Miten olette saaneet arjen rullaamaan jollain tasolla?

[sekaisin]

Nyt tuli sellainen kulminaatiopiste, että alan olla aika varma siitä, että joko vaimoni on kohtalaisen pahansuopa narsisti tai sitten minä olen aivan hullu. Tai ehkäpä molemmat pitävät paikkaansa, kun aivan hulluksi kyllä välillä itseni nykyään tunnen, hehe! Vaikeuskerrointa tässä nyt lisää se, että ruuhkavuosien keskellä pikkulasten kanssa eletään, joten äkkilähtö eikä totaalinen välien katkaisu ole missään nimessä mahdollista.

Jossain välissähän tuota lähtöäkin on suunniteltava, mutta sitä ennen pitäisi saada arki rullaamaan jotenkin siedettävällä tasolla, sillä minusta näyttää, että touhu vaikuttaa tällä hetkellä tuohon meidän kohta neljä vuotta täyttävään esikoiseen.

Sanomattakin lienee narsisteja tunteville selvää, että meikä hoitaa kotona kaikki kotityöt ja lapsenhoidot vähintään 95 prosenttisesti, vaikka vaimolla ei ole edes vakituista työtä. Eli omat duunit siihen päälle. Tämä kai pitää vain nyt niellä, eikä koko ajan yrittää asiaan saada jotain muutosta niin kuin olen yrittänyt epätoivoisesti yrittänyt tehdä, vai miten? Eli ei tee siitä suurta numeroa ja hoitaa hommat, kun eihän se tosta miksikään muutu.

Toinen sitten se, että mun pitää nyt pyrkiä varmaankin lopettamaan se, että menetän oman malttini ainakaan jälkikasvun kuullen, kun sehän se lapsiin mahdollisesti arpia aiheuttaa. Ja toisekseen sitten ruokkii sitä toisen häiriökäyttäytymistä. Eli nyt pitäis jostain löytää sellainen coolius, johon luulen olevani kykenevä.

Mutta hankalaksi koen nyt sen, että mitä mä teen niissä tilanteissa, kun puoliso kokee, että nyt on liian rauhallista ja että kaaosta pitäis saada aikaiseksi? Näihin en ole mitään viisasten kiveä löytänyt, kun sellainen passiivinen reagoimattomuus voi tavallaan tehdä sen, että kierrokset nousee, eli vaimo kyllä löytää sen tavan saada multa edes jonkinlaisen reaktion noihin virityksiinsä.

Toinen hankala juttu on tuo kommunikaatio. Tiedätte varmaan, miten absurdeiksi keskustelut narsistin kanssa voi mennä ja miten yhtäkkiä löytää itsensäkin sieltä aivan sekopäisestä väittelystä, jossa ei meinaa millään pysyä perässä. Mikä olis hyvä tapa noista perääntyä niin, että ei heittäis lisää löylyä kiukaalle?

Muitakin kysymyksiä olis, mutta niitä on niin paljon, kun ihan uusi asia tavallaan itselleni, ja nyt vasta ekaa kertaa edes anonyymisti myönnän muille sen, mitä oon tässä nyt muutaman vuoden ajan epäillyt. Eli lähdetään nyt tästä liikenteeseen. Tavoitteena saada homma mahdollisimman siedettäväksi siihen asti, että saa pähkäiltyä, miten tästä pääsisi jotenkin ulos, eli kaikki vinkit ja kokemukset tällaiseen välitilaan liittyen kiinnostaa.

Täytyy sanoa, että tätä viestiä kirjoittaessa vasta oikein tajusin, miten paha olo varsinkin välillä mulla on ollut. Ihan itku meinaa tulla, mutta jotenkin edes tästä, että nyt tähän hätäisesti jotain rustailin, vaikka ei kukaan tätä koskaan lukiskaan, tuli jo vähän parempi olo!

Mutta nyt sitä cooliutta hakemaan, että ei menetä hermoja edes kun, kun pissalakanoita vaihtaa kuiviin lapselle keskellä yötä ja toinen vieressä suoltaa korvaan sellaista saastaa, että heikompia hirvittää. Siitä lähdetään, ja toivottavasti jossain edes vuosien päässä siintää tästä kaikesta skeidasta vapaa elämä!

[Niipper]

Hei,
Hyvä että olet saanut pään auki asiassa. Mä olen ottanut seuraavanlaisen keinon käyttöön. Aina kun N sättii mua, moittii tai puhuu ilkeästi mulle niin kysyn sanoisiko hän samoin jos hänen ystävänsä olisi mun sijalla? Puhuisiko hän yhtä ilkeästi ja mollaisi ystäväänsä? Ja kysyn myös miksi hän puhuu niin ilkeästi ja törkeästi sille jonka pitäisi olla rakkain hänelle?? Yleensä loppuu siihen. Tiedostan että vaikuttaa hieman syyllistävältä mutta herättelee ainakin ajattelemaan käytöstään. En sit tiedä onko hyvä vai huono... Mut meillä toimii.

[solacium]

Apua. Mulla tulee aina tämmöisistä ”miten järkeilen itseni elämään narsistin kanssa” pohdinnoista sellainen olo että tekisi mieli vaan huutaa JUOKSE NIIN KOVAA KUIN JALOISTASI PÄÄSET. Koska narsistin toiminta on järjen vastaista, niin ei auta yhtään järkeillä. Joku asia joka tuntuu toimivan tänään on huonointa mitä voi tehdä huomenna. Juuri siihen logiikan puutteeseen koko homma perustuu. Siksi itse koen huonona yrittää muuttaa itseään ja hallita tilannetta niin. Lopuksi sitä on muuttunut olemattomaksi, koska narsistin toiminta vaan pahenee ajan myötä ja ajaa toisen osapuolen sekopäiseksi rikkinäiseksi ihmiseksi, joka tarvitsee ammattiapua tunteakseen olevansa edes itsensä. Toivon sulle kaikkea hyvää ja voimia.

[Niipper]

Solacium on kyllä oikeessa tuossa asiassa. Lopulta mullekin voi käydä, ja varmaan käykin, niin että N alkaa käyttämään tuota mua vastaan. Kyseenalaistaa itse samalla lailla jotakin mun tekemisiä ja sanomisia. Tässä tuli kyllä näpille se totuus että taivun ja luovin N :n mielivallan mukaan enkä ainakaan ole oma itseni. Pikkuhiljaa tämä muuttuu ainoaksi totuudeksi ja normaaliksi.

[Lotta]

Olen käyttänyt lukemattomia tunteja narsismista lukemiseen ja asiaan perehtymiseen ja kaikki täsmää meillä minun mieheeni. Lisähaasteen tuo vielä se, että mies juo melkoisen paljon alkoholia.

Ja näinhän se on, että narsisti ei kestä vakautta ja tasaisuutta. Jollakin tavalla täytyy tökkiä ja saada aikaa reaktioita, ihan millaista vain ja mieluiten minun itkettämistä. Olen jo jonkin aikaa löytänyt sisältäni käsittämättömän vahvuuden olla reagoimatta miehen oikkuihin, joissa ei ole mitään logiikkaa. Tänään joku tapa toimia on oikein ja huomenna ei. Narsismin logiikka on siis logiikan puute.

Olen todennut seuraavat toimintavat hyviksi paitsi rauhan suurinpiirtein säilyttämiseksi niin myös oman mielenterveyden säilyttämiseksi.

Ensinnäkin en ole miehen lähettyvillä tai keskustele hänen kanssaan yhtään mistään kun hän on juovuksissa (pari kaljaa ei käy miehen päähän, mutta 3-4 kertaa viikossa juo itsensä juovuksiin). Kun hän on humalassa en edes ole hänen kanssaan samassa huoneessa vaan lähden pois kotoa johonkin tai jos olen kotona niin väistelen ja teen omia juttujani sisällä tai pihalla. Alkoholi korostaa narsistin piirteitä potenssiin miljoona ja mies saa yskäisystäkin riidan aikaiseksi humalapäissään.

Muutoin ja miehen ollessa selvinpäin keskustelen hänen kanssaan vain ja ainoastaan jotain ympäripyöreää sisällötöntä höttöä, koska kaikki muu johtaa jossain kohtaa riitaan miehen toimesta. Eli meillä "turvallisia" keskustelunaiheita hyvin yleisellä tasolla ovat sää, ulkolämpötila, puutarhan kasvien kasvu vuodenaikojen mukaan ja sitten tietysti uutisista USA:n presidentivaalit tai korona. Eikä oikeastaan mikään muu asia. Henkilökohtaisia mielipiteitäni esimerkiksi USA:n presidentista tai mistään muustakaan en voi ilmaista, koska mies lyttää aina mielipiteeni ja jyrää ylitseni osoittaen että mielipiteeni ovat vääriä ja huonoja. Eli vain pinnallista höttöä voi jutella hänen kanssaan.

Siltikin mies saa aina jostain raivokohtauksen minulle. Jokin aika sitten hän valitti kuinka minun pitäisi siivota kotonamme vähemmän (en ole edes mikään himosiivoaja) koska voisin käyttää senkin ajan hänen huomioimiseensa. Sitten kun vähensin (mutta en lopettanut) siivousta niin sain raivohuudot kuinka mies on tyytymätön talomme siivoustasoon ja minun pitäisi panostaa siihen. Suo siellä vetelä täällä. Näissä tilanteissa en edes yritä enää nykyään keskustella rakentavasti tai puolustella itseäni vaan miehen huutoraivon alkaessa poistun huoneesta hiljaa ja saatan tokaista super-rauhallisella äänellä että "maito onkin loppu, haenpa kaupasta lisää maitoa" ja poistun tilanteesta. Eli en jää kuuntelemaan haukkuja, en yritä puolustella koska se ei toimi ja poistun narsistin näkyvistä rauhallisesti. Silloinhan narsisiti jää yksin tilanteessaan huoneeseensa eikä pysty jatkamaan riitaa. Palaan samaan tilaan miehen kanssa vasta tuntien kuluttua, kun hän on toivottavasti rauhoittunut.

Onhan tämä ihan hullua, kun tähän kirjoittaa tekstinä omaa elämäänsä. Mutta kyllä tästä vielä voittajina selvitään.

[sekaisin]

Apua. Mulla tulee aina tämmöisistä ”miten järkeilen itseni elämään narsistin kanssa” pohdinnoista sellainen olo että tekisi mieli vaan huutaa JUOKSE NIIN KOVAA KUIN JALOISTASI PÄÄSET.

Joo, tässähän se mulla on mennyt pieleen, että jäin tähän liian kauaksi aikaa, ja nyt on jälkikasvun myötä vähän liian myöhäistä lähteä vain kävelemään sen kummempia selittelemättä. Onneksi on kuitenkin upeat muksut tässä, niin voi edes jollain tasolla hyväksyä sen, että on itsensä tällaiseen pattitilanteeseen järjestänyt. Eikä pelkästään hyväksyä, vaan olla iloinen, että on nuo lapset, vaikka ne olisikin tehty tuollaisen ihmisen kanssa. Mutta oikeassa olet, eli pakkohan tästä on jossain vaiheessa lyödä hommalle stoppi, tai seuraukset voivat olla hirveät.

Ja näinhän se on, että narsisti ei kestä vakautta ja tasaisuutta. Jollakin tavalla täytyy tökkiä ja saada aikaa reaktioita, ihan millaista vain ja mieluiten minun itkettämistä. Olen jo jonkin aikaa löytänyt sisältäni käsittämättömän vahvuuden olla reagoimatta miehen oikkuihin, joissa ei ole mitään logiikkaa. Tänään joku tapa toimia on oikein ja huomenna ei. Narsismin logiikka on siis logiikan puute.

Tässäpä tämä loistavasti kuvattuna ja se syy, miksi aloin alun alkaen epäillä olevani naimisissa henkilön kanssa, jolla on vähän syvällisempiä ongelmia kuin se, että on vähän hankala ihminen. Mihinkään, mitä ollaan ollaan sovittu, ei voi luottaa, ellei se ole asia, joka hyödyttää vaimoani. Nytkin hän on ihan eri asioilla, joista eilen sovittiin. Ja se kaiken käytöksen ja kanssakäymisen logiikattomuus on tosiaan hirveän kuormittavaa.

Sen verran omasta tilanteestani vielä ehkä avaisin, että oma puolisoni on kyllä todella taitava varsinkin siinä, että häntä on monesti jälkikäteen vaikea syyttää mistään, kun ne kaltoinkohtelun tavat ovat monesti niin jotenkin hienostuneita. Toki sieltä tulee sitä raivoamista ja kahdesti on jopa käynyt käsiksi, mutta monesti hän sellaisella omahyväisellä rauhallisuudella sillä tavalla ns. kiusaa ja alistaa. Tätä on minusta tosi vaikeaa selittää tai jopa havainnollistaa esimerkein, mutta se tuntuu minusta vielä ahdistavammalta kuin jos koko ajan tulisi sitä saastaa ja törkyä suusta. Ne jotka ovat tällaista hillitympää kyykytystä kokeneet tietävät varmaan, mistä puhun.

Sen verran pitkään ja läheisesti ollaan kuitenkin oltu yhdessä, että jotenkin näen myös välillä sitä henkilöä siellä narsismin tai häiriökäyttäytymisen takana. Nykyään tätä tapahtuu harvemmin, mutta esimerkiksi silloin joskus harvoin, kun suvaitsee lasten kanssa leikkiä, niin ikään kuin se narsismin muodostama kulissi välillä unohtuisi. Ihan niin kuin hän kävisi välillä pinnalla haukkaamassa happea, jotta jaksaisi taas niissä syvissä vesissä velloa. Jotenkin mua helpottaa se ajatus, että siellä kaiken rikkonaisuuden ja hajanaisuuden alla on ihminen, joka aika ajoin pystyy olemaan edes tyytyväinen tai aidosti nauttimaan jostain muustakin kuin tästä sairaasta pelistä. Tän ansiosta pystyn pysymään edes vähän positiivisena, ja ymmärtämään, että kyse ei ole mistään pelsepuupista, vaan sairaasta ihmisestä. Se taas on toki väärin, että minä siitä joudun kärsimään, ja toisaalta osoittaa miten alas olen vajonnut, kun en osaa asioita sillä tavalla järjestää, että voisin tästä lähteä, oli lapsia tai ei. Tietenkin jo se hirvittäisi, että joutuisi jättämään lapset tänne äitinsä kanssa, niin en tiedä, millainen rasti se lähteminen lopulta on. Sen kyllä tiedän, että apua siinä tarvitaan.

Mutta hienoa, että löytyi tällainen foorumi, vaikka harmillista toki se, että näissä merkeissä joudutaan täällä kirjoittelemaan.

[Lauri68]

Olen itse ollut hieman samankaltaisessa tilanteessa, tai siis olen edelleen, ja oli suuri virhe lähteä miettimään, että miten tässä voisi selvitä. Ei voi selvitä. Jos niin täytyy ajatella, niin koko homma on pielessä, ja jos niin lähtee ajattelemaan, niin pikku hiljaa oma minuus katoaa ja huomaa elävänsä jonkun toisen elämää, ja lähteminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Esimerkiksi suuttumisen tukahduttaminen käy ajan mittaan hyvin raskaaksi, kun paha olo kerääntyy sisälle, varsinkin kun tuntuu siltä että toinen jatkuvasti yrittää provosoida. Haluatko olla lapsillesi sellainen isä kuin olisit, vai sellainen kuin on pakko olla, jotta oleminen olisi kutakuinkin siedettävää? Itse yritän nyt saada oman tilanteeni järjestettyä sellaiseksi, ettei olisi ainakaan pakontunnetta olla yhdessä. Sen jälkeen voi miettiä seuraavia askeleita.

[sekaisin]

Olen itse ollut hieman samankaltaisessa tilanteessa, tai siis olen edelleen, ja oli suuri virhe lähteä miettimään, että miten tässä voisi selvitä. Ei voi selvitä. Jos niin täytyy ajatella, niin koko homma on pielessä, ja jos niin lähtee ajattelemaan, niin pikku hiljaa oma minuus katoaa ja huomaa elävänsä jonkun toisen elämää, ja lähteminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Esimerkiksi suuttumisen tukahduttaminen käy ajan mittaan hyvin raskaaksi, kun paha olo kerääntyy sisälle, varsinkin kun tuntuu siltä että toinen jatkuvasti yrittää provosoida. Haluatko olla lapsillesi sellainen isä kuin olisit, vai sellainen kuin on pakko olla, jotta oleminen olisi kutakuinkin siedettävää? Itse yritän nyt saada oman tilanteeni järjestettyä sellaiseksi, ettei olisi ainakaan pakontunnetta olla yhdessä. Sen jälkeen voi miettiä seuraavia askeleita.

Kyllä, tämä on luonnollisesti pitkän aikavälin tavoite. Todella kovalle ponnistukselle tuntuu ajatuksenakin, mutta pakko vain kärsivällisesti nyt pieniä askelia ottaa ja purkkavirityksillä pitää hommaa kasassa sen verran, että lapset sais jollain tasolla normaalista lapsuudesta nauttia. Kestihän mulla muutama vuosi edes tänne foorumille asiasta kirjoittaa ja täytyy sanoa, että tämäkin jo tuntuu eteenpäin menolta, hahhah!

[solacium]

Mä olen niin täysin vastakkaista mieltä siitä että lapsi saisi tuossa tilanteessa elää ”normaalia lapsuutta”. Lapsi oppii vääristyneet valtasuhteet ja todennäköisesti itse kärsii niistä aikuisena. Lisäksi alistujana toinen vanhempi antaa todella huonoa esimerkkiä, jonka mukaan alistaminen ja alistuminen on hyväksyttävää. Eli esimerkkiä siitä että sairaan ihmisen päähänpistoille pitää alistua. Siinä ei ole mitään normaalia. Normaalissa parisuhteessa on vastavuoroisuutta, rakkautta ja empatiaa. Niitä mitään narsisti ei pysty osoittamaan. Jos nämä taidot jäävät oppimatta niin elämässä voi tulla vastaan monia ongelmia. Siksi itse kannatan sitä että edes toisen vanhemman luona nämä arvot olisivat olemassa.

[Kirsikkamustikka]

Hei kaikille täältä pois lähteneiden maasta

Voin kertoa,että elämä on ihanaa ollut sen jälkeen kun lähdin. Se nimittäin tarkoitti samalla, että eksällä ei ole enää valtaa minuun ja elämääni, otin sen vallan itselleni enkä siitä enää luovu. Voin myös kertoa, että vapautumiseen mennyt voiman tarve oli murto-osa siitä, kuinka paljon siinä suhteessa olo vei. Joten kannustan lämpimästi ihan kaikkia huonossa, väkivaltaisessa ja myrkyllisessä suhteessa elävää lähtemään ja nopeasti, sillä vain siten voi elää, antaa itselleen sekä lapsilleenkin mahdollisuuden tasapainoiseen ja onnelliseen elämään. Asia on todella yksinkertainen oikeasti, luottakaa siihen! Kun valta siirtyy itselle(eli kun sen otat)=olet itse vastuussa omasta elämästä, niin kaikki ne esteet joita nyt tuntuu olevan katoaa. Tsemppiä ihan jokaiselle, luottakaa itseenne, olette arvokkaita. Siis niin arvokkaita että omaa elämää ei kannata hukata enää yhtään minuuttia huonossa suhteessa. Kaikki asiat järjestyy kyllä❤