Sen ei aina tarvitse olla varsinaista naapurikiusaa vaan kyse voi olla muualla asuvasta sijoittajaosakkaasta, joka on ottanut kiusanteon kohteekseen oman yhtiönsä.
Itse olen kohta kolme vuotta saanut seurata erään yhtiön tapahtumia. HUH HUH
Varatuomariksi itseään tituleeraava sijoittajaosakas L nosti kaverinsa, sijoittajaosakas G:n kanssa oikeusjutun yhtiön remontista. Yhtiön (eli siis muiden osakkaiden) olisi pitänyt maksaa korvausta yhdenvertaisuuden perusteella L & G:lle siksi että remontti tuli koko yhtiölle liian kalliiksi. No, tällainen ei tietenkään menestynyt käräjillä, joka totesi että kantajataho on väärä. Kaikki syytekohdat hylättiin. Mutta kunnon narsu ei lannistu; he jatkoivat valitusta hoviin. Odotettavissa ainakin 150 000 € maksettavaa kun häviävät senkin.
Oikeusjuttu ei riittänyt riidan aiheeksi. Lisäksi piti ruveta kiristämään yhtiötä toisella, remonttiin liittymättömällä asialla kun siihen tuli tilaisuus. Kyse on yhtiön ja kaupungin välisestä maanvuokrasopimuksesta, jonka muuttamiseksi kaupunki vaati yhtiöltä ensin kaikkien osakkaiden suostumusta. Shikaanin unelmatilanne! Vastoin omaa etuaan he tekivät suostumuksen antamisesta KOSTON välineen, jolla yrittävät etua oikeusjutussa. Tärkeintä on voittaa peli; ei haittaa vaikka sivulliset kärsivät, myös muut kuin entiset hallituksen jäsenet, joita vastaan he käyvät oikeutta. Nyt he ovat menettäneet veto-oikeutensa kun kaupunki vhdoin huomasi ettei yksimielisyyttä ole laillista vaatia eikä vaatimus enää ole voimassa. Mutta valittamalla asiasta oikeustietä he saavat olla vallankahvassa vielä 1- 2 vuotta, ehkä jopa kolme!
Muuta: L&G kiusaavat yhtiökokouksia jatkuvilla turhilla äänestyksillä ja normaalien sääntömääräisten asioiden vastustamisella. Hallitusta ei saisi valita ollenkaan: Kaikkia, jotka noin vuodesta 2007 olleet hallituksessa ovat kelvottomia, itse he eivät suostu, ketään muuta ei ole heillä esittää talon sisältä eikä ulkopuolelta. 2 h ennen yhtiökokousta tulee 3 - 10 liuskaaa kysymyksiä, joihin edellytetään vastausta kokouksessa tai jos ei ehdi kokouksessa, vaaditaan vastauksia 2 viikon kuluessa. Kysymysten laajuus ja aihe menevät useimmiten ohi sen, mitä tarvitaan asian arvioimiseen. Hallitus ja isännöitsijä eivät saisi muuta tehdäkään kuin vastata L:n kysymyksiin, jos kaikki otettaisiin vakavasti. Vastikkeita jätetään systemaattisesti maksamatta kiusantekomielessä. Puheenjohtajaa pommitetaan uhkailevilla tekstiviesteillä jne.
Taitaa olla niin, että kaikki luonteet eivät yksinkertaisesti sovellu sellaiseen yhteisomistuksen muotoon kuin asunto-osake-yhtiö. Varsinkin jos on sen lajin narsu, jolla ei ole itsesuojeluvaistoa eikä taloudellista ajattelukykyä ollenkaan. Yhdenvertaisuudesta heillä tuntuu olevan käsitys, että jos talon yhdessä asunnossa menee hana rikki, on se yhdenvertaisuuden nimissä vaihdettava kaikkiin asuntoihin.