Mikä oli ratkaiseva tekijä, millä pääsitte narsistista eroon?

[sydänrikki76]

Joo, onhan mulla paljonkin sisältöä elämässä.. Duuni, lapset, harrastukset, ystäviä.. Mutta kuljen kuin sumussa ja exä seuraa "haamuna" koko ajan mukana. Karmea fiilis.

[sätkynukke100]

Tuttu tunne.... mullaki on sisältöä.. vaan tunne on tuo.. sillä erotuksella, että minä tapailen vieläkin.

[satupäivikki]

Itselläni parhaat avut on tuoneet narsismista ja psykopatiasta kertovien youtube-videoiden katselu, lukeminen aiheesta ja läheisriippuvuudesta, ja olen yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla elää niin kuin narsistia ei olisi koskaan ollutkaan. Lisäksi olen opetellut olemaan itselleni armollisempi. Mikäli narsisti putkahtaa mieleeni, nykyään se herättää lähes aina vihan tunteen. Mutta on edelleen päiviä, jolloin saatan muistella jotain hyvää hetkeä narsistin kanssa. Silloin pysähdyn sen tunteen äärelle ja totean itselleni, että minulle heräsi tällainen tunne, ja tiedän että tämä menee pian ohi, enkä päästä tunnetta sellaiseen raastavaan ikävään mitä joskus oli.
Minua auttaa kokonaistilanteen hahmotus myös. Olen tullut siihen tulokseen, että sen aikainen elämäni perustui lähestulkoon pelkkään valheeseen.
Hullua on, että jollain tasolla olen jopa kiitollinen että näin kävi, sillä en ole koskaan tutkiskellut itseäni näin syvältä. Oloni on nyt seesteisempi kuin koskaan ennen.
Tsemppiä kaikille. Muistakaa, että mikäli vaan mahdollista, ettei tarvitse olla missään tekemisissä, sen parempi. Sitä nopeammin helpottaa. En olisi vielä syksyllä ajatellut, että pystyn näin joskus kirjoittamaan.

[GrayRock]

Lumiaura kirjoitti: "Suurin osa narsistin uhreista ei pysty tuohon harmaana kivenä olemiseen." En osaa sanoa tuosta (että mihin narsistin uhrit pystyvät), mutta omalta osaltani olen paininut näiden narsismiin liittyvien asioiden kanssa yli kaksi vuotta hyvin tiiviisti. Kerroin tuossa mitkä olivat oman toipumiseni kulmakiviä ja avainhetkiä, mutta niiden hetkien lisäksi on pitänyt tehdä todella paljon työtä itsensä kanssa. Eikä se työ ole vieläkään ohi, mutta huomattavasti paremmassa kunnossa olen kuin kaksi vuotta sitten. Ja kuten satupäivikki kirjoittaa, myös minulla toipumiseen on liittynyt opettelua siinä, että olisi itselleen armollisempi. Lisäksi on pakotettava itsensä hyväksymään se, että näin nyt kävi ja jouduin tekemisiin narsistin kanssa. Elämässä tapahtuu onnettomuuksia ja tämä oli nyt tässä elämänvaiheessa oma onnettomuuteni, jonka en anna musertaa itseäni. Kukaan minua ei tästä pelasta ellen minä itse ole aktiivinen. Ja osa itsensä pelastamista on vertaistuen etsiminen, omien kokemustensa jakaminen, aiheeseen perehtyminen yms. Helpolla toipuminen ei missään nimessä tapahdu, jos on taipuvainen miettimään asioita syvällisesti ja perusteellisesti. Jos taas olisi kykeneväinen vaan ulkoistamaan kaiken negatiivisen eikä alkuunkaan epäilisi itseään, olisi enemmän narsistin kaltainen. Tällöin taas tuskin olisi ollut narsistin kanssa pitkässä parisuhteessa...eli tätä kautta tulee juuri se hyväksyntä sille, että minä olen persoonallisuuteni kautta otollinen kohde narsistille. Narsisti tarvitsee ihmisiä, joilla ei ole ns. "terveet rajat" suhteessa toisiin ihmisiin. Narsisti ei ole "normaali", mutta toisaalta enhän minäkään ole. Ratkaisevana erona on se, että minä pyrin selviytymään elämästäni tallomatta muita jalkoihini. Narsisti taas ei mieti valinnoissaan niinkään muita, vaan hänelle oma selviytyminen menee kaiken muun edelle. Molempien ihmistyyppien käytös on heidän omasta näkökulmastaan katsoen täysin luonnollista ja heidän on äärettömän vaikeaa sisäistää, että noin suurta eroa suhtautumisessa ympäröivään maailmaan ja ihmisiin on edes mahdollista edes olla.

[sätkynukke100]

Minä olen kans jonkunlaista projektia mennyt ehkä noin kaksi vuotta.. Asioita on muuttunut pikkuhiljaa... todella pikkuhiljaa. Ensimmäisenä muistan, kun menin lueskelemaan Sam Vakninia.. voi olla että jotain netistä ennemminkin luin, en vain muista. Ei ole muistikuvaa siitä, milloin tajusin että kyse vois olla hyvin narsistisesta ihmisestä... sairaasta, epänormaalista. Muistikin alkanu pahasti pätkiä tässä.. Pää on sumussa, eikä tiä mikä mistäkin johtuu.

Suurin haaste mulla olis tässä se, etten pysty olla näkemättä sitä... aina menen. Jos olisi enemmän aikaa välissä, riippuvuus ehtisi lieventyä paljonkin... mutta senhän tuo vastapelurikin tietää... se tekee kaikkensa, ettei sitä aikaa väliin tule liikoja... sopivasti.. kontrolloidusti.. jne. Mistä voimat.. ahdistaa jo ajatuskin... silti tämä on tappavaa kyytiä psyykelle. Niinkun riippuvuudet yleensäkkin on.. mutta silti niitä ei saa helposti katkaistua, ennenkun on joku pohja saavutettu. Pitääkö se todella mennä sinne asti.

. Mulla on sellanen tunne, että tuo ei mua jätä... jos en itse lähde kävelemään. Toki yllätyksiäkin tapahtuu elämässä... tai mistä tietää, vaikka olis kierros jo joku muukin. Sitten mun ei ainakaan enää tarvis miettiä....

[GrayRock]

Sätkynukke100: Onko sinulla sellainen tunne, että maailmassa on vain yksi ja ainoa ihminen sinua varten? Järjellä tietysti tajuat, että hän ei ole sinulle hyväksi, mutta voisiko kyse olla niin pahasti muserretusta itsetunnosta, ettet tällä hetkellä koe ansaitsevasi parempaa? Jos tämän päälle tilanne on se, että yksinolo on sinulle miltei pahinta mitä voit kuvitella, niin eipä narsistin ole sinua kovin vaikeaa luokseen houkutella. (Yksinolemisen pelko oli puhdas arvaus)

Et todennäköisesti luota enää häneen. Entäpä jos mietit sitä, millaista hänen kanssaan olisi vanheta. Sinulle saattaa tulla jotain sairauksia...uskotko, että hän tukee silloin sinua ja kulkee kanssasi läpi vaikeat ajat? Ja kuten sanot, et voi tietää vaikka hänellä olisi parhaillaan kierrossa joku toinen. Se mahdollisuus on toden totta olemassa, kun on narsistin kanssa parisuhteessa.

Entäpä taloudelliset asiat? Yhteinen talous, lainat, asunto ja auto narsistin kanssa. En tiedä miten tiiviisti olette parisuhteessa, mutta nuo asiat monilla kuuluvat vakavaan suhteeseen, avo- tai viimeistään avioliittoon. Monilla myös lapsi. Jos jo nyt tiedät, että hän on narsisti tai hänellä ihan vain on narsistisia piirteitä - tai että häneen ei yksinkertaisesti vaan voi luottaa - niin et kai voi odottaa yhteiseltä tulevaisuudeltanne kovinkaan paljoa ihania hetkiä. Jos sitten tulevaisuudessa käy niin, että teillä menee sukset ristiin...tai narsisti löytää uuden leikkikalun, niin sinulle ei välttämättä jää mitään. Ei etenkään silloin, jos sinulla ei ole voimavaroja puolustaa itseäsi.

Täällä palstalla saatat myös huomata, että saat ihmisiin yhteyden. Syntyy keskustelua ja tilanteestasi ollaan kiinnostuneita. Sinua halutaan auttaa. Arvaa mitä - me kaikki jotka olemme täällä palstalla, olemme ihan oikeasti olemassa. Me olemme tuolla kaupoissa, lenkkipoluilla ja harrastuksissa. Kysymys on siis siitä, että miten sinä - tai kuka tahansa meistä - löytää kaikkien ihmisten joukosta ne ihmiset, joihin saamme muodostettua henkisen ja mielellään myös fyysisen yhteyden. Ei pitäisi olla mitään pakkoa yrittää muodostaa yhteyksiä sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa se on äärimmäisen vaikeaa tai mahdotonta. Usein jostain syystä näyttää käyvän niin, että me ihmiset kiinnitymme ihmisiin ja tilanteisiin emmekä salli muutoksen mahdollisuutta. Onko tämä sitä suomalaista sisua ja jääräpäisyyttä? Ja kyllä, puhun tässä myös itsestäni, koska olen äärimmäisen huono hylkäämään ketään.

Puhut riippuvuudesta...ehkä kyse on tosiaan siitä. Minä en oikein osaa tuohon puoleen sanoa mitään. Mutta tulee kyllä mieleen kysymys siitä, että jos nyt esimerkiksi sinä toimit hyvin vahvasti tunteidesi kautta ja järki kärjistetysti sanoen seuraa vierellä mitä tapahtuu, niin osaisiko joku kuvailla miten ihminen saisi käännettyä järjen roolia suuremmaksi suhteessa tunteisiin? Saattaa olla, että vastaus on: hyvä terapeutti osaa.

[sätkynukke100]

Sanoppas kuule GrayRock ... millä sen järjen saa halitsevaksi yli riippuvuuden.. siinä onki miettimistä ja palasien kokoamista riittänyt... melkoisen iso palapeli kun alusta asti olen sitä yrittänyt näihin päiviin asti koota...

Tämä on vain tapailusuhde.. ei tätä voi muuksi sanoa.. ja siis jo viidettä vuotta. Ei ole tulevaisuudensuunnitelmia (tietenkään) tollasen kanssa.. ei henkistä yhteyttä.. Mä oon vissiin niin vähään tyytyväinen (irtiotto ajesta vain viikonloppuna vajaa vuorokausi) ja huono hylkäämään myös lisäksi.. mutta kyl se suurin on varmaan riippuvuus tässä. Veikkailen, että jos tosiaan ois taukoa muutama viikko, tämä ois helpolla taputeltuna. Luottanut en ole koskaan.. ei ole sellaiseen ilmennyt mitään syytä. Päinvastoin. Eikä se mua hoitaisi jos olisin vanha ja sairas... ittelleen kyllä värväis hoitajaksi. Onhan Hän värvännyt mut pieneen sivurooliinkin elämässään.... ja siihen k

Tippa meinas tulla linssiin, ku sanoit tossa, että on teitä normaaleja tuolla pitkin olemassa... niinpä... missähän ihmiset on tälläsessä vaiheessa tosiaan (maailma pienenee niin paljon tämmösten kanssa kun on tekemisissä).. miksi se sosiaalisuuskin menee lähes kokonaan jonnekkin ihmiseltä kun tapailee narsistista ihmistä... tuntuu että on tosiaan niin yksin täälä maailmassa (saavat sen aikaseksi), ja että "mitäs mulla sitten olisi, jos tämäkin vähä jäis elämästä pois". Mulla on urheilu... mulla on läheisiä kans vielä tässä kotona... Voimavaroja ei ylimääräsiin asioihin oikein ole, kiitos tämän tapailun (luova tekeminen ym ym).

Mä oon kuitenkin sellainen, etten voi elää eteenpäin...ennenkun olen saanut tämän projektin loppuun... pitää olla valmis "raitistumaan", eikä sinnitellä kuivilla tosta ihmisestä.. ei se toimi.

Onhan se ihminen nakertanut todellakin itsetuntoa.. tilanteet ja puheet.. sekin tän voimattomuuden tosiaan aiheuttaa päästä irti.

Kyllä mä itseäni olen ihmetelly, että miten vieläkin voin olla tässä tilanteessa... jälkeenpäin varmaan herää, että oon antanu liikaa ajan kulua.. mutta eipä tälläsiä asioita voi oikein nopeuttaakkaan.. Kävin juttelemas ammattilaisella, sain ehkä vähä apujakin.. mutta taas on niin pitkä tauko.. että se vaikuttaa huonosti. Suosittelen viikottaista puhumista ammattilaiselle kaikilta, jotka tän asian kanssa takkuaa.. (toki niissäkin on eroja!) .. jotkut ei varmasti ymmärrä käytännössä jne mitään aiheesta... vähä kuin kokki olisi opetellut ruuanlaiton kirjoista olematta ruuan kanssa tekemisissä ollenkaan.

[sätkynukke100]

lisään vielä... että tunnepuolella tässä ei puhuta rakkaudesta, arvostuksesta.. ei mistään sellaisista. En mene siis tunteiden vallassa, vaan sen riippuvuuden.. se on tässä aikojen saatossa tullut itselle täysin selväksi.

[NeitiK]

Irti pääseminen on jokaiselle omanlaisensa prosessi, jokaisella on se jokin oma asia, mikä täytyy käsitellä, ja se voi olla eri ihmisillä erilainen. Monen kohdalla kierre jatkuu (esim. uusien ihmisten kanssa, vaikka pystyisikin yhden jättämään taakseen), jos ei ole käsitellyt alkuperäistä traumaansa. Se on yleensä se kaikkein vaikein ja kamalin asia, jota mieli välttelee hinnalla millä hyvänsä. Sätkynuken kohdalla mietin, että vaikka osaat jo nähdä tämän narsistin sellaisena kuin hän on, ehkä traumasi on kuitenkin aktiivinen sitä kautta, että mielesi haluaa vielä estellä ja kieltää sinua käsittelemästä niitä asioita, mitä puhuit äidistäsi toisessa ketjussa? Tämä narsisti voi lopulta olla vain alkuperäisen traumasi toistaja/ilmentymä, ja siksi hän sinällään on sinulle jo merkityksetön, mutta riippuvuus on jäljellä? Olet ikään kuin riippuvainen alkuperäisestä traumastasi (äidistäsi, tarpeesta äidin rakkauteen), et hänestä? En tiedä miten asiat ovat, mutta tällaisia tuli mieleeni.

Ja totta, prosessi kestää niin kauan kuin se kestää, jokainen tarvitsee oman aikansa siihen. Toisaalta tuntuu, ettei se koskaan edes kokonaan lopu, sillä ihmisen elämä on jossain määrin aina kehittymistä.

Tarvitsin itsekin hyvin rajuja herättäjiä sille, että primitiivisen itsesuojeluvaiston avulla sain itseni ensin kauemmas ja siten ajatusten kulunkin helpommaksi. Tavallaan jollain käänteisellä tavalla se oli onni, että asiat kärjistyivät niin paljon, koska en tiedä olisinko muuten irti vai en. Suuri tuki olivat ja ovat yhä internetin yhteisöt, jotka koin ainoaksi paikaksi, jossa sanottiin juuri oikeat asiat ja ymmärrettiin. Pienikin vihjailu kohti "jos nyt vain yrittäisit ymmärtää häntä" olisi ollut aika tuhoisaa. Vaikka kohtaamani psykologi ja terapeutti eivät tuollaista vihjailleetkaan, he eivät kuitenkaan osanneet sanoa niitä oikeita sanoja, mitä tukiyhteisöistä löysin. Terapia ja vertaistuki täydentävät toisiaan todella hyvin, osaa sitten tuoda terapiassakin esille oikeita asioita eikä terapeutin välttämättä tarvitse tietää kaikkia nyansseja. Riittää että terapeutti on mieleltään avoin, pystyy uskomaan sinua, eikä omaa liian vahvoja näkemyksiä siihen suuntaan, että jotenkin ylireagoit.

[sätkynukke100]

Muistan äitini torjumisen, kun yritin mennä syliin. Tässä tapailussa on ollut juurikin samaa torjumista...olen lopettanut normaalin lähestymisen sitten lähes kokonaan. Tuntee itsensä tyhmäksi, huonoksi, syylliseksi, nolottaa ja hävettää... kun tulee torjutuksi. Olen sen kyllä ääneen sanonutkin.. "Kyllä Hänen lähelleen saa tulla". Jep. Puheet ym on eri asia kun käytäntö. Kuka haluaa lähestyä, kun taas torjutaan tai on tietoa, että voidaan torjua... ei tiedä.. ei viitti ees yrittää.. onko se mun tehtävä?? Miettiä, koskahan sen lähelle uskaltaa mennä ja koska ei.. millähän päällä se nyt on. Hylätyksi on tullut monet monet kerrat tässä.. erilaisten tilanteiden kautta, julkisestikkin. En ole säälittävä ressukka kylläkään mitenkään... mutta sellaisena varmasti tollasen ihmisen kanssa liikkuessa voidaan pitää...

En tiedä traumoista muuta, kun että tämä ihminen on saanut niitä tehtyä... tilanteilla. Maton altavetoja ja nöyryytyksiä julkisesti... niistä on tullut flashbackeja ja painajaisia jne.. henkisesti raskasta selviytymistä. Ei niistä varmaan pää selvii kokonaan koskaan.. mutta pikkuhiljaa on lieventynyt tietyt. Aina tulee uusia.. välillä lievempiä asioita käsiteltäväksi jne.. aina päässä käy kohina tämän tapailun vuoksi. Ei koskaan ole tasaista tämmösten kanssa.. liian "jännittävää". Ei ihmissuhteen kuulu olla liian jännittävää ja kuluttavaa.. traumatísoivaa. Haluaisin jännityksen ihan muista asioista.. mukavemmista.

Tiedän silti järjellä, että tunteiden näyttäminen on vahvuus eikä heikkous. Heikkoina narsistiset ihmiset "taviksia" pitävätkin.. tai taviksia ja taviksia.. mutta tunne- elämältään ehjempiä ihmisiä.

Tämmösiä mietteitä..