Pohdiskelua

[Hubertuss]

Tuollaisen toteaminen kestää kauan koska se on outoa että joku tekee noin kuten äitini, asiasta ei pääse jyvälle kuin pidemmän ajan jälkeen. Minullakin lapsuus ja nuoruus meni aivan täysin siinä uskossa että isässä olisi jotakin vikaa, koska äitini manipuloi sitä aina minulle. Luulin että äitini sanaan voi luottaa enkä epäillyt yhtään, että tuossa on takana vain äitini häiriö tai sairaus joka tekee hänestä täysin yhteistyökyvyttömän oman perheensä kanssa. Vasta kun asuin äitini kanssa kahden isäni kuoleman jälkeen, sain kokea samaa mitä isäni. Aloin tutkia millaisia sairauksia yleensä on olemassa. Alkuoletus oli että äidilläni on vain niin vittumainen luonne että hän tekee kaiken vain tahallaan. Luin kirjan riippuvuudesta ja päättelin että äidin touhu olisi jonkinlaista erilaisista riippuvuuksista kärsimisestä. Osaltaan onkin. Viimein tuli eteen persoonallisuushäiriöt ja siitä todellakin löytyi äidin käyttäytymisen tuntomerkit melkoisen selvästi. Kaikki osui nappiin koska minä itse uhrina tunsin olevani huonoin ja osaamattomin ja rumin ihminen ja omaavani kaikki huonot mitä vain olla voi. En kelvannut äidilleni millään tavalla. Sen vuoksi meninkin hakemaan itselleni apua omaan huonouteeni ja kun siellä minulle lukuisten käyntien jälkeen ilmoitettiin etteivät he löydä minusta mitään vikaa tai häiriöitä, minun käsitys äidistäni alkoikin muuttua. Tajusin että tuo ihminen tekee asioita vain itsensä takia, hän huolehtii minusta sen takia että saisi itse tunnustusta muilta, eikä sen takia että tarvitsisin oikeasti apua häneltä. En tarvinnut mihinkään hänen apuaan. Äiti tarvitsi vain jonkun "nuken" josta huolehtia ja hoitaa, mutta terveen ihmisen on vaikeata näytellä sellaista joka olisi täysin avuton. Olisin tarvinnut apua mutta korkeammalla tasolla kuin mitä äiti tyrkytti, äiti olisi ollut hyvä äiti jos hänellä kotona aina vuodepotilas ja äiti saisi huolehtia hänestä, äiti piti hoitamisesta, sellaisesta jossa toista vahditaan ja tarkkaillaan koko ajan ja odotetaan putoaako jokin kädestä lattialle. Sellaista apua tuskin kukaan terve ihminen kaipaa ja äiti ei pystynyt muuta apua antamaan.

Minä eikä isäni kyetty laskeutumaan äidin tasolle eikä äiti pystynyt nousemaan samalle tasolle jossa me olimme. Ehkä siksi yhteistyö ei toiminut lainkaan, äiti ei kyennyt sellaisiin tehtäviin, jotka vaatisivat häneltä edes hieman enemmän kuin mitä hän normaalisti teki. Hän siivosi ja tiskasi ja siinä kaikki. Kaikki pysähtyi koska äidistä ei ollut mihinkään muuhun. Äiti kontrolloi asioita etteivät ne menneet yli hänen käsityskykynsä. Hänelle sellaisia asioita joita me isäni kanssa teimme, ei varmasti edes ollut olemassakaan, ne asiat olivat hänen aivotoimintansa pimeällä puolella, joka oli jotenkin kokonaan sammunut. Jos isäni puhui talon tekemisestä äiti ei uskonut että sellaiseen isäni pystyisi, ainoa joka sen osaisi olisi hänen siskonsa. Isällä oli kymmenien vuosien kokemus rakentamisesta, mutta äitini ei vain sitä tiennyt. Häntä ei koskaan kiinnostanut mitä me teemme työksemme ja siksi hän ei tuotakaan tiennyt, ainakin omien sanojensa mukaan. Tuo voi olla täysin totta jos äidin aivot eivät olleet kaikilta osin käytössä. Hän ei koskaan kysynyt työstämme mitään, häntä kiinnosti vain mitä muualla ympäristössä tapahtuu. Siksi hänestä me varmaan puhuimme hänelle käsittämättömiä asioita, jos puhuimme jostakin tulevista tai jostakin tarpeista tai jonkun asian tekemisestä. Äidistä kukaan muu kuin vain hänen siskonsa tietäisi mitä tarvitsee olla ja vain sisko osasi tehdä sellaisia asioita. Mutta osasi äiti vessassa käydä niin ettei tarvinnut sitä siskoltaan kysyä että pitääkö hänen nyt mennä vai huomenna.

Äidistä oli mahdotonta että me muut omassa perheessä tietäisimme samoja asioita kun hänen siskonsa. Äiti ajatteli että hänen siskonsa on nero tai vastaava erikoinen ihminen, koska tietää niin paljon, hän on miehensä kanssa rakentanut jopa talonkin ja se oli äidin mielestä harvinaista "neroutta". Äidille ei koskaan tullut mieleen että entä jos hänen siskonsa olikin tavallinen ihminen ja hän itse onkin tavallista ihmistä huomattavasti vajaampi tiedoiltaan ja taidoiltaan ts. ns. "tyhmä" ja siksi hänestä tuntuu että sisko tietää kaiken. Äiti piti itseään normaalina ja meitä muita perheessä että olimme yhtä kuin hän. Meillä tietämys loppuisi samaan kuin hänelläkin ja jos tiesimme, äiti piti sitä valheena. Se oli vaikea tilanne saada idiootti uskomaan että se, mitä puhumme, olisi totta. Eikä hän uskonut, koska sitä ei voinut äidille todistaa siten että hän olisi sen ymmärtänyt. Äidiltä puuttuivat täysin elämästä ns. ahaa-elämykset, jolloin ihminen ymmärtää jonkin asian tai periaatteen, tai löytää ratkaisun, hän jäi aina epäuskoisuuteen. Tuli tunne että yrittäisi opettaa koiraa lukemaan kirjaa. Äiti ei keskittynyt mihinkään mistä hänelle puhuttiin, koska hän ei ymmärtänyt asiaa lainkaan, sama kuin olisi puhunut asiat koiralle, samalla tavoin äiti reagoi vain johonkin ulkopuoliseen ääneen tai tapahtumaan. Äiti saattoi kesken puheen kun hänelle puhuttiin, sanoa jotakin aivan muuta asiaa, joka ei liittynyt puhuttuun asiaan lainkaan. Silloin tajusin sen ettei äidille puhutut asiat mene lainkaan perille, hänelle on edes turha asioista puhua.

Mitä tuollaisen ihmisen kanssa eläminen on. Alkuun se voi olla normaalin tuntuista ja jos mitään erityistä yhteistyötä ei tarvitse tehdä, sitä voi varmaankin kestää melko pitkäänkin. Mutta jos täytyy tehdä jotain jonka uhri tekisi omassa elämässään luonnollisesti ja narsisti sen estää se on huonompi asia. Viittaan tuolla juuri esimerkkinä meidän tapaukseen jossa meillä olisi luonnollisesti korjattu tai rakennettu itsellemme parempi talo mutta äiti sai sen estettyä. Jos ei saa toteuttaa niitä asioita elämässä joita luonnollisesti tekisi siitä tulee kuin vankila jossa eläminen on yhtä helvettiä. Tämä tapahtui meillä. Elämästä katoaa ilo ja tyytyväisyys. Nuo tulevat juuri siitä että olet saanut jotain tehdä ja saada aikaan joka olisi sinulle normaalia. Mutta jos nuo estetään, elämä kuin menettää merkityksensä ja millään ei ole sen jälkeen oikeastaan mitään väliä. Kuitenkin elämää täytyy elää eteenpäin ja tehdä jotain, jos ei saa tehdä sitä mitä haluaa, sen on sama kuin tukkisi tien edestä, kuitenkin matkaa on jatkettava ja joutuu valitsemaan uuden suunnan ja tien josta ei tiedä mihin se johtaa.

Kun tätä estämistä tapahtuu jatkuvasti ja suuntaa on vaihdettava, lopulta eksyy kokonaan siitä elämästä joka oli alkuperäinen tarkoitus. Äitini oli juuri estäjä joka yritti ohjata toisen elämää estämällä sen suunnan johon itse olisi mennyt, äidillä oli sellainen yksinkertainen luulo että lapsi valitsisi luonnollisesti aina sen väärän tien ja se pitää estää. Silloin vasta tapahtuukin väärän tien valitseminen, sen joutuu tekemään koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Sinne mihin menisi luontaisesti olisi parhaat mahdollisuudet menestyä mutta tuollaiset kuin äitini haluavat lapsesta jotain sellaista joka heistä itsestä olisi hienoa. Kun lapsi ei ole kone joka vain automaattisesti tekee mitä vanhempi sanoo eikä häntä se kiinnosta lainkaan sama mikä vanhempaa, hän eksyy täysin elämästään. Sitten kun lapsen motivaatio ei riitä enää toteuttamaan vanhemman toiveita, vanhempi toteaa ettei lapsesta olekaan mihinkään ja hylkää lapsen. Luulen että tämä on monella todellisuutta. Kyse on siitä valitseeko sen oman tien joka alkuun voi olla vain pelkkä polku, mutta lopulta laajeta oikeaksi tieksi ja johtaa sinne minne olet ajatellut sinun menevän vai narsistisen vanhemman valitseman tien joka lopulta kapenee ja muuttuu huonoksi ja johtaa lopulta suohon jossa saat taistella että pysyt edes jotenkin pinnalla.

Elämästä katoaa tyytyväisyys ja siitä tulee kuin pakkopullaa syötäväksi. Vanhemmalla ei ole tuossakaan vastuuta, hän tekee omien mielihalujensa mukaiset päätökset lapsen puolesta ja laittaa lapsen niiden toteuttajaksi, ajattelematta onko se soveltuvaa lapselle, siinä esineellistetään lasta joka on vain työkalu jolla vanhempi saa kunniaa itselleen. Ihminen on minusta parhaimmillaan kun saa tehdä sitä mikä olisi itselle luontevinta. Tyytyväisyys katoaa, joka on kantava voima elämässä, elämästä tulee vain selviytymistä päivästä toiseen. Kaikkea joutuu työntämään tai vetämään koska mikään ei kulje helposti. Elämästä tulee pelkkää puurtamista, joka ei johda mihinkään eikä tuota sitä hyvää, mitä tarvittaisiin motivaation säilyttämiseksi. Moni voi antaa tuossa periksi jos ei ole riittävän vahvaa näkemystä omasta elämästä ja siitä mitä siihen haluaa, toinen pyörittää ja sekoittaa pakkaa jatkuvasti ja siinä voi harhautua johonkin sellaiseen jossa tuhoaa täysin itsensä.

Äiti teki normaaleissa asioissa aina juuri päinvastoin kuin normaali ihminen olisi tehnyt, siksi meillä oli niin erilaista, enkä tarkoita tuota hyvässä mielessä. Meillä eivät asiat edenneet kuten muilla, ne jäivät paikoilleen. Kehitys kotona ei edennyt lainkaan. Äidillä oli silloin hyvä kun mitään ei tapahtunut. Hän tunsi olevansa kaikesta vastuussa, vaikka ei tehnyt itse mitään, eikä siis ollut oikeasti vastuussa mistään asiasta, mutta hän näytteli olevansa. Kun asuttiin äidin kanssa minä olin kaikesta vastuussa, mutta äitini esitti aina että kaikki vastuu olisi hänen. Ehkä se on tietämättömän ihmisen ahdistusta kun hän on sellaisten asioiden edessä, joita ei itse edes ymmärrä. Hän oli huolissaan sellaisista asioista joista minä en ollut ollenkaan. Sellaisia asioita jotka täytyy vain tehdä oikein, niin silloin on hyvä ja asiat onnistuvat. Minä osasin sellaista mitä äiti ei osannut kuvitella ja hän piti sitä mahdottomana asiana että minä osaisin jotain, koska ainoat ihmiset maailmassa jotka osasivat, olivat hänen idoleissaan. Hän päätti sen asian niin. Äidillä oli vain ne tietyt ihmiset joiden jokainen sana oli hänelle totta, koska äiti ei luottanut itseensäkään, hänet oli muiden helppo käännyttää mihin tahansa. Hän uskoi.

Äiti suosi samankaltaisia ihmisiä kuin hän itse oli, sellaisia jotka valehtelevat asioita ja suurentelevat omaa itseään, valehtelija uskoo ehkä toisen valehtelijan puhetta täysin mutta ei sitten sellaisen joka tietää asioita oikeasti. Koska äiti ei osannut arvioida onko jokin puhuttu asia totuudenmukainen hän uskoi sen. Hänen tietonsa ei riittänyt todistamaan asiaa vääräksi. Kun oikea tieto voi olla vielä valhetta ihmeellisempää, äiti piti sitä oikeaa tietoa valheena. Hän halusi uskoa vain asiaa mikä hänelle itselleen henkilökohtaisesti sopi. Kumpi taivaalla loistaa on joko aurinko tai kuu, riippuen siitä kumpi hänen tarkoituksiinsa sopii, vuorokaudenajalla ei ole merkitystä, tuon voisi yksinkertaistaa noin. Äidille oikein oli se jonka hän halusi olevan oikein, ei se joka järjen mukaisesti oli oikein. Siksi kaikki asiat olivat täysin sekaisin, se minkä ihminen haluaisi olla oikein ei ole välttämättä oikein vaan sen oikean määrittämiseen tarvitaan jonkinlaista analyysiä asioista. Äiti teki vain mielihalujensa mukaan eikä ajatellut koskaan asioita sen pidemmälle ja sellaisessa elämässä joutui koko ajan turvautumaan minun apuuni ja se sitoi taas minua. Mutta se taitaa olla narsistiselle ominaista että hän tekee mielensä mukaan ja toiset kannattelevat häntä ja tekevät asioita oikein. Äiti teki asiat se mukaan miltä itsestä tuntui ja hän ei ymmärtänyt ettei ne asiat mene todellisuudessa niin, tuossa tulee se kupla tai oma maailma jossa äiti itse oli, se ei vastannut ollenkaan ulkopuolella olevaa maailmaa.

Tietysti täytyy olla myös jotain omasta itsestään tulevaa, mutta perusasiat eivät oikein voi olla itsensä määräämiä. Ne ovat vähän kun fysiikan lait, ne noudattavat tiettyä kaavaa, jos niitä ei usko tai ymmärrä, voi käydä pahasti. Jos perusasiat eivät ole oikein, kaikki sen päälle tehty on jotenkin vinossa, eikä jatkossa saa mitään onnistumaan. Äidin perusolemuksessa oli jotain outoa. silloin kun olisi pitänyt tehdä, hän sai sen tekemisen estettyä, en tarkoita mitään pikkuasioita, vaan niitä tärkeitä perusasioita, joiden päälle lähdetään tekemään koko elämä. Pikkuasioita sai tehdä, kunhan ne eivät muuttaneet mitään. Äidillä oli hyvä olla kun sai vain olla, vaikka olosuhteet oivat mitä olivat. Äidissä voisi sanoa olleen perusvika ja se oli juuri tuo häiriö tai sairaus, ne estivät häntä tekemästä kunnon perustaa asioille ja siksi vain elettiin pahojen ongelmien kanssa. Ongelmat johtuivat äidin kykenemättömyydestä ryhtyä muuttamaan tai tekemään asioita. Hän vain lepäisi laakereillaan ja poti jotain, joka ei ole selvinnyt eikä selviä ehkä koskaan.

Äiti oli kuin lapsi joka on tyytyväinen kun saa karkin, silloin elämä hymyilee. sen suurempaa tarvitse olla. Kunhan tarve on hetkeksi tyydytetty kaikki on ok. Pieni lapsi ei ajattele eteenpäin saanko huomennakin karkin, ei ajattele saanko ensi viikolla tai miten ensi kuukauden karkit. Lapsi elää hetkessä. Lapselle tuo on varmasti normaalia käytöstä, mutta jos aikuinen on edelleen tuollainen ei se varmastikaan ole ihan normaalia. Muutenkin äiti oli jäänyt lapseksi hän valitti välillä kuin pienet lapset ettei hänellä ollut mitään tekemistä. Tekemistä olisi kyllä ollut mutta ei lapselle, vaan aikuiselle ja aikuisena olemiseen äiti ei kyennyt, eikä aikuisten asioita hoitamaan. Siinä on ollut huono kasvattaja siskoilleni koska itsekin oli lapsen tasolla, tehnyt päätöksiä kuin lapsi, mieli aina vaihtuu muiden mukaan.

Kaikki sellainen jossa on vastuuta sivuutetaan ja tehdään vain sellaisia asioita joista saa hetkellisen hyvän, mutta ei mitään sellaista joka kestäisi pidempään, tai asialla olisi vakauttava ja pitkäkestoisempi hyöty tai hyvän tuotto. Äidin kaltaisen elämä on hektistä jossa ei jouda suunnittelemaan tulevaa, ei jouda, vaikka ei ole välillä mitään tekemistä, koska silloin hän keksii itselleen ylimääräisiä hetkellisiä töitä, joista tulee sitten rutiini. Työt eivät tuota mitään vaan ne ovat täytettä vain hänen aikaansa, koska hän ei osaa muuta tehdä. Hänen on annettava tehdä sitä mitä tekee, häneltä ei voi vaatia tai pyytää mitään koska hän ei osaa, tai jos osaisikin ei varmasti tee, jos häneltä pyytää. Oikeasti hän ei siis tee mitään.

Äidin työt olivat sellaisia että ne oli tehtävä nopeasti, sellaista on vaikka siivoaminen, joka ikinen päivä sama rutiini ja rituaali ja kaikki on lyhytkestoista koskaan työ ei saa jatkua seuraavalle päivälle koska silloin se on liian suuri ymmärrettäväksi. Kun asuinkelvotonta taloa ei voi korjata päivässä tai uuttakaan tehdä päivässä siihen ei voi äidin logiikalla ryhtyä. Jos vanha talo olisi kunnostettu tai uusi rakennuttu vain sormia napsauttamalla se ei tuottaisi ongelmaa mutta jos työ jatkuu vaikka seuraavalle päivälle se työ on liian suuri. Äiti ei kyennyt sellaiseen että aloita työ tänään ja jatka sitä joka päivä kunnes se on valmis, kaiken piti tapahtua hetkessä, häneltä puuttui täysin sellainen pitkäjänteisyys jolla tehdään jotain suurempaa, vaikka korjataan asunto. Lisäksi äidin olisi pitänyt tietää mitä hän haluaa mutta hän ei osannut haluta edes mitään, hän ei tiennyt mitä on olemassa ja mitä voi yleensä haluta. Äitiä ei kiinnostanut mikään kuin kuin rutiinityöt, siivous sekä ruuanlaitto, siinä kaikki. Hän keksi sitten ylimääräistä turhaa työtä itselleen, koska kotitöissä ei saa kaikkea aikaa mitenkään kulumaan vaikka kuinka siivoaisi. Jotenkin kaikki se mitä muut tekivät normaalisti oli täysin äidin ajatusmaailman ulkopuolella, kun äidin kautta piti tulla kaikki hyvä, se rajoittui lähinnä kotitöihin.
Jos isäkin olisi ryhtynyt tekemään kotia tai korjaamaan entistä, äidistä olisi ollut saman verran yhteistyöhön kaveria kuin 5v lapsesta. Lisäksi äidin mieli saattoi muuttua johtuen siitä mitä hänen siskonsa perhe hänelle sanoi. Sellaisen kanssa on mahdotonta tehdä mitään suurempaa asiaa, sellainen kääntää kelkkaansa jatkuvasti muiden sanomisen mukaan. Lisäksi äiti sotki aina asioihin mukaan sellaisia ihmisiä joille asia ei edes lainkaan kuulunut, kuten juuri siskonsa perheen. Itsekin huomasin tuon että jos äidin kanssa aloitti jonkun olikin kohta napit vastakkain sellaisten kanssa joille asia ei lainkaan olisi kuulunut, äiti veti heidät juttuun mukaan. Haki kai itselleen tukea ja apujoukkoja että saisi alistettua mutta minäkään en koskaan alistunut. Äiti kuvitteli yhteistyöntekijää että sellainen alistuu helposti koska minäkin kysyin myös aina hänenkin mielipidettä ja mielipiteen kysyminen ei tarkoita etteikö itse tietäisi asiaa.

Äiti piti ihmisiä jotka sanovat jyrkästi eivätkä kysele toisen mielipidettä vaan määräävät, absoluuttisena tiedonlähteenä ja että he ovat aina oikeassa. Siksi äiti piti siskoaan idolina, hän näytti äidistä kuin erehtymättömälle jumalalle joka tietää ja taitaa kaiken. Jos äiti huomasi jotain niin hänen siskonsa korotti ääntään ja silloin äiti meni kasaan eikä uskaltanut huomata mitään. Äiti ei tajunnut että ihmiset tekevät noin myös peitelläkseen tietämättömyytensä ja osoittaakseen jonkinlaista halveksuntaa toista kohtaan. Saattaa olla tiedoiltaan hyvin vajavainen mutta jos on "käskevä" luonne ympäristö tulkitsee väärin ja ryhtyy pitämään henkilöä jonkinlaisen absoluuttisen totuuden lähteenä. Kuitenkin se on niin että mitä enemmän tietää sen enemmän tietää myös riskeistä ja toiminta on sen mukaista. Tietämätön menee suon yli että heilahtaa.

Äidin kanssa ei kannattanut lähteä tekemään mitään, koska hän oli niin epävarma ja epäilevä joka saattoi muuttaa mielensä jonkun ulkopuolisen sanomisen vuoksi. Hän oli avuton koska ei osannut itse ajatella vaan toiset ajattelivat hänen puolestaan ja loivat uhkakuvia tyhjistä asioista, joissa ei ollut mitään perää. Toiset pelottelivat ja äiti uskoi ja pelkäsi että kaikki tapahtuu siten kuin muut sanovat, hän uskoi toisten tietävän paremmin asiat kuin itse. Asioita ei voi aloittaa koska saattaa olla että äiti peruu kaiken jonakin päivänä, hän ei ollut vakaa luonne vaan erittäin epävakaa jos hänellä oli asioita hoidettavana. Äidille asiat tulivat aina yllätyksenä koska hän luuli ettei mikään asia koskettaisi häntä, vaan hän oli aivan kuin lapsi jonka vanhemmat hoitavat kaiken hänen puolestaan. Äidille elämä oli vain sosiaalista kanssakäymistä toisten kanssa hän ei omiin asioihinsa paljoa perehtynyt. Hän olisi mielellään vain seurustellut varmaan vaikka vuorokaudet ympäri, mutta asiat olisivat olleet juoruamista, ei mitään rakentavaa asiaa josta olisi ollut hyötyä. Hän tiesi kyllä mitä toiset tekevät mutta ei tiennyt omasta perheestään mitään.

Jokin muuri siinä välissä oli koska äiti ei tuntenut meitä eikä tiennyt millaisia olemme, ehkä hän eli siten että olimme me oikeasti mitä tahansa me olimme äidistä sellaisia kuin hän kuvitteli. Hän ei varmasti kyennyt näkemästään tai kokemuksistaan tekemään johtopäätöstä siitä millainen joku on vaan hän turvautui siinäkin ulkopuolisiin. Hän katsoi ehkä mitä muualla tapahtui ja ajatteli sen mukaan mitä oma lapsi olisi, kaikkihan ovat yhtä ja samaa, voi katsoa naapurista miten omassa perheessä menee. Jos hän näki että muualla on asiat paremmin, hän varmasti kuvitteli että meilläkin on samaa eikä siis tarvitse mitään tehdä. Hän on hoitanut asiat yhtä hyvin kuin nuo muutkin. Äiti ei kyennyt tekemään mielikuvaa itse, vaan sen loivat muut. Hän yleisti asiat eikä ymmärtänyt että me ihmiset olemme yksilöitä, mutta äiti kun näki jonkin mallin jossakin hän ajatteli että niin on kaikkialla. Äiti ajatteli että me emme välitä huonoista olosuhteista, vaan meillekin tärkeätä olisi vain saada kiitosta ja hyväksyntä muilta hyväntekijänä. Asuinkelvottomasta talosta tulisi hyväntekijöitä jotka eivät itseään ajattele, vaan uhrautuvat ulkopuolisten eteen saaden kiitosta joka tuntuu niin hyvälle. Auttavat parempiosaisia ihmisiä vielä saavuttamaan itselleen parempaa. Tuo liittyy siihen että äiti piti parempiosaisia siis jotka lähinnä olivat tavallisia ihmisiä sellaisina, joiden suosiosta täytyy kilpailla. Äiti luuli että ulkopuoliset ovat niin ylhäällä asemassa koska ovat saaneet aikaan sellaista, mitä hän ei koskaan osaisi eikä ymmärtäisi, mutta ei ehkä tajunnut että hän on ehkä vain niin alhaalla. Äiti yleisti asian oman perheensä kohdalla että oma perhe on sama kuin hän, perhe ei koskaan voisi saavuttaa sellaista mitä ympärillä olevat ihmeelliset ihmiset saavuttavat. Siksi perheen tulisi mielistellä niitä jotka osaavat. Hän ei tiennyt että oma perhe, paitsi hän itse, pystyy tekemään saman ja osaamaan yhtä paljon kuin ne ihmiset joita hän ihannoi. Äiti leimasi sisimmässään kaikki omassa perheessään samanlaiseksi kuin itse tunsi itsensä, ja se näkyi kaikessa.

Ongelmaisesta ihmisestä ei ole perheeseen äidiksi jos hän ei saa omaa ongelmaansa ratkaistua, äiti sivuutti omat ongelmansa eikä varmaan edes tiennyt että hänellä olisi niitä ja se kyllä näkyi kaikessa. Jos hän olisi edes yrittänyt käsitellä ja itseään ja ongelmiaan niin sen olisi jotenkin hyväksynyt, mutta äiti oli kuin alkoholisti joka juo kuin pesusieni mutta väittää jos hänelle sanoo että ei hänellä ole mitään ongelmaa, ei uskalla tunnustaa omaa ongelmaansa vaan kieltää sen. Eikä pyri koskaan parantamaan itseään hakeutumalla omatoimisesti hoitoon. Äiti purki sen ongelmansa omaan perheeseensä, ei suinkaan kertomalla ongelmistaan, vaan pisti muut kärsimään. Me emme olleet aiheuttaneet hänelle hänen ongelmiaan, mutta saimme kärsiä niistä, äiti kosti ne meille tietämättään. Koko perheellä oli ongelmana se että äiti ei hakenut itselleen apua vaan purki sen kaikkeen muuhun joka oli perheen kannalta huonoa. Perhe kärsi samasta sairaudesta kuin äitikin, se on henkisten ongelmien luonne, muut ympärillä kärsivät ja potevat samaa, mutta eri tavoin kuin itse sairas. Se vaikutti kaikkiin tavalla ja toisella. Vaikka se pullanpaistaminen saattaa vaikuttaa äkkiseltään ihanalle ei se sitä ole, jos ei huolehdi mistään muusta, pulla on pikkujuttu eikä sillä nosteta perhettä suosta.

Minun kokemukseni äidistä ovat aikuisiän kokemuksia, lapsena isäni oli minun ja äidin välissä ja äiti ei päässyt vaikuttamaan minuun, mutta kun isäni kuoli olin tavallaan kuin 'naimisissa' oman äitini kanssa ja tarkoitan sitä henkisesti. Hän alkoi toimia samoin minua kohtaan kuin toimi isääni kohtaan. Siksi minuun ei ole kasvanut lapsesta kiinni äidin ideologia tai äidin henkiset vääryydet vaan isäni kuoleman jälkeen luulin että yhteiselämä äitini kanssa samassa talossa olisi mahdollista, mutta sain ajan myötä karvaasti todeta ja kokea ettei se sitä alkuunkaan ole. Siskoni ovat todennäköisesti niitä jotka vievät äidin henkistä perintöä eteenpäin jossain muodossa. He ovat olleet äidin läheisriippuvuus/narsismille alttiina lapsesta lähtien. Minä olin isäni kuollessa aikuinen enkä alistunut äidin henkiselle paskalle, vaan annoin aina takaisin tarvittaessa samalla mitalla ja siinä huomasin ettei hän ymmärrä omia tekojaan vaan pitää kaikkea mitä tekee jotenkin oikeutettuna, vaikka se olisi toista kohtaan vääryys. Vaikeata se kyllä oli, tajusin että tämä oli sitä mitä isän sai kokea ollessaan avioliitossa äitini kanssa. Kuitenkin yritin kaikkeni että yhteistyö jotenkin onnistuisi, olihan hän vielä silloin äitini, mutta äidin kanssa ei onnistunut mikään asia. Virtahepo tai sarvikuono ei ole lainkaan ilkeästi sanottu jos noita eläimiä vertaa äitiin. Riitaa riidan perään, sitä äiti sai aikaan koko ajan kotona. Äiti osasi olla mestari ärsyttämisessä eikä hän tehnyt sitä tahallaan vaan siksi koska hänen luonteessa oli jotain outoa sekä pahoja häiriötä. Hän ei nähnyt mitä tekee.

Hänelle oli selvästi jokin näkemys asioista joka oli täysin sairas eikä antanut toisille tilaa lainkaan, oli aina vain äidin henki joka leijui talossa ja hän oli siellä kaikkialla. Valkeuden sijaan perheeseen tuli äidin myötä pimeys ja synkkyys. Olin hyvilläni kun pääsin äidistäni eroon, silloin pääsin vasta oman elämäni alkuun, yksi elämäni parhaita asioita. Eikä ole tullut ikävä häntä tai en ole katunut tehtyjä asioita. Äiti oli sairas ja sairaat vievät toisen kokonaan he eivät lopeta tekemistään koskaan he jatkavat niin kauan kunnes toinen kuolee, vaikka kuten isäni teki, ja sitten vielä päälle ihmettelevät miksi se toinen kuoli. Mutta vieläkään, vaikka isäni kuoli oman kätensä kautta, äiti ei ymmärtänyt mitä oli vuosien mittaan tehnyt. Aina jarrutti ja esti toisia tekemästä yhtään mitään, ei ollut missään asiassa mukana, koska vain äiti sai olla se josta kaikki hyvä tulee ja tulihan se sitten sieltä lopulta, mutta asia ei ollutkaan kovin hyvä. Elämä tuollaisen kanssa rupee tuntumaan kovin ahtaalta, eikä siinä ole omaa tilaa lainkaan. Kaikki mitä itse teit oli vääryys äitiä kohtaan josta hänen piti sinulle sanoa ja estää tekeminen.

Sellaisen kanssa joka tekee tahallaan ja tietäen mitä tekee vielä pärjää jotenkin koska sellainen ei tee itselleen vahinkoa, käärme ei kurista itseään. Mutta äitini oli sellainen terroristi joka sai samalla itsekin huonoa mutta ei välittänyt siitä, koska ei ymmärtänyt että joku huono asia johtuu siitä mitä tai miten hän tekee. Hän luuli omien tekojensa seurauksia kohtaloksi, jolle ei mahda mitään. Hän sahasi aina oksan itsensä ja perheensä alta eikä tajunnut että se oli hänen itsensä ansiota kun sitten koko perhe putosi, hän syytti siitä kohtaloa tai jotain muuta (isää) joka ei liittynyt asiaan lainkaan. Hän ei nähnyt että seisomme kuin oksalla, jos tietty ulkopuolinen käski hänen sahata sen poikki, hän luotti sanojaan silmittömästi ja myös teki sen. Tuollainen asioista täysin ymmärtämätön saa aikaan pahaa vahinkoa tietämättömyydellään.

Äiti yritti olla hyvä mutta se hyvyys näkyi sokerin syöttämisenä hän oli sellainen joka ajatteli että kaikki hyvä tulee suun kautta ja sokeri olisi sitä parasta mitä elämä voi tarjota. Sen sokerisen piti olla äidin tekemää koska vain häneltä tulee se kaikki hyvä mitä elämässä tarvittaisiin. Lapsi istuu paskakasassa ja syö sokeria ja äiti on tyytyväinen ja säteilee onnesta ajatellen ja todistaen itselleen kuinka hyvä äiti hän on. Hän ei välitä muusta, kaikki muu saa olla kelvotonta mutta hänen pullansa on se josta lapsi saavat elämäänsä sisällön. Jos joku muu yrittää tehdä jotain äiti synkistyy ja yrittää estää ja tuhota kilpailijan, äidin täytyy olla yksin se paras. Jos lapselle ei äidin pulla kelpaa äiti hylkää lapsensa ja etsii muita jotka olisivat tyytyväisiä saadessaan hänen sokeriherkkujaan. Näin äiti löytää parempiosaisia joilla on kaikki hyvin toisin kuin äidin perheellä ja hän alkaa työntää hyvyyttään sinne ja kuvittelee että nuo ulkopuoliset olisivat tyytyväisiä saadessaan olla hänen lapsiaan. Äiti ei tajua että he ottavat häneltä vain sen tarjotun hyvän mutta eivät tulisi samaan paskakasaan ikinä istumaan jossa äidin oma lapsi on.

Äiti ei ymmärtänyt eroa siinä miksi vieraat joilla on asiat hyvin, ovat tyytyväisiä kun saavat extra herkkua äidiltä, mutta oma lapsi ei ole ikionnellinen äidin sokeripullaan. Äiti ei näe sitä että oma lapsi istuu paskakasassa ja ne vieraat joita hän mielistelee, ovat hyvissä oloissa, hän näkee vain pullansa ja kuvittelee että ne vieraat ovat tyytyväisiä sen pullan vuoksi ja oma lapsi on epäkiitollinen kun ei ole sitä. Hän ei ymmärrä että hyvät olot vierailla ovat se perusta jonka vuoksi he ovat tyytyväisempiä kuin oma huonoissa oloissa elävä lapsi. Äiti ei ymmärtänyt huonojen olosuhteiden merkitystä lainkaan vaan ajatteli että lapsesta tulisi kurjuuden keskellä onnellinen kun vain saa äidiltä jotain herkkua vaikka tuon sokerisen pullan, mutta lapsessa täytyy olla vikaa koska se ei ole samanlainen kuin hyvissä oloissa oleva lapsi. Mikä lapsessa mahtaa olla vikana kun se ei olekaan iloinen? Totuus ei tule koskaan äidille todeksi että lapseen vaikuttaa se kammottava ympäristö jossa elettiin eikä sokerinen pulla ole se jolla lapsen saa siinä tilanteessa elämäänsä tyytyväiseksi. Mutta äiti ei tee millekään asialle mitään hän pitää lastaan epäkiitollisena koska hänestä pulla ja makea on se elämän tärkein asia, elämä on äidistä silloin hyvää kun suussa maistuu hyvälle.

Äiti olisi kuulunut jonnekin kehitysmaahan jossa todella ihmisillä ei ole oikeasti mahdollista tehdä mitään, siellä lapsi on tyytyväinen kun saa makeaa, koska kaikilla ympärillä on yhtä huonot olot. Mutta sivistysvaltio Suomessa tuollainen ei toimi lainkaan koska täällä ei ole vallitseva elämäntyyli että paskassa eletään, vaan täällä on mahdollisuuksia tehdä itselleen paremmat olot. Mutta tuollainen luonnehäiriö saa tännekin yhtä ankeat olot aikaiseksi ja se ei ole täällä normaalia. Äidistä oli normaalia ettei meillä ollut mitään, kaikki oli aina huonointa eikä hän välittänyt siitä. Ympärillä ihmisten elintaso nousi, meillä se pysyi aina vain kuin kehitysmaan tasolla ja se johtui äidin henkisestä häiriöstä ja kyvyttömyydestä tehdä yleensä mitään sellaista, joka nostaisi perheen hyvinvointia ylöspäin. Voi kuvitella että jossakin afrikkalaisessa kylässä jossa on köyhää, on paljonkin tuollaisia kuin äitini, siellä ollaan tuollaisessa tilassa olosuhteiden pakosta, koska oikeita mahdollisuuksia ei ole, ei henkisen häiriön vuoksi kuten meillä oli. Kehitysmaissa ollaan hyvin sosiaalisia ja huolehditaan muista, jos täällä ryhtyy samanlaiseksi ympärille kokoontuu hyväksikäyttäjiä jotka ottavat mutta eivät koskaan mitään anna, korkeintaan sen äidin tarvitseman hyväksynnän. Mutta sama lopputulos, oli sitten kumman takia tahansa, meillä se ei ollut mahdollisuuksien puutetta, mahdollisuuksia olisi ollut vaikka kuinka, mutta äidin henkinen häiriö oli aivan samaa kuin olisi ollut olosuhteiden pakkotila.

Kannattaisi ehkä enemmän tutkia sellaisia vaimoja joiden mies on tehnyt itsemurhan että millaisia aviopuolisoja he ovat olleet. Löytyy sieltä mahdollista syytä. Itse voin sanoa että isän itsemurha oli tulos 35 vuoden avioliitosta äitini kanssa. Jos isällä olisi ollut joku toinen ihminen vaimona kuin äitini, isäni ei olisi tehnyt itsemurhaa, se on varma. Isällä meni elämä täysin pieleen äitini kanssa, isä ei ollut juoppo tai alkoholisti vaan todella osaava ihminen ja uuttera tekemään mutta äiti sai hänet tekemään paljon turhaa sellaista josta ei sitten ollut hyötyä eikä mainintaa isälle, koska virtahepo esti aina sen tekemisen oikean suunnan. SE oli pitkäkestoista mitätöintiä jossa toinen murretaan vähin erin ja saadaan tekemään itsemurha. Äidin tarkoitus ei ollut se että isäni tekisi noin vaan sisältä tyhjänä ihmisenä hän ei varmasti ajatellut tekojensa seurauksia vaan pitää niitä kohtalona josta hän itse pääsee kuin koira veräjästä. Äiti näki isässä jonkin heikon kohdan ja alkoi kiusata ja yrittää ottaa yliotetta, se voi olla vaikka että näkee että toinen välittää hänestä, silloin sairas luonne alkaa käyttämään sitä lyömäaseena jolla toista kiusataan. Äitiin koska oli sairas ei ymmärtänyt tekojensa seurauksia ja ne kasautuivat isälle vähin erin. Keinoihin kuului mitätöiminen, jatkuva syyllistäminen, aivan kuin toinen tekisi koko ajan jotakin pahaa, halveksunta, selän takana pelaaminen, muihin vertailu ja yleensä estäminen ettei toinen voi lainkaan tehdä niin kuin elämässään tekisi vaan täytyy olla tekemättä ja saada ympäristöltä tekemättömän ihmisen leima. Äiti itse leipoi kuin mielipuoli, hän sai tehdä aina sitä mistä piti, mutta muut eivät saaneet tehdä sitä mistä olisivat luonnollisesti tehneet. Muiden piti pysyä kuin piilossa että äiti loistaisi yksin ympäristölle.

En tuollaista ihmistä halua koskaan lähelleni, toivotaan ettei todellakaan toista samanlaista satu eteen. Yksi ihminen syö ja käyttää toisten elämät kuin ne olisivat hänen omiaan. Tuo taitaa olla tyypillistä narsisteille. Toiset omistava ihminen on todella huono ihmistyyppi, hyvin sairas tyyppi. Siksi isäni ja samoin minäkin jouduin aina riitaan äitini kanssa koska tuntui että hän on omistavinaan meidät, siksi hän saisi määrätä mitä omaisuus tekee mitä omaisuus ajattelee, tuollaista voi verrata että uhri on kuin orja jota omistaja hallitsee, orjan pitää ajaa aina vain omistajan etua eikä itsensä.
Mutta mistä tuollainen omistajuus tulee, miten joku voi kuvitella omistavansa toiset ja määräävänsä heidän elämäänsä, jotain täytyy olla pahasti vinksallaan sellaisessa. Tai sitten se voi olla normaaliakin mutta meidänkin tapauksessa kun äiti oli sairas hän käytti vain omistajuuttaan todella väärin. Tavallaanhan vanhemmat omistavat lapsensa, mutta se omistamisen kohteena oleminen ei tarkoita orjana olemista tai vanhempien ideologian omaksumista, vaan on täysi vapaus toimia yhdessä ilman mitään painostusta tai pakkoa.

Epäilen että äitini siskon perheessä oli juuri tätä vääränlaista omistajuutta, joka oli kohteelle kuin orjuutta ja siinä serkkuni pakotettiin omaksumaan vanhempien ideologia eikä antaneet lapselle kehittyä omaa ajattelua ja päättelyä siitä mikä on hyvä ja mikä on huono. Äitini ihaili tuota koska hänen siskonsa näytti niin vahvalle kun huusi omalle perheelleen raivon vallassa ja haukkui heidät tyystin. Äitini piti siskoaan sankarina vaikka voi sanoa että siinä oli myös ehkä narsisti joka kohteli omaa perhettään kuin muut olisivat hänen orjiaan. Serkusta tuli alkoholin suurkuluttaja eikä sille mahtaneet vanhemmat mitään vaikka kuinka huusivat ja raivosivat, tilanne vain paheni. Jos tuossakin vanhemmat olisivat olleet normaaleja, ei tuollaista olisi tullut, serkkunikin eläisi vielä. Jotenkin on minusta outoa että näissä äidin suvun perheissä, meillä sekä äidin siskon perheessä täällä on tapahtunut tuollaisia ennen aikaisia hengenmenoja, joille ei ole muka kukaan mahtanut mitään. Eihän niille mahda jos ei välitetä mistään vaan naama punaisen huudetaan ja haukutaan sekä mollataan ja kuvitellaan että toinen tottelee. Nuo molemmat tapahtumat ovat pitkän kehityksen seurausta ja se kertoo että kummassakin perheessä oli jotakin todella pahasti pielessä. Pitkän kiusaamisen tulosta molemmat.

Läheisriippuvainen jolla ei ole omia tarpeita ei ole hyvä perheen vanhempi. Ainoastaan jos vanhempi haluaa itselleen jotain sellaista jota voi käyttää koko perhe, perhe saa sen aikaan. Meilläkin äidillä ei ollut mitään tarpeita itselleen, hän kykeni asumaan asuinkelvottomassa eikä noteerannut sitä ongelmaksi, silloin ei lapsetkaan saaneet mitään. Äidillä oli luulo että hän kykenisi luomaan kaiken omalle perheelleen mutta jos hänellä ei itsellään ollut mitään tarvetta saada mitään ei hän osaa määritellä muidenkaan tarpeita. Lapsen tarpeet ovat sitten liian suuria toteuttaa koska vaikka "hyvät kotiolot" ovat äidille täysin tuntematon ajattelun alue ja keinoja ei tule hänelle mieleen yhtäkään. Ymmärrän ettei asiat olleet isästäni kiinni, minkä hän olisi mahtanut koska äiti oli mikä oli, vaikka isä olisi muuttunut miksi tahansa, lopputulos olisi ollut ettei mitään ole eikä tule. Äidin olisi pitänyt muuttua, ei muiden, äiti oli se joka teki kaiken mahdollisen mahdottomaksi. Se eniten harmittaa että se heilläkin olisi ollut hyvät mahdollisuudet elämässä mutta äiti tosiaan teki niistä silppua, koska ei ollut lainkaan missään mukana vaan aina asioita vastaan. Äidin äly ei vain varmasti riittänyt ajattelemaan ja punnitsemaan saatavaa hyötyä vaan hän teki päätökset narsistisesti itseään ajatellen. Kun hän ei halua, ei sitä muutkaan saa. Äiti ei huomannut että hänen siskonsakin piti häntä pilkkanaan. Äiti kuvitteli kuin idiootti että sitten hän sekä siskonsa hallitsevat perheitään rinnakkain ja äiti tekee kopioimalla siskoaan kaiken omassa perheessään, se ei vaan toiminut noin.

Äiti luuli täyttävänsä muiden tarpeet mutta lasten pitäisi osata pyytää ja nimetä ja selittää äidille ne tarpeet. Se olisi ollut mahdotonta. Sen jälkeen äiti olisi mennyt vielä hakemaan siskoltaan hyväksynnän että tarvitseeko lapset nuo asiat. Asioilla ei olisi ollut todellisuudessa mitään mahdollisuutta kohentua. Kuinka lapsi voisi osata sanoa vaikka että haluan hyvät kotiolot koska ei hän tiedä sellaisista asioista vielä mitään. Eikä tiennyt äitikään, vaikka oli aikuinen, joten hän ei osannut tehdä mitään, myöhemmin hän joskus sanoi minullekin että koska ette pyytäneet, niin ei hän silloin tiennyt, mitä olisi tarvittu. Vaikka hänelle olisi lapsi sanonutkin ei hän olisi ymmärtänyt mitä lapsi tarkoittaa, koska äidin elämässä ei ollut noilla tietyillä sanoilla mitään merkitystä, tuollaisia äidit voivat myös olla. Ne olivat vain pelkkiä sanoja, jotka eivät äidille avautuneet mitenkään. Tuollainen pysähdyttää koko elämän ja kehityksen, mikään asia ei kohennu. Maailma ei ole ollut silloin valmis kun äiti oli syntynyt, nyt se tuntui että oli, kaikki elämässä vain samalla tasolla syntymästä kuolemaan.

Hyvinvoinnin ja elintason nousu on aiheuttanut tietynlaista luokkaeroa vaikka Suomi onkin pääosin tasavertainen. Mutta siinä on tasavertaisuus kaukana jos olet syntynyt tuollaiseen perheeseen, joka ei kehity oikein ja käyttää lasta hyväkseen koska lapsi on solidaarinen ja lojaali vanhempiaan kohtaan. Tietyllä tavalla pakottaa lapsen jäämään auttamaan vanhempiaan että he selviytyisivät normaali elämästään, ei se anna lapselle mitään sellaista tukea, mitä lapsi tarvitsisi. Vanhempi kuvittelee että lapselle riittää vastikkeeksi sokerinen pulla kun lapsi mahdollistaa hänen pärjäämisensä elämässä. Siksi jääminen on pahasta jos vanhempi on tuollainen kuin minun oli, tuollainen kaataa vastuun lapselleen, jonka pitäisi pärjätä omassa elämässään, mutta joutuu luopumaan monesta asiasta, ettei hylkäisi vanhempaansa joka tarvitsee apua vaikka on näennäisesti terve. Vanhempi vain osaa esittää tarvittaessa säälittävää ja toisille tulee syyllisyyden tunne kuin avuttoman pienen lapsen hylkäisi.

Äidin unelmissa varmaan hän komentaa perhettään samalla tapaa kuin siskonsa teki omaansa, äiti ihaili selvästi valtaa, mutta ei huomannut edes että mitä sillä vallalla saa aikaan. Äidin sisko komensi perhettään tekemään ja hän oli omassa perheessään se henkilö, joka asiat suunnitteli, hänellä oli selvä tarkoitus mihin he menevät ja sinne pääsivät erehdyksen ja opin kautta. Meillä äiti oli aivan päinvastainen, koskaan ei suunnitellut mitään perhe ajelehti vailla mitään tarkoitusta elämässä. Äiti halusi vain valtaa perheessään, jos äiti olisi saanut vallan ei sillä olisi tehty perheelle kunnon oloja vaan sillä olisi hiljennetty kaikki ja pakotettu meidät ylistämään äitiä hänen saavutuksistaan, jotka pitäisi keksiä tyhjästä ja valehdella kaikille. Äidille oli sama tuleeko hänelle kunnia oikeasta teosta vai onko se valehtelemalla hankittua, kunhan vain toiset uskovat asiat. Feikkiä kaikki. Meidän olisi pitäisi valehdella kaikille kuinka meillä äiti on järjestänyt hyvät olot, vaikka asiat olisivat oikeasti täysin päinvastoin, ja niin kuin olivatkin, äiti olisi ollut hyvin ylpeä itsestään ja uskonut itsekin omiin saavutuksiinsa joita todellisuudessa ei ollut. Tuollaista oli äidin itsetunnon kasvatus, se oli samanlaista suurentelua ja suuruuskuvitelmaa kuten serkullani loppuvaiheessa kun hän oli jo melkoinen alkoholin suurkuluttaja.

Äiti oli pelkuri joka pelkäsi siskoaan ja rupesi elämään kuin hiiviskellen ettei mikään asia kiinnittäisi siskonsa huomiota joka huomio aiheuttaisi sen etä äiti saisi haukut niskaansa. Äidin sisko ja hänen miehensä olivat samassa työpaikassa kuin äitini ja he ovat myös siellä osoittaneet äidille kaapin paikan. Huomasin kun äidin sisko ärähti äidilleni äitinikin kuunteli aina pää painuksissa eikä sanallakaan sanonut vastaan, toinen sai haukkua mielin määrin ja toinen vain kuunteli alistuneena. Se yllytti vain haukkumaan entistä kovemmin. Äidin lammasmaisuus ärsytti kaikkia.
Äidin siskolla oli iso vaikutus äitiini siinäkin on yksi syy varmasti miksi äiti ei ollut mukana oman perheensä asioissa, hän pelkäsi siskonsa arvostelua ja oli sen vuoksi tekemättä mitään. Äidin siskolla oli tyyli sanoa suoraan ja melko rumasti ja kovalla äänellä ja se teki äitiin sellaiseen vaikutuksen etä tuo sisko olisi aina oikeassa. Kun äiti ei itse tiennyt mistään mitään hänen oli otettava asiat todesta, vaikka se oli sitä että sisko purki vain vitutustaan häneen. Kun hän sanoi äidillekin jotain ja näki että äiti luimistelee sen seurauksena hän nauroi oikein paskaset naurut päälle, nautti siitä että äitini pelkää. Äiti meni täysin sekaisin eikä tiennyt mitä pitää tehdä, hän eli kuin olisi kuulunut siskonsa perheeseen ja sieltä tulee vain kovia komentoja hänelle vaikka hän yrittää kuinka miellyttää. Siskon pelko ei ollutkaan viisauden alku vaan tyhmensi entisestään.

Tuo oli jotain käsittämätöntä kuinka äiti joutui tuohon tilaan että hän eli täysin ulkopuolisten mukaan eikä itsenäisesti oman perheensä kanssa. Miten tuollaisen otteen joku voi saada, tietenkään en syytä äidin siskoa, mutta hän olisi voinut kohdella äitiäni vähän toisella tavalla. Mutta se on ollut hänen tyylinsä kohdella häntä tottelevia ihmisiä. Äitini olisi pitänyt puolustaa itseään mutta hän ei tehnyt mitään, yritti vain vältellä sitä ettei siskolle tulisi aihetta sanoa hänelle. Siksikin ei saanut tehdä mitään, koska äiti ei ollut perheen tekemisen takana ja jos hänen siskonsa ärähti äiti jätti heti homman siihen, mitä ei olisi pitänyt tehdä, vaan jatkaa oman perheensä tukemista ja tekemistä välittämättä siitä mitä muut ärähtelevät. Silloin äiti asettui heti omaa perhettään vastaan, äidin näkemän vahvemman, siskonsa puolelle jolloin hän olisi turvassa. Minulle tai isälle äidin sisko ei koskaan tullut sanomaan tai ärähdellyt, ainoastaan oma perhe ja lisäksi äitini oli kohteena. He olivat jotenkin tossun alla kokonaan.

Tuota voisi kuvata esimerkillä niin että jos olisit narun varassa katolla ja joku pitäisi siitä narusta kiinni ettet luisu katolta alas. Siihen tulisikin joku yhtäkkiä sen narusta pitelijän luo ja ärähtäisi kovasti hänelle "Mitä sinä oikein teet" ja pitelijä sanoisi häpeillen "Enhän minä mitään" ja heittäisi narun käsistään jolloin luisuisit katolta alas. Siiten ärähtelijä nauraisi makeat naurut vielä päälle. Tuollainen ei ole luotettava yhteistyökumppani joka pelkää ja tottelee ulkopuolisia, joilla ei ole oikeasti mitään tekemistä hänen asioihinsa. Tuollaiselta puuttuu se oma sisäinen minä joka sanoo että se mitä itse tekee on oikein tai väärin, vaan sen sanovat muut. Äitini oli tuollainen, kun hänen sisko, tai saattoi joku muukin ärähtää, hyväkin asia muuttui hetkessä huonoksi ja hän luovutti. Äiti ei tiennyt mitä oli tekemässä ja siksi hän luuli että hän tekee väärin, eikä hän ymmärtänyt tehtävänsä tärkeyttä, vaan se mitä kotona oli se oli yhdentekevää, ainoastaan mitä hänen siskonsa teki oli äidistä tärkeintä. Tuohon kun lisätään vielä se äidin harhaluulo että äidin sisko ajattelee meidänkin perheen asiat, kaikki oli päin helvettiä, äiti ei nähnyt että hänen siskonsa ajaa oman perheensä asioita ja etuja, ei meidän.

Ehkä läheisriippuvainen hakee alistajansa vaikka kiven alta. Kun meilläkin perheessä ei ollut äidille alistajaa, se tulee sitten toisesta perheestä. Onko LR juuri hakemassa itselleen turvaa ja narsistinen näyttää niin vahvalle, koska huutaa ja komentaa mielihalujensa mukaan muita. Vahvaa esittävän ihmisen luona on hänellä turvallinen olo, koska äitikin pelkäsi omaa vastuuta ja kun hän antaisi vastuun jollekin yli-ihmisenä pitämälleen henkilölle joka nauraa paskaisesti päälle kun huomaa että hänellä on valta tähän nöyristelijään. Mitä enemmän äiti nöyristeli sitä enemmän ulkopuoliset puuttuivat asioihin ja saivat aikaan huonoa. Äiti ei asettanut rajoja minkä yli ne toiset eivät saa tulla, vaan itse kutsui toiset hämmentämään kokkeina soppaa. Tietysti voidaan ajatella että mitä jos olisimme asuneet jossakin muualla, olisiko asiat olleet toisin? Jos ympärillä olisi ollut fiksumpia ihmisiä jotka olisivat tajunneet mikä äiti on mutta eivät olisi ryhtyneet käyttämään hyväkseen vaan opastaneet ja neuvoneet häntä kuinka vahvistaa omaa itsetuntoa, äidistä olisi ehkä saattanut tulla aivan toisenlainen. Nyt ympärillä oli kovia ihmisiä joiden täytyi aina olla parempia, ja turvautua vaikka valehteluun ollakseen parempia kuin me. Taidoiltaan he olivat heikompia mutta luonne heillä taas oli hyvin narsistinen ja kilpaileva heidän säännöillään peli kulki aina heille eduksi, ja he käyttivät hyväkseen äitini heikkoa luonnetta ja pelkuruutta, äiti antoi heti periksi ja pakeni jos jokin tilanne tuli. Vaikka äidin ympärillä olisikin ollut ymmärtävä ihmisiä olisi voinut käydä niin ettei äiti olisi apua saanut, koska siihen vaaditaan myös omaa halua ja jonkinlaista aavistusta ettei kaikki ole itsessä aivan kohdallaan. Äidillä noita kumpaakaan ei ollut lainkaan. Hommasta olisi voinut muotoutua vain jonkinlainen toisen mallinen helvetti perheelle

Se oli kova elämä äidille ja äidin kautta koko perheelle. Minä kuten isäni myös, emme olleet alistajia vaan pyrimme tasavertaisuuteen jossa taas äiti ei osannut lainkaan olla, häntä pelotti kun suuri ja mahtava johtaja ei ole turvana joka määrää kaapin paikan, äiti saisi olla kuin lapsi tehdä mitä huvittaa huolettomana. Kaikki eivät varmasti osaa olla vapaana, vaan he tarvitsevat itselleen sen diktaattorimaisen johtajan ja sellaisen auktoriteetin joka käskee ja komentaa, eikä silloin tarvitsisi pohtia kenen on vastuu ja onko asia oikein vai väärin. Ehkä läheisriippuvainen kaivaa itselleen sen alistajan keinolla millä hyvänsä. Hänelle ei kelpaa ihmiset joita hän pitää heikkoina, siis sellaiset ihmiset jotka kysyvät toisenkin mielipidettä ja ottavat sen huomioon, vaan sellaiset kelpaavat jotka sanovat kuinka asia on ja piste. Ehkä LR tuntee että onpas helppoa kun ei tarvitse ajatella, toinen ajattelee asiat minun puolestani. Mutta ei huomaa että se toinen ajattelee asiat aina omaksi hyödykseen eikä hänen ja hyödyt asioista kasautuvat aina vain narsistille. Ongelmat taas kasautuvat uhrille. Huomasin tämän äidistäni joka oli oikeasti hyödyksi aina muille. Muut saivat avun tarvitsematta tehdä mitään takaisin. Kun läheisriippuvainen perheenäiti hakee itselleen alistajan ulkopuolelta hän asettaa koko perheen vaaraan joutua alistetuksi, hän avaa portit viholliselle joka tulee ja alistaa. Meillä ei tuo onnistunut ja siksi käytiin pitkäkestoista "sotaa" jossa periaate oli että äiti aina avaa portit ja vihollinen ryntää sisään ja me saamme tehdä työtä saadaksemme ne ulos ja portit takaisin kiinni. Äiti ehkä ajatteli että kun vieras taho valloittaisi meidän perheen he tekisivät meille sen jälkeen paremmat olot, mutta yleensä kun ne muut tulevat ja alistavat kuin orjaksi, saaden itse hyödyn. Heikko on heikko vaikka voissa paistaisi.

Äiti ajatteli asioita niin että hänestä olisi suuri hyöty kun tekee kotityöt ja valitti että se on ilmaista työtä, josta ei hänelle makseta. Niin sen kuuluu ollakin, kotityöt täytyy olla ilmaisia ja samoin jos perheessä aviomies rakentaa talon, työn tulee olla ilmaista perheelle, mutta ei voi ajatella että hän maksaisi koko talon materiaalitkin eli tarjoaisi koko talon kuin lahjana. Voisi sanoa ettei äidin tekemistä kotitöistä ollut sen kummempaa hyötyä perheelle, vaan se kuuluukin perusasioihin jotka täytyykin jokaisen tehdä, mutta kun äiti meni ulkopuolisille tekemään saman, se katsotaan että ne ulkopuoliset oikeasti saivat hyödyn, he pääsivät silloin tekemään enemmän hyötyä itselleen, eivätkä suinkaan äidin perheelle. Jos tekee vieraille töitä ilman korvausta pitäisi ensin katsoa onko omat asiat kotona edes kunnossa eikä kotityötä voi verrata ulkopuolisille tehtyyn työhön. Moniko perheenäiti laskuttaisi perhettään siivoamisesta mutta juoksisi sitten ulkopuolisille siivoamaan ilmaiseksi? Äidistä ei ollut muuhun kuin kotitöihin hänen taitonsa eivät muuhun riittäneet ja siksi hän itsekin ne täysin vapaaehtoisesti valitsi itselleen, eikä siihen muilla edes ollut mahdollisuutta päästä tekemään.

Äidin töistä ei ollut mitään hyötyä koska hän ei osallistunut perheen muihin asioihin, ei suunnittelemaan mitään, hän vain teki kotityöt ja eikä hänellä ollut muuta tekemistä. Jos hän olisi ollut asioissa mukana ja yhteistyössä omalta osaltaan, silloin äidin töistä olisi ollut hyöty meillekin, mutta äidin työt eivät hyödyttäneet, koska emme tehneet mitään. Olisimme voineet tehdä koko perhe pelkästään kotitöitä koska muutakaan ei koskaan ollut vaikka asuimme asuinkelvottomassa talossa. Olisi tarvittu äitiä mukaan suunnittelemaan mitä me muut teemme ja se mitä me muut olisimme tehneet olisi muuttanut perheen elämää valtavasti, silloin äidin kotityöt olisivat hyödyttäneet oikeasti meitä. Mutta piti vain olla ja seurata mikähän paska seuraavan tulee eteen.

Äidin haluama asia ei ollut tehdä perheelle normaalit olot vaan hänen elämäntehtävänä oli saada itselleen kunnia asioista, jolloin se olisi ollut jonkinlainen tuki hänen itsetunnolleen. Äiti oli arka joka ei ryhtynyt tekemään mitään, mutta hänen olisi pitänyt kuitenkin saada asioista kunnia itselleen. Lasten menestyminen olisi yksi asia joka olisi tuonut äidille hänen kaipaamaansa arvostusta, jota ilman hän oli varmaan itse jäänyt. Se on kuin rahastamista jos henkilöllä ei ole itsellään todellista ja aitoa omanarvontuntoa vaan lasten olisi hankittava sekin hänelle. Jostakin tuntemattomasta syystä äidin oman arvon tunne oli nolla ja kaikki se mitä hän esitti ulospäin oli vain feikkiä. Äiti oli kuin näyttelijä joka esittää jotain roolia mutta ei ole oikeasti se vaan pelkkä näyttelijä. Siksi jos sopi asioista äidin näytellyn hahmon kanssa se oikea äiti ei pitänytkään sitten sanaansa, näytelty hahmo lupasi mutta sen takana oleva näyttelijä petti lupauksen. Äiti oli epäluotettava koska hän veti roolia joka esitti ulkopuolisille kuinka hyvä äiti hän on, mutta sisällä oleva arka persoona näyttäytyi vain meille ja sanoi ettei hän tosissaan luvannut. Lupaukset olivat sitä varten että niillä huijataan muut luulemaan että äiti olisi jonkinlainen sankari, todellisuus oli aivan toista. Äiti sai itselleen hyvänolon tunteen vaikka itsekin tiesi valehtelevansa. Äidistä asioiden ei tarvinnut olla oikeasti hyvin vaan riitti että hän osasi näytellä sellaista jolla kaikki olisi hyvin. Se toi perheelle kärsimystä monessa muodossa, kaiken piti pysyä paikoillaan koska jos jotain tehdään muille paljastuu, ettei asiat ehkä olekaan olleet hyvin. Äiti ei voinut tunnustaa itselleen että asiat ovat huonosti. Hän käänsi sen asian nurinpäin, yksi hyvä asia korvasi kymmenen huonoa. Siksi lapset saivat aina vain suurimmaksi osaksi ne kymmenen huonoa asiaa jota se yksi hyvä siellä huonojen seassa ei korvannut, huonoa oli aina kymmenen kertaa enemmän kuin hyvää. Ne asiat jotka olivat huonosti ja jotka olisi ehdottomasti pitänyt korjata jäivät sikseen, äiti löysi huonoista jonkin keksityn hyvän asian ja silloin millekään ei tarvinnut tehdä mitään.

Äidillä oli luulo että on aina vain yksi "sankari" joka tekee ja saa aikaan kaiken. Kun hänen siskonsa muu perhe ylisti äidille kuinka kaikki heillä oli äidin siskon ansiota ja hän oli tehnyt kaiken, äiti uskoi sen ja kuvitteli että olisi aina vain yksi ihminen joka tekee kaiken. Äiti ei tajunnut että kaikki yhdessä on se tyyli jolla saisi aikaan tuollainenkin kuten äitini, joka ei osaa mitään. Jos äiti olisi tehnyt meidän kanssamme yhdessä, asiat olisivat olleet täysin toisin. Jotenkin äidillä oli outo käsitys asioista, on tietysti mahdollista että joku voi tehdä kaiken yksin mutta siihen tarvitaan jotain aivan muita juttuja, lähinnä paljon rahaa ja rutkasti tuuria. Jos tavallisen ihmisen täytyy saada aikaan jotain, on yhteistyö se paras vaihtoehto, kun vain se toinen ei ole narsisti. Huonosta parempaan pääsemistä voisi verrata kuopan pohjalla olemiseen, sieltä ylös pääseminen vaatii pohjalla olevien yhteistyötä, jos sitä ei synny, sinne pohjalle myös jää.

Narsistinen perustaa perheeseen oman pienen valtakunnan jota hän yksin hallitsee, hänellä on alistuneita palvelijoita jotka tekevät aina narsistin tahdon mukaisesti ja kärsivät siitä seuraukset tai sitten narsistisen valtakunnassa ei olekaan alistuneita ja silloin siellä kytee sisällissota ja jatkuva riita ja eripura, seuraukset tuosta saa kärsiä kaikki, niin narsisti kuin muutkin. Paras olisi olla kokonaan ilman narsistista ihmistä ja pysyä erossa sellaisesta ympäristöstä jossa narsistisuus pesii. Narsistisen ihmisen kanssa yhteistyö on yksipuolista, toiset perheessä tekevät yhteistyötä narsistisen suuntaa mutta narsisti ei tee koskaan yhteistyötä toisten suuntaan. Siksi narsistinen pärjää koska hän saa kaiken avun ja taustatuen mutta hän ei anna takaisin mitään. Hän vain ottaa aina ja jos jotakin antaa ei anna sitä mitä uhri oikeasti tarvitsisi vaan se apu on hyödytöntä, sellaista mikä narsistiselle sillä hetkellä mieleen juolahtaa. Narsistiselle päin annetun avun täytyy olla täsmäapua, mutta takaisin saat jotain epämääräistä.

Ehkä läheisriippuvainen antaa kaiken niille joita yrittää miellyttää ja jotka tuntuvat hänestä tärkeimmille ihmisille ja taas omia läheisiään kohtelee vastavuoroisesti tylymmin. Ehkä hän tajuaa että hän joutuu matelemaan tiettyjen ihmisten edessä ja vaistoaa siinä omaan itseensä kohdistuvan vääryyden, mutta ei uskalla vastustaa heitä jotka alistavat häntä. Ehkä hän ryhtyykin alistamaan omiaan etteivät he nousisi hänen yläpuolelleen alistajiksi ja alkaa käyttäytymään narsistisesti omassa perheessään. Taustalla voi olla pelko, kun ympäristö alistaa, hänen täytyy pitää ne kurissa jotka ovat hänen kanssaan joko tasavertaisessa tai alemmassa asemassa. Hänestä tulee narsistinen oman perheen sisällä joka estää kaiken tekemisen. Ehkä äitikin oli vain pienempi narsisti jota kovemmat narsistit alistivat ja se näkyi niin että äiti alistui itseään voimakkaammille narsistisille luonteille ja "kosti" tietämättään sen sitten omalle perheelle yrittämällä alistaa omaa perhettään, joka johti riitaan koska perheessä ei ollut alistujia. Voisi kuvitella että narsistin luonne on kuin vihaisen koiran, se puree eikä sen enempää mieti tekojaan mitä tuli tehtyä, tekee mitä luonnehäiriö laittaa sen tekemään. Tai yleensä eläin joka tekee jotain ei se pohdi tekojensa oikeutusta, se puolustaa reviiriään ja ehkä narsistin reviiri on silloin uhattuna jos uhri tekee jotakin. Narsisti ehkä kokee sen uhkaksi ja kuvainnollisesti hän puree uhkaajaansa. Toimii vaistojen varassa.

Oliko äiti manipuloitu niin hyvin ettei todellisuus tullut koskaan hänelle eteen. Todennäköisesti hän oli, äidille ei mennyt mikään asia perille vaan hän oli lojaali niille joihin uskoi ja luuli että siellä ovat sellaiset ihmiset jotka tuovat meille hyvän kun vain heitä mielistellään riittävästi. Äiti oli kuin jossakin lahkossa jonka totuus on se ainoa eikä muita ole, lahkon johtaja määrää asiat miten ne ovat ja sillä hyvä. Sama varmaan kuin jotakin terroristia yrittäisi saada järkiinsä joka on aivopesty. Ei mitään sellaista että näkisi että ihminen jotenkin olisi ymmärtäisi toisten näkökulman vaan kaikki on siten kuin hän sen ajattelee ja siten kuin hänet on opetettu ajattelemaan. Mistä saakka lienevät äitiäkin manipuloineet että tuollainen hänestä tuli, ehkä lapsuus on ollut sellainen ettei se ole antanut määrätietoista kasvatusta vaan äitikin ehkä on jäänyt jotenkin henkisesti heitteille ja sellainen ihminen jolla ei ole vakaata sisäistä näkemystä on helppoa manipuloida. Sellaiset ovat jengeille tai lahkoille hyviä työntekijöitä joiden ideologian johtajat määräävät, he eivät itse mieti asioita vaan sen tekevät johtajat. Sisäisesti tyhjä ihminen manipuloidaan työkaluksi omia tarkoituksia varten, kun ihmisellä ei ole omaa vakaata näkemystä asioista muut ehkä rakentavat hänelle ne näkemykset jotka palvelevat vain ihmistä manipuloivia henkilöitä. Jotenkin noin se on ollut äidilläkin luulen, äiti oli sisältä tyhjä johon toiset asettivat ideologioitaan eikä äiti ressukka tiennyt mikä on oikein ja mikä on väärin. Hänen ajatusmaailmansa oli täysin vastakohta kuin perheessä muilla oli. Eikä häntä saanut mukaan oman perheen maailmaan vaan äiti oli siitä irrallinen joka meni välillä kuuntelemaan "saarnaa" miten tule olla. Hän uskoi lujasti mutta ei omaan perheeseen, vaan ulkopuolisiin. Manipuloijat antavat totuuksia ihmiselle joka ei niitä itse mieti että onko ne oikein vai väärin vaan uskoo sokeasti "oppeihin" . Kun valheetkin voidaan syöttää osatotuuksien avulla, jokin pieni osa asiassa voi on totta ja sen avulla saadaan henkilö uskomaan että sen perään tuleva valhekin on myöskin totta. Kun äidilläkin oli omat tiedot heikolla tasolla ja oma päättelykyky olematon hän varmasti on uskonut kaiken.

Äiti oli pula-ajan ihminen jolle pula-aika oli jättänyt aivoihin jälkensä, äiti eli edelleen kuin mitään ei olisi, eikä mikään olisi mahdollista. Hän pystyi elämään vaikka kuinka alkeellisissa ja vailla mukavuuksia olevassa olosuhteissa. Kun kehitys ja elintaso ympärillä kohosi äiti eli vain edelleen aikaa jolloin ei ollut oikeasti mahdollisuuksia. Älyä ei ollut sen vertaa että olisi huomannut että ajat muuttuu mutta edelleen sama valittaminen mitättömistä asioista jatkui mutta oikeita asioita ei edes nähnyt. Äidin aivot olivat varmasti kärsineet kovasti jostakin ja niistä oli suuri osa täysin toimintakyvytön, hänen aivoistaan toimi vain se osa joka toimii elossa pysymisen toimintojen tukena. Selvitysmoodi päällä jota ihminen käyttää kun täytyy pysyä elossa ja silloin on tärkeätä että on hyvin itsekäs ja hyppii vaikka toisten päällä selviytyäkseen itse.

Tuollaisilla ihmisillä jotka ovat kuten äitini, he ovat sisältä tyhjiä, tiettyjä ihmisiä kohtaan kilttejä ja taipuvat muiden sanan mukaisesti heistä tulee hyviä työkaluja muiden tarkoitusperiä toteuttamaan. He ajavat toisten ideologiaa ja pyrkivät osoittamaan lojaaliuttaan heitä kohtaan. Kun ne muut alkoivatkin painostaa äitiäni koska näkevät saaneensa yliotteen hänestä, hän tottelee, koska oma äly ei sano mitään vaan äitiäkin ohjasivat ulkoapäin. Äiti oli klassisen tyhmä ihminen joka turvautuu siihen etä ylempi taho ohjaa aina häntä, hän vain tekee ja saa heiltä hyväksynnän. Äitiä opettivat kuin koiraa, kun äiti teki isännilleen oikein, hän sai kehut, mutta kun väärin he ärähtivät äidille jolloin äiti tiesi tehneensä väärin. He kouluttivat äidin sellaiseksi että hänen täytyy miellyttää isäntiään ja mikäs äidillä oli sen sopivampi kun hänellä oli palveluskoiraviettikin valmiina.
Kouluttajat olivat omaan perheeseen kuulumattomia ihmisiä joille äiti nöyristeli kuin koira. Äiti tykkäsi olla siskonsa napanuorassa tai talutushihnassa, miten sen asian näkee, äidin maailmassa hänen siskonsa oli sen maailman mahtavin ihminen jolla on rajaton valta ja siinä oli äidin turvallista olla. Äiti näki siskonsa sellaisena että sisko pystyy komentamaan ketä tahansa tässä maailmassa ja muut tottelevat. Äidin maailma oli vain niin pieni että siinä tavallinen ihminenkin, hänen oma siskonsa, näytti koko maailman hallitsijalta.

Kun äiti oli tottelevainen ja miellyttämishaluinen muut saivat syöttää hänelle omat ideansa ja ideologiansa ja äiti uskoi täysin eikä kyseenalaistanut koskaan mitään. Äidin maailman suuret johtajat määräävät ja äidin on toteltava mitä valtaa pitävät sanovat. Nuo ihmiset olivat oikean vallan sekä lain ja äidin välissä, he määräsivät mikä on laki eikä äiti koskaan ylettynyt näkemään mikä se oikeasti on. Siten äidille muodostui noista välikäsistä se suurin valta joka määrää kaiken ja jolta pitää kysyä. Rakennusvalvonta ei ollut äidille se joka päättää saako jotain rakentaa tai tehdä, vaan sen päätti äidin siskon perhe joka oli aina välissä ja heiltä äiti meni kysymään saako jotain tehdä. Se oli kuin tietyllä tapaa mafia. Äidistä hänen siskollaan oli suurempi valta hyväksyä kuin vaikka rakennusvalvonnalla. Jos äiti olisi ohittanut nuo välikädet siitä olisi noussut äitiä kohtaan kova haukkuminen, äiti pelkäsi sitä enemmän kuin mitään muuta. Äiti meni siskonsa perheen luo pyytämään lupaa aivan kuin jossakin mafiaelokuvassa alempi menee kysymään suvulta lupaa johonkin. Samantapainen 'mafiavalta' pyöri täälläkin, se painosti ja alisti ja kuristi toisten elämää äidin kautta. Äiti oli sen porukan jäsen ja hänen oli vain toteltava etteivät he suutu. Noin se jotenkin muodostui täällä. Kun äiti oli toisten otteessa tahdostaan, ei me muut mahdettu mitään, äitiä ei saanut olemaan lojaali omaa perhettään kohtaan vaan hän näki tuon 'koplan' olevan se johon hän kuului ja jolle täytyi olla uskollinen. Kun äiti teki kuten nuo muut tahtovat he hymyilevät hänelle ja hän on heidän paras kaveri, mutta jos äiti erehtyi tekemään sellaista jota tuo kopla ei hyväksynyt he pistivät äidin häpeämään ja se heiltä tuleva arvostelu pahinta mitä elämässä voi olla.