Elämäni selviytymistarina

[Suvituulia]

Olen ihan uusi täällä enkä ole ehtinyt paljoakaan lukemaan, mutta vihdoin on joku paikka mihin voi kirjoittaa niin, että joku ymmärtääkin. Eikä puoliso täältä varmaan tajua lueskella, muuten kyllä käy välillä puhelimen läpi läpikotaisin..

Reilu 3 vuotta sitten tapasin unelma tyypin, tai niin ainakin silloin luulin. Olin erittäin väärässä! Alkuhuuman jälkeen iski todellinen luonne päin kasvoja, kaikkea sitä mitä todellinen passiivis-aggressiivinen narsistisen persoonallisuushäiriön omaava ihminen vaan voi suustaan päästää ja käytöksellään aiheuttaa. On päätetty kuitenkin jo muuttaa yhteen ja hankkia yhteinen lapsi (aivan liian nopeasti!) silloin se tuntui hyvältä ajatukselta. Itse pyrin viimeiseen asti välttelemään riitoja, mutta usein turhaan. Siitäkin tuli riita, jos en puhunut mitään..
Oli hyviä kausia ja huonoja kausia, enemmän kuitenkin huonoja. Hyvät on jäänyt hyvin vähiin.. Miten sitä voikin sokeasti ja hyväntahtoisesti uskoa, että toinen haluaa muuttua Kaikki henkisen väkivallan osa-alueet täyttyy kohdallani, ja lapset kärsii erittäin paljon tästä myrkyllisestä ihmisestä. pahoinpitelyä ei onneksi ole ollut, enkä jää odottamaan tuleeko sitä.

Olen monesti käskenyt häntä pakkaamaan kamansa ja lähteä, mutta vasta nyt kun oikeusaputoimisto käskee, hän sen ehkä tajuaa. Hän on myös käskenyt monesti minun pakata kamat ja lähteä. Tosi "helppoa" toteuttaa 4 lapsen kanssa! Ja tietää varsin hyvin miten vaikea minun on saada asuntoa luottotiedottomana ja työttömänä ja hyvin rajalliselta alueelta, koska lasten koulu. Olen hakenut kyllä, mutta tuloksetta. Ikää on pojilla 2, 7, 10 ja 11, hänen edellisestä liitosta oleva poika on 8v, joka asuu vain äitinsä luona (nyt en ihmettele sitäkään enää ollenkaan)
Vihdoin kun nuorin lapsista alkoi nukkumaan yönsä kunnolla aloin keräämään voimia, eli n vuoden verran olen vahvistanut kehoa ja mieltä, hankkinut tietoa ja apuverkostoja valmiiksi. Että olen valmiina tähän varsinaiseen sotaan ja pysyn päätöksessäni erota eikä muuta vaihtoehtoa enää ole
Olen tehnyt eroa henkisesti reilu vuoden, pitäen päätökseni omassa päässäni. Virallisemmin ehkä n10kk koska puolisolle se oli kai virallista silloin, kun hän julkaisi sen Facebookissa.. Olemme siis pyörineet saman katon alla koko ajan erosta huolimatta, mitä tuskaaaa! Hän on kai kuvitellut, että vielä muuttaisin mieleni. Onneksi olen nyt saanut olla jopa ihan rauhassa toisessa huoneessa, ilman että tulee sinne möykkäämään. Pyrin välttämään keskustelua, koska en jaksa enää myötäillä, paitsi jos lapset on paikalla. Sanon mielipiteeni nykyään hyvin suoraan ja sitten tulee riitaa. En halua olla edes samassa huoneessa. Onneksi on ollut aina paljon töissä, paitsi talvet onkin sitten kotona 24/7. Itse olen ollut lasten kanssa pääsääntöisesti kotona.
MonenMonen riidan jälkeen viimeisin pisara on ollut nyt se, kun siskoani kiellettiin tulemasta meille ja ottivat äitini kanssa yhteen myös.. Silloin päätin, että nyt tälle on tehtävä jotain! Tämä ihminen pitää saada pois meidän elämästä!
Kävelin oma tilaan kertomaan tilanteen, sieltä sain heti tukea. He auttavat valmistelemaan eroa ym ja tulevat paikalle jos on tarvis. Olen jutellut psyk sairaanhoitajalle, (jossa käyn alunperin masennuksen takia), perhesosiaali työlle, perheneuvolassa ja neuvolassa meidän perheen tilanteesta ja saanut apua minulle ja lapsille.
Sain myös oikeusaputoimistosta apua, lähettivät kirjeen jossa pyydetään puolisoa muuttamaan pois pikimmiten. Hänellä on nyt n 2 viikkoa aikaa vastata siihen tai sitten lähdemme oikeuden kautta taistelemaan.. Ihan kuinka vaan, mutta olen päättänyt että lasten kanssa ei muuteta enää kertaakaan, jonkun muun takia!
Kunhan saan jotenkin päin nyt maksettua yksin vuokran, kun toinen laittoi rahahanat totaalisesti kiinni marraskuun loppussa.. Ei ole maksanut edes omia laskujaan.. Ei mitään käsitystä mihin se on rahansa työntänyt. Odottelen yhteyden ottoa aikuissosiaalityöltä..

Eilen hän lähti sillä aikaa kun olin hakemassa nuorinta päiväkodista. Ilmeisesti lähti vanhempiensa luokse kauemmas.. Ei mitään tietoa koska tulee, tuleeko poikansa kanssa viikonloppuna tänne vai ei.
Mutta tämä vapauden tunne on ollut ihan huikeeta! Pari päivää ihan omassa rauhassa. Ihan kuin olisi oppinut uudestaan hengittämään! Päästetty kahleista ja otettu pallo jalasta. Onneksi osaan nauttia hetkestä ja tilanteesta niin kauan kun sitä kestää

[Suvituulia]

Jatkan tänne, koska tapahtumista en juurikaan ole kirjoittanut mitään. Niitä on niin paljon, että niitä on vaikea järkevästi jäsentää.
Nyt tilanne on kuitenkin se, ettei isäntää ole näkynyt keskiviikon jälkeen eikä hänestä ole mitään kuulunut. Enpä ole kyllä kysellytkään.
Isommat lapset ovat isällään joka toinen viikko ja he tulivat tänään. Sain tilaisuuden keskustella rauhassa yksin molempien isompien poikien kanssa erikseen tilanteesta. Ajattelin että 10 ja 11 vuotiaiden kanssa voi keskustella jo asioista niiden oikeilla nimillä. Kerroin siis, että mies lähti ke, kun mummo oli sanonut että "ei se asunto pelaamalla löydy jne" Ja selitin, että on sellainen oikeusaputoimisto, josta on pyydetty miestä muuttamaan täältä pois. Lapset on tiennyt sen, ettei mies ole aiemmin suostunut lähtemään. Kerroin myös, että olen tehnyt taustatyötä ja hankkinut tukiverkostoja valmiiksi (selitin myös mitä ne ovat) joten meillä on asiat ihan hyvin, vaikka suurimmat huonekalut lähteekin. Puhuttiin paljon minkälaista meillä on täällä kotona ollut miehen läsnäollessa, minkä takia nyt vihdoin olen tehnyt sen päätöksen, että meidän ei tarvitse kestää tätä enää. Se hymy ja helpotuksen tunne mikä oli lasten kasvoilta luettavissa, lämmitti sydäntä ja vahvisti omaa tahtoani pysyä tällä tiellä.
Totean tähän väliin sen minkä moni muukin täällä "miksi ihmeessä en ole tehnyt tätä aiemmin" Mutta nyt tiedän pystyväni tähän. Ja tiedän myös lasten olevan valmiita muutokseen. Tosin se pahin on vielä edessä.. Minkä takia halusinkin jutella lapsille, ettei yhtään tiedä koska hän tulee ja millä tuulella. Ennaltaarvamattomuus ei tosin hänen kohdalla ole mitään uutta, mutta nyt tilanne on taas vähän eri, kuten töistä tullessa tms. Olemme henkisesti valmistautunut pahimpaan, mutta sitten pystymme taas hengittämään, kun hänet on tavaroineen saatu asunnosta ulos.