Tapahtuneesta huolimatta, päätimme kuitenkin vielä saada asiat jotenkin kuntoon ja jatkaa yhdessä. Se oli ihan vitun vaikeaa, luottamus oli täysin mennyttä. Mies lupasi, että lopettaa kaiken yhteydenpidon tähän toiseen naiseen ja minä uskoin. Ei ollut vaihtoehtoja. No ei mennyt viikkoakaan, kun selvisi että pettäminen ei ollut jäänyt yhteen kertaan. Sen toisen naisen kanssa oli koko tuon 5kk ajan tehty piknik-reissuja, mies oli käynyt säännöllisesti tämän toisen naisen luona, ja tämä nainen miehen luona kerran yökylässä, mies oli ostanut tälle lahjoja, tehnyt ruokaa jne. Tämän jälkeen mies taas lupasi, että lopettaa kaiken yhteydenpidon tähän kolmanteen osapuoleen ja jatkettiin yhdessä suurista vastoinkäymisistä huolimatta. Tämän jälkeen miehen "työmatkat" olivat minulle tämän jälkeen todella vaikeita.
No sitten tuli joulu. Oltiin miehen kanssa juuri nähty ja vietetty ihana yö yhdessä vielä joulua edeltävänä perjantaina. Joulu on minulle todella tärkeä ja haluan sen viettää aina rakkaani ja sukulaisten kanssa. Mies tiesi tämän, muttei halunnut viettää joulua kanssani, vaan sanoi olevansa joulun kotona ja haluavansa levätä. Tilanne oli minulle todella raskas, koska en ole KOSKAAN viettänyt joulua yksin ilman rakastani ja perhettäni. Mutta yritin ymmärtää miestä ja sovimme, että mies tulee sitten tapaninpäivänä luokseni yöksi. Minulla kuitenkin alkoi hälyytyskellot soimaan (luottamus kun ei tule hetkessä takaisin) ja halusin mennä tapaamaan miestäni. Olin ihan paskana, ja joulufiilis tipotiessään koska mies halusi olla yksin. No kun menin sitten joulupäivänä miehen luo kylään, ketään ei ollut kotona. Selvisi, että mies oli viettämässä joulua sen toisen naisen ja tämän sukulaisten luona. Mies tietysti tapansa mukaan aluksi yritti kiistää kaiken. Lopulta selitys mieheltä oli että: ”Ei tämä ole sitä mitä luulet, kävin vaan moikkaamassa”. Niin just.. Ihmisethän kutsuu joulunviettoon sukulaisten luo jonku panonsa ja ostelee joululahjoja, right? Ja mikä oli se lupaus siitä, ettei siihen toiseen naiseen enää pidetä mitään yhteyttä? No pohjaton lupaus, niinkuin kaikki muutkin lupaukset melkein 2v aikana. Eli mies oli jo tässä kohtaa tutustunut tämän toisen naisen äitiin ja sukulaisiinkin. Minulle mies edelleen sanoi, että tulee sitten minun luo taas tapaninpäivänä yöksi. Selitys oli, että hän oli mennyt sinne tekemään ”eroa” tästä toisesta naisesta. Eroahan tehdään ostelemalla joululahjoja ja viettämällä joulu yhdessä?!
Joka ikinen sana, lause, teko, ele tai ilme siltä ihmiseltä oli täyttä valhetta. Pieninkin yksityiskohta miehen sanoissa oli täyttä paskapuhetta! En ole koskaan tavannut ihmistä, joka osaa valehdella ja näytellä niin hyvin, en koskaan! Mies katsoo sua suoraan silmiin ja sanoo, ettei todellakaan oo ketään toista naista ja vannoo rakkauttaan. Kertoo, kuinka haluaa minun kanssa perheen ja yhteisen tulevaisuuden. Kuitenkin yhteensä vähintään 5-6kk ajan hänellä oli seksisuhde minun lisäkseni toiseen naiseen (mahdollisesti kauemminkin, totuutta en varmasti saa koskaan tietää, ja todennäköisesti myös muihin kuin siihen yhteen). Miten kukaan pystyy tekemään mitään tuollaista ja sanoa samalla rakastavansa minua yli kaiken? Olemaan joka toinen viikko toisen naisen luona, ja joka toinen viikko toisen ja esittävänsä rakastunutta molemmille. Joka toinen viikko panee mua ja joka toinen viikko jotain toista.
Alunperin epäilykseni toisesta naisesta alkoivat, kun miehen "työmatkat" kesällä pidentyivät ja niitä oli yhä useammin. Kotona mies oli todella kiukkuinen, enkä saanut minkäänlaista läheisyyttä, keskusteluyhteyttä, seksistä puhumattakaan. Mies oli minua kohtaan todella kylmä ja vaikka itkin polvilllani, se ei saanut häntä heräämään. Sen sijaan mies haukkui minua huoraksi, läskiksi, mykäksi, huomiohuoraksi, someheruttajaksi, laiskaksi ja ihmisjätteeksi. Riidan päätteeksi hän nöyriitti mua sukulaisten luona kesämökillä huutamalla ja haukkumalla mua kaikkien kuullen, ja sen jälkeen lähti ja jätti mut yksin 450km päähän kodistamme. Jälkeen päin selvisi, että hän meni tämän toisen naisen luo.
Lisäksi hän syytti minua milloin pettämisestä, milloin olin muka luonut tinder -profiilin ja milloin taas muka lähetellyt toisille miehille jotain alastonkuviani. Ja samaan aikaan mies kävi itse panemassa jotain toista naista. Siis ei helvetti!! Miten kaksinaamainen voi ihminen olla! Ja mä en ollut todellakaan tehnyt mitään väärää tuossa mielessä, luottamus on mulle parisuhteessa kaikki kaikessa! Lisäksi mies tutki salaa useita kertoja tietokoneeni, puhelimeni, fb ja whatsup -keskustelut ja hankki poliisin avulla laittomasti minusta ja exästäni tietoja jo suhteen alussa. Ja mä en oo kertaakaan antanut aihetta epäluottamukselle. Parisuhteessa uskollisuus on mulle ykkösasia, mun arvoihin ei missään olosuhteissa kuulu pettäminen tai mikään muukaan, mikä ei kestä päivänvaloa. Mies harrasti tätä senkin edestä, ja kehtasi syyttää minua muiden kanssa vehtaamisesta.
Eikä se siihen jäänyt. Henkisen väkivallan lisäksi alkoi fyysinen väkivalta; mies muun muassa rikkoi tavaroitani, kävi minuun useasti käsiksi, potki, tukisti, raahasi pitkin lattioita, lukitsi milloin makuuhuoneeseen, milloin talvipakkasella ulos, eikä päästänyt minua sisään kotiimme. Kerran pelkäsin niin, että soitin poliisit. Tai jos minä en olisi soittanut, kaverini olisi soittanut. Minulla oli vaatteet riekaleina, mustelmia raajoissa ja hiukset irtosi tuppoina. Poliisit eivät tehneet mitään, mies on niin hyvä valehtelija, että sai minusta tehtyä syntipukin. Mies suuttui tästä silmittömästi, koska ei ymmärtänyt miksi soitin poliisit paikalle. Tuolloin pelkäsin, että kuolen.
Nyt siis vasta useita kuukausia myöhemmin sitten selvisi, mitä nämä "työmatkat" oikeasti pitivät sisällään. ”Hommien painaminen” oli toki painamista, mutta täysin eritavalla, miten mä tuon lauseen ymmärrän. Sinne meni yhteinen koti, haaveet perheestä sekä kaikki yhteiset tulevaisuuden unelmat, mitä oltiin alusta asti yhdessä suunniteltu. Minua ei ole koskaan satutettu näin, ei koskaan! Vaikka olen elänyt narsistin kanssa parisuhteessa, se ei ollut mitään tähän verrattuna. Miten tälläisen jälkeen voi enää luottaa kehenkään mieheen? Kun ihminen, ketä rakastat yli kaiken, tekee sulle jotain näin hirveää ja musertaa sun sydämen täysin? Mä olisin vaikka kuollut sen ihmisen puolesta, oikeesti mä rakastin sitä ihmistä yli kaiken:( Minussa on toki myös vikaa, paljonkin. Mutta tälläisiä asioita ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan.
Ja eihän hän tietenkään alussa ollut tuollainen, päin vastoin! Hän esitti unelmamiestä ja kohteli minua kuin prinsessaa. Kukaan ei koskaan ollut kohdellut minua niin hyvin, olin ihan umpirakastunut! Eihän sellaista miestä edes voi olla olemassa, ajattelin. Hän nosti minut jalustalle, ja teki selväksi että olen hänen elämänsä rakkaus. Hän otti huomioon ihan kaikissa, pienissäkin asioissa. Tavalla, mitä en ole koskaan ennen kokenut. Hän sai minut täysin koukkuun, näin kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi. Hän kertoi, miten hänen exänsä olivat hulluja ja puhuivat hänestä paskaa (niinkuin minäkin nyt). Hänen exänsä aluksi yritti varoittaa minua, mutta enhän minä voinut uskoa siitä ihmisestä mitään sellaista. Hänhän oli kaikkea muuta, mitä hänen ex oli kertonut! Tottakai ajattelin, että ne on vaan jonku katkeran exän paskapuheita, muttei se ollut niin. Olisi pitänyt uskoa, sillä se kaikki oli täysin totta. Kun tutustuimme, todellisuudessa mies ilmeisesti tapaili vielä kahta (!!) hänen exäänsä, salaa minulta tottakai. Tilanne selvisi minulle vasta, kun toinen heistä tuli yhteiseen kotiimme sisään luvatta ja toinen itse kertoi heidän tapaamisestaan minulle ka toinen kertoi miehen olleen juuri hänen synttäreillään ja seuraavana aamuna vieneen exälleen pizzaa.
Kaikkeen tähän sain selitykseksi mieheltä, että hän oli vain ihan vitun vihainen ja halusi kostaa minulle. Oli kuulemma toiminut täysin vihan ohjaamana ja impulsiivisesti, eikä ajatellut järjellä ollenkaan. Mies oli ollut umpihumalassa ja nainen oli manipuloinut miehen seksiin. Mitä mä teen?? Oon aivan loppu