Ongelmat, joihin olen törmännyt ovat lähinnä ajankäytössä. Mies toivoo, että vietän aikaa mahdollisimman paljon hänen luonaan, mutta koska hän asuu maalla ja hänellä on paljon harrastelua maatilalla, menee minun viikonloput hänen luonaan lähinnä siihen, että odotan häntä.
Hän ei siis voi järjestellä töitään siten, että meille jäisi yhteistä aikaa, kun ajan hänen luokseen ja takaisin kotiin yhteensä n.600 km. En kuitenkaan ihan joka viikko.
Minulla on koira, jota mies ei voi sietää. Joudun viemään sen aina hoitoon, kun lähden hänen luokseen tai jos hän joskus käy luonani.
Hänen "harrastuksiaan", joista kaikki eivät siis todellakaan ole pakollisia maatilan töitä, minun on kuitenkin siedettävä ja odotettava nätisti aina, että hän saa minun ja suhteemme edelle menevät harrastuksensa hoidettua.
Tänä viikonloppuna olisi ollut lentonäytös, josta hän soitti tänä aamuna(!) Minun olisi pitänyt huomenna aamulla olla valmis ajamaan 150 km lentonäytökseen, joka ei edes hirveästi kiinnosta minua! Laitoin hänelle viestiä, että asia olisi voitu sopia aiemmin, että olisimme voineet mennä ko. paikkakunnalle jo tänä iltana ja huomenna sitten lentonäytökseen. Vastausta ei ole kuulunut, vaikka viestin lähettämisestä on monta tuntia. Itselläni on vielä sovittuna meno tälle illalle, jonka olisin voinut jättää sopimatta, jos olisin tiennyt ajoissa lentonäytöksestä.
Haluaisin muutenkin tehdä asiat rauhassa, mutta hänellä on aina kiire jonnekin. Tuntuu, että hän ei haluakaan keskittyä minuun ja meihin. Silti hän on syyttänyt minua, että olen hätäinen=kiireinen. Josta kukaan normaali ihminen ei ole minua koskaan syyttänyt. Ainoastaan toinen narsisti, ex-aviomieheni.
Huomaan, että olen täysin koukussa tähän ihmissuhteeseen, josta kyllä haluaisin jo pois. Elämän varrelle mahtuu niin paljon tunne-elämän kipua, että en ole vielä valmis eroprosessin tuomaan kipuun. Varmaan vuodattelen tänne jatkossakin. Onko jollain samantapaisia kokemuksia?