Mutta mutta. Meidänkin suhde alkoi hurahduksella puolin ja toisin, toivoisin ainakin ettei miehen puolelta ollutkin vain näytelmää... alussa vietimme tiiviisti aikaa yhdessä ja olimme tosi rakastuneita. Mies oli kuitenkin osittain vielä varattu ja käytti ajoittain paljonkin alkoholia. Ajattelin että se olisi ohimenevää ja vain tilapäistä ison elämänmuutoksen keskellä. Ero oli kesken. Hän joi myös arki-iltaisin. Ja aina yksin kotonaan. Hän oli itse tavoittamattomissa niinä iltoina mutta soitteli ja tekstaili itse ihan tolkuttomasti ja holtittomasti ympäriinsä. Hän on ihan erilainen ihminen kun ottaa alkoholia. Vieras, arvaamaton ja ailahtelevainen. Epämääräinen pelko valtaa aina mielen. Tilanne meni niin pahaksi minun suuntaan (kohteli todella huonosti) että jouduin ottamaan kunnolla välimatkaa.
Olen kuitenkin luiskahtamassa tilanteeseen uudestaan. Vaikka hän on jäänyt kiinni aika isostakin valheesta ja myöntänyt sen. Hänen ero on vieläkin kesken. Ja mies taitaa edelleenkin silloin tällöin vielä juoda, ainakin viesteistä päätellen. En ole uskaltanut päästää miestä vielä kauemmaksi aikaa lähelle, ainoastaan hetkittäin, kun en oikein uskalla vielä luottaa. Häntä on kuitenkin äärettömän vaikea vastustaa, osaa olla erittäin hurmaava. Hän haluaisi esitellä minut lähipiirilleen ja muuttaa yhteen ja haluaisi tietysti myös tavata minun lähimpiäni. Olen sanonut että varsinkin yhteenmuutto tässä vaiheessa tuntuu vielä ihan liian pelottavan suurelta askeleelta minulle. Joku tässä nyt muutenkin pelottaa, en ole valmis esittelemään häntä lähipiirilleni, ihan kuin nyt pitäisi olla kaikki tai ei mitään ja nyt tai heti... ja jos ei mitään niin se ei jotenkin tunnu vaihtoehdolta, en tiedä mitä tapahtuisi jos poistuisin tästä toistamiseen... tuntuu olevan tunteiden vuoristorataa.. kännipäissään hän on aina jättämässä minut.
Nyt mietin että pitäisikö tämä lopettaa nyt heti alkuunsa.. tämä pelon vuoksi... mitä en kyllä jostain syystä oikein millään tunnu pystyvän tekemään... hän käyttäytyy ihanasti selvinpäin. Voiko selvinpäin olo ollakin vain pelkkää näytelmää ja kännipäissään sitten lipsahtaa todellinen luonto valloilleen...?! Lähdin tilanteesta jo kerran ja se ikävän tunne oli jotain ihan järkkyä. En meinannut kestää sitä lainkaan. Mutta en kyllä kestä tuota huonoa kännikäytöstäkään enää oikeastaan yhtään... voikohan alkoholistilla olla narsistisia piirteitä... tuntuu että elän kohtalokkaita ratkaisun hetkiä elämäni kannalta tässä... olen sen ikäinen että haave omasta perheestä (mies ja lapsi) voimistuu entisestään ja tekee luopumisesta entistä vaikeampaa... aaargh tässähän meinaa pää ihan hajota
