Puolison aiemmat suhteet noin 4v. Kaikki loppuivat vaikenemalla, hän ei vaan vastaa eikä perustele miksi loppu. Loput ovat myös sekavia ja pitkiä ja uusi suhde odottaa. Hän on myös unohtanut vuosiksi maksullisen profiilinsa treffisivuille edellisen suhteen aikana.
Nyt olen samassa allikossa kuin exät: fyysisesti laiminlyöty ja epäkiinnostava nainen.
Käänne tapahtui kun tein lisäopintoja ja olin muutaman kerran yön pois. Vetosi klassisen narsistin tavoin ikäväänsä ja syyllisti, ja lähteekin heti vanhemmilleen kun ei halua olla yksin päivällä kotona. Tämä hänen laiminlyönti oli mm. yksi perustelu miksi, kun jäi kiinni työmatkanaisesta. Toki hän myönsi olevansa imarreltu huomiosta ja halusi näyttää kavereilleen... hän myös auliisti kertoo omaavansa huonon itsetunnon (onko tuo opittua mantraa vai todiste ettei ole oikea narsisti?).
Emotionaalisista keskusteluista ei tule mitään. Ne kiertyvät hänen itsepuolustuksekseen, asiat vaan jätetään ja turhaan niitä vatkotaan enää - mielestäni 4 kk on pieni aika toipua petoksesta.
Kun uhkaan erolla, minut valloitetaan takaisin. Ja kiristetään taloudellisesti - olen loukussa asunnossa jota en pysty lunastamaan. Epäilen olevani hieno kulissi: melko edustava jne. Erityisesti hän kilahti kun en tullut avecina juhliin edustamaan kun syrjähyppy oli edellisellä viikolla levinnyt eteeni.
Muuta mainittavia piirteitä: kostonhimoinen jopa 30 vuoden takaisille yläkoulukavereille...arvostelee muita..ei kestä itse kritiikkiä ja jopa kuulee sitä väkisin... on vain hänen tapa toimia, muut haittaavat tai niitä komennellaan (kun valitan höykytyksestä, olen tahdoton, en ajattele itse ja herkkänahkainen), hän rakastaa shoppaamista...ja on huolissaan omasta terveydestään... hänellä ei ole ystäviä... spontaania iloa ei näy... mitä hän ei osaa ei arvosta... hyvin rajatut mielenkiinnon kohteet... kaukosäädin on kädessä ja kanavia sukkuloidaan...lahjoja tuli alussa nyt vähemmän ja jopa yhdet synttärit unohtui.
Omia salajuttuja. Valehtelee jatkuvasti ja pienissäkin asioissa. Ja niin kauan kuin pystyy.
Hän jopa tunnusti nauttivansa siitä että olen joskus heikko ja sairas. Tätä on liian harvoin. Se ei kuitenkaan hellyyttänyt häntä: rytmihäiriöongelmien keskellä hän keksi hotelliromanssin. Ajankohta oli minulle tosi ilkeästi valittu.
Hän kyllä huolehtii minusta jos käyn avuttomaksi ja hänen raha-asiansa eivät ole sekaisin. Tämä narsistista poiketen.
Toki muutin 400 kilometrin päähän ystävistäni ja lapsistani, hankin uuden työn, kun löysin hänet. Nyt epäilen että häntä ärsyttää se, että olen taas löytänyt itselleni kavereita uusissa ympyröissä. Minua on ollut helppo pitää itsellään. Lisäksi on myönnettävä että olen ollut vuolaan ihannoiva häntä kohtaan - ironisesti minä olen antanut kiitosta hänelle ulkonäöstä, enpä muista hänen sanoneen koskaan, että onpa sinulla kauniit jalat, huulet tms. Kyllä jokaisesta jotain kaunista löytää, jos haluaa nähdä sitä. Päinvastoin, hän jopa kertoi minulle, että miehet pitävät enemmään "tuollaisista isoista takapuolista".. johon sanoin:"voi voi.. minä olen sitten huono". Eipä tietystikään sanonut, että "en minä nyt sitä tarkoittanut" tms. mitä kai yleensä.
Nyt hän rankaisee minua selibaatilla. Tietää, että olen fyysinen otus ja kaipaan kipeästi seksiä. Kun hän vastentahtoisesti 2 kertaa puolessa vuodessa... suostuu, se jää häneltä kesken. Into lopahtaa. Viimeksi hän totesi aktin jälkeen, että "voi sinua raukkaa"
(Kun olin niin kauan ollut sitä ilman ja nyt hän antoi hiukan murusia).
Onko mies narsistinen vai narsisti?
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Saviola
- Viestit: 100
- Liittynyt: 04 Touko 2017, 13:21
Re: Onko mies narsistinen vai narsisti?
Työmatkanainen? Mikä vittu se on? Onko tää joku termi, minkä tarkoitus on vähätellä pettämistä ja millä petetty yrittää huiputtaa itse itseään?
Jotain kiinnikohtia aloitusviestistä:
1. Miehellä takana useita keskipitkiä parisuhteita, hänen parisuhteensa eivät ole kestäneet. Useita naisia takana, mutta kenenkään kanssa ei ole homma toiminut. Nyt myös nykyisen kumppanin, aloittajan, kanssa suhde ajautunut ongelmiin.
2. Mies on pettänyt aloittajaa. Pettämistä on ollut mahdollisesti myös aiemmissa suhteissa.
3. Mies ei halua seksiä aloittajan kanssa, mutta saattaa silti pettää.
Jos kuvio on se, että mies ei suostu kanssasi seksiin, mutta pettää sinua muiden naisten kanssa, niin kyseinen mieshän on tällöin ihan ilmiselvä sadisti, joka nauttii pihtaamisesta enemmän, kuin seksistä. Kyseessä on täyspaska äijä.

Venica
- Viestit: 328
- Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12
Re: Onko mies narsistinen vai narsisti?
Eihän tuo sinua ota millään lailla huomioon. Ei sun tuskaa yms vaan ennemmin nauttii siitä tunteesta että tarvitset häntä. Sadistiselta vaikuttaa mutta kyllä hänessä narsismiakin on.
Sanon kaikille täällä sekä yksityisviestillä että lähtekää suhteesta jos ette ole onnellisia. Parisuhteessa ei pitäis joutua kärsimään toisesta. Varsinkin kun tilanne vaan jatkuu ja tulee uusia tilanteita. Jos normi ihminen tekee virheitä se kyllä niistä oppii ja narsisti jatkaa vaan.samaa oravanpyörää ja käytöstään.
Lue nyt mahdollisimman paljon asioista täällä ja muualla. Sinulla on varmasti asioita mitä et ole muistanu kertoa aloitusviestissä. Narsistit käyttäytyy samalla lailla pääasiassa. Riippuvuusasioissa ääripäitä sitte eli joko alkoholisti tai absolutisti, seksiriippuvainen tai haluaa vain tosi harvoin. Mutts riippuvuuksia on. Oman itsensä ihailu peilistä usein. Oma ulkonäkö tärkeää. Miten kohtelee lapsiaa. Osaako lohduttaa lasta jos itkee. Miten kohtelee eläimiä. Onko niihin tunnesidettä. Onko omat lait?
Huutaako kiukkuaako. Mesoaako kun jää kiinni valheesta. Näin hän vie huomion itse teosta ja saa toisen siitä tuntemaan syyllisyyttä. Normaali ihminen katuu vaikenee ja pyytää anteeksi.

KatariinaM70
- Viestit: 70
- Liittynyt: 29 Kesä 2017, 09:38
Re: Onko mies narsistinen vai narsisti?
Mesoaa kun jää valheesta kiinni, kyllä vaan. Tätä jo alussa ihmettelin, kun oman laskupääni mukaan kiinnijäänyt häkeltyy, antautuu ja on nolo. Kiinni jäädessä valehtelee vieläkin vähän - niin kauan kuin pystyy. Samalla saan syyt nuuskimisesta, kyttäämisestä, ja olen "varmasti aina ollut tuollainen ". Molemmilla on elettyä elämää takana. En kyllä ole tuntenut tällaista epäluuloa exiäni kohtaan. Jatkuva valheista kiinni jäänti ei nyt vaan nosta luottamusta.
Minulla on juuri ja juuri jo täysi-ikäisiä lapsia, hänellä ei yhtään. Yhteisiä ei onneksi. Silti olen ihan voimaton lähtemään, en ainakaan heppoisin perustein, olin nyt valmis pysymään tässä. En haluaisi erota, hajottaa kaikkea, muuttaa taas jne. Olen jostain kumman syystä taas suhteessa, jossa mies dominoi ja määrää elämisen tahdin. Päässäni on jotain vikaa, kun en kertakaikkiaan tunnu näkevän sitä, millainen mies on pohjimmiltaan ajoissa. Olen lukenut myös omaa ongelmaani avaavaa materiaalia. Läheisriippuva en ole, mutta mitä ilmeisimmin äitini on passiivis-aggressiivinen persoona, joka on voinut aiheuttaa jotakin "sokeutta" ihmisiin. Olen myös useissa testeissä (työni puolesta ihan psykologien arvioita saaneena) yliempaattinen. Siinä saattaa olla se heikko kohta, mistä mennään läpi?
Minulla on juuri ja juuri jo täysi-ikäisiä lapsia, hänellä ei yhtään. Yhteisiä ei onneksi. Silti olen ihan voimaton lähtemään, en ainakaan heppoisin perustein, olin nyt valmis pysymään tässä. En haluaisi erota, hajottaa kaikkea, muuttaa taas jne. Olen jostain kumman syystä taas suhteessa, jossa mies dominoi ja määrää elämisen tahdin. Päässäni on jotain vikaa, kun en kertakaikkiaan tunnu näkevän sitä, millainen mies on pohjimmiltaan ajoissa. Olen lukenut myös omaa ongelmaani avaavaa materiaalia. Läheisriippuva en ole, mutta mitä ilmeisimmin äitini on passiivis-aggressiivinen persoona, joka on voinut aiheuttaa jotakin "sokeutta" ihmisiin. Olen myös useissa testeissä (työni puolesta ihan psykologien arvioita saaneena) yliempaattinen. Siinä saattaa olla se heikko kohta, mistä mennään läpi?
-
KatariinaM70
- Viestit: 70
- Liittynyt: 29 Kesä 2017, 09:38
Re: Onko mies narsistinen vai narsisti?
Sinulla on varmasti asioita mitä et ole muistanu kertoa aloitusviestissä. Narsistit käyttäytyy samalla lailla pääasiassa. Riippuvuusasioissa ääripäitä sitte eli joko alkoholisti tai absolutisti, seksiriippuvainen tai haluaa vain tosi harvoin. Mutts riippuvuuksia on. Oman itsensä ihailu peilistä usein. Oma ulkonäkö tärkeää. Miten kohtelee lapsiaa. Osaako lohduttaa lasta jos itkee. Miten kohtelee eläimiä. Onko niihin tunnesidettä. Onko omat lait?
Huutaako kiukkuaako. Mesoaako kun jää kiinni valheesta. Näin hän vie huomion itse teosta ja saa toisen siitä tuntemaan syyllisyyttä. Normaali ihminen katuu vaikenee ja pyytää anteeksi.[/quote]
Riippuvuuksia: on ollut pornoaddikti. En tiedä josko selän takana yhäkin. Tavatessamme yli 200 dvd:tä. Oma ulkonäkö on tärkeä. Aina siisti, merkkivaatteet, parturiin VIP-kortti jotta pääsee muiden ohi... Kuntoilla hän ei kyllä jaksa, vaan on aika pulska, joka johtuu varmaan herkkujenhimosta.
Kuten jossain sanoin, ei omia lapsia. Olen laahannut taloon kissat. Eläimille on kiltti. Eikä muidenkaan lapsille ole mitenkään ilkeä.