Narsistin omintakeinen suhde vanhempiinsa

[KatariinaM70]

Tuntemani narsistit näyttäisivät kaikki omistavan epätavanomaiset siteet vanhempiinsa. Ne ovat järjestään tavallista tiiviimmät. Yhteydenpitoa päivittäin, ja asiaksi riittää kaikki mahdollinen arjen tapahtuma. Olipa kyse siis mies- tai naisnarsista


Myös se kuvio näyttää toistuvan, että isä on ollut perheen hidalgo ja jopa raivokas vallankäyttäjä eli mahdollisesti hänkin jo narsisti? Samaan aikaan perheen äiti on tietysti ollut alistuva ja ylitaipuisa.

Viimeisin kohtaamani miesnarsisti omasi läheisriippuvan, hysteerisyyteen saakka epävarman äidin, jota isä vielä aikuisuuden voimavuosina polki henkisesti maahan ja järjesti silloin pikkupojan silmille roolinäytöksen jossa hurja valtaa käyttävä mies kukistaa naisen kerta toisensa jälkeen. Tämän asetelman tämä mies nieli sellaisenaan elämäänsä. Hän on kerta toisensa jälkeen etsinyt itselleen naisystävän jonka tehtävänä on olla jonkinlainen äidin projisio. Seksuaaliset tunteet eivät tähän hurmausvaiheen jälkeen enää sovi, kun naisesta on tullut kumppani. Sen sijaan tästä riippuvasta äitisuhteesta pyritään irti olemalla tuhma poika pettämällä, alistamalla, vähättelemällä. Mies yrittää ratkaista kehitystehtävää joka jäi ratkomatta 3-4 -vuotiaana eli äidistä irtautumista. Eikä osaa sitä tietystikään. Kuulostaa omituiselta, tiedän. Ymmärrän kuvion teoriassa mutta sisäiseen ymmärrykseen se ei uppoa.

Kun takana on vielä mm.uskonnolla lyöty häpeä kaikista seksuaalisista tuntemuksista, niin tältä tyypiltä olikin poikki yhteys omiin vietteihin. Esimerkiksi alastoman naisen piirtämisestä tuli 7-vuotiaalle tragedia! Seksi onkin tälle narsistiparalle kummallista toimittamista, eikä siihen tarttunut tunteita millään.

Mietin siis kuinka yleistä näyttää olevan tuo äitisuhteen tiiviys ja ankaran isän, roolimallin, suoranainen ihailu ja matkiminen omassa elämässä?

Myös tuntemani naisnarsistin kotikuviot olivat tuollaiset. Tämä nainen haluaa olla "äijämäinen", kokee miehen roolin houkuttelevammaksi ja hienommaksi. Eli taas tämän hurjan isän ihailua.

[Rosewood]

Ainakin tällä narskulla josta erosin keväällä, on ollut juurikin kuvailemasi kuuloinen isä (ehkä narsisti hänkin) ja äiti on ollut ylitaipuisa myötäilijä ja ollut isän tossun alla.

[orjapoika]

Kun takana on vielä mm.uskonnolla lyöty häpeä kaikista seksuaalisista tuntemuksista, niin tältä tyypiltä olikin poikki yhteys omiin vietteihin. Esimerkiksi alastoman naisen piirtämisestä tuli 7-vuotiaalle tragedia! Seksi onkin tälle narsistiparalle kummallista toimittamista, eikä siihen tarttunut tunteita millään.

Itse piirsin alastomia naisia ja miehiä lapsena, niin äitini sai hysteerisen kohtauksen ja nimitti minua sairaaksi, joka pitäisi viedä hoitoon.

Äidistäni, vai pitäiskö sanoa vain synnyttäjästä elämä paljasti rajun kaksoiselämän ja omien lasten epäily teoista, joita itse toteutti. Jäi kiinni, kun pyysi minua hakemaan itsensä Härmän kuntokeskuksesta kuntotuksesta. Menin liian aikaisin ja koputin huonetta jossa äitini majoittui. Pitkän oven paukuttelun jälkeen punaposkinen "äiti" tuli avaamaan oven, mutta huoneessa oli myös joku ukko ja kaikesta kirkui mitä huoneessa oli harrastettu. Äitini selitti jotakin lapsuuden ystävästä, mutta esim. vessassa oli käytetty partahöylä ja partavaahto, lisäksi ukolla oli jonkinsortin laukku mukana.

Meni jakeluun, "äitini" runsaat laivaristeilyt ja ulkomaanmatkat. Äitini lähti säännöllisesti lemmenlomille, mutta paasasi meille lapsille jumalan sanaa ja kristillisiä arvoja. Yhdistin asian, kun kerran olessani käymässä kotona lankapuhelin soi ja vastasin. Linjan toisessa päässä joku ukko ei ilmeisesti tajunnut, että puhelimessa ei ole "äitini" vaan alkoi kertomaan kuinka hytti on varattu risteilylle ja että herra odottaisi kuumia yhteisiä öitä kovasti. Vastasin, että WTF ja toisessa päässä suljettiin puhelin. Meni perille, että "äitini" on feikki, joka on todennäköisesti koko elämänsä elänyt kaksoiselämää. Seurakunnassa ja kotona esiintynyt siveyden sipulina, mutta kuitenkin ilmeisesti pitänyt vakipanoja tarpeeksi pitkän etäisyyden päässä.

[Venica]

Kamalaa orjanpoika, mitä olet pienenä kokenut.

Varmasti jäänyt kuva, ettei naisiin voi luottaa. Minulle tuli likainen olo, kun luin ja meni taas ihmiskuntaan usko. Mutta eipäs tämä elämä kaksistaan tytön ja koirien kans pahalta kuullosta. Itseasiassa olen aika onnellinen näin.

[orjapoika]

Kamalaa orjanpoika, mitä olet pienenä kokenut.

Varmasti kaikki narsistien lapset ovat kokeneet kovia. Minusta tuli semi/puolinarsku. Olin koko nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni kova puolustamaan rajojani. Armeijastakin sain kenkää, kun vastasin kapiaiselle osoittelemalla rynnäkkökiväärillä. Ikävuodet 20-30 työpaikat vaihtu nopeasti, kun annoin "palautetta" yleensä pomoille. Noin 30-kymppisenä aloin tajuta ongelmani ja aloin oppimaan pois herkkänahkaisuudesta.

[KatariinaM70]

Olen "onnellinen puolestasi" Orjapoika. On harvinaista että pystyy tarttumaan itseensä - olet onnistunut ehkä elämäsi tärkeimmässä ja vaikeimmassa tehtävässä.

Vastuunotto itsestä on jokaisen oma, vaikka kaikki me olemme saaneet eväät vanhemmiltamme - ne eväät ovat useimmilla oikein hyvät, toisilla katkerat, niukat, jopa myrkylliset. "Jokaisen lapsen on ratkaistava vanhempiensa ongelmat", tällaisen viisauden olen kuuĺlut. Suurin osa syntyy ns. "helpolla temperamentilla", ja useimmilla on normivanhemmat (mitä se nyt tarkoottaakaan...) ja kaikki menee tasaisesti elämässä, monen tyyni elämä ei siis ole sen kummemmin hänen kuin loistavien kasvattajienkaan ansio. Nämä "helpot lapset" myös sortuvat vaikeissa oloissa, jos osuu kohdalle. Pidän erityisesti ruotsalaisten lanseeramasta lapsityypistä eli "voikukka-lapsista", he ovat niitä jotka selvìävät huolimatta siitä, että kasvuolosuhteet ovat ihan hirveät. Heitäkin on ja jaksan hämmästellä mistä joku nuori on saanut sen kaiken sisäisen voiman vaikka ympäristö ei ole tarjonnut juuri mitään pohjaa.

[orjapoika]

Olen "onnellinen puolestasi" Orjapoika. On harvinaista että pystyy tarttumaan itseensä - olet onnistunut ehkä elämäsi tärkeimmässä ja vaikeimmassa tehtävässä.

Kiitos.

Narsistien lapset ovat usein pahasti vaurioituneet. 3-kymppisenä aloin pohtia, miksi minä olen aina mukana konflikteissa ja saatan itseni jatkuvasti työttömäksi ja riitoihin ympäristöni kanssa. Yritin muuttua, mutta se ei onnistunut. Lopuksi tajusin, että olen mikä olen, mutta pystyn säätelemään erillaisilla tekniikoilla suuttumustani. Opin itsestäni, että ihminen ei muutu, mutta ihminen pystyy kasvattamaan toleranssia persoonallisuutensa sisällä. Tekniikkani on sellainen, että todella ärsyttävässä tilanteessa en noin minuuttiin sano tai tee mitään. Tässä ajassa pahin vimma sanoa tuhoisia asioita, joita ei saa vedettyä takaisin menee ohi. Toinen on fyysinen poistuminen välittömästi, kun sappi alkaa kiehua. Näillä olen menestynyt ja olenkin ollut vuodesta 2004 samassa työpaikassa ilman suurempia konflikteja.

Paras kirja jonka olen lukenut on:MIKSI AINA SINÄ? NARSISMIN SEITSEMÄN SYNTIÄ
Tekijä: Hotchkiss Sandy

Kirjassa tulee mielestäni parhaiten esiin se, että Narsistin uhrit vaurioituvat ja tarvitsevat terapiaa, jotta pärjäävät vaurioituneena tässä vaikeassa maailmassa. Se kirja suorastaan välillä kertoi minusta. Minusta kasvoi rasittava rajojeni puolustaja ja puolustin rajojani päällekäyvästi. Se totuus, että minä narsistin uhrina olen semi/puolinarsisti oli tietenkin vaikea hyväksyä. Täysnarsistista minun erottaa se, että tajuan ja hyväksyn vaurioni ja taistelen niitä luonteenpiirteitä vastaan, jotka hankaloittaa itseni ja muiden elämää.

Eniten olen vihainen äidilleni siitä, että minuun tuli hänen narsismistaan johtuen rankka rajojeni vahtija. Minä itse tuhosin monet lupaavasti alkaneet asiat opinnoissa ja vaikkapa armeijassa, jossa minulta silloin kovakuntoiselta nuorukaiselta odotettiin paljon. Juuri ja juuri sain opiskeltua itselle tavallisen työläisammatin, mutta melkein sain sieltäkin kenkään luonteeni takia. Äitini narsismi teki minusta oman menestymisen pahimman vihollisen.

[nuttool]

Hän on kerta toisensa jälkeen etsinyt itselleen naisystävän jonka tehtävänä on olla jonkinlainen äidin projisio. Seksuaaliset tunteet eivät tähän hurmausvaiheen jälkeen enää sovi, kun naisesta on tullut kumppani. Sen sijaan tästä riippuvasta äitisuhteesta pyritään irti olemalla tuhma poika pettämällä, alistamalla, vähättelemällä. Mies yrittää ratkaista kehitystehtävää joka jäi ratkomatta 3-4 -vuotiaana eli äidistä irtautumista. Eikä osaa sitä tietystikään. Kuulostaa omituiselta, tiedän. Ymmärrän kuvion teoriassa mutta sisäiseen ymmärrykseen se ei uppoa.

Ei kuulosta omituiselta minusta, vaan vallan tutulta. Kyseessä oli isätön "äidin poika", oikein viimeisen päälle. Huolenpito pojasta oli päivittäistä. Herra myös itki eromme aikana krokotiilinkyyneleitä, ettei hänestä kukaan pidä enää huolta, kun äitiä ei enää ole, ja minäkin otan hatkat.
Öö. Pitäisikö aikuinen mies itsestään huolen?
Kyllä itsekin toki tukeudun vanhempiini ongelmatilanteissa, mutten enää aikuisena ihmisenä laske elämääni heidän varaansa.

Mutta tämä pettäminen, alistaminen, vähättely, neuvominen ja toisen jatkuva korjaaminen vaikutti minunkin mielestä joltain tehtävältä. Joltain mitä kohti hän oli pontevasti menossa, muttei itsekään tiennyt mitä se oli. Vaihdellen hän oli tässä äidin ja lapsen roolissa, mikä toimi milloinkin. Heikkoina päivinä hän halusi huolenpitoa ("pidä minusta kiinni") ja hyvinä päivinä hän neuvoi, kontrolloi ja alisti - kun enhän minä nyt osaa tehdä mitään oikein.

[lainsuojaton]

Minun kohtaamallani narsulla oli ns. "oidipus kompleksi", eli, pahasti häiriintynyt suhde äitiinsä ja tuo on tullut ilmi historiassa usein että narisistipsykopaatilta löytyy taustalta jo lapsuudessa häiriintynyt äitisuhde!?

[nuttool]

Minun kohtaamallani narsulla oli ns. "oidipus kompleksi", eli, pahasti häiriintynyt suhde äitiinsä ja tuo on tullut ilmi historiassa usein että narisistipsykopaatilta löytyy taustalta jo lapsuudessa häiriintynyt äitisuhde!?

Minua kiinnostaa tietää tarkemmin, että miten tämä ilmeni?

Oman eksäni suhde äitiinsä vaikutti erittäin intensiiviseltä, ja joistain asioista nousi kyllä vähän niskakarvat pystyyn. Hänen äitinsä menehtyi noin 3v sitten (en ehtinyt tapaamaan), mutta se edesmenneen äidin tavaroiden säilyttäminen ja hyysääminen, sekä tyyli jolla hän äidistään puhui, herätti jotenkin vähän outoja viboja. Ajattelin alkuun luonnollisesti että hän suree yhä, mutta myöhemmin tuli esiin asioita jotka enemmänkin vaikuttivat fiksaatioilta kuin surutyöltä.

Yhteydenpito heillä oli äidin eläessä ollut päivittäistä, ja äiti oli huolehtinut kaikesta. Hän vaikutti kunnioittavan äitiään tämän uhrausten ja yksinhuoltajuuden takia, mutta välillä tuli mieleen, että kunnioitus oli ehkä jotain pelkoa? Tai ns. opetettua, että äitiä pitää kunnioittaa, kun äiti on tehnyt vuoksesi niin paljon ja uhrannut kaiken. Äiti oli myös pelotellut tätä miestä lapsena monilla asioilla, jotka edelleen pulpahtelivat pintaan.

Minähän en olisi koskaan voinut olla niin hyvä enkä huolehtiva kuin hänen äitinsä. Äiti ei hylännyt koskaan, mutta muut naiset hylkäävät. Kaikki hylkää.
Onhan se tavallaan totta, että vaikka parisuhteet kaatuvat niin perhe on yleensä se mikä pysyy. En kuitenkaan lähtisi itse vetämään tätä "isä-korttia" esille, että sinä et osaa mitään ja isä osaa kaiken, kun niillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Terveen vanhemman ja lapsen rakkaussuhde on hyvin toisenlainen kuin romanttinen suhde puolisoiden välillä. Tämä raja tuntui hämärtyvän juuri tällä miekkosellani...