Miten vahvistua itse? Irti sudenkuopasta.

[moonaliisa]

Halusin avata tähän ihan oman keskustelun siitä, että miten päästä itse irti roolistaan olla narsistin uhri? Itselläni on useita suhteita, jossa kaava on ollut lopulta sama, eri vivahtein toki. En halua siihen kierteeseen ja otteeseen enää. Kuten tuskin kukaan muukaan narsistin kynsissä ollut.

Kertokaa tekin halutessanne omat ajatuksenne, jos niitä herää.. Mikä on sinun oivalluksesi ollut kohti itsesi vahvistamista? Mikä on ollut sinun sudenkuoppasi?
Liekö kaikilla "sama kasvun paikka", narsistin uhreilla siis?!
Kirjoitin tän alla olevan postauksen jo toiseen avaukseeni jatkeeksi, mutta ajattelin, että ehkä tekstini jää sinne muiden tekstien alle jotenkin hukkaan.

Huomaan itsessäni suurimman kasvun paikan siinä, että kun aikaisemmin olin kaikessa oikeudenmukainen ja yritin toisia opettaa erottamaan oikean ja väärän(kun opetan toiselle empatiaa, ystävällistä kohtelua, irti väkivaltaisesta käytöksestä: saan itselleni sen turvallisen ihmisen vihdoin ketä olen aina tarvinnut), niin nyt tuleekin opetella keskittyä omiin tunteisiin.

Ei ole minun tehtäväni yrittää pelastaa maailmaa yksittäisten "menetettyjen ihmisten kohdalla". Vaikka paljon väkivaltaa ja kaltoinkohtelua maailmassa näenkin, täytyy harkita miten maailmaa voisi yrittää muuttaa ystävällisemmäksi vähemmän itseä tuhoavalla tavalla. Ei enää henkilökohtaisia projekteja, kiitos.

Auttamisen sijaan, otan tavaksi jatkossa keskittyä siihen, että miltä toisen ihmisen seurassa tuntuu. Onko hyvä olla toisen seurassa, loukkasiko toinen minua? Onko toisen seura kohteliasta? Onko toisen seura huomaavaista? Onko seura kevyttä, vaikka puhuttaisiinkin syvällisistä asioista? Onko lupa tuntea? Sellainen erillisyys toisesta tunteen tasolla. Ja se, että ilmaisen tunteitani suoraan jämäkän lempeästi, sitä opettelen jatkossa. Ilmaisen niitä mukavia ja vähemmän miellyttäviäkin tunteita.

En ole vastuussa kuin itsestäni ja lapsistani. Siitä miten kasvatan itse lapseni ja miten itse voin ja kohtelen itseäni ja lapsiani (ja toki muitakin). Ja olen vastuussa siitä että tunnistan, miltä minusta tuntuu kenenkin ihmisen seurassa.

Tottakait myös toisen kuuntelemisen taito, kyky itse pyytää anteeksi ja ymmärtää toisen tunteita jää edelleen elämään ihmissuhteissa.
Mutta tässäpä sitä pähkinää purtavaksi, että pysyn itse siinä tilanteessa erillisenä ja osaan pysyä ns. Itsessäni, pysyä lestissäni ja hereillä. Etten anna toisen alkaa manipuloimaan minua, että en yritä itse alkaa opettamaan toiselle oikeaa ja väärää jos tunnistan tätä "korjattavaa", että tunnistan haukkumisen.

Hiton läheisriippuvuus, vitsi että tuntuu tyhmälle. Miten monta "projektia" on tullut yritettyä pelastaa. Ja paskat oo edes mun velvollisuus eikä oikeastaan oikeuskaan.
Opettelua antaa toisten olla mitä on, kunhan ei mua satuta ja ei mun lähipiiriä. Ja jos näen että lapset kärsii jonkun aikuisen käytöksestä, aina on lastensuojeluun mahis tehdä ilmoitus. Mut että omaan elämään ei enää sellaisia yliymmärtämistä ja opettamista vaativia ihmisiä, jotka loppuviimein talloo mennen tullen kuitenkin.

[krassi]

Hyvä aloitus. Uhrien keskusteluissa on paljon narsismin tuntomerkkejä ja keinoja päästä eroon. Vähemmälle huomiolle jää itsensä kehittäminen, jotta ei sortuisi uudelleen toksiseen suhteeseen. Toisten neuvominenkin on hyvä asia, mutta jokaisella on oma polkunsa ja tulee kunnioittaa.

Mulla on ollut kaksi narsistisuhdetta. Toinen oli julkinarsisti ja toinen piilonarsisti. Julkinarsistista pääsin helposti eroon sen jälkeen, kun vihdoin olin tajunnut tilanteeni. Mulla ei ollut aitoja tunteita häntä kohtaan. Piilonarsistista pidin ja hän jätti minut pitkän suhteen jälkeen. Nyt olen yksin ja opettelen uusia käyttäytymismalleja itsenäiseen elämään.

Naisystäviinkin suhtaudun nykyisin eri tavalla kuin ennen. Vältän ripustautumista ja pyrin sanomaan aidosti omat mielipiteeni. En näyttele ekstroverttia, koska olen introvertti. Olen kiinnostunut erilaisista ihmisitä kuin ennen. Musta tuntuu, että olen mielistelemällä yrittänyt saada ystäviä. Olen myös yrittänyt esittää parempaa kuin olen. Sillä tyylillä ei saa hyviä ystäviä.

Olen lukenut monia narsistikirjoja sekä katsellut netistä videoita. Merkittäviä kirjoja minulle ovat Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli ja Paula Salomaan kirjat. Salomaa keskittyy erityisesti uhrin kehittymiseen. Hän näkee hyvin uhrin heikot kohdat eikä kaunistele niitä. Salomaalta on tullut tänä vuonna uusi kirja: Narsismin ytimessä: julki- ja piilonarsistin tunnusmerkit. Hän pitää uhria piilonarsistina. Hänen määritelmänsä narsisteista ovat erilaiset kuin monella muulla. Pidän Salomaan tavasta puhua uhrista kaikkine puutteineen. Uhrien vajaavaisuuksista minusta juuri puhutaan liian vähän. Keskitytään vain narsistien "haukkumiseen". Sillä tyylillä uhri ei pääse eteenpäin. Uhrin kehittyminen on pitkä tie.

Minusta tuntuu, että uhrien on vaikea katsoa rehellisesti itseään peilistä ja keskittyä itsensä kehittämiseen. En halua syyllistää, mutta usein sanotaan, että olin iloinen, sosiaalinen ihminen kunnes sorruin narsistisuhteeseen. Ajattelen, että jotkut tekijät oat vaikuttaneet sortumiseen. kaikki eivät sorru yhtä helposti, vaikka sanotaankin, että kuka vaan voi haksahtaa narsistiin. Itsessäni ainakin tunnistan syitä toksisiin suhteisiini. Yritän nyt opetella pois näistä syistä.

[krassi]

Luin uudelleen aloituksesi ja huomasin lisää.

Komppaan sitä, että on tärkeää tunnistaa miltä tuntuu toisen ihmisen seurassa. Saako siitä jotain hyvää vai viekö voimia? On myös annettava ihmisten olla sitä mitä on. Opettamiseen ei kannata ryhtyä. Siitä vain stressaantuu. Oikeudenmukaisuus on tärkeä näkökohta, mutta siinäkin voi mennä pieleen ja katsoo asioita kapeasti omasta vinkkelistä.

Elämää ei kannata katsoa haudan vakavasti. Armollisuus itselle yhtä tärkeää kuin muille. Erillisyys on tärkeä sana. Olen erillinen kaikkiin ihmisiin nähden ja silti samassa veneessä.

Avioliiton syy mulla oli se, että en osannut olla yksin. En kuunnellut hälytyskellojani exän suhteen. Pitkän avioliiton jälkeen otin eron. Sen jälkeen haksahdin erilaiseen, mutta kivempaan narsistiin moneksi vuodeksi. Vasta nyt olen yksin ja opettelen yksinoloa. Jo nuorena olisi pitänyt oppia yksinolo. Huomaan nyt muuttavani käyttäytymismallejani ja tapojanikin omaehtoisesti. On aikaa tapahtumista palautumiseen ja tapahtumien analysoimiseen. Koen välillä itseni yksinäiseksi, mutta se tunne menee ohi ja huomaan, että yksinäisyyden tunne johtaa johonkin parempaan.