Narsistivaimon uhri ?

[Kim30]

Tapasin vaimoni n.35 vuoden iässä, hänen ollessaan minua yli 10 vuotta nuorempi. Rakastuimme ja menimme naimisiin muutaman vuoden seurustelun jälkeen, enkä aluksi rakkaudenhuumassani huomannut mitään juuri tavallisuudesta poikkeavaa. Alku olikin hyvin seksin täyttämää ja melko onnellista aikaa. Toki huomasin vaimoni luonteen olevan tosi kärsimätön. Hänen luonteessaan oli myös aika vahvaa mustavalkoisuutta, perfektionismia ja kontrollinhalua hiukan ärsyttävässä määrin mutta mietin, että nuo piirteet nyt eivät nyt minua liiemmin häiritse, koska olen itse luonteeltani joustava ja sopeutuvainen.

Pian naimisiin menon jälkeen hänen käytöksensä alkoi muuttua agresiivisempaan suuntaan; hän niuhotti pikkutarkasti kaikesta, vaikka yritin tehdä asiat huolellisesti ja ottaa hänen kantansa huomioon. Hän alkoi saamaan ennalta-arvaamattomia kiukun puuskia, jotka olivat välillä väkivaltaisiakin minua kohtaan. Hänen saadessaan näitä puuskia, lähti mopo yleensä totaalisesti käsistä ja sain kuulla tylyä ja suoraa kritiikkiä luonteeni, pukeutumiseni, ulkonäköni ja käytökseni huonoista puolista (joita toki niitäkin on) ja minulle tuli vahva tunne, että kaikki asiat, jotka olivat huonosti, olivat minun syytäni. Toki noihin minun vajaavuuksiini pyrittiin puuttumaan myös vähemmän kiihtyneessä mielentilassa ja niitä muuttamaan. Lisäksi minusta alkoi tuntua, että minun piti suorittaa arkea ja tehdä asioita häntä miellyttääkseni, jotta tulin jossain määrin hyväksytyksi aviomiehenä.

Lisäksi hän alkoi arvostella ja piikitellä minulle vanhempiani, siskon perhettäni ja löysi heistä kaikenlaisia vikoja ja virheitä, joista minunkin luonteessani olevat virheet hänen mielestään johtuivat. Hän ei juurikaan enää halunnut heitä tavata kuin aivan pakollisissa tapahtumista ja oli silloinkin aivan poissaolevana, kertoen syyksi, että vanhempani ja siskon perheeni eivät tykkää hänestä lainkaan. Tämä tietenkin aiheutti säröjä suhteeseemme, koska minulla oli/on erittäin hyvät suhteet lapsuuden perheeseeni. Hän ilmoittikin minulle useaan otteeseen, että valitse puolesi eli lapsuudenperheesi tai hänet. Myös osaa kavereistani hän selkeästi dissasi mutta toisista (lähinnä arvostetussa asemassa olevat) hän jostain syystä piti.

Saimme myös lopulta lapsen pitkän yrittämisen jälkeen, joka oli hänelle äärimmäisin kriittinen asia (minua haukuttiin tuhkamunaksi monen riidan yhteydessä). Toisaalta lapsen saanti vähensi hänen minulta saamaansa huomiota paljon, koska elimme lapsiperheen hektistä arkea. Hän useasti ilmaisi minulle kuinka kaipasi valtavaa ihailua ja suuria rakkaudenosoituksia osalleen, enkä minä niitä kyennyt hänelle riittävästi tarjoamaan. Suhteemme viileni pikkuhiljaa johtuen em. mainituista seikoista. Omaa väkivaltaisuuttaan hän pystyi kohtuullisesti hillitsemään, koska vaadin sitä häneltä tiukasti lapsen syntymän jälkeen.

Muutaman viimeisen vuoden suhteemme oli hyvin tulehtuneessa tilassa, jolloin sain kokea kantapään kautta hänen mitätöintiään ja halveksuntaansa minua kohtaan, koska en kuulemma antanut hänelle tarpeeksi arvostusta/ihailua ja olin lisäksi kuulemma vanhempieni puolella häntä vastaan, vaikka en käsittänyt, miten rakkauteni vanhempiani kohtaan vähentää rakkautta häntä kohtaan. Äitini saatua lähes kuolettavan sairauskohtauksen, hän ei tarjonnut minulle minkäänlaista empatiaa tai lohdutusta vaan totesi sen olevan äitini oma vika ja vain osa elämää. Lisäksi etsin samoihin aikoihin epätoivoisesti töitä edellisen työsuhteeni lähestyessä loppuaan ja olin todella kovassa stressissä. Tähänkään hän ei tarjonnut mitään tukea tai okapäätä vaan nosti itsensä ja ihailun tarpeensa esille entistä voimakkaammin. Tässä vaiheessa minulle alkoi tulla mieleen, että nyt ei kaikki ole hänellä ihan kunnossa, koska olisin itse tarjonnut vahvaa tukea ja lohdutusta (kuten kuka tahansa normaali ihminen) vastaavassa tilanteessa. Tuntui, että hän ei ikinä sellaista kuitenkaan tarvitse tai tule tarvitsemaankaan, koska on niin vahva luonne ja aika "teflonipintainen". Tämäkin kummastutti minua paljon.

Noin kymmenen yhteisen vuoden jälkeen hän ilmoitti, että ei enää halua jatkaa kanssani avioliitossa ja kysyi melkein samassa yhteydessä, koska voisi alkaa treffailla uusia ihmisiä. Epäilin, että hänellä olisi uusi suhde jo olemassa ja eipä aikaakaan, kun hän kertoi alkaneensa seurustella hänen työpaikassaan erittäin korkeassa asemassa olevan ja hyvätuloisen miehen kanssa, joka oli antanut hänelle firman hienon autonkin käyttöön, että hän saa asiansa kuntoon. Minut tavallaan korvattiin lennosta uudella korkean statuksen omaavalla miehellä ja nyt kaikki oli taas tosi hyvin, jäädessäni itse haukkomaan happea taustalle…

Tämän jälkeen tutustuin yhden tuttavani vinkistä narsismiin ja narsistin luonteenpiirteisiin ja olin pudota penkiltä. Olenko ollut yhdessä noin 10 vuotta narsistin tai ainakin vahvoista narsistisista piirteistä kärsivän ihmisen kanssa, tietämättä siitä itse mitään. Näin se elämä jaksaa yllättää. Onneksi ex-vaimoni vaikuttaa rakastavan lastamme kuitenkin paljon, joten täysi toivoton narsisti hän tuskin on vai onko?

[Josa]

Moi,
Oli tämä sinun teksti aivan kuin omasta elämästä.
Täysin samoja asioita koen arjessa ja 10 vuotta menty, 3 ihanaa lasta saatu, mutta elämä on täyttä helvettiä ja itse yritän jaksaa lasten tähden vaikka ero tässä olis oikea ratkaisu.

Viime kuukaudet saanu kuulla kuinka hän ei halua jatkaa ja haluaa että kuolisin. Kun sanon että pakkaa tavarat jommaltakummalta niin saadaan ratkaisu asiaan niin siitä vasta sota syntyy kun semmoisia puhun.

Sitä on itse niin saamaton ja pelkää eroa vaikka todellisuudessa tietää että se olis oikea ratkaisu.

Tsemppiä jatkoon, kyllä se aikanaan helpottaa

T narsisti vaimon aviomies