Elämää

[Mystii]

Tässä minun tarinaa. En ole jaksanut lukea ja jäsennellä tekstiä, vaan on enemmän ajatuksen virtaa. Pahoittelut siis etukäteen jo kaikista kirjoitusvirheitä ja kiitos jos jaksat lukea loppuun.

...........................................................................


Olin huono, onneton, saamaton, laiska ja masentunut. Mieheni oli myös onneton ja syy oli minun. Siihen ettei elämä etene. Siihen ettei meillä ollut tarpeeksi rahaa. Siihen ettei me matkustettu. Siihen mitä ikinä meiltä puuttuikaan. Siihen ettei miehellä ollut ystäviä. Siihen että hän ei pitänyt yhteyttä äitiinsä. En ollut täydellinen vaimo. Olen sanonut mielipiteeni. Olen sanonut rumasti. Olen ollut huolissani mieheni alkoholin käytöstä. Olen kantanut omia traumojani suhteeseen. Olen yrittänyt pitää puoleni, kun olen kokenut olevani oikeassa. Jälkeenpäin olen kyllä pyytänyt aina anteeksi. Yrittänyt rakentaa sovintoa, mutta sekään ei ole koskaan ollut hyvä.

Tuin mieheni uraa. Hän on menestynyt hyvin ja edennyt urallaan. Toisin kuin minä ja sukuni. Siitä sain kuulla usein. Saimme kolme lasta. Fyysistä väkivaltaa oli vain kerran. Yksi lyönti. Ja sekin oli minun syy. Samoin kun kerran uhkasi ajaa auton päin valotolppaa. Silloinkin syy oli minun. Koska olin ollut ärsyttävä. Kuten myös muut riehumiset. Sanomani asiat muistettiin vuosia. Jos tilanne oli toisinpäin, vaadittiin päivämäärää ja kellonaikaa, muuten tapahtunut ei ollut totta. Silloinkin jo mietin, että mikä minussa on vikana, koska näen asiat niin eri tavalla. En ymmärtänyt toisen tapaa nähdä asioita. Vaikka jollain tavalla ymmärsin, ettei asiat ole oikein, hain syytä tavastani ajatella.

Haimme kerran apua. Mieheni mielestä siellä puhuttiin liikaa asioista, joita hän tekee. Siellä olisi pitänyt puuttua enemmän minun puutteisiin. Siellä ei saanut puhua lyönnistä eikä autossa tapahtuneeseta tapauksesta. Se apu lopetettiin mieheni toiveesta. Avioliitto päätyi lopulta eroon. Ihastuin ihanaan ihmiseen. En pettänyt, enkä toiminut toisen selän takana. Ihastus sai minut ymmärtämään, että elämä voi olla erilaista. Että kaikki ihmiset eivät välttämättä kohtele näin. Halusin erota. Kerroin ihastuksestani. Tämän jälkeen on helppoa nähdä, kenen syy kaikki on. Ihastuksen kohteen kanssa ei syntynyt pysyvää parisuhdetta.

Eron jälkeen ei huonommuuteni loppunut. Sitä ilmaistiin viestein. Jos en toiminut ex-mieheni toivomalla tavalla, minua uhkailtiin mm. lasten harrastusten lopettamisella. Hän ja hänen sukunsa maksoi ne. Hän tiesi, ettei minulla yksin olisi varaa kalliisiin harrastuksiin. Hän hakkui minut ja minun sukuni. Yhteiskunnan elätti, pohjamudissa rypevä. Isäni on entinen alkoholisti, muu sukuni vain tavallisia työläisiä. Minun kontrolloimiseni jatkui ja minä sallin sen. Hain apua ensimmäisen kerran, kun puututtiin siihen, ketä saisin kutsua minun luo lastemme synttäreille. Halusin päästä sopuun ja kaiken tuollaisen loppuvan. Silloin ensimmäistä kertaa minulle puhuttiin henkisestä väkivallasta ja narsismista. Sain työkaluja tilanteeseen, mutta silti elin toisen vallan alla ja pelossa.

Lapsemme oireilevat, varsinkin kaksi vanhinta. Lapsiin on kohdistunut myös fyysistä väkivaltaa, lievää (huomaatteko, vähättelen ja puolustelen edelleen). Poikamme pääsi perheneuvolan piiriin. Sieltä tehtiin ensimmäinen lastensuojeluilmoitus. Taas vika oli minun. Välit hankaloituivat entisestään. Hän teki perheneuvolan toiminnasta valituksen. Sielläkin toimittiin väärin. Ja minä toimin väärin. Lapsiin kohdistuvat asiat jatkuivat, perheneuvolakin oli hänen kanssaan varuillaan, tai ainakin näin minä koin sen. Samaan aikaan haaveilin muutosta. Alkuun ex mieheni hyväksyi sen. Lastensuojeluilmoituksen jälkeen hetkeksi hankaloitti asioita, mutta sitten taas asia oli ok. Asunnon löytymisen vaikeus hidasti muuttoa.

Ex-miehelläni on ollut uusi suhde jo pian neljä vuotta. Hänen uusi avopuolisonsa on ihana ja herttainen. Hänen ex miehensä taas on kuulemma narsisti. Ex-miehelleni uusi avopuoliso on rakkain. Hän on kuulemma välittävä ja tasapuolinen, sitä mitä minä en ollut. Välillä edelleen mietin, onko vika vain minussa, kun hän on onnistunut uudelleen parisuhteessa. Onko sittenkin ne asiat, mitä hän sanoo minusta totta?

Keväällä tilanne hankaloitui taas lasten asioissa, ja jouduin hakemaan apua. Samaan aikaan löytyi asunto (työt myös siellä uudella paikkakunnalla). Aluksi taas muutto oli ok, mutta kriisikeskuksen tekemä lastensuojeluilmoitus hankaloitti taas tilanteen. Kriisikeskuksella sana narsisti nousi taas esille. Hain tietoa tältä sivustolta. Samalla ex-mieheni mm. vaati minulta tietoja, kenelle kaikille olen puhunut meidän suhteesta. Sekä vaitioloa suhteemme aikaisista asioista. Jos en niihin suostuisi, minun olisi turha haaveilla muutosta lasten kanssa. Oli vaikea kesä. Hain apua monelta taholta, myös asianajalta. Sain varmuuden, että pystyn muuttamaan ilman hänen allekirjoitustaan. Minulla olisi riskinä haaste oikeuteen, mutta sen kestäisin.

Uskalsin muuttaa ja olemme eläneet lasten kanssa elämää uudella paikkakunnalla. Matkaa lasten isään on paljon. Silti hän yltää minuun. Kiristystä lasten harrastuksilla, elatusmaksujen viivyttelyä, niiden loputonta pyörittelyä, minun syyttämistä erilaisista asioista. Ymmärrän, että lapset ovat kaukana isästään, eikä se ole helppo asia. Mutta ennen tätä hän ei halunnut nähdä lapsia enempää (8-10 pv/kk) koska hänellä on muutakin elämää. Tämän hän sanoi perheneuvolassa kaikkien kuullen. Meidän tulee tehdä sopimus lasten tapaamisesta ja elatusmaksujen laskeminenkin on nyt mahdotonta ilman apua. Pelottaa ja ahdistaa jo valmiiksi. Ahdistaa se aika, kun lasten on mentävä isälleen. Muuten meidän elämä on tasoittunut, ja lasten oireilu vähentynyt. Meidän elämä on ihanaa, tasaista ja tavallista.

Kun tulin tänne lukemaan tietoa, hämmästyin, kun oma avioliitto löytyi täältä. Olen katsonut videoita ja lukenut. Ne asiat, mitä pidin toisen tavallisena kohteluna minua kohtaan löytyvät niistä. On edelleen aavistuksen vaikea, että sivujen otsikossa löytyy sana uhrit. Sekö minä olen. Olen uudella tavalla katsonut avioliiton jättämiä jälkiä. Osittain ymmärtänyt sen, miten ne ovat muokanneet minua. Miten ne näkyvät yrityksissä rakentaa parisuhdetta. Muokanneet sitä tapaa, miten katson itseäni. Pikkuhiljaa on löytynyt lempeys ja armollisuus, mutta matka on vielä pitkä tämän kaiken läpikäymiseen. Ja tasapainon löytämiseen siihen miten pitää oma elämä ja kunnioittaa lasten isäsuhdetta. Ja vaikka kuolema meidät erottaa pelkään, että tämä tarina jatkuu niissä arvissa, mitä jää lapsiin.

Kaikesta tästä huolimatta elämä on hyvää ja elämässä on hyvää. On ollut ihanaa opetella tuntemaan itseä. Eron jälkeen suurin asia oli se, että hartioilta hävisi joku paino. Elämässä oli toivoa ja hyvää, enkä ollutkaan masentunut enkä surullinen. Vaikka elämä heitti haasteita eteen, siinä säilyi rakkaus kaikkea hyvää kohtaan. Luonto on kantanut ja hoitanut, ja tietysti rakkaat lapset. On toki hetkiä, jolloin tuntuu ettei tätä taistelua jaksa enää käydä. Kun ei ole keinoja rakentaa siltoja väliin. Elämä silti kantaa, ja nyt olen päättänyt hakeutua hakemaan apua näiden asioiden käsittelyyn. Onnellinen olen siitä, että olen saanut rohkeuden erota, rohkeuden muuttaa ja nyt kohdata näitä asioita.