Vuosi kanssasi

[Marijohanna]

Nyt on kulunut 1,5vuotta erostame. Ei tulee enää paniikkihäiriöitä tai pelkotiloja kuten aiemmin. Tarina alkoi siitä, että olin juuri eronnut puolisosta joka petti minua. Tunsin tämän ihmisen jollakin tavalla entuudestaan, hänellä oli hieman erilainen menneisyys, mutta oli kertomansa mukaan parantanut tapansa vuosien saatossa. Soittelimme päivittäin ja paljon myös viestiteltiin paljon. Hän kehui minut maasta taivaaseen ja kertoi aika pian rakastavansa minua. Meillä oli myös yhteisiä tuttuja, jotka hieman varoittelivat hänestä, mutta eihän noin ihana ja huomioiva mies voi olla paha. Asuin sillä hetkellä toisella paikkakunnalla, näimme kuitenkin viikoittain. Noin 5kk jälkeen muutimme yhteen. Sen jälkeen koko homma muuttui täysin. Ei ollut enää rakkauden tunnustuksia, oli vain nimittelyä, mitätöintiä, huutoa miten tyhmä voin olla ja eikö sulla saatana kule hissi ylös asti nämä olivat ne lempi lauseet. Mä en hänen mielestään osannut tehdä mitään oikein, henkinen väkivalta oli pääosissa tässä suhteessa. Yritin aina sopia ja mietin, että jos nyt toimin jotenkin toisin niin kaikki järjestyy. Yritin jopa ehdottaa parisuhdeterapiaa, mutta onneksi hän ei suostunut, koska olen jälkeen päin lukenut, että se ei ole narsistin kanssa hyvä ratkaisu, koska hän luultavasti puhuu terapeutin puolelleen, uskon, että näin olisi käynyt. Toistuvasti sain kuulla olevani sairaalloisen mustasukkainen, mutta ne tilanteet joissa tämä ilmeni olivat niin sekavia ja kuinka hän minulle painotti, että kaikki naiset ovat hänestä kiinnostuneita. Samalla kun minä kuulin enää noita kamaluuksia ja syytin kaikista riidoista itseäni, se oli ehkä enemmän hämmennystä kuin mustasukkaisuutta. Aika pian tuli mukaan myös fyysinen väkivalta, hän ei koskaan omasta mielestään tehnyt mitään väärää, vaan ohjasi minua oikeaan suuntaan. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä ihmistuntijana, tässä se meni niin väärin kuin vain voi. Hän syytti minua pettämisestä, jota ei todellakaan tapahtunut, se ei olisi ollut edes mahdollista, olinhan lähes kokoajan hänen näköpiirissä tai puhelimen päässä. Omaa aikaa ei juurikaan ollut, en voinut käydä mm.lenkillä josta oli tullut tosi tärkeä asia. Hän ei suoraan kieltänyt mutta sain kyllä kokea sen kaikella tavalla jos tein jotakin omia päätöksiä. Yksi hänen lempi juttunsa oli, kun hän ei käynyt itse töissä, niin alkaa arki iltana juomaan ja soittaa musiikkia isolla tai puhua puhelimessa niin että en voinut nukkua ja minun herätys oli aina noin klo 5. Hän kuvasi paljon asioita someen sanoen sitten, että kaikki ajattelevat, että me olemme onnellisia ja sinä kuvittelet asioita. Kukaan ei vaan tiennyt mitä niiden kuvien kulisseissa tapahtui. Kerkesin asua hänen kanssaan 6kk ja sitten viimeisimmän "oikeaan suuntaan ohjaamisen" jälkeen vuokrasin varastotilan ja sitten odoteltiin mahdollisuutta lähteä. Se tulikin muutaman viikon kuluttua, kun meille tuli kaveri tekemään talkoohommia. Tiesin, että hyvän miehen maine on hänelle tärkeä, joten voin turvallisesti lähteä. Sain mukaani vain ne tavarat jotka sain yksin kannettua autoon. Myöhemmin oli tarkoitus hakea myös huonekalut, mutta vuokra pakuissa oli tosi suuri omavastuu, joten kukaan ei ilmoittanut ihan innoissaan tälle reissulle tämän miehen menneisyyden vuoksi. Nykyäänkin tulee helpotuksen tunne kotiin tullessa, kukaan ei huuda täällä, uhkaile ja juo. Tuo alkoholiasiakin oli niin suunniteltu, koska hän tiesi, että en pidä siitä, olin kasvanut sellaisen keskellä. Edelleen muutaman kk välein tulee jotakin kautta yhteydenotto, nyt olen sulkenut kaikki kanavat, jännittää hieman mitä sitten tapahtuu. Olen miettinyt sitä lähestymiskieltoa, mutta hänen kohdalla sillä ei luultavasti ole mitään merkitystä, kun hänen mielestään mitkään lait eivät koske häntä. Tällä hetkellä tulevaisuus tuntuu positiivisella. Uutta suhdetta en vielä uskalla miettiäkään vaikka muutamilla treffeillä olen käynyt. Tämä elämä on ehkä juuri nyt hyvä näin.