Olen vajaa pari viikkoa sitten lähtenyt lapsien kanssa (3- ja 1-v) ja varmaan sanomattakin selvää, narsisti miehen luota. Pari viikkoa sitten tein lopullisen päätökseni (asia ollut tapetilla jo 3 kertaa vuoden aikana ja aina saanut jäämään; lapset). Loppuviikosta otin puheeksi, kämppä heti työvuoron aikana ja muutto alle viikossa. Muuttoo saakka oli kiva ja ymmärtäväinen, mut kun kaverini kanssa kannettiin tavaraa ulos ja naurettiin jotain, sai aivan helvetinmoisen slaagin. No olin vain helpottunut, että joku muukin näki, millainen on.
Oon vuorotyössä ja muutettiin lähelle miestä mun työni js pienten lasten vuoksi. Nyt oon kuitenkin alkanut miettii, sujuuko kaikki liian kivasti. . Onko kaikki suunniteltua, et pitää mut ja meidät lähellä. Lisäksi minun työvuoron ovat ne, mitä pitää muokata. Hän menee nyt niin aikaisin töihin, ettei päiväkoti vielä auki, mutta hän voisi kyllä helposti muuttaa asiaa.. Silloin lapset olisivat myös viikolla hänellä välillä yötä. Nyt aina mun luona. (Ja se ei ongelma, mieluummin täällä ). Mutta onko tuo tapa kontrolloida elämääni, eli mitään ulkopuolista ei ole, ainakaan viikolla ja asiat tehdään hänen haluamallaan tavalla?
Nyt saatu asiat menemään tosi hienosti. Kunnes tänään hän jo lähti vähän frisbeegolfille uuden kanssa! "Ihan vaan juttelee ja kaverina". Mut kummasti osasi pyytää myös koiraa hoitoon. . On pitkä rata vissiin. Mut tuo sai mut taas näkemään tän kaiken näytelmän läpi! Pitää olla kiltisti, kun lasten asioista ei ole vielä käyty virallisesti sopimalla.
Tajusin myös sen, että ollaan ihan asiallisesti puhuttu jos ja kun toinen tapaa uuden ja jne. Hän koko ajan sanonut, että kerrotaan näistä, et toinenkin tietää, ketä lapsien lähelle ehkä tulee. Eli tämäkin. Tietää, että mun olis hankala ees lähtee mihinkään, ku saarna minun turvallisuudesta ja lapsien ja ja tulis kuitenkin. Ja 7 vuotta jaksoin paskana kohtelua, niin ei siitä eikä velvollisuuden tunteesta pääse vähällä irti.
Apua ja neuvoja haluaisin siihen, miten asiat kannattaa hoitaa. No joo, yksityiselämät omaan tietoon, mut muuten. Lasten asiat puhutaan, mut pysyäkö ihan viileenä ja rauhallisena aina häntä kohtaan, vaikka kuinka sisällä kiehuis muissa asioissa. Vetää logiikalla läpi. Kokemuksia ja ehdotuksia otetaan vastaan.
Oisin voinut kirjoittaa puoli yötä, niin paljon tavaraa kertynyt matkaan. . Tämäkin pitkä juttu, mutta yritetty lyhyesti
Kontrollointi eron jälkeen
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
KatariinaM70
- Viestit: 70
- Liittynyt: 29 Kesä 2017, 09:38
Re: Kontrollointi eron jälkeen
Viileällä logiikalla, kuten sanoit. Opettele oikein miten saat tunteesi pysymään poissa pelistä. Maltin menettäminen voi kääntyä pahasti vastaan.
Kun lasten asiat ovat ilmeisesti vielä viranomaispäätöksiä vailla, niin todellakin kannattaa olla sopuisa ja diplomaattinen. Niitä tapauksia on liikaa, joissa narsistinen tai muutoin veemäinen toinen osapuoli on pystynyt osoittamaan malttinsa menettäneen huonoksi vanhemmaksi ja hurmannut virkailijan.
Ymmärrän että harmittaa vallankäyttäjä ja ikävä kyllä ennustan että törmäät ongelmaan vielä yli vuosikymmenen. Niinpä opettele ottamaan etäisyyttä tuohon sotkuun ja kehitä menetelmä jolla selviät tulevaisuudessa. Se ei onnistu hetkessä, mutta lastesi tasapainoisen kasvun takia se on välttämätöntä. Vaikka sinulla on oikeus katkeriinkin tunteenpurkauksiin, yritä pitää se piilossa pieniltä. Vaahtoa ystävillesi, purkaudu keskustelupalstoilla, mutta säästä heidät.