Mikä oli ratkaiseva tekijä, millä pääsitte narsistista eroon?

[Lumiaura]

On aika surullista lukea kaikkien teidän ajatuksia, miten paljon kärsimystä narsistit ovat aiheuttaneet. Ja ainut suunta on kehittyä itse ihmisenä, että kai tästä kaikesta lopulta seuraa jotain hyvää. Greyrock sulla on tosi viisaita ajatuksia, ne lohduttaa enemmän kun uskotkaan, kun itse miettii juuri samoja asioita. On kaksi maailmaa, jotka alussa täydentävät toisiaan, ruokkivat toisiaan, ja lopulta näiden maailmojen ero on niin suuri, eikä toisen maailmaa voi vaan ymmärtää. Sain taas monta oivallusta kun luin näitä tekstejä.

[sydänrikki76]

Mielenkiintoisia ja surullisia asioita täällä nousee kyllä esille..
Traumoista kun täällä on kirjoitettu, niin ilmeisesti se minullakin on taustalla että jäin narsistin koukkuun.
Oma isäni ei ole oikein koskaan ollut elämässäni. Vanhemmat erosivat kun oli 3v ja isä on lähinnä muistanut mekaanisesti jouluna ja synttärinä.
Aikuisiällä olen hänen yrittänyt lähentyä, mutta turhaan. Äärimmäisen virallinen, kylmä ja kaukainen ihminen minulle. Olen jopa kirjoittanut kirjeitä, jossa puran asiaa puoleltani.. Hän ei ole ikinä vastannut minulle mitään. Sen vuoksi myös narsistin häviäminen ilman, että asioita ikinä käydään läpi on minulle pahinta myrkkyä.
Minkälainen ihminen on vain hiljaa?
Olen käynyt isäsuhdetta läpi terapiassa aikuisiällä, mutta ei kai siitä ikinä kokonaan pääse..

[GrayRock]

Sätkynukke: Kuulostaa kyllä hirvittävältä, ettei esimerkiksi omalta äidiltä saa syliä tai läheisyyttä. En edes osaa kuvitella millaiset jäljet se sydämeen jättää. En tähän osaa oikein muuta sanoa kuin sen, että kaikki ihmiset eivät ole äitisi kaltaisia. Anna silti ihmisille (niille, jotka eivät ole sinua pettäneet tai torjuneet) mahdollisuus kaiken kokemasi jälkeen, ei sinulla ole loppujen lopuksi kuin voitettavaa. Jos kylmetät sydämesi kohtaamiesi narsistien vuoksi...he ovat kuvainnollisesti voittaneet.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että narsisteille emotionaalinen herkkyys on heikkouden merkki. Aivan konkreettisesti tämä näkyi minulle aikanaan kun juttelin ex-vaimoni kanssa ja hänellä oli hetken inhimillisemmältä vaikuttava asenne vallalla. En vielä silloin tiennyt, että hän kärsii narsismista vaan ajattelin hänen syystä tai toisesta rakentaneen ympärilleen kylmän kuoren. Mutta mitä sitten tapahtuikaan...liikutuin keskustelun edetessä. Kuvittelin, että olemme lähellä jonkinlaisen yhteyden saavuttamista. Ex-vaimoni huomasi liikutukseni ilmeisesti alitajuisesti ja salamana hän otti keskustelussa yliotteen ja kylmettyi aivan käsittämättömälle tasolle. En tuossa hetkessä tajunnut mitä tapahtui, vaan pystyin analysoimaan asiaa vasta paljon myöhemmin. Tilanne oli siis todella ikävä, mutta osoittautui todella tärkeäksi jälkikäteen kun laitoin palapelini paloja paikoilleen.

Olen huomannut, että nykyään haen ihmisistä merkkejä herkkyydestä. Ja annan myös oman herkkyyteni näkyä avoimemmin. Koen varmaan niin, että sitä kautta - kun ei liikoja pidättele eikä missään nimessä esitä mitään - syntyy selkein pesäero narsisteihin. Ja kaiken lisäksi, minusta on aivan mahtavaa olla tavis, joka pääsee kiinni omiin tunteisiinsa ja jolla on ihan oikeasti mahdollisuus myös ymmärtää toisten tunnemaailmaa!

Lumiaura: Kiitos paljon palautteestasi. Yritän nyt antaa jotain takaisin nettiyhteisölle, joka on ollut oman toipumisprosessini kannalta äärimmäisen tärkeää. Ymmärrän myös sen, että esille tuomani näkökulmat eivät ole millään muotoa yleispäteviä eivätkä useinkaan uusia, mutta aivan loistavaa jos koet oivalluksia heräneen. Saan itsekin oivalluksia edelleen muiden kirjoituksista ja se tuntuu mahtavalta. Joskus vaan joku sanoo aiemmin lukemani asian hieman toisella tavoin ja se kolahtaa. Jokaisen on vaan koottava oman mielensä palapeli...että syntyy se tunne, että on saanut riittävän ymmärryksen ja riittävät vastaukset, vaikka narsistit eivät meille omaa käytöstään parisuhteessamme selitäkään.

Tästä tulikin mieleeni...monihan on kertonut lukeneensa Sam Vakninin tekstejä. Niin myös minä tein, mutta on myös toinen hänen kaltaisensa: https://narcsite.com/ . Kirjoittaja tunnetaan nimimerkillä H G Tudor ja hän kuvailee itseään narsistiksi / sosiopaatiksi (joka hieman poikkeuksellisesti ymmärtää ja pystyy kuvailemaan kuka/mikä on + osaa kirjoittaa hyvin selkeästi). Näiden tekstien osalta on pakko varoittaa, että ainakin minä voin niitä lukiessani hieman pahoin. Syynä lienee se, että koin pääseväni hänen tekstiensä kautta vähän liiankin hyvin sisälle narsistin maailmankatsomukseen. Hän kirjoittaa myös empaatikoista ja ylipäätään ihmisistä, jotka hyvin helposti ajautuvat narsistien uhreiksi. Kaikesta huolimatta suosittelen kokeilemaan. Saattaa kolahtaa tai sitten ei.

[NeitiK]

Alkuperäiset traumat nousevat yleensä mukaan kuvioon, kun tilanne muistuttaa niitä. Usein siitä seuraa, että yrittää väkisin saada tästä uudesta tilanteesta erilaisen, eli "nyt pakotan asiat menemään eri tavalla, nyt minä saan sen rakkauden". Jokaisella on oma juttunsa, mikä sieltä on jäänyt päälle, mutta esimerkiksi voi olla vahvaa syyllisyyttä ja vastuunkantoa niin, että ajattelee "se oli minun teoistani kiinni, etten saanut rakkautta". Voi myös olla sellaista, että "minun täytyy olla tietynlainen saadakseni rakkautta", tämä voi tarkoittaa myös sitä, että täytyy olla avuton saadakseen edes vähän rakkautta. Tämä avuttomuuden kierre sitten vaikeuttaa pääsyä pois. On pitkä prosessi tajuta, että se alkuperäinen ihminen ei ollut kykenevä antamaan rakkautta, johtui se sitten mistä tahansa syystä. Se, että yrittää väkisin saada samankaltaisen ihmisen rakastamaan, ei toimi, vaikka alitajuntaisesti se tuntuu järkevältä. Järjellä voi tajuta asiat, mutta pitäisi saada myös keho tajuamaan, että rakkautta saadakseen täytyy kääntyä sellaisten ihmisten puoleen, jotka kykenevät rakastamaan. Heitäkin on täällä maailmassa, ja moni heistä voisi rakastaa myös ketä tahansa täällä kirjoittavaa. Ensin voi kuitenkin olla hyvä aloittaa se "jos ei kukaan muu, niin minä itse hoivaan ja rakastan itseäni"-työskentely, vaikka se näitä kokeneille voikin niin kornilta kuulostaa. Se on kuitenkin tärkeää. Jokainen meistä tarvitsee jonkinlaista turvaa, ja voimme myös itse antaa sitä itsellemme jossain määrin.



Noista itse itsensä narsisteiksi määrittelemien ihmisten teksteistä, mullekin tulee niistä aika huono olo, enkä halua lukea niitä. Moni on niistä sanonut saaneensa jotakin irti, eli hyvä niin, mutta mä jotenkin välttelen niitä. Sen lisäksi, että se maailmankuva on ahdistava, en oikein luota niiden totuusarvoonkaan, koska ne kuvaavat lähinnä sitä, miten nämä narsistiksi itseään sanovat haluavat itsensä esittää julkisesti, ei sitä mitä he todellisuudessa ehkä olisivat. Narsistit totta kai haluavat esittää itsensä supermanipuloijaneroina, jotka lukevat kenen tahansa ajatukset ja liikuttelevat ketä tahansa, mutta tämä on lopulta sitä grandiose-fantasiaa. Omassakin elämässäni ollut narsisti kertoi aina taidoistaan lukea muita ihmisiä ja manipuloida heitä, mutta lopulta ei hän niin grandiose ole kuin mitä haluaa uskoa. Voisin myös ihan uskoa, että samanlainen jaottelu "tyhmiin" narsisteihin ja "ylinarsisteihin" olisi kuin hänen käsialaansa, sekin osa tarvetta painaa muita alas ja olla itse mahtava. Enitenhän tämä vain lietsoo pelkoa ja näiden "ylinarsistien" mahtavana pitämistä. Netissä on muistaakseni myös sellainen blogi kuin "confessions of a sociopath" (muokkaus: sociopathworld), jossa ilmeisesti diagnosoitu sosiopaatti (?) kertoo omia ajatuksiaan. Hän on kirjoittanut muistaakseni myös kirjan, mutta vähän sensuurilla näitä joutuu lukemaan, koska niissä on se grandiose-fantasian vivahde. Tuo blogi ainakin sisältää paljon myös sosiopatian normalisointia, joka lienee hyvin tyypillistä sosio/psykopaattisuudelle (heille se on vain normaalia, ja jos olet hyvin vaikutuksille altis, voit itsekin alkaa uskoa heidän argumentteihinsa lukiessasi niitä). No, ehkä en kommentoi siihen enempää...

[sätkynukke100]

En jaksa uskoa, että olisin silti traumatisoitunu mitenkään siitä... ettei äidin syliin päässy.. en ees yrittäny sitten.. vain yhden tilanteen muistan siihen liittyen.. se vain ei kuulunut kuvioon (oppi pärjäämään ilmankin aivan hyvin). Oman jälkikasvuni olen pitänyt hyvänä todellakin Jakanut läheisyyttä joka välissä. Pidempiä suhteita mihin on kuulunut, on takana myös kuitenkin.. Tiedän mitä on normaali ja asiat on kyl jääny taakse. Ehkä sitä enemmän sietää tollastakin sitten (vaikka raadolliselta on tuntunutkin, eikä normilta).. kun se on ihan tuttu kuvio lapsuudessa... vaikka tosiaan en siitä ole kärsinyt.. mun mielestä on ollut parempi ettei ole äiti tullut lähelle... niin tottunut siihen oli.

[NeitiK]

Usein se on niin, että mitä turvallisempi lapsuus, sitä helpompi on huomata sieltä lapsuudesta asioita, joista on kärsinyt. Muistan omasta lapsuudestani, että siellä on asioita, joista kuka tahansa lapsi kärsisi, mutta joista kiven kovaan vuosia väitin, että "ei tuntunut missään", "en ole siitä kärsinyt", "minä totuin siihen". Nyt toki tajuan, että kyllä minäkin niistä kärsin, niin kuin kuka tahansa lapsi olisi kärsinyt. Silloin kun lapsi kärsii jostain niin, ettei saa aikuiselta tukea, silloin se jää aika pitkälle tietoisuuden ulkopuolelle tai reunamille häilymään, koska lapsi ei pysty kantamaan sitä yksin. Turvallisessa lapsuudessa aikuinen kantaa sitä lapsen tuskaa, ja myöhemminkin on helpompi reflektoida, että joo, silloin kun äiti/isä oli sitä ja sitä, se sattui minuun. Yksin pärjääminen ei ole terve ratkaisu lapselta, vaan kuvaa turvattomuutta. Onko se sitten trauma-asteista turvattomuutta, siitä en osaa sanoa, jokaisen kokemukset ovat yksilöllisiä. Moni keskittyy pärjäämään ja huolehtimaan, että voi tarjota muille (varsinkin lapsilleen) hyvää, silloin kaikkeen täytyy tottua eikä mikään saa satuttaa. Käytännössä kukaan ihminen ei pysty sellaiseen, ettei mikään satuta. Siinä joutuu samalla kuollettamaan osan tunteistaan, jotta siihen pystyisi. Ja se on se prosessi, availla niitä tunteita ja kaivaa niitä esille.

[sydänrikki76]

Se, mikä ainakin itselläni on vaikeinta tässä kun yrittää saada narsistia pois päästään.. Kun vähän väliä nousee se tunne, että ei hemmetti siinä lopetuksessa ollut mitään järkeä.. että miten hitossa joku ihminen voi toimia niin? Ja sitten sitä pyörittämistä ja mielitekoa soittaa tai laittaa viestiä, että saisi asioille jonkun järkevän, tai edes JONKUN, selityksen. Samalla sitä tajuaa, että ihan turhaa touhua eikä se auta mitään.
Mutta taas menee hetki ja nousee sama hämmennys ja kiukku. Hitonmoinen oravanpyörä!
En varmasti tule ikinä ymmärtämään, että miten ko. ihminen kykeni vaan häipymään ilman mitään normaalia asioista keskustelemista. Ihan kuin ei minulla oliis hänelle ollut mitään merkitystä. Sehän se kai on vaikein asia niellä.
Turhauttavaa joka tapauksessa.

[Lumiaura]

Mä käyn läpi ihan samaa ajatustyötä. Ei pysty ymmärtämään että toinen voi olla niin kylmä ja välinpitämätön. Ja miten joku voi toimia niin, että katoaa elämästä, palaa takaisin, eikä ikinä saa selitystä mihinkään. Ehkä oma ajattelu pitää muuttaa siihen pikku hiljaa, että selityksiä ja aitoa keskustelua ei koskaan tule. Narsisti ei siihen kykene, ja siinä särkee vain itsensä kun toivoo ja yrittää. Tämmöistä suhdetta ei voi edes surra pois, jos tavallaan loppua ei tule. Narsistin kanssa varmaan se loppu pitää itse tehdä. Päättää että nyt minua on kohdeltu riittävän kauan liian huonosti, ja toinen ihminen ei ole sen kaiken aiheuttamansa kivun arvoinen. Ja siihen ei taida auttaa kun aika.

[sydänrikki76]

Noinhan se taitaa juuri olla, ettei pysty suremaan kun ei ole ns. loppua tullut. Niin paljon kysymyksiä, epätietoisuutta, hämmennystä.. Mutta totta on, että aika varmasti auttaa! Mulla on 6 viikkoa siitä, kun olen viimeisen viestin narsistilta saanut.. Ja nyt huomaan, että vähän vähemmän asia pyörii päässä ainakaan niin painostavasti kuin alkuun. Kunhan tästä kesään pääseeniin, ettei kuule eikä näeko.ihmistä, niin josko sitten olisi jo vahvempi olo. Olen jotenkin myöntynyt siihen ajatukseen, että varmasti tulee ikuisesti olemaan haava joka pysyy mielessä ja sydämessä, mutta sen kanssa täytyy vaan oppia elämään.
Elämä on.

[Cloudy]

Narsisti ei kykene ajattelemaan asioita toisen ihmisen näkökulmasta joten on melkein aina niin että jossain vaiheessa se raja tulee kuitenkin vastaan. Sitä voi kestää melkein mitätahansa, mut eihän kukaan loputtomasti jaksa..sitten kun kiltti uhri on kulutettu loppuun alkaa sama pyöritys uudestaan taas toisaalla. Sillon narsisti on jo ilkeä, etäinen tms.kun ei enää jaksa esittää roolia..sillon olis tajuttava lähteä. saattaa yrittää jatkaa suhteita samaan aikaan on/off pelinä.