toivoisi silti narsistin ottavan yhteyttä

[riivattu]

Lukiessani palstaa huomaan tarinoissa yhteneviä piirteitä omaani. Olen ollut suhteessa mieheen 14-vuotta, jota en tiedä saanko kutsua narsistiksi vaiko en. Pää on sekaisin, tajuan menettäneeni parhaat vuoteni paskiaiselle joka ei ole osannut arvostaa minua edes ihmisenä. Olen nyt 36-vuotias ja mieheni ilmoitti minulle toissa äitien päivänä ettei enää saa suhteestamme mitään. Siinä äitein päivä lahjaa, sydän lapsen äidille. Rakkaalla lapsellamme leikattiin avosydän leikkaus yksi-vuotiaana joka jo sinällään oli minulle äärettömän raskas prosessi ensimmäisen odotetun lapsen elämässä. Lapsen ensimmäinen vuosi on hataroilla muistikuvilla, mustaa muistan ja sen että on pakko selvitä. Päästyämme lapsen elin vuosissa kolmeen vuoteen polikertojen harventuessa aloin uskoa elämään lapseni ja itseni puolesta. Tunsin kun alan uskaltaa katsella taas maailmaa ja mielessä uskalsi käydä ajatus sisaruksesta lapsellemme, kunnes maailma romahti.

Olin varmaankin ollut masentunut, en jaksanut hoitaa muuta kuin lapsen. En jaksanut huolehtia itsestäni, enkä niin aina tip-top-kodista. Mieheni löysi minulta salaa lohduttaja, 17-vuottaa nuoremman, edustavamman sillä olinhan minä menettänyt arvoni ulkonäköni äitiydessä menettäneenä...Minulle hänestäkään ei ollut kanttia kertoa, vaan kuulin asiasta naapurin mieheltä. Nyt oli kuulemma jalkapallo kentän laidalla juomapullon pitelijä minun hoitaessa kotona sairasta lasta...
Olin kuulemma huono kodinhoitaja. Samaan yhtyi miehen isä, eli appi ukkoni. Ihmisen sisälle kuulemma kasvaa viha toista kohtaan jos ei osaa pitää kotia järjestyksessä. Entäs jos on masentunut ja pää niin sekaisin shokista minkä sairaan lapsen kohtaaminen aiheuttaa ettei pysty aina olemaan tehokas??
Tätä sulatellessa, enkä vielä tiennyt tästä mieheni uudesta suhteesta mitään, sulkeuduin suremaan eroani ja huonouttani äitinä ja kodinhoitajana.
Eron aikana sain tietää muutakin. Padot aukesivat, ihmiset alkoivat puhumaan, ei mieheni. Pettämistä oli ollut jo viimeisen 10 vuoden ajan useita kertoja, naisia monia. Lapseni on saanut alkunsa rakkauslapsena minun mielestäni, mutta ennen hedelmöittymistä ja suunniteltua raskautta hänellä oli ollut jälleen kerran ja monesko vuoden kestävä seksisuhde, tekisi mieli sano nimi, mutta jääkööt. Luulen saaneeni selville kaikkien heidän nimet. Sitä ihmettelen, eikö naisillakaan ole mitään moraalia...Kyllä ovat hyvin tienneet mieheni olleen varattu.

Nyt nieleskelen yli vuoden kieltämisen jälkeen että minut jätettiin lapsen kanssa yksin ja ennen sitä minua petettiin kymmenen vuotta. Tämä on tehnyt syvät haavat itsetuntooni, naiseuteeni ja seksuaalisuuteeni. Asiaa vielä pahentaa, sillä miehen vanhemmat myös torjuivat minut ja lapseni eron myötä.Ihan kuin minä olin pahan tekijä vaikka olen käynyt heille kahdesti puhumassa että säilyisitte lapseni elämässä myös minun kauttani. Mutta ei. Edes vaatteeni eivät kelpaa heille. Lapsi riisutaan ja puetaan heidän vaatteisiin kun lapsi heidän päässään hoidossa. Meille niitä ei käyttöön anneta sillä minun hoitooni niitä ei uskota, sillä saatetaan ne vaikka lapsen kanssa sotkea taikka hävittää...mikä ei mielestäni niin tavatonta lapsen arjessa ole.

Alkuun mies piti yheyttä jatkuvasti eron jälkeen. Niin pidin minäkin. Halusin edes jonkunlaisen vastauksen lähtemiseen. Yritimme yhteen paluun ajatuksen herättämistä, hän ei halunnut luopua nuorikostaan. Valehteli että suhde on ohi ja minä uskoin, mutta hän jäi silmieni edessä kiinni. Jonka vihdoin uskoin. Silti olen kuin riivattu. En pääse hänestä henkisesti irti.

[ExYstävätär]

Maailma on ihmisiä pullollaan! Päästä irti ajatuksistasi... tunteistasi... et voi toisille mitään... helppo sanoa näin ulkopuolisena... Paljon onnea elämääsi.