Musertunut

[kukkanenn]

Voi rakkaat ihmiset, auttakaa ja neuvokaa jos osaatte.
Olen monta kertaa aloittanut kirjoittamaan tänne mutta aina luovuttanut, koska en ole jaksanut kirjoittaa loppuun.
Elän helvetillisessä tilanteessa tällä hetkellä.
Olen naisisissa miehen kanssa, jolla on isoja persoonallisuushäiriöitä tai kaksisuuntaista tms, diagnoosia ei ole.
Kirjoituksesta tulee varmaan tosi sekava, mutta koitan selittää pääpiirteittäin.
Mies on käynyt jo viisi vuotta perhetyöntekijän kanssa juttelemassa asioista, mutta siis kunnon terapiaa ei ole.
Lääkkeenä vain mieto unilääke. Mies on myöntänyt, että manipuloi tätä perhetyöntekijää. Tämä ei siis tiedä aidosti missä mennään.
Meillä on 3 lasta, joista olen huolissani. Etenkin vanhimmalla (lähestyy murkkuikää) joka iltaista ahdistusta, tiedän johtuvat suurimmaksi osaksi
isän käytöksestä ja epävarmuudesta.
Kävin pari kk sitten kriisikeskuksessa ja siellä tehtiin pyynnöstäni lastensuojeluilmoitus. Nyt sen selvitys on menneillään, mutta sanoivat että joutuvat sen tod näk sulkemaan koska näkevät että minä huolehdin lapsista ja haen apua.
Perheneuvolan avun piirissä olemme, mutta avun saaminen on todella hidasta.
Mies ei ole väkivaltainen (muutamaa lievää läimäytystä lukuunottamatta) vaan lähinnä käyttää murskaavaa henkistä väkivaltaa. Arvostelee minua jatkuvasti, kuulemma en ole tyylikäs nainen (vaikka välillä olen maailman upein nainen hänen mielestään). Puhuu ulkopuolisille kuinka hänellä on vain yksi ongelma; hänellä ei ole sellaista naista joka antaa hänelle kaiken energian maailmassa. Uskoo siis, että kun on täydellisen tyylikäs (24/7) nainen, hän menestyy ja saa kuuluisuutta maailmassa. Hänellä ei siis ole edes minkäänlaista bisnesideaa vaan ajattelee että naisen energia saa hänet sen hoksaamaan. Esim. tulin yksi päivä suihkusta hänen mielestään epätyylikäs pyyhe päällä, sai kauheat raivarit. Tai kun lähdin lenkillä hänen mielestään väärässä takissa, tuli kahden viikon kauhea draama, erojutut yms. Naisen pitäisi kokoajan miellyttää 100 prosenttiä hänen silmäänsä. Itse ei todellakaan ole mikään kummoisen näköinen mies eikä pukeudu erityisen hyvin.
Mies on todella tuuliviiri, mielialat vaihtelevat sekunnissa melkein laidasta laitaan. Lapset pelkäävät isän mielialamuutoksia.
Miehelle ei pysty sanomaan kukaan mitään vastaan, koska raivostuu saman tien. On katkonut välinsä kaikkiin, jotka yrittävät puuttua asiaan. Uskoo olevansa viisaampi kuin lähes kaikki ihmiset maailmassa. Kuvittelee, että keksii vielä keinon saada mainetta ja mammonaa. Tekee siis normi duunarin töitä. Töissä käy, ei ole sairaslomalla.
Olen yrittänyt kaikkeni, että saisin hänet lääkäriin, ja saataisiin parempi lääkitys mutta ei. Mies ei suostu koska hänellä on jo hoitosuhde, joka ei todellakaan ole riittävä. Rakastaa analysoida asioita, rakastaa väittelyä asioista. Saa manipuloitua ihmiset. Jos huomaa puhuneensa itsensä pussiin, vaihtaa hetkessä aihetta tai näkökantaa, ja usein huomaan olevani itse umpikujassa.
Sanoo jatkuvasti, että minä en ole tehnyt mitään suhteemme eteen, vain hän on yksin yrittänyt.
Ongelma on se, että kukaan ei voi puuttua hänen hoitosuhteeseen. On paljon uhkaillut itsemurhalla mutta ei ole satuttanut itseä.
Uhkailee jatkuvasti erolla, mutta kuitenkaan ei halua erota. Vetää uhkaukset itsemurhasta ja siitä, ettei lapset enää näe isäänsä koska tietää sen satuttavan minua eniten. Sukulaiset eivät jaksa enää auttaa tai tehdä mitään.
Mies on luvannut monta kertaa muuttaa pois mutta ei tee mitään. En uskalla jättää häntä, koska pelkään hirveästi mitä sitten tapahtuu. Odotan ja toivon vain että hän jättää minut. En halua alkaa elämään pelossa, että hän tekee meille jotain.
Turvakotiin en ole lähtenyt, koska pelkään sen pahentavan tilannetta. Suoranaista väkivaltaa kun ei ole. Eihän mikään lähestymiskielto auta jos haluaa oikeasti satuttaa.
Olen todella jumissa, onko ketään joka on elänyt tällaista tilannetta? Oli varmaan tosi sekava kirjoitus, mutta todella sekavat on ajatukset.

[kukkanenn]

Ja vielä lisään muutaman asian.
Hän on loukannut minua todella paljon suhteemme aikana. Aloimme suhteeseen hyvin nuorina, joten ajattelin että kyse on lapsellisuudesta. Uskonnollinen tausta myös pitänyt meitä yhdessä.
Kaikkiin miehen tekoihin on olemassa syy ja selitys, hän keksii aina joka asiaan syyn jottei itse olisi syyllinen. Mutta syyllistää samalla kokoajan minua. Hänen omat sukulaisensa eivät jaksa enää olla missään tekemisissä, enempää kuin pakko (esim juhlat muutama kerta vuodessa) ja on katkonut nyt välit minunkin perheeseen.
Vuorotellen sanoo ettei ole koskaan minua rakastanut, vuorotellen olen hänen elämänsä nainen. Jos minä sanon että rakkautta ei meillä ole, se on muka maailman kauhein shokki. Loukkaantuu verisesti kaikista mitä hänelle sanotaan, mutta minua esim. huorittelee ja muita arvostelee surutta.

Mutta, osaa olla myös hyvä ihminen, ja hyvä isä lapsille. Sehän minua eniten rikkoo. Välillä mietin, että miten voin hänestä ajatella niin pahasti. Voi myös samalla olla minulle hirveän ilkeä, ja samalla hetkellä leikkiä iloisena lasten kanssa.