Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Elikä tämmöst. Hirveesti viime aikoina tätä pohtinu, vaikka yleensä tupannu seuraamaan neuvoa poistumaan tilanteista missä on aggressiivisia ihmisiä, heränny välillä kysymys itelleni "oonko vaan liian ovimatto?". Suhtaudun hirveen kriittisesti tarpeettomaan ennakkoluuloisuuteen, komenteluun ja sosiaalisiin peleihin, mut aggressiivisuudesta kokonaan kieltäytyminen on sitte aika passiivista elämää, oma-aloitteisuuden puutetta ettei vahingossakaan kävele toisen ihmisen yli tai loukkaa tarpeettomasti, tai ettei toinen sais pienintäkään tekosyytä hyllyttää omia likaisia motiivejaan mun niskaan mikä sitten olis tarpeetonta vastuun kantamista toisen puolesta koska ei voi välttis todistaa vastaan. Kuulostan varmaan vähä lapsenomaiselta tässä, mut eipä sitä tukifoorumilla oltas ellei asioista tartteis keskustella.
Omat esimerkkini aggressiivisista ihmisistä on kyl ollu just näitä ketkä ei kunnioita toisen ihmisen tunteita tai oikeuksia muuten kuin jos se auttaa pitämään kulissia pystyssä, toisille kans saa puhua töykeesti, huutaa pikkuasioista ja odottaa aina negatiivista eriävältä mielipiteeltä (jotta ite tulis nähdyksi toista parempana?)... koska ei ite halunnu olla samanlainen, koetti sit olla liian kiltti ja ymmärtäväinen niin että omat rajat ja tavotteet jäi toisarvosiks, mut sit kans tuli parissa elämäntilanteessa oltua just yhtä töykeä kuin vanhempani.
Haluisin ite löytää jotai roolimallia sille millasta on terve aggressio ja itteensä uskominen arkielämässä, jottei toistas näitä vanhoja ääripäitä, mut haluisin kans herätellä aiheesta keskustelua onko muut kokenu tämmöstä kui paljon ja millasia ongelmia ootte kohdannu tilanteissa joissa aggressio on osana? Miten ootte lähteny ite työstämään terveempään suuntaan?
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?
Hmm, mun mielestä on joko aggressiivinen tai ei, onko sellaista tervettä aggressiivisuutta? Mun mielestä aggreen ei vastata aggrella, sehän vaan lisää toisen aggresiivisuutta. Ainoa järkevä tapa on pysyä itse rauhallisena tilanteessa ja poistua. En pidä millään tavalla itseäni lattiamattona, vaikka en lyö takaisin. Kyllä mun kimppuun on käyty, enkä katsonut vaihtoehdoksi lyödä takaisin tai mitään. Aina on muitakin tapoja selvitä tilanteesta. Henkeä uhkaava tilanne on eri asia.
Heikot turvautuu aggressioon, vahvat pystyy selviytymään tilanteista fiksummilla tavoilla.
En siis näe mitään syytä olla aggressiivinen edes terveellä tavalla, mitä se sitten onkaan
Mä luulen että löysin sun pointin, Harmaus.
Tai ainakin tunnistin luullakseni tuttuja ajatuksia ja sen, mitä tässä asiassa voisin itsekin tarkoittaa "agressiivisuudella".
En siis lyömistä tai kiinnikäymistä.
Just tuohon ovimattona olemiseen... Ja siihen että ei vaan hiljaa poistu takavasemmalle tai myötäile sitä päällepäsmäriä tai jopa kiusaajaa.
Eikä kyllä sitten ala takaisinkaan raivoamaan tai haukkumaan, vaan mä käsitän tän niin, että ottaa kerrankin tiukan asenteen, sanoo rehellisesti mitä mieltä on, ei anna toisen jyrätä.
Mä oon monesti saanut huomata, että kun pitkään on vaan ollut se myötäilijä ja kynnysmatto, niin sitten kun alkaakin pitämään puoliaan, siis ihan rehellisesti pitää vaan tiukasti omia puoliaan eikä enää suostu olemaan määräiltävänä, niin se vastapuoli kun ei ole siihen tottunut, pitääkin mua agressiivisena!
Vaikka en hauku, raivoa, riehu enkä käy kiinni, pidän vaan puoliani.
Se on todella kumma fiilis, kun se toinen osapuoli onkin huuli pyöreänä ja NIIN loukkaantunut, että "mikäs suhun nyt iski, nythän sä ihan sekoilet, aina ennenkin on tehty näin (kun minä haluan)"
Välillä sitä meinaakin sitten iskeä se että olinko mä nyt kuitenkin kohtuuton, pitäis olla kiltti jne. mutta hitto, kai mäkin saan sanoa mielipiteeni.
Ja varsinkin jos noissa tilanteissa ei ole kysymys mistään muusta, kuin mun elämästä ja mun moittimisesta, niin en todellakaan enää ota sitä jooniinhmmkylläaivan-asenteella vastaan.
No, sen verran mulla todellakin on vielä parannettavaa, että yritän opetella sanomaan nätisti, mahdollisimman aikaisin sen omankin mielipiteen asiasta, siis kun on vaikka kyse jostain yleisestä asiasta, yhteisistä suunnitelmista tms. enkä vasta sitten kun menee överiksi.
Itseasiassa nyt kun mietin niin pikkuhiljaa siinäkin olen tullut paremmaksi keskustelijaksi.
Mut terve agressiivisuus, oisko se sitten sitä tiukasti puoliensa pitämistä (ei tarkoita jääräpäisesti oikeassa olemista muuten!) ja sitä, ettei suostu olemaan toisen pompoteltavana ja kynnysmattona.
Surusydän16 kirjoitti:Voihan sen noinkin ajatella, mutta mun mielestä oman puolensa pitäminen ja rajojen vetäminen ei ole aggressiivisuutta, vaan tervettä narsismia.
Ok, sulla on varmaan termit paremmin hallussa kuin mulla.
Tämä mulle vain tuli mieleen kun luin aloituksen, voi olla toki että missasin pointin ja ymmärsin väärin.
Surusydän16 kirjoitti:Voihan sen noinkin ajatella, mutta mun mielestä oman puolensa pitäminen ja rajojen vetäminen ei ole aggressiivisuutta, vaan tervettä narsismia.
Ok, sulla on varmaan termit paremmin hallussa kuin mulla.
Tämä mulle vain tuli mieleen kun luin aloituksen, voi olla toki että missasin pointin ja ymmärsin väärin.
OriginallySweet, just näin: puoliensa pitämistä ja hyvää itsetuntoa joilla pitää rajoistaan kiinni. Myös kun oli tossa yhessä viestiketjussa puhe kilpailun voittamisesta, kyllähän seki vaatii tietyn määrän aggressiivisuutta koska siinä on voittajia ja häviäjiä, mut ei voittoa väkivallan kautta tai toisen hyvinvointia tuhoamalla... tosin siinä vois myös puhua assertiivisuudesta? https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/or ... 83fd6c.gif
Surusydän kirjoitti:Voihan sen noinkin ajatella, mutta mun mielestä oman puolensa pitäminen ja rajojen vetäminen ei ole aggressiivisuutta, vaan tervettä narsismia.
Ööö tietyllä tasolla nään miten katot asiaa.. kai se vaatii aggressiivisuutta sen verran ettei huolehdi niin paljoo loukkaantuuko toinen jos pidät puoles, mutta siinä oliki se miks kysyin terveestä aggressiivisuudesta. Narsistin käsitys aggressiivisuudesta on "voitan hinnalla millä hyvänsä" ja taktiikat on sen mukaset mut eihän terveen tartte lähteä sinne asti arkielämän vuorovaikutuksessa. En haluu itekään toistaa niitä saatuja roolimalleja; huutaminen, manipulointi, uhkailu ("silmä silmästä jos ei muu auta...") ja egon tökkiminen jne koska ei saa asioita muuten etiäpäin ymmärretysti tai vedettyä rajoja ihmissuhteisiin... Toisinaan oon pyydelly ulkopuolisia tukemaan tilanteissa joissa en pärjää yksin, mut olis kiva oppia myös pärjäämään omin avuin. Lähteny tekemään samoin kuin OriginallySweet ja huomannu eron, mut välillä tulee myös niitä jollon ei omat keinot tosiaan riitä ja sit meinaa joko purskahtaa itkuun tai pelänny reagoiko astetta sairaammalla mallilla.
Narsismista ollaan levitetty tietoa sukupolvien ajan, sanottu ettei tämä ole hyväksyttävää, mutta vieläkin ollaan siinä pisteessä ettei sille käytännössä tehdä yhtään mitään. Onko tästä siis hyötyä?
Terveen aggressiivisuuden sijasta jostain syystä yritän hahmottaa tätä aihetta terveen narsismin kautta.
Eli kun pidän puoliani, ilmaisen rajojani, siihen ei tarvitse liittyä aggressiivisuutta vaan se voi olla neutraalia toteamista että tässä on minun rajani. Voin suuttua ja olla vihainen mutta se mitä toimintaa siitä seuraa, sen voin valita ja siitä olen itse vastuussa. Ennemminkin välitän siitä että olen itse sujut sen toimintani kanssa koska olen siitä vastuussa.
Olen huomannut että "pahinta" rajojen asettamista suhteessa esim narsistiin/narsistin hoviin, on sellaista toimintaa johon ei liity minkäänlaista tunnekuohua. Jos olen hyökkäävä asettaessani rajoja, se on toivottava reaktio (n+hovi) . Jos en ole hyökkäävä, en reagoi tunteella . Voin ilmaista ensin vihaani ja raivoani muilla tavoin, esim puhumalla/kirjoittamalla siitä itsekseni tai muiden ihmisten kanssa. Sitten kun tunnekuohu on ohi ja olen rauhoittunut, teen johtopäätöksiä ja ilmaisen mitä ilmaisen. Tunnereaktiot suhteessa narsistiin/hoviin ei johda yhtään mihinkään.
Jos ilmaisen raivopäissäni tai vihaisena ihan mitä tahansa suhteessa narsistiin/hoviin, päädyn olemaan entistä raivopäisempi tai vihaisempi koska mikään minun tunnereaktiohan ei ole "oikein" vaan tilanteet päätyy aina mitätöintiin/syyllistämiseen jne koska narsistissa/hovissa "ei ole koskaan mitään vikaa". Jos taas ilman mitään tunnekuohua vedän johtopäätöksiä ja asetan omia rajojani, hyväksyn sen että "aivan turha odottaa tuon/niiden muuttumista vaikka seisoisin päälläni" , siinä ei enää ole mukana aggressiivisuutta vaan hyväksymistä, toteamista että "se/ne on sellainen kuin on eikä muuksi muutu, jos muuttumista odotan, lyön päätäni seinään".
Vaikeinta on se hyväksyminen. Tai oli. Se ei muutu. Ne ei muutu. Mutta vasta sen jälkeen hahmotin että minä voin muuttua. Kun en odota sen/heidän muuttumista hahmotan myös että se ei alunperinkään ollut minun vastuullani. Vaan sen/heidän. Niin kauan kun odotin sitä muuttumista, minusta sai tunnereaktioita irti, suhteessa siihen/heihin.
Suhteessa muihin ihmisiin, sitä tervettä narsismia ja rajojen asettelua mun on tooooodella opeteltava. Koska siihen ei ole saanut minkäänlaista mallia, se on vain opeteltava itse. "Ei-narsistissa" ihmissuhteissa ei tarvitse pelätä vihan tunteiden-kaan ilmaisua, suuttumista, pelkoa, surua, loukkaantumista jne mutta onhan se opettelun paikka, luottaa siihen että on ok ylipäänsä ilmaista tunteitaan ja hahmottaa että nämä ovat minun tunteita ja nuo ovat toisen ihmisen tunteita ja se on aivan ok. Omien tunteiden ja tarpeiden ja rajojen hahmottaminen ja oppiminen olemaan niistä vastuussa, ei muiden, on kova luu opittavaksi narsistin lapselle mutta hyväksymisen kautta se lähtee ja on se näköjään mahdollista.
Aggressiivisuuden ilmaisu terveesti, en siis näe siinä yhtäläisyysmerkkiä rajojen ilmaisuun. Ei rajojen ilmaisu ole automaattisesti aggressiivista. En myöskään näe että aggressiivisuudessa sinänsä olisi mitään väärää mutta kun hahmotan sen että omasta toiminnastani olen itse vastuussa, se leikkaa aggressiivisuudelta terän: puran aggressioitani siten etten vahingoita tahallisestikaan muita ihmisiä. Raivoan asioista mutta raivo on minun, ikiomaani, en satuta ketään tai syytä raivostani ketään. Asiat tai ihmiset voi herättää minussa raivoakin mutta yritän keskittyä siihen mitä se kertoo minusta: esim vaikka että ok, jokin asia/ihminen saa minut raivon valtaan, tuntemaan itseni, arvoni, uhatuksi. Se että tunnistan olevani raivoissani/vihainen jostain/jollekin, on siis vain hyvä asia, tunnistan että jokin saa minut tuntemaan oloni uhatuksi. Se miten toimin, siitä olen vastuussa.
Jos joku ihminen herättää minussa raivoa, helppo tunnistaa että lyön päätäni seinään jos kuvittelen että raivoamalla saisin toisen muuttumaan. Jos kykenen ilman tunnekuohua puolustamaan itseäni, arvojani, hyväksymällä ja tunnistamalla ne itse, sehän on vain hyvä asia. Eikä siihen liity mitään aggressiivista. Helppoa se ei näköjään ole mutta sitä kohti.
Kiltteys/ymmärtäväisyys ja aggressiivisuus on minusta vähän kuin saman kolikon kaksi eri puolta: molemmat kuvittelee/odottaa että toinen muuttuisi "kunhan olen kiltti/ymmärtäväinen tai aggressiivinen". Molempien ongelma on sama kupla: "jos teen niin tai näin niin se toinen kyllä muuttuu". Entäs jos hyväksyisi että ihmiset on sellaisia kuin on, minäkin olen sellainen kuin minä olen. Ja keskittyisikin omaan muuttumiseensa.
Hirveesti viime aikoina tätä pohtinu, vaikka yleensä tupannu seuraamaan neuvoa poistumaan tilanteista missä on aggressiivisia ihmisiä, heränny välillä kysymys itelleni "oonko vaan liian ovimatto?". Suhtaudun hirveen kriittisesti tarpeettomaan ennakkoluuloisuuteen, komenteluun ja sosiaalisiin peleihin, mut aggressiivisuudesta kokonaan kieltäytyminen on sitte aika passiivista elämää, oma-aloitteisuuden puutetta ettei vahingossakaan kävele toisen ihmisen yli tai loukkaa tarpeettomasti, tai ettei toinen sais pienintäkään tekosyytä hyllyttää omia likaisia motiivejaan mun niskaan mikä sitten olis tarpeetonta vastuun kantamista toisen puolesta koska ei voi välttis todistaa vastaan. Kuulostan varmaan vähä lapsenomaiselta tässä, mut eipä sitä tukifoorumilla oltas ellei asioista tartteis keskustella. 
, tämä oli vaan mielipide 
