Hei
Tajusin tässä kuluvan vuonna 'narsistit ympärilläni' mm. äitini ja ex puoliso ovat lajin edustajia. Muutkin ovat pystyneet hyväksikäyttää
Olen erityisesti tässä viimeviikkoina joutunut todeta, että juuri mikään asia, mitä yritän hoitaa netissä ei onnistu normaalisti, koska en pääse kirjautumaan järjestelmiin, tai netti ei toimi ollenkaan. Jos soittaa viranomaisnumeroihin, jonotusajat ovat poikkeuksellisen pitkiä, puheluita on myös katkennut. Viranomaisasiat eivät suju haasteitta, vaan aina on jotain erityistä lisäsetvittävää ja korjauksia vaativia virheitä.
Myös mobiiliverkossa on ollut lyhyitä katkoksia. Suomi.fi tunnistautuminen toimii silloin tällöin.
Lisäksi lapset eivät pääse omiin opiskeluun liittyviin oppimisympäristöihinsä, välillä on netflix kiinni, tietokone hidastelee tai ei toimi hetkittäin ollenkaan, omasta puhelimesta ei yhtäkkiä voikaan jakaa mobiiliverkkoa.
Näitä ongelmia ei ole ollut ennen kevättä.
Tässä vaikuttaa myös olevan kaava, että mitä enemmän olen puhunut narsismista kotona tai puhelimessa, sitä useampia ja pitkäkestoisempia digiongelmia esiintyy ja kaikilla perheenjäsenillä.
Nämä tyypit ovat 'raivona', että on nähty ja ymmärretty mitä he ovat. Tästä digihaastevyörystä ja niiden ajoituksista päätellen raivo ei riitä, vaan elämää tehdään mahdollisimman monella tapaa vaikeaksi.
Tuntuu kuin olisi Venäjän kohteena samaan tyyliin kuin itäraja. Arki yritetään saada hankaluuksia täyteen.
Ono kenelläkään muulla mistään vastaavasta kokemuksia?
Tätäkään viestiä en voinut lähettää ensimmäisellä yrittämällä ongelmitta, koska "Et voi tehdä uutta viestiä näin pian edellisen jälkeen" vaikka en edes tehnyt mitään viestiä.
Kokemuksia digivainosta
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.