtänyt aiemmin mitä narsismi on, en tiennyt mitä universaaleja ominaisuuksia siihen kuuluu. Pystyn nyt yhdistämään pisteet toisiinsa, asiat ovat saaneet selityksen. Näen miksi puolisoni ei pysty luottamaan itseensä eikä muihin ja niin edelleen. Minulla on vastuu pitää huoli, että tämä ei siirry taas seuraavaan (kolmanteen?) sukupolveen.

En odota, että lähivuosina tulisi hoitokeinoja, jotka täydellä varmuudella poistaisivat kaiken haitallisen narsistisen käytöksen. Mutta koska monen lähteen mukaan narsistisia piirteitä on tietyissä tapauksissa (ei pahimmanlaatuisissa tapauksissa) mahdollista lieventää, niin etsin kyllä ehdottomasti nyt keinoja saada vyyhdin purkautumaan.

[Gilda]

Mainitset, kelp, yhtenä mahdollisuutena tulevaisuutta ajatellen, että puolisossasi havaitsemaasi narsismikäytöstä voisi erilaisin keinoin vähentää.
Ajatus narsismikäytöksen vähentämisestä on oljenkorsi, jonka jokainen varmaankin jossain vaiheessa kokeilee omassa narsistiuhteessaan. Jos kumppanin ongelmakäytöstä voisi vähentää, kuten hän itsekin niin usein on luvannut tehdä, olisi liitolla jatkon mahdollisuus. Ei tarvitsisi erota.

EMDR kuten kaikki terapiat edellyttää kuitenkin sellaista, mitä narsistissa ei ole. Terapiassa vaaditaan kyky ja halu kohdata omiin elämänkokemuksiin liittyviä vaikeita tunteita.
Narsismi ei salli todellisuudessa muutosta, narsismi on juuri sitä, ettei itseä ole.
Minuuden tilalla on valheminuus, joka ei antaudu parannettavaksi, eikä liioin vähennettäväksi monesta kiistattomasta, painavasta syystä, joihin narsisti itse ei voi tahdollaan (vaikka sellaista olisikin hänen puheissaan) vaikuttaa.
Ainoa, joka pystyy narsismista kärsivässä parisuhteessa muuttumaan, on narsistin kumppani.

Ongelmasuhteen tulevaisuus voisi joskus olla myös sellainen, että piilevää narsismia potevan ex-kumppanina sinä voit erottuasi olla se, joka pariutuu uudelleen.
Sinulla on kaikki avaimet käsissäsi valitessasi uuden puolison. Voit muodostaa ja rakentaa uuden parisuhteen, josta narsismi puuttuu. Nyt, kun olet päässyt selville siitä mitä narsismi on.
Ja on hyvä muistaa, ettei yhteisen lapsen vanhemmuus koskaan pääty siihen, että vanhemmat eroavat.

[kelp]

Olen viime viikkoina katsonut kymmeniä tunteja NPH:hon liittyvää YouTube-materiaalia asiasta lukemisen lisäksi. Mainittakoon esim. Sam Vaknin ja Ramani Durvasula (DoctorRamani). Tämänhetkinen käsitykseni on, että NPH on varsin monimutkainen ilmiö. Ilmiöön sisältyy kymmeniä käytösmalleja, jotka toistuvat kaikilla tai useammilla narsisteilla hyvin samankaltaisena. Mielenkiintoista, mutta vie paljon aikaa opetella näitä asioita.

Seuraavina viikkoina ja kuukausina selvästikin tutkin lisää. Yksi mitä tällä hetkellä mietin on, että voisiko olla mahdollista tehdä sopimus NPH-henkilön kanssa, jossa minä ymmärrän minkälainen ns. addiktio (narsistisen lähteen addiktio) hänellä on, ja minä voisin siksi toimittaa hänelle sitä. Mutta jotta kokonaisuus olisi mielekäs, niin asiaan on kuuluttava myös vastavuoroisuutta, jonka tarkoituksena olisi 1) katkaista narsimiin liittyvien ongelmien siirtyminen lapsellemme ja 2) ylipäätään mahdollistaa kaikille osapuolille rationaalinen hyvä elämä sen sijaan, että elämät rajoittuisivat ja menisivät pilalle tiedossa olevan NPH-käsikirjoituksen mukaisesti. Mietin onko kukaan lähestynyt asiaa tällaisesta näkökulmasta ja voisiko tällainen toimia.

Mielestäni on selvää, että minä en voi mitenkään antaa sen tapahtua, että puolisoni jatkaisi narsismin (tai siihen liittyvien ongelmien) siirtymistä lapseemme. Tällä hetkellä puolisoni hoitaa lasta 50 % ajasta, ja vaikka se olisi vain 10 % ajasta, niin sekin on jo liikaa. Hyvä ratkaisu tuskin olisi myöskään minulle yksinhuoltajuus, ja jos eroamme ilman mitään psykiatrista parannusta, niin silloin lapseni on sen 50 % ajasta tilanteessa, jossa puolisoni itse on ollut lapsuutensa ja nuoruutensa (ja edelleen osan ajasta nykyäänkin) vahvasti piittaamattoman narsistin hoidettavana, ja tämän myötä vaurioitunut itse. Puolisoni ei ole piittaamaton vaan haavoittuva narsisti, mutta elämää estävät ja kieltävät vaikutukset ovat olleet jo nyt lapsiaikana valtavat (nyt ymmärrän, että NPH-henkilöllä on useitakin eri monia NPH:hon perustuvia motiiveja estää ja kieltää puolisoa ja lastaan tekemästä asioita).

Otit puheeksi sen, että kumppani saattaa luvata vähentävän ongelmakäytöstä. Meidän tapauksessa on toistaiseksi ollut niin, että puolisoni ei ole muistaakseni kertaakaan sanonut sen kaltaista lausetta kuin, että hänen "pitäisi vähentää ongelmakäytöstä" tai että hän "lupaisi vähentää ongelmakäytöstä". Hän on kyllä sanonut "hän on vastuullinen haluamalla eron, koska siten lapsi ei joudu riitojen keskelle" (hän myös vain räjähtelee itsekseen ja sitten sanoo lapselle "anteeksi, että vanhemmat riitelevät", vaikka hän olisi aivan yksin vain räjähdellyt). Ja hän on sanonut "hän ei pidä siitä minkälainen hän on tässä suhteessa". Hän on myös heti suhteen alussa sanonut, että hän on sellainen kuin on eikä hän pysty muuttamaan itseään, joten minun on hyväksyttävä hänet. Hän ei ole nähdäkseni ajatellut asiaa sellaisesta näkökulmasta, että hän voisi työstää konkreettisia asioita niin, että tapahtuisi muutos ongelmakäytökseen. (Ja mitä olen tutkinut, niin häpeän tunne on se, joka estää tämän näkökulman.) Hän on kyllä käynyt 5-vuotisen terapian kauan sitten, mutta hän sanoo, että siellä ratkesi jo kaikki. Nyt NPH:ta tutkineena ymmärrän senkin paremmin – valitettavasti hän on saattanut saada siellä lisää työkaluja narsistisen lähteen hyväksikäyttämiseen. En usko, että kyseisen terapian terapeutti olisi paneutunut NPH:hon. Näyttää olevan niin, että usein terapeutit saattavat pelätä NPH:n käsittelemistä (mm. siitä syystä, että potilas herkästi kävelee ulos terapiasta ja lopettaa sen). Selvästi niin, että NPH-potilaan terapeutin täytyy olla erittäin erikoistunut NPH:hon, jotta NPH-ongelma voisi vähentyä.

[Gilda]

Hei jälleen, kelp,

kerrot monipuolisesti tilanteestasi. Ja minusta tuntuu, että alan jo hiukan saada käsitystä haasteista, joissa parisuhteesi on. Kuvaamasi tunnelmat ja vuorovaikutukseen liittyvät seikat tuntuvat kovin tutuilta varmaankin jokaisesta, joka on joutunut itsepintaisiin ongelmiin omissa ihmissuhteissaan.
Kirjoitat edellä puolisostasi muun muassa:

Hän on kyllä sanonut "hän on vastuullinen haluamalla eron, koska siten lapsi ei joudu riitojen keskelle"

Kumppanisi sanoo haluavansa eron. Lisäksi hän perustelee asiaa sillä, että ero on vastuullinen ratkaisu, koska lapsi näin säästyy joutumasta riitojen keskelle.