Narsisti naisesta eroaminen

[krassi]

Olen kertonut täällä onnistumisistani. Et ilmeisesti ole sattunut lukemaan. Myös kohdassa selviytymiskertomuksia on onnistumisia.

[GrayRock]

Yksi osa toipumista on se, että pystyy olemaan itselleen armollinen ja tietyllä tavoin antamaan itselleen anteeksi. Ainakin itseni piti hyväksyä se tosiasia, että olin todella ollut sinisilmäinen ja yliymmärtäväinen. Ex-vaimoni oli varmasti useaan otteeseen valehdellut minulle ja johtanut minua harhaan pitkän parisuhteemme aikana. En koskaan saa tietää, mitkä kaikki asiat olivat valhetta ja mikä oli totta. Kaikki mennyt oli vaan jätettävä taakseen.

Olen onnistunut osittain kääntämään kokemukseni positiiviseksi. Tiedän, että olen kiltti ja luottavainen ihminen. Nämä ovat hyviä ominaisuuksia, mutta valitettavasti joskus kohtaamme elämässämme ihmisiä, jotka käyttävät hyviä ominaisuuksiamme omaksi edukseen. Pitäisikö minun sitten muuttua? Pitäisikö minusta tulla kaikkia ja kaikkea epäilevä ja itseäni epätoivoisesti suojeleva ihminen? Tai mitäpä jos vaan olisin oma itseni, koska en aiheuta kenellekään tarkoituksella pahaa mieltä. Kukaan ei ole sanonut, pl. narsisti, että olisin ikävä ihminen. Siltä en tietenkään voi välttyä, että nykyään tunnistan narsistista käytöstä aiempaa helpommin ja tällaisiin ihmisiin otan etäisyyttä. Osaan ehkä aiheettakin.

Yritä siis hyväksyä itsessäsi ne positiiviset piirteet, jotka ovat samalla syy siihen, että ajauduit yhteen narsistin kanssa.

Ajattelen myös niin, että olin onnekas kun ex-vaimo paljasti minulle todellisen luontonsa nyt kun olen vielä vasta keski-iän kynnyksellä ja terve. Vaikka kävin kestokykyni rajoilla, minä kestin. Vanhana ja hauraana en ehkä olisi kestänyt ja olisin voinut kuolla ymmärtämättä lainkaan mitä tapahtui. Ihmettelisin, miksi yhteisten vuosien jälkeen vaimo ei olisi pitänyt minusta huolta ja kun heikkenen, hän olisi varmasti polkenut minut maahan. Huomasin jo nyt, miten hän sai voimaa unettomuudestani ja ahdistuksestani - ja jos taas sain itseni kasattua, hän silminnähden ärsyyntyi kun suunnitelmansa ei toiminut. Ei tuollaisen ihmisen kanssa voi elää ja siksipä en häntä myöskään kaipaa.

Menetinkö elämästäni osan tälle narsistille? Koen niin, että minulla on kuitenkin ollut hyvä elämä. Meille syntyi ihana lapsi, josta pidän huolta niin hyvin kuin osaan. Minulla on mahdollisuus hänen kohdallaan kompensoida äidin narsistista käytöstä ja elämänkatsomusta - saatan onnistua katkaisemaan sukuperinnön. Minulla on siis tärkeä vastuullinen tehtävä tässä elämässä. Haaveilen myös siitä, että voisin saattaa kokemukseni ja selviytymistarinani mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. En kuitenkaan halua, että minua tunnistetaan, koska siitä olisi haittaa lapselleni. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nämä varjoissa liikkuvat narsistit (siis yleisellä tasolla) olisi saatava valoon, jotta heidän mahdollisuutensa aiheuttaa ympäristöönsä pahaa oloa ja murheellisia ihmiskohtaloita saataisiin aiempaa paremmin eliminoitua.

Meillä kaikilla ihmisillä on elämässämme omat ongelmansa. Osa kärsii työttömyydestä, osa loukkaantuu onnettomuuksissa ja osan lähipiirissä on kuolemaa. Kohtaamiseni narsistin kanssa oli onnettomuus, joka vain tapahtui. Minulla ei ollut aikanaan riittävää elämänkokemusta, jotta olisin osannut puhaltaa pelin poikki ajoissa. Nyt on. Ei näiden kokemusten kautta ainoastaan menetä asioita, vaan saa myös.

Avioero vei unelmieni talon ja muuta materiaa. Kuitenkin huomaan, että en minä niitä kaipaa. Saan niin paljon mielenrauhasta ja tavallisesta arjesta, että en kaipaa mitään suurellista. Huomaan jossain määrin sääliväni niitä ihmisiä, jotka epätoivoisesti pitävät materiaan sidottuja onnellisuuskulisseja pystyssä. Tätä tietä jatkaa myös ex-vaimoni uuden miehensä kanssa. Olen onnellinen siitä, ettei se tunnu missään. Huomaan tarkastelevani hänen toimintaansa välillä kuin jonkinlainen tiedemies: en osallistu enkä kommentoi, mutta seuraan kohtalaisella mielenkiinnolla mitä tapahtuu lähitulevaisuudessa. Suhtaudun hänen uuteen ihmissuhteeseensa siinä mielessä myönteisesti, että hän joutuu esittämään hyvää ja huolehtivaa äitiä lapselleni. Ilman tuota parisuhdetta hän olisi levoton ja se saattaisi heijastua negatiivisesti lapseni elämään.

Kai minun neuvoni loppujen lopuksi on se, että koita löytää tapahtuneesta ne pienet positiiviset muruset. Et voi muuttaa sitä mitä tapahtui eikä sillä ole merkitystä miten toivoisit asioiden olevan. Asiat ovat kuten ne ovat ja kyse on kyvystäsi sopeutua. Älä odota, että ihmeitä ajattelutavassasi tapahtuu viikoissa tai edes kuukausissa. Välillä menet eteenpäin ja välillä taaksepäin. Tulee kaikenlaisia ikäviä tunteita - mutta hyväksy ne. Muista, että tunteet nimenomaan vaihtelevat ja joskus riittää, että vain odotat seuraavaan päivään. Paha olo kyllä sulaa pois hiljalleen. Joskus tilannetta on hyvä vauhdittaa vähän lukemalla aiheesta, tutustumalla itseensä ( tee vaikka tunnelukkotesti ) tai kirjoitat tunteesi ulos itsellesi tai tälle foorumille. Käytä rohkeasti aivan kaikkia mahdollisia keinoja, jotka eivät vahingoita sinua tai muita ihmisiä.

[kissankello]

Mitä kuuluu nyt toukokuussa 2018 ? Miten olet päässyt eteenpäin?