Omassakin perheessä outoja juttuja

[Jadessa]

Hei kaikille, en jaksaisi uskoa että tämä on n-sanaa ainakaan pahimmasta päästä mutta jonnekin haluaisin kirjoittaa. Kokemuksia on epäterveestä lapsuudenkodista joten se voi värittää näkemyksiä ja tehdä liian herkäksi. Olen ollut vuosia sairauslomalla ja vointini ei vain tunnu parantuvan kuin hetkeksi kerrallaan. Puolisoni on lähes koko ajan kieltänyt pahan oloni olemassaolon, ei halua tulla mukaan lääkäriin ja väittää että sairausloma on "vain olemista". En halua tai en uskalla kertoa kaikkia yksityiskohtia. Sosiaalinen jaksaminen on tosi heikkoa, vihaan ryhmätilanteita ja epäaitoa small talkia, mikä osin vaikeuttaa (psykiatrista) hoitoa koska aika paljon julkisella on tätä ryhmätoimintaa.

Olen viime kuukausina (jopa vuosina) usein huomannut että puoliso syyttää minua siitä että kaiken pitää tapahtua niin kuin minä haluan. Ja että kaikkea pitää kontrolloida. Olimme viikonloppuna yökylässä koko perhe tuttavaperheen luona. Sairastan syömishäiriöitä ja ruokailu kodin ulkopuolella on vaikeaa. Kerroin tästä jo etukäteen ja sanoin että on parasta että asiaan ei kiinnitä mitään huomiota, lapsi on jo lähes aikuinen ja tietää myös tämän. Laitan oman ruokani ja syön parhaani mukaan, muille ei tule vaivaa. Muutenkin ruokailutilanteet olivat erilaisia, ei istuttu pöydässä ja lähes jokainen söi eri aikaan. Lapsen kanssa söimme yhdessä. Osa mukana olleista on ylipainoisia eikä heidänkään ruokailu ole tervettä mikä lisää paineita entisestään. Selvisin kuitenkin omasta mielestä kohtuullisesti.

Tuttavaperheessä oli omiakin menoja joten sovittelimme tyyliin "jokaiselle jotain". Autoin keittiössä ja kotieläinten kanssa, tarjouduin tuomaan jotain kaupasta. Kävin pari kertaa yksin ulkona tai lepäsin parvekkeella koska väsyn sosiaalisesti aika nopeasti. En puhunut sairauksistani mutta en myöskään salaillut niitä. Eli ei mitään mielestäni moitittavaa. Puoliso alkoi kuitenkin kärttää ylimääräistä vierailua sukulaisten luo kotimatkalla johon lapsi totesi napakasti että äiti ei jaksa. Tiedän että se olisi minun sanottava, ei hänen. Lisäsin kyllä että nyt on ollut mukavaa, voidaan katsoa toisella kertaa. Mitään ei siis oltu sovittu eikä edes tiedetty olivatko sukulaiset kotona eivätkä ole erityisen läheisiä (enää), lapsenlapset ja muu vievät paljon heidän aikaa. Paluumatka olisi myös pidentynyt reippaasti.

Puoliso alkoi naljailla liikunnasta tyyliin onko nyt varmasti päivän kilometrit tullut täyteen? Kun autoin petivaatteiden kasaamisessa niin onko sulla kiire jonnekin? Ei vastannut kun jotain kysyttiin, pitkitti (tahallaan) wc-käyntiä matkalla, ajeli kiertoreittiä ja kotiin tultua vinoili mää-matkasta. Idea oli kyllä minun mutta kivaa tekemistä oli koko perheelle. Puolisolla oli myös kahtena päivänä oman ystävän kanssa sovittua tekemistä. Tämä nyt oli yksi esimerkki mutta samankaltaisia on pilvin pimein. En tiedä saako kukaan kiinni juuri siitä tunnelman kiristymisestä ja siitä että ikään kuin "rangaistaan" siitä että pitää kiinni omista rajoista?

[Milla]

Tosi surullista, että puolisosi tuolla tavalla käyttäytyy ja naljailee, vaikka varmasti tietää, että sinulla on psyykkisiä ongelmia ja tarvitsisit tukea. Hän ei selvästikään ole tukenasi, vaan aiheuttaa sinulle vain lisää murheita ja pahoinvointia.

Kyläreissun hoidit hienosti ja asiallisesti rajoitteistasi huolimatta. Toimit aivan oikein kieltäytymällä yllättävästä kyläilystä paluumatkalla, ja niin olisi kieltäytynyt moni muukin äiti, vaikka ei olisi edes haasteita jaksamisen kanssa. Huomaan, että yrität kovasti selittää toimiesi syitä ja tapahtumia ikään kuin potisit kovasti huonoa omaatuntoa ja yrittäisit vakuuttaa itsellesi, että olet toiminut oikein. Olet toiminut oikein, etkä ole siitä kenellekään selityksen velkaa!

Oletko muuten koskaan kokeillut psykoterapiaa? Jos vain löytyy oikeanlainen terapeutti, siitä voisi olla oikeasti apua. Julkisen terveydenhoidon pillerit kouraan -hoito ja "toiminta"-terapia ei kovin syvällistä apua tarjoa.

Kirjoittele vain tänne, kun siltä tuntuu. Täällä voi anonyymisti kertoa ihan mitä tahansa syvimpiäkin salaisuuksia, kun ei kukaan meistä tunne sinua henkilökohtaisesti. Voi olla voimaannuttavaa joskus myöhemmin lukea, mitä on vuosia sitten kirjoittanut ja huomata, miten elämä menee kaikesta huolimatta eteenpäin. Tsemppiä!

[Jadessa]

Kiitos Milla vastauksestasi. Luin sen jo kesällä mutta vasta nyt sain tultua tänne kirjoittamaan.

Vastaavia tilanteita on ollut kesän ja syksyn mittaan useampia. Sovitaan että tehdään asiat a ja b mikä on se mitä uskon ja tiedän jaksavani. Kun ollaan pois kotoa, vaikka autossa, niin alkaa painostaminen ja pakottaminen asioihin c ja d. On käynyt niinkin että en pääse pois autosta (50 km kotoa, ei ulkovaatteita) ja puoliso sanoo että tehdäänkin vielä tämä. Ei näe, ei kuule, menee melkein kuin omaan maailmaan. Lapsi huomaa tämän myös ja sanoo että on sovittu muuta. Monta alkuun ihan hallittavissa olevaa tilannetta on jos nyt ei räjähtänyt niin ainakin mennyt pilalle.

Ollaan käyty muutaman kerran perheneuvojalla. Puoliso selittää uudelleen ja uudelleen kuinka hänellä on säännöllinen työaika, mielekäs työ, kivat työkaverit, käydään yhdessä lounaalla. Sitten toistuu se kuinka minä en huolehdi syömisestä, juoksentelen ympäri kyliä ja illalla itken uupuneena ja ei mikään auta. Hän ei voi tehdä mitään paitsi kuunnella pitkän valituksen työpäivän jälkeen kaikesta mikä on mennyt pieleen.

Minun totuuteni: Herään aamulla lapsen kanssa, keitän kahvit, katson lapsen kouluun, pesen pyykit, laitan astiat, petaan sängyt, yritän jaksaa imuroida edes yhden huoneen kerrallaan, yritän syödä edes pieniä kerta-annoksia (ravitsemusterapeutin ohje), mietin ruokaa, käyn useimmiten kävellen tai pyörällä kaupassa, laitan ruokaa (joskus lämmitän valmista), kysyn lapsen kaverikuulumiset ja läksyt, vien roskat. Lapsi auttaa. Taistelen ahdistusta vastaan sekä päivällä että illalla. Menen kymmeneltä nukkumaan. Paino alakanttiin, muuten veriarvot ym. hyvät (lääkärin tarkistamat ja ovat kunnossa). Ja ulkoilen siis joka päivä.

Puoliso: Torkuttaa aamulla, valittaa herätessään, kertoo samat työasiat kymmenen kertaa. Työpäivän pituus vaihtelee, töiden jälkeen sohvalle. Televisio tai pelit auki vähintään puoleen yöhön. Saattaa auttaa jossain jos pyydän. Ylipainoa, kansantauteja, nikotiiniriippuvuus.

Tämä teksti on oikeasti kamalaa katsottavaa