Puolitoista vuotta eron jälkeen

[Lilia]

Erosin puolitoista vuotta sitten lasteni isästä pitkän avioliiton jälkeen. Vuosia mietin, että jokin ei ole normaalia parisuhteessamme. Yritin muuttua toivotunlaiseksi, keskustella eri näkökulmista, pyytää apua ammattilaisilta, ymmärtää, suostua. Yksi suurin syy eron pitkittämiseen oli ainainen kyseenalaistaminen (sai miettimään, onko vika minussa, en vain ymmärrä tai olen kuullut väärin), pelko lasten suhtautumisesta asiaan (minä kun kuulemma en vain ymmärtänyt, että elämme normaalia elämää), mutta myös pelko lapsiin tai minuun kohdistuvasta väkivallasta tai pahemmasta.

Olen lukenut ja opiskellut varsin paljon psykologiaa ja narsismistakin. Ymmärtänyt vasta näin jälkikäteen toimintamallin, jota puolisoni harrasti. Halutessaan jotain hän oli erittäin mukava ja huomaavainen. Kun ihmetteli sitä, miksi hän teki asioita kuten teki, ei hän koskaan ollut sellaista tehnyt eikä sanonut. Jos jokin ei mennyt hurmaamisella läpi, astui esiin surusilmäinen uhri, joka sai jopa parisuhdeterapeutin uskomaan tarinaansa. Minun yritykseni lisäkouluttautua hän aina haastoi riitaisesti. Lopulta vaati jopa gradun kesken jättämistä (tein sen salaa valmiiksi). Minun tehdessä uraa, hänen uransa oli tärkeämpi ja vaikka olin huomattavasti korkeammassa ja vaativammassa asemassa, olin aina kroonisesti sairaan lapsen kanssa kotona miehen tehdessä perustyötä ja matkustellessa kavereiden kanssa. Tämä johti siihen, että päätin lopulta luopua urastani, jonka jälkeen hän erotti aiemmin yhteiset tilimme erillisiksi. Hän toteutti itseään hankkimalla erilaisia "leluja" tuhansilla euroilla, koska hän ansaitsee ne. Surutta hän myös tyhjensi yhteisiä tilejä, "koska ei oikeutta käyttää firman tilejä". Olin siis pitkään sivutoiminen yrittäjä ja pankin kehotuksesta en antanut firman tilin käyttöoikeutta miehelle. Toki nostin sieltä kaiken mahdollisen käyttöön, koska kuukausittaiset luottokorttilaskut olivat tuhansien eurojen suuruisia ja olisimme muuten joutuneet kadulle. Lopulta olin auttanut hänet uralla siihen pisteeseen (tämän myönsi jopa itse), että yhteisiä tilejä ei enää tarvittu kuin laskupäivinä, jotka olivat minun palkkapäivänäni.

Olin aina kokenut narsismin enemmän rehvastelevana, isottelevana, hulluutena. Tähän itseni alaspainamiseen, suljettujen ovien takana tapahtuviin agressiivisiin kohtauksiin, kuristamisiin, potkimisiin, lyömisiin, tappouhkauksiin, itsemurhauhkauksiin, seksuaaliseen vähättelyyn/tekoihin pakottamiseen, nimittelyihin, taloudelliseen hyväksikäyttöön...niihin vain tottui ja uskoi, kun toinen sanoi, että olen itse syypää olemalla millainen olen. Mietinkin, että ehkä hänellä vain on paha olla, ehkä en vain ymmärrä asioita, ehkä olen viisi kiloa liian lihava ja laiska kuin mikä. Myöhemmin kuvia katsoessani olen ymmärtänyt olleeni varsin kaunis ja edustava, silmissä näkyy kuitenkin kipu ja tyhjyys.

Vasta lapseni pyyntö erolle sai minut lopulta irtaantumaan. Aloin lehtien artikkeleita lukiessani ymmärtämään, että tuonkin minä olen kokenut, se ei olekaan ok. Itseasiassa se on tuomittavaa. Aloin näkemään kokonaisuutta uusin silmin. Ymmärtämään mitä minulle oli tapahtunut, miten se oli vaikuttanut lapsiin. Että narsismillakin on useita eri piirteitä ja eri ihmisillä painopisteet ja käyttäytymismallit ovat erilaisia. Tosin tiedän myös, ettei diagnoosia voi antaa toiselle, mutta tiedän mitä olen kokenut ja ne ovat narsistisen käytöksen uhrin kokemuksia.

Nyt erosta on jo hieman aikaa. Elatusapuihin tarvitsin juristin apua ja myös lähestymiskiellon hankkiminen oli lähellä. Nyt olen saanut tietää miehen valehdelleen toimeentulonsa nelinumeroisin luvuin. Kaikki on pois lapsilta. Mies etsi ja löysi rinnalleen myös nopeasti uuden naisen. Myös hän hyvin toimeentuleva ja koulutettu - täydellinen uusi uhri. Muistan mieheni aikoinaan kavereilleen kehuneen sitä miten hienoa on paremmin toimeentuleva nainen... Nyt suurin huoleni on siinä, että vuoroviikoin hänen luonaan asuva lapsi halutaan mukaan uuteen kuvioon. Isä kielsi meiltä jäämisen kotiimme, koska "hänkään ei enää saa asua isossa talossa". Lapsi on todella turvallisuushakuinen ja on juuri tottunut uuteen ympäristöön. Hulluinta on se, että mies halusi muuttaa aivan viereemme. Nyt reilu vuosi myöhemmin mies haluaa muuttaa uuden naisen luo "isoon taloon" toiselle paikkakunnalle. Lapsi joutuisi näin ollen kulkemaan 3-5h päivässä koulumatkoja (peruskouluikäinen) ja vaihtamaan kahdesti matkalla. Lisäksi on harrastukset. Itse en saa vastauksia kysymyksiini ja asiasta kuulin lapsilta. Tutuksi tullut mykkäkoulu on käynnissä taas. Pelinappulana rahan, statuksen ja mukavan oman elämän laudalla on lapsi. Vanhempi lapsi on pelistä ikänsä puolesta vapautettu.

Sanoisinkin, että jopa enemmän kuin aiemmin olen toisen valtapelin nappulana. Saan päivittäin viestejä, joiden sävyt vaihtelevat. Erityisesti lasten ollessa hänellä, hän soittelee, huutaa, raivoaa, uhkaa laitokseen panemisella jne. Hankin jopa asiantuntijalausunnon mielenterveydestäni, jotta lopettaisi sen kortin käytön. Hän soittelee puheluita uuden naisen kuunnellessa. Kertoo epätodellisia asioita avioliitostamme maalaten näin itseään palvelevaa kuvaa. Voin vain haukkoa henkeäni. Tällä hetkellä keinoni on palkata juristi elatus- ja huoltajuusasioihin. Voin yrittää saada apua kunnalta, mutta se on yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti kysyi konsultaatioapua omaan työhönsä, huomatessaan minun olevan varsin ammattitaitoinen hänen kentällään. Välillä iskee täysi epätoivo. Välillä onnistun sulkemaan hänet pois ja suuntaamaan katseeni eteenpäin. Täysin vapaa tuskin olen ennen kuin lapset ovat aikuisia. Aikamoinen oppikoulu, pelkona elämän hyvän ohimeneminen, omaisuuden ja uramahdollisuuksien ohimeneminen. Samalla kiitollinen siitä, että ehkä vielä joku päivä saan olla hänestä vapaa ja oikeisiin asioihin keskittymällä voin vielä luoda raunioista hyvän elämän niin lapsilleni kuin itselleni.

[Zelton]

Hei

Kovin on tuttuja elementtejä sinun tarinassasi. Olen tosin mies, mutta samankaltaisessa tilanteessa lasten kanssa.

Huolto on vaikea juttu tehdä pienin kustannuksin, jos narsisti ottaa mahdottoman asenteen. Voit tosin hakea tehtävänjakomääräystä käräjäoikeudelta, se ei kestä vuosia ja ei ole niin kallista. Lasten asiat on kuitenkin pakko pystyä hoitamaan.

Elatus on helpompi ja se ei maksa mitään, jos olet lähivanhempi. Siinä kantajana on lapsi, jolloin juttu menee yhteiskunnan puolesta maksettavaksi. Narsisti tosin maksaa omat kulunsa.

Olen joutunut jokaisen mahdollisen kiusanteon kohteeksi avioeron jälkeen ja narsisti tekee kaikkensa, että mitään asiaa ei saisi hoidettua eteenpäin.

Voimia sinulle ja hyvää kevättä kuitenkin.

//Z