Narsisti vai joku muu häiriö?

[Ana]

Olen lukenut paljon muiden tarinoita narsistisista puolisoistaan. Nyt uskaltaudun kirjoittamaan tänne itse. Vaikka olen lukenut kirjoja ja artikkeleita sekä kuullut asiantuntijoiden haastatteluita narsismista, kesti pitkään ennen kuin ymmärsin, että mieheni voisi olla narsisti. Olemme seurusteleet reilut pari vuotta. Päädyimme nopeasti yhteen asumaan ja menimme naimisiin 2 vuoden tuntemisen jälkeen. Epäilin alusta saakka hänellä masennusta ja myöhemmin lisäksi jotain persoonallisuushäiriötä, mutta mieheni ei muistuttanut tyypillistä narsistia, joten se ei edes tullut mieleeni. Hän ei ole puhelias, suosittu, treenaava komistus, itsevarma naistenmies, hän ei ole esimiesasemassa eikä edes väkivaltainen. Hänellä ei ole alkoholiongelmaa eikä hän käy ryypiskelemässä iltaisin. Miten hän voisi olla narsisti?

Tässä listaan lukuisia asioita, joiden takia häntä kuitenkin epäilen:

-Suhteen alussa kehui ja ylisti minua, eikä koskaan suuttunut. Vaikutti kiltiltä ja hiljaiselta, ei paljon puhunut. Tuijotti vain silmiin pitkiä aikoja. Antoi usein kukkia ja lahjoja. Kävimme ravintoloissa ja hän aina maksoi. (Meillä on suuret tuloerot, hän on hyväpalkkaisessa työssä ja minä opiskelija.)
- Vasta vähän sen jälkeen, kun muutin hänen luokseen, alkoi kiivastumiset. Minusta hän oli vaikuttanut falskilta, kun ei koskaan suuttunut, eikä riidelty mistään, vaikka ilmeestä näki, että hän pidätteli ärtymystään. Se ärsytti minua ja kysyin häneltä kerran, mikset koskaan suutu. Ei olisi pitänyt kysyä...
- Hyvittelykaudet. Oli välillä viikkojakin mukava ja luulin jo, että asiat ovat paremmin.
- Ulkomaanmatkat, joilla kuitenkin tulee aina riitaa.
- Hän on negatiivinen, kyyninen ja ylimielinen.
- Herkkänahkaisuus, suuttuu helposti ja tulkitsee sanomiseni syytöksinä. Ei kestä pienintäkään kritiikkiä ja luulee kritiikiksi myös neutraalit kommentit ja kysymykset.
- Hänellä ei ole huumorintajua. Meillä ei ole hauskaa, vaikka käymme syömässä, juomassa tai ulkomaanmatkoilla.
- Hän tarjoaa omasta aloitteestaan, mutta pilaa iloni olemalla ikävää, negatiivista ja kyynistä seuraa.Jälkeenpäin suuttuu, kun en ole kiitollinen. Olen kyllä kiittänyt joka kerta. Kysyin, että miten minun pitäisi kiitollisuuttani osoittaa, seksilläkö? Siitä hän sai taas aiheen raivostua ja muistuttaa kommentistani vieläkin riitojemme yhteydessä. Kuten joka ikisestä sammakosta, jonka olen joskus riitojemme yhteydessä sanonut (vaikka olen välittömästi pyytänyt anteeksi ja sanonut, etten tarkoittanut sitä.)
- Riitamme noudattavat usein kaavaa, jossa ihmettelen hänen epäjohdonmukaisuuttaan, hän kiivastuu ja minä alan itkemään ja pyytelen anteeksi. Siinä vaiheessa hän saattaa tulla lohduttamaan ja jopa pyytämään anteeksi, mikä ei ole tyypillistä narsistille.
- On valittanut, että meillä on liian vähän seksiä tai että se on surkeaa. Siitä huolimatta, että sitä on ollut 1-2 kertaa viikossa. Ihmettelin hänelle, miten se ei riitä, kun ennen minua hän oli omien sanojensa mukaan vuosiakin ilman seksiä. Siitä hän suuttui tulisesti ja väitti kommenttiani asiattomaksi. Hän ei kuitenkaan itse ole ollut kovin aloitteellinen seksissä. Kun hän vihdoin keskellä lauantaiyötä aloittaa pussaamisen, voin olla niin väsynyt, että silmät menevät kiinni. Hän on tällaisessa tilanteessa saanut muutaman kerran raivarin ja väittänyt, että olen kiusoitellut häntä koko illan ja antanut ymmärtää haluavani seksiä, ja sitten torjunut hänen aloitteensa kiusallaan.
- Besserwisser. Väittää vastaan jopa omalla asiantuntijuusalallani.
- Vaikutti snobilta varsinkin suhteemme alkuaikoina. Pukeutuu suoriin housuihin ja kauluspaitaan. Kävi taidenäyttelyissä ja klassisissa konserteissa, osti shampanjaa. Kun kävimme taidenäyttelyssä yhdessä, ei kuitenkaan osannut puhua taideteoksista muuta kuin kertoa taiteilijoiden nimet. Muutenkin briljeeraa aina faktatietämyksellään esim. historiasta. Snobiksi hän on hyvin tietämätön viineistä ja ruoasta tai ruoanlaitosta. Sanoi jo suhteemme alussa, ettei osaa kokata. Kävi aina ulkona syömässä. Ehkä hän odottaa, että minä laittaisin hänelle ruokaa..?
- Epäsuoruus ja ovela tapa loukata ottamatta vastuuta sanomisistaan. Ei koskaan suoraan hauku minua, mutta rivien välistä antaa ymmärtää- varsinkin, jos olen ensin itse sanonut jotain, mikä häntä loukkaa (en kuitenkaan tarkoituksella). Osaa puhua hyvin diplomaattisesti.
- Suuttuessaan kääntää aina kaiken minun syykseni. Kaikki kritiikki tulee bumerangina takaisin. Siksi on mahdotonta keskustella asioista, jotka minua vaivaavat hänen käytöksessään. Kun sanon, että hänen sanomisensa pahoittivat mieleni, hän suuttuu ja sanoo, että minun sanomiseni pahoitti hänen mielensä, kertomatta kuitenkaan, mikä. Tai kaivelee jotain vanhoja sammakoitani esiin.
- Hänellä on usein negatiivinen asenne minua kohtaan, jolloin hän väittää kaikkeen vastaan, mitä sanon. Tästä syystä hän voi olla jotain mieltä yhtenä päivänä ja puolen vuoden päästä sanoa täysin päinvastaisen kommentin. Jos huomautan häntä epäjohdonmukaisuudesta, hän kysyy vihaisesti, väitänkö häntä valehtelijaksi. Ja "eikö ihminen saa muuttaa mieltään?!" Jos ihmettelen, miksi hän sanoi jotain puoli vuotta sitten, hän väittää, ettei muista sanoneensa niin.
- Hän ei muka muista lapsuudestaan mitään eikä muista äitiään, joka kuoli. Hän oli äitinsä kuollessaan kuitenkin jo aikuinen.
- Hän on sanonut isäänsä tai isoisäänsä narsistiksi. Kun kysyin myöhemmin, että kumpi se olikaan, hän väittää, ettei koskaan ole mitään sellaista sanonut, ja että hänellä oli onnellinen lapsuus (kiukkuisesti).
- Hän sanoi suhteemme alkuaikoina katuvansa sitä, että kiusasi lapsena siskojaan. Kun tästä yritin kysellä myöhemmin, hän väitti kiukkuisesti, ettei hän kiusannut siskojaan, eikä ole mitään sellaista sanonut.
- Kun yritän analysoida häntä ja pohtia, mistä hänen masennuksensa johtuu, hän suuttuu ja käskee olemaan analysoimatta.
- Olen suhteemme alkuajoista asti epäillyt hänellä masennusta. Omasta masennuksestani olen kertonut hänelle rehellisesti ja analysoinut elämääni ja tunteitani. Olen monet kerrat ehdottanut hänelle, että menisi juttelemaan jollekin ammattilaiselle. Ei kuitenkaan suostu.
- Suhteemme alkuaikoina olin pitkästä aikaa onnellinen ja pystyin jättämään mielialalääkkeet. Kun muutin hänen luokseen ja hänen raivokohtauksensa alkoivat, aloin taas olla toisinaan onneton. Yhtenä viikonloppuiltapäivänä, kun menin peiton alle murehtimaan, hän oli liioitellun huolestunut ja rupesi etsimään netistä puhelinnumeroa jonne voisi soittaa seuraavana päivänä minulle apua. Hän käski myös aloittaa mielialalääkkeiden syömisen uudelleen.
- Kun itse ehdotin hänelle myöhemmin terapiaa, hän suuttui ja sanoi, että "terapia on vain heikoille!". Olen myös vihjaillut hänelle, että on olemassa uudenlaisia lääkkeitä masennukseen ja että kannattaisi kertoa lääkärille alakulostaan, hän ei juuri kommentoi. (Hänellä on krooninen fyysinen sairaus, jonka vuoksi käy lääkärissä säännöllisesti.)
- On väittänyt minua paranoidiseksi, kun kerroin masentuneena, että minusta tuntuu, ettei minusta pidetä ja välillä tuntuu kuin kaikki olisivat minua vastaan. Toisaalta itse hän on sanonut esimerkiksi vihaavansa työkavereitaan tai, että hänestä tuntuu kuin kaikki yrittäisivät hyväksikäyttää häntä tai tuhota hänet.
- Hän ei puhu, mutta huokailee usein. Kun olin muuttanut hänen luokseen, hän huokaili yhtenä yönä kuuluvasti ja nousi äkkinäisesti istumaan. Piti minua hereillä. Kun kysyin, mikä häntä vaivaa, hän vastasi suuttuneena, ettei mikään! Otin asian puheeksi seuraavana päivänä ja sanoin, ettei ole reilua, että hän pitää minua hereillä, ja että väkisin hereillä pitämistä käytetään jopa kidutuskeinona. Siitä hän suuttui tulisesti ja kysyi, että väitänkö häntä kiduttajaksi?!
- Hän väittää, että haastan riitaa, vaikka on itse riidanhaastaja. Minä olen kiltti ja hyväntahtoinen ja haluaisin vain avointa keskustelua tai että ylipäänsä puhuttaisiin, eikä vain oltaisi hiljaa.
- Hän ei halua, että puhun mitään existäni. Hän on kertonut asuneensa nuorena Aasiassa ja että hänellä oli muutaman kuukauden suhde sen maalaisen tytön kanssa. Myöhemmin yritin kysellä kiinnostuneena siitä tytöstä. Hän ei halua puhua siitä. On myös väittänyt, että kaikki sen maalaiset naiset ovat narsisteja. Myöhemmin palasin kyseiseen kommenttiin ja kysyin, että et varmaan oikeasti tarkoittanut sitä, mutta hän väitti vihaisesti, että kyllä tarkoitti.
- Hän sanoi myös epäilleensä minua narsistiksi, kun olin juuri muuttanut hänen luokseen. Kysyin, että miksi. Hän sanoi, että siksi kun vaadin verhoja makuuhuoneen ikkunaan. (Meillä oli vain rikkinäiset sälekaihtimet, joista katuvalot tulivat läpi).
- Jos yritän neuvoa pikku asioissa, hän ärsyyntyy eikä taatusti tee niin kuin neuvon. Jos olen kysynyt, että miksei hän koskaan tee, kuten neuvon, hän saa siitäkin aiheen suuttua ja kääntää sen taas minuun päin: "itse et tee koskaan niin kuin minä neuvon!". Ja siitä tulee taas väittely.
- Hän syyttää, etten luota häneen.
- Tuntuu kuin hän ei sietäisi minun tai muiden onnellisuutta ja yrittää saada minulle pahan olon.
- On mustasukkainen koirastani. Suhteen alussa väitti olevansa koiraihmisiä. Ei kuitenkaan juuri koskaan auta koiran hoidossa, ja jos auttaa, niin tekee sen marttyyrimäisesti. (Koiraan liittyen mulla olisi monta esimerkkiä.)
- On väittänyt, että hän tekee kaikki kotityöt, vaikkei se todellakaan pidä paikkaansa. Hän tekee välillä marttyyrimäisesti omasta aloitteestaan asioita, ei pyydä apua, ja jälkeen päin syyttää minua, kun en auttanut (vaikka olisin kysynyt, tarvitseeko hän apua), ja että olen kiittämätön.
- On mustasukkainen, jos näen kavereitani. Ei suoraan kiellä tapaamasta heitä, mutta murjottaa ja on mennyt aikaisin nukkumaan, kun tulen kotiin kavereita tapaamasta. Hän ei enää tule seuralaisekseni ystävieni tapahtumiin, vaikka kutsu olisi avec. Jos on joskus tullut, niin on vain hiljaa eikä puhu, paitsi jos joku kysyy jotain.
- On sanonut, etten saa puhua suhteemme ongelmista kavereilleni.
- Minulla on sellainen tunne, etten saisi mennä baariin kavereiden kanssa. Jos jollain on synttärit, en mene jatkoille baariin, kuten kaikki muut, vaan menen jo puolen yön aikaan kotiin. Tätä tapahtuu vain muutaman kerran vuodessa. Silti hän on syyttänyt minua, että olen kauhea bilettäjä. Itse hän on kuitenkin mennyt työporukan kanssa toisinaan baariin ja tullut niin huonossa kunnossa yöllä kotiin, että on laatta lentänyt.
- Jos olen kertonut hänelle, että jouduin viemään koiran eläinlääkäriin, hän ei kysy siitä mitään. Ei osoita empatiaa. Ei myöskään koskan kysy, mitä sairaalle äidilleni kuuluu.
- Kun lähetin hänelle hääkuvamme, hän ei kiittänyt eikä kommentoinut niitä mitenkään tai kehunut kauniiksi. Mielestäni olimme hyvin kaunis ja komea hääpari.
- Häät itsessään oli melkoinen pettymys. Hän oli jo kosinut vuotta aiemmin riitamme päätteeksi. Se tuntui jotenkin falskilta. Silloin sanoin, että tarvitsen miettimisaikaa. Siitä hän pettyi pahasti. Puoli vuotta myöhemmin, kun otin naimisiinmenon esille, hän sanoi, että olisi vaan kannattanut heti suostua, ja sanoi ärtyneesti, että "katsotaan". Siitä puolen vuoden päästä tuli kiire mennä maistraattiin. Hän otti asian esille ihan kuin kyse olisi jostain itsestäänselvästä rutiininomaisesta toimenpiteestä, ei mitään romantiikkaa. Ei ollut aikaa suunnitella tai järjestää häitä, tai kutsua ketään muita kuin muutama lähisukulainen todistajaksi. Ei häämatkaa, vaikka ennen kuin olin suostunut hänen kanssaan naimisiin, hän oli näyttänyt kuvia jostain paratiisisaaresta ja sanonut, että sinne voitaisiin mennä sitten häämatkalle.
- Suhteemme alkuaikoina hän sanoi, ettei ollut uskonut rakkauteen, ennen kuin tapasi minut, ja että miehet ovat parisuhteessa vain seksin takia, ja naiset rahan takia. Minusta tuntuu, että hän ajattelee edelleen niin kyynisesti.
- Henkisen väkivallan lisäksi ei vielä fyysistä väkivaltaa. Paitsi joskus hän on pitänyt kaulastani kiinni, kun olen yrittänyt riitamme yhteydessä poistua paikalta. Sanoin jo suhteemme alussa, etten hyväksy väkivaltaa, ja että se olisi kerrasta poikki. Ehkä siksi hän on ollut varovainen sen suhteen.
- Hänellä ei ole ystäviä. Paitsi yksi kaveri opiskeluajoilta, joka on sellainen "yes"-man.
- Kun olen puhunut näistä asioista, jotka hänessä häiritsevät, hän on kysynyt loukkaantuneesti, että vaadinko hänen muuttuvan - enkö rakasta häntä sellaisena kuin hän on!?
- On ollut epäselvää suhteemme alusta asti, haluaako hän lapsia. Siitä aiheesta ei ole voinut jutella joko ollenkaan tai asiallisesti ilman riitaa. Jossain vaiheessa hän näytti hieman vihreää valoa, mutta jouduin pettymään myöhemmin. Kerroin, millaisia nimiä olin ajatellut potentiaalisille lapsillemme. Kun ihmettelin, miksei hän kommentoi mitenkään tai eikö hän ole miettinyt nimiä, hän vastasi, että "se on sitten sen ajan murhe".
- On ärtynyt, kun yritän lukea ahkerasti tenttiin ja yrittänyt häiritä. Jos pidän taukoa lukemisesta ja sanon, että nyt olisi aikaa, hän kivahtaa, että pidänkö häntä jonain viihdyttäjänä, jonka pitäisi olla aina silloin valmiina, kun minulle sopii!
- Ei ole kannustanut minua työnhaussa eikä ole tukenut, kun on tullut pettymyksiä vastaan. Häneltä on jopa joskus lipsahtanut, että hänen mielestään nainen voi olla kotona. Olen kannustanut häntä urallaan, kehunut älykkääksi ja osaavaksi ja rohkaissut ottamaan haasteita vastaan. Hän muistuttaa välillä, että hän raataa töissä ja tarjoaa kaikenlaista minulle, kun minä vaan olen kotona. Minun pitäisi olla kiitollinen eikä ottaa kaikkea itsestäänselvyytenä.
- Puhuu usein rahasummista, mitä mihinkin ravintoloihin, ruokaan tai matkoihimme on mennyt. Lahjakoruun "unohti" hintalapun.

Ja näitä esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka. Ihme, jos joku jaksoi lukea. Osaako kukaan sanoa, vaikuttaako hän narsistilta? Vai voisiko sittenkin olla niin, että hän on vain oppinut joitakin narsistisia käytösmalleja isältään? Olen myös epäillyt estynyttä tai epäluuloista persoonallisuushäiriötä. Hän ei kuitenkaan ole avoimen mustasukkainen ja epäileväinen, mutta se voi johtua siitä, että kerroin hänelle jättäneeni ex-mieheni sairaalloisen mustasukkaisuuden vuoksi.

[Hiirihaukka]

Moikka,

monet kuvaamistasi asioista ovat aika tyypillisiä narsistiselle ihmiselle. Diagnoosiahan ei kukaan ole tekemässäkään.

Kirjoituksestasi voisi päätellä, että olet aika "kova pala" ja tietyllä tavalla jossain määrin samankaltainen kuin puolisosi. Jostain syystä miehesi defenssi on kova, eikä suostu puhumaan lapsuudestaan tai tarina muuttuu monta kertaa.

Summasummarum, voi olla narsistinen ihminen tai voi olla myös muu. Ja tarkennuksena - "oppia narsistisia käytösmalleja" on osittainen synonyymi narsistiselle käytökselle. Narsistinen persoonallisuushäiriöhän ilmenee suoraan sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa ja nimenomaisesti näkyy sosiaalisessa käytöksessä muiden ihmisten kanssa.

[Ana]

Kiitos vastauksestasi!

Narsistiselta siis vaikuttaa, vaikkei diagnoosia tietenkään voi yksipuolisen nettikirjoituksen perusteella tehdä.

Hassua muuten, kun uutisisssa oli tänään, että Putinia oli joku epäillyt arpergeriksi (epäily, joka osoittautui vääräksi, taitaa olla ennemmin narsisti tai psykopaatti?). Minäkin olin jossain vaiheessa epäillyt puolisoani aspergeriksi ja sanoin epäilystäni hänelle. Hän kuitenkin suuttui ja kielsi analysoimasta itseään ja sanoi, että diagnoosit on turhia. On kuitenkin itse diagnosoinut minut mutu-tuntumalla joskus narsistiksi, paranoidiseksi ja aspergeriksi.

Voisitko tarkentaa, mitä tarkoitat sillä, että olen jossain määrin samankaltainen kuin puolisoni? Onko minullakin siis narsistiselle tyypillisiä piirteitä vai tulkitsinko väärin? Olen miettinyt sitä itsekin, mutta on vaikea uskoa sitä, koska olen kuitenkin hyvin herkkä ja empaattinen ihminen. Minua on sanottu jopa liian kiltiksi ja etten osaa pitää puoliani. Koulussa ja työpaikoilla olen ollut kiusattu, en koskaan kiusaaja. Samalla olen kuitenkin luonteeltani voimakastahtoinen ja minulla on vahvat mielipiteet. Pidän tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, avoimuutta, rehellisyyttä ja johdonmukaisuutta tärkeinä. Olisi kamalaa huomata olevansa itse narsisti. Mutta mieluummin kuulisi totuuden kuin eläisi harhassa (jos nyt varmaa totuutta voi kukaan sanoa).

Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Kuulisin mielelläni myös muiden mielipiteitä ja kokemuksia.

[pilvilinna]

Hei Ana. Olin 10 vuotta naimisissa juurikin tuollaisen miehen kanssa. Erona se, että meillä minä olin hyvässä työssä. Mies oli velkajärjestelyssä kun tavattiin. Hän syytti exäänsä tilanteestaan. Hänellä oli useampi liitto takana ja kaikki olivat päättyneet naisen petollisuuteen, tyhmyyten ym. Mies oli valloittava, charmikas. Säälin häntä kun ajattelin , että miten on noin ihanalla ihmisellä ollut niin valtavan huono onni elämässä.
Hän antoi ymmärtää että haluaa jakaa kaiken kanssani jopa lievästi kehitysvammaisen lapseni huoltajuudesta johtuvat jutut. Hän istui kehtiysvammaisten koulun ulkopuolella autossa odottamassa minua kun olin vanhempien vartissa. Teki siis kaikkensa saadakseen minut.
Hän oli niin ihana, huolehtiva, auttava, empaattinen, tanssitaitoinen, tupakoimaton, eikä käyttänyt liikaa alkoholia (alussa). Osteli lahjoja, teki yllätyksiä. Kun lonkkani leikattiin niin hän jopa leikkasi varpaan kynteni.(joka asia minulla oli vaikea hyväksyä).

Vuosien kuluessa hän muuttui, alkoi vaatiin lasta muuttamaan muuten lähtee, uhkaili, oli kärtyisä, halusi pitää kuppi-iltoja kotonamme. Vastustin jokaviikonloppuista "kupittelu" jolloin alkoi kulkeen ravintolassa. Eikä aikaakaan kun sieltä sitten löytyi toinen nainen. Tottakai minä syyllinen siihen että meni muualle. Koska olin itsepäisesti halunnut pitää lapseni kotona eikä hän siedä lasta. KAllis elämäntapa matkoineen ja juhlineen teki että rahansa eivät riittäneet. Lainasi jopa lapseni rahoja, möi minun ja lapsen omaisuutta salaa. Laittoi minun auton käsirahaksi aivan uuten vastoin minun tahtoa. Kaikki piti olla kallista ja laadukasta.Jätti velan minun maksettavaksi. Siitä ihanasta miehestä ei ollut jäljellä mitään.

Kakkosen käräytettyä hänet pettämisestä alkoi sellainen ruikutus ja anelu kuinka olen hänen kaikkensa tuo toinen ei ole mitään. Ym. Kakkonen sai minut ajattelemaan, että mies ehkä on narsisti. En ollut koskaan edes kuullut sanaa Narsisti. Kakkonen piti kuitenkin huolen, että sain informaatiota asiasta. Laitteli sähköpostia, soitteli, laitteli tekstareita. Lupasi minulle tukeaan päästäkseni irti miehestä. Kertoi taanneensa lainan miehelle että tämä muuttaisi pois kotoaan. MIes muutti mutta halusi kuitenkin takasin.Kakkonen ei kuitenkaan enää huolisi miestä jonka vuoksi yritti saada minut ottamaan takausvastuun takaamstaan lainasta. KIeltäydyin jonka vuoksi mihen oli pakko pitää asunto. Kolme viimistä vuotta olivat aivan kauheita.Lopulta tuo toisiaan mitä kauheimmilla nimityksillä nimittelevä pari meni yhteen ja minä pääsin pinteestä. Ero ei kylläkään ollut helppo. MIes vaati osuuttaan talostani. Silloin löin ensikerran kantapääni lattiaan ja hain esille tositteet kuinka olin liittomme alussa liittänyt miehen velkajärjestelyssä olleet velat talolainaan.

Tulin silloin tänne keskustelemaan, mutta niin tuli tämä kakkonenkin. Kaikkia mitä mies ja hän minulle olivat tehneet kertoi kertomuksissaan minun tehneen heille.(tulostin tuolloin kirjoituksen ja olen säästänyt sen)
KAkkosen mukaan olenkin minä se narsisti ja kirjoituksessaan, minua esiintyen, tunnustaa olevansa sitä. Onneksi kanssakirjoittajat ja ylläpito ymmärsivät tuon kirjoituksen hyökkäykseksi minua vastaan ja hänet poistttiin palstalta. Nuo herjat ja kiusanteko eivät kuitenkeen loppuneet tuohon vaan olen joutunut hakeen apua poliisilta saadakseni rauhan. Olen kertonut täällä kuinka kiusaaminen on delegoitu entisille yhteisille ystävillemme.

KUitenkin mihin keromuksellani halusin tulla. OLen joutunut tutkiin itseäni valtavasti, kävin terapiassa ymmärtääkseni miten ihmeessä tällaista voi tapahtua. Diagnoosini itselleni on KIltin tytön syndrooma eli siis läheisriippuvainen. Josta johtuen olen erittäin otollinen, vastaanottavainen kaikelle niin negatiiviselle kuin positiivisellekin palautteelle. Olen miellyttämishaluinen. Teen kaikkeni että jokainen läheisyydessäni oleva ihminen voisi hyvin. En ajattele itseäni.
KEhitysvammaisen lapsen äitinä on taistelut lapsen oikeuksista tuttua juttua ja olen todella aina valmis iskeen kantapääni lattiaan ja sanomaan, että nyt tämä ei ole oikein.
Nykyisin on tahtoni aukottomaan oikeuteen ja pyrkimykseni osottaan että olen oikeassa ovat niin vahvoja että saatan aiheuttaa itselleni vahinkoa.

Exäni sanoi eron yhteydessä että hällä oli vaikea saada minut mutta paljon vaikeampi päästä erilleen. Myönnän en halua epäonnistumisia enkä olisi halunnut luovuttaa. Hän sanoi aikoinaan, että olen parasta mitä elämä hälle suonut, joo maksan velkansa.
Hän sanoi myös että minulla ei ole toista luontoa. olen aivan liian kiltti, eron jälkeen olen kuuleman hullu, mielenvikainen jopa nasrsisti. No siinä tapauksessa hän on palkkansa saanut. Olen juuri sellainen millaiseksi hän ja elämä yleensäkin on minut muovannut.

Ana Meissä jokaisessa on jonkinverran naristisia piirteitä. Mutta se että olla sitä hyvällä tai pahalla ovat kaksi eri asiaa. Puhdas naristi ei myönnä olevansa sitä, nimittelee toisia. Hän ei näe toisen tarpeita eikä myönnä virheitään.
Hyvällä tavalla "narsisti" tietää arvonsa eikä anna kenenkään polkea itseään. LÄheisriippuvainen taas melkeinpä kerjää käytöksellään lisää. On aina valmis antaan anteeksi, hyväksyyn, olemaan empaattinen. Näkee vikaa itsessään ei toisessa. Olen käyttänyt itsestäni sanontaa likasanko. Jotkut sanovat meitä läheisriippuvaisia kynnysmatoiksi.

Minä olen muuttunut, OLen edelleen lapseni ja itseni oikeuksista taisteleva tiikeri, Muuten olen kylmä, kova ja kyyninen. Lähelleni ei enää pääse kukaan.

Olen oppinut sen että suurin työ on itsessäni, hyväksyä itseni sellaisena kuin olen.

[Ana]

pilvilinna, kuulostaa hurjalta. Kaikkea olet joutunutkin kestämään. Hän käytti törkeästi taloudellisesti sinua ja lastasi hyväkseen, kun olisit tarvinnut tasavertaista ja huolehtivaa kumppania jakamaan arkenne. Ja sai vielä muutkin kääntymään sinua vastaan. Ehkä kaikkein ikävintä on, että jouduit kasvattamaan vahvan suojamuurin ympärillesi, jonka läpi ei omien sanojesi mukaan pääse enää kukaan. Hienoa kuitenkin, että lapsella on välittävä äiti, joka osaa nyt pitää hänen puoliaan.

Meillä on taloudellisesti asetelmat toisin päin. Mutta en koskaan voisi käyttää toista taloudellisesti hyväksi. Meillä on omat tilit. Olen hyvin säästäväinen, en ryyppää baareissa ja harkitsen jokaista ostosta tarkkaan. En koskaan pyydä rahaa, vaan elän omilla vähillä rahoillani. Eri asia on sitten se, mitä mies tarjoaa minulle. Mutta sen hän on tehnyt selväksi, että minun pitäisi olla kiitollinen. En vaan koskaan ole ymmärtänyt, mitä hän sillä tarkoittaa käytännössä, jos ei kiitoksen sanominen ja halaus riitä.

Olen lukenut jonkin ruotsalaisen kirjan kiltin tytön syndroomasta. Tunnistin joitakin asioita siitä itsessäni, mutta en tiedä, olenko kuitenkaan varsinainen kynnysmatto. Omaa tahtoa, kykyä tunnistaa ja ilmaista omia tarpeita kuitenkin on.

[pahataika]

Hyvin paljon samoja juttuja kuin minun puolisossani ja avioliitossani. En tiedä, miten virallisesti määritellään kuka on narsisti ja kuka ei.

Todellista luontoaan mies ei näyttänyt ennenkuin muutimme yhteen. Olisiko pari riitaa ollut ennen sitä, liittyivät aina siihen että hän oli juonut.

Hänen talossaan ollaan hänen säännöillään! Loukkaantuu kun olen sanonut että tämä ei tunnu kodilta.

Suhteen alussa sain lahjoja ja kukkia, kävimme ulkona syömässä ym. Nyt en saa enää syntymäpäivänä tai joulunakaan mitään, vaikka ostan kyllä hänelle.

Hyviä kausia on, sitten kaikki muuttuu kuin salaman iskusta.

Lomilla ja etenkin reissuilla tulee se pakollinen riita.

Seksistä tulee meilläkin riitaa. Mikään ei riitä, kun seksiä on niin sitä ei ole siltikään koskaan tarpeeksi. Hän ei tunnu enää välittävän siitä miltä minusta tuntuu, ja sitten kun olen vaisu, se on sitä että minä olen kylmä. Jos olen väsynyt keskellä yötä, se on vain sitä että olen kylmä. Tai sitten teen jotain tai jätän tekemättä ja sitten tulee syytös: nyt en pystykään koska teit noin/jätit tekemättä näin! Ennen oli kaikki paremmin, ennen minä olin aivan toisenlainen, miksi olen nyt tällainen.

Valvottaa minua joskus tahallaan, huokailee ja kiroilee, jos HÄN ei nuku niin ei tarvitse minunkaan. Hän kuulemma nukkuu AINA huonosti.

Lemmikeistäni on mustasukkainen, joskus kyllä silittelee niitä mutta se vaikuttaa jotenkin feikiltä.

Ystäviini en saa olla yhteydessä. En puhelimessa, en netin yli, en missään. Varsinkaan en saa tavata heitä. Minun pitäisi kuitenkin monesti mennä mukaan kun hän tapaa omia ystäviään, en suostu koska en jaksa. Se tarkoittaa hänen mielestään sitä, että minä estän häntä tapaamasta ystäviään.

Jos yritän tehdä työasiaa johon pitää keskittyä, hän tulee aina höpöttämään ja häiritsemään.

Kaikesta mitä hän tekee, odottaa kiitosta ja hehkutusta ja ylistämistä.

Taidan tarvita kohta masennuslääkkeet että jaksan tätä liittoa...

[Ana]

pahataika, juu aika tutulta kuulostaa, muuten paitsi, että mun miehellä on vain yksi kaveri. Meidän tapauksessa olen ennemminkin se, joka "änkee" mukaan. Olen aika yksinäinen, koska minulla ei ole sisaruksia eikä läheisiä sukulaisia. Kavereita on, mutta ei ketään sellaista, jota voisin kutsua todelliseksi ystäväksi.

Oletko miettinyt eroa? Ei kuulosta siltä, että hänen kanssaan sinulla olisi onnellinen elämä.

[Intuitio]

Kuulostaa tutulta minullekin. Olin vasta vuoden verran suhteessa tuollaiseen, ei ehditty asua edes yhdessä (kova kiire hänellä kyllä oli vaikka ei ollut eronnut täysin vielä edellisestäkään ja lapsikin olis pitänyt heti hankkia), mutta otin etäisyyttä kun ahdistus ja pelko kasvoi vaan ja lopulta ilmoitin miehelle että haluan olla mieluummin yksin, kun voimat ihan lopussa. Jatkotarinaa tästä en osaa ennustaa mutta aavistan ettei ehkä ihan purematta niele... terapeuttini kehotti pysymään nyt tiukkana.