Mennessäni tähän yhteisöön kaikki oli aluksi ihanaa. Tunsin löytäneeni paikan, jossa voi yhdessä rukoilla muiden kanssa. Liityin nopealla aikataululla ja valitsin kummikseni naisen, joka tuntui olevan kantava voima ja monessa mukana tässä porukassa. Koska ollaan narsistien uhrien palstalla, arvaatte varmaan jo, miksi tämä ihminen oli niin "monessa mukana" ja paljon esillä.
Kirkkohra ja muu srk olivat ihan ok tavallisia ihmisiä, mutta joku kalvoi minua koko ajan. Olen nähkääs narsisti-isän aikuinen tytär ja joku outo, omituisen tuttu jäätävä, kalvava möykky mahan pohjassa alkoi pikkuhiljaa tuntua kropassa aina, kun menin sinne. Isäni on psykiatrin mukaan oikein oppikirjaesimerkki narsistista. Hän oli arvaamaton ja väkivaltainen ja lapsuuteni meni suojellessa äitiä ja pikkuveljeä. Aikuisuuden kynnyksellä pistin sille äijälle luun kurkkuun ja näytin, mistä kana kusee, mutta se on jo toinen tarina. Jäljet siitä kuitenkin jäi. Luulin jättäneeni taakseni sen lapsuuden inhottavan pahan olon ja jatkuvan pelkäämisen, mutta kun seurakunnassa alkoi tapahtua, se kaikki tuli takaisin kuin tsunami. Olin todella järkyttynyt, koska olen osannut pitää puoleni aikuisiällä. Lääkäri totesi, että niitä laukaisevia tekijöitä voi olla koko elämän ajan ja niinpä tosiaan voi.Tämä srk-narsisti -arvio on terapeutin, jolla kävin sekä työpsykologin, ei ole oma päätelmäni.- osoitti tuttuja elkeitä jo alussa. Ensin se piti sellaisen "selustanvarmistusesitelmän" siitä, kuinka häntä aina aiheettomasti on entisen puolisotkin syyttäneet kaikesta. Sitten se tiputteli tällaisia "en ymmärrä, miten mua kaikki niin töissäkin pelkää"-juttuja. Seuraavaksi se sätti minulle muita srk:n naisia, kuinka ne ei mitään tee ja hän itse on se kantava voima, joka kaiken järjestää. Sitten se alkoi nälviä minua. Tietenkin siten, ettei kukaan ole paikalla kuulemassa. Siinä vaiheessa tiesin sisimmässäni jo, miten tässä tulee käymään. Olin vain niin väsynyt, etten jaksanut tehdä asialle mitään. Aluksi ajattelin, että pidän etäisyyttä siihen ja hoidan omat hommani. Puhuin kirkkoherralle, joka vielä tässä vaiheessa oli halukas auttamaan ja vaikka juttelemaan asiat halki kolmen kesken. Sanoin, etten tarvitse vielä apua, että kyllä tämä tästä. Mutta eihän se tietenkään siitä mennyt, ei narsistin kanssa.
Narsisti-nainen, kutsukaamme häntä nyt vaikka "Maijaksi", lähetti viestin, jossa pyysi kirkkoon kyytiä. No enhän voi sanoa, etten ota kyytiin, kun olemme menossa samaan suuntaan ja kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä kirkkoon. Siellä autossa se aloitti sen sättimisen juuri, kun tulimme pyhäkön pihaan. Lamaantuneena kuuntelin palveluksen ja ajoimme kotiin. Kotona iski pelko: tiesin, mitä tästä tulee. Joko jatkan samaan malliin ja siedän tätä tai pistän vastaan ja silloin mun tarina tuossa srk:ssa on ohi. En tiennyt mitä, tehdä. Lopulta laitoin Maijalle viestin, jossa sanoin, etten enää kuuntele tuota nälvimistä, se ei vain ollut asiallista. Vastaus oli suoraan narsistin käsikirjasta: "Jos haluat sen asian niin ottaa" Menin kirkkoon seuraavalla kerralla ja tää nainen istui surkeana siellä penkissä. Sitten teinkin virheen numero kaksi: menin sen luo ja kysyin, voidaanko aloittaa alusta. Maija totesi, että joo, kyllä tää tästä. Olo oli helpottunut ja kuuntelin palveluksen loppuun.
Sitä seuraavalla kerralla, kun menin kirkkoon, mulle ei puhunut enää kukaan. Naiset seisoskeli toisella puolella kirkkosalia ja minä istuin yksin penkissä. Kirkkoherra tuli viereen istumaan ja juttelemaan ja osoitti ystävällisyyttä. Vaan tämäkin asia muuttui. Laitoin kirkkoherralle sähköpostia, että tuon eristämisen ja kiusaamisen pitää loppua. Pyysin apua siihen. Kun tulin seuraavalla kerralla erääseen piiriin ja astuin ovesta sisään, tiesin minun tieni tässä srk:ssa olevan ohi. Näin Maijan ja kirkkoherran nurkkauksessa juttelemassa keskenään. Maija näytti vakavalta ja surulliselta. Ne nousivat sieltä nurkkauksesta ja näin kirkkoherrasta, että tuuli on kääntynyt. Kylmän näköisenä se käveli mun ohi sinne saliin. Siellä istuin yksin pitkässä pöydässä, eikä kukaan puhunut mulle. (Tässä kohtaa alan itkeä kirjoittaessani tätä). Kun eräs nainen seisoi sivummalla ja mun vieressä oli tyhjä paikka, kirkkoherra viittasi naiselle tyhjää paikkaa. Ynseänä nainen kieltäytyi, johon kirkkoherra totesi pilkallisena, että "istu nyt vaan, ettei sitä tulkita vihamielisyydeksi". Näin oli yksi narsisti saanut koko porukan mua vastaan.
Seurakunnassa eräs ystävällinen mies sanoi, että sä et voi tälle mitään, tää srk on Maijan ikioma keidas. Eräältä papilta sain tukea, mutta hän oli toiselta puolelta Suomea, eikä voinut puuttua tämän srk:n asioihin. Hän muuten pelasti henkeni, kun tämä juttu meni rumemmaksi. Ilman hänen tukeaan en olisi tässä. Laitoin tämän papin esimiehelle sähköpostia tilanteesta. Vastassa oli pelkkä hiljaisuus, en saanut mitään vastausta. Koska olin pahasti traumatisoitunut ja aika riekaleina, laitoin uuden mailin, että kaikki onkin mun syytä. Minä tässä burnoutissani vain näen asioita väärin. Vähän aikaa toivuttuani laitoin tämän uskonyhteisön virallisen sivun yhteydenottolomakkeen kautta avunpyynnön. Se oli aika hyökkäävä viesti ja olisin voinut kirjoittaa asian paremminkin. Vastaus olikin vailla vertaa. Terapeuttini kuvaili sitä hengelliseksi väkivallaksi, mitä se tietysti olikin. Hengellistä väkivaltaa, syyllistämistä, manipulointia ja ohittamista. Tämä mieshlö, joka vastasi, moitti minua siitä, etten esitä mitään ratkaisua tilanteeseen. Käski käymään muualla kirkossa, jos ei oma srk miellytä. Kun olin kirjoittanut, ettei kirkkoherran esimies vastannut, tämä mieshlö kommentoi sitä sanoilla "ja jättäkää XX rauhaan!" eli siis tämä esimies. Ja sitten pahin: "Tuomita ei saa, miettikääpä sitä!" Siis kun pyydän apua tähän kamalaan tilanteeseen, olen tuomitsija??? Järkytyin vastauksesta niin, että lamaannuksessani pyysin muistaakseni anteeksi ja peruin taas viestini. Katsokaas, miten mua pyöritettiin... Riittävän härski yhteisö ja kunnon kiusaajat ohjaksissa, ei siinä trauman keskellä enää voimat riittäneet. Minä, joka olin siihen asti aina pitänyt puoleni.
Se yksi ainoa pappi, joka minua kuunteli, kertoi aika karmivia juttuja tästä yhteisöstä. Hän sanoi, että kaltaisiani kiusattuja on paljon enemmänkin siinä uskonyhteisössä. Eräskin oli ollut kolme vuotta käymättä kirkossa, kun oli annettu ymmärtää, ettei tarvi naamaansa näyttää. Kun ehdotin hänelle, että ehkä voisin pyytää eräältä toiselta papilta apua, joka oli nousemmassa uudeksi kirkkoherraksi, tämä auttaja-pappini kielsi sen ehdottomasti. Hän sanoi, että älä puhu kellekään, asia menee vain pahemmaksi, etkä saa apua mistään etkä keltään. Hän varoitti myös tästä kiusaajakirkkoherrasta, että älä missään nimessä mene sen luo, äläkä jää kaksin sen kanssa, "sinua rangaistaan ihan varmasti". Viimeisenä neuvonaan hän ehdotti, että ottaisin yhteyttä hänen omaan esimieheensä ihan pastoraalista neuvoa varten. Tämä esimies ei koskaan vastannut. Ja vähän tämän jälkeen auttajapapillani muuttui ääni kellossa. Hän alkoi syyttää minua uhriutumisesta ja siitä, että "annan ajaa itseni pois kirkosta". En tiedä, mitä tuossa tapahtui. Ehkä hän väsyi minuun, en tiedä. Jos en olisi käynyt terapeutilla ja työpsykologilla, olisin varmaan romahtanut lopullisesti. Terapeutti sanoi, että väkivalta on ollut vakavaa tuossa uskonyhteisössä. Työpsykologi totesi, että olet saanut kunnolla harjoitusta narsistien kanssa.
Tämä yhteisö olisi uskon kannalta ollut minulle tärkeä. Sain kirjallisuudesta ja rukouksista paljon apua. Se on nyt mennyttä. Kaikki tähän uskontoon liittyvä laukaisee suunnattoman ahdistuksen. Saan myös paniikkikohtauksia. Kaikki uskonnollinen esineistö ja kirjat olen joutunut hävittämään, koska en voi katsoa niitä. Olisin halunnut pitää edes ne kauniit esineet ja kirjat, mutta en pysty. Tämä yhteisö on paljon esillä ja julkisuuskuva on ihan toinen kuin mitä voisi kuvitella. Eräs kriisitukihlö sanoi, että on hyvä, että olen puhunut uskonto-palstoilla kokemuksestani, koska hänen mielestään tarinani pitäisi levitä, jotta ihmiset osaisivat varoa. Hän oli aika järkyttynyt ja yllättynyt, kun kerroin, miten homma tuolla toimii. Tämä uskonyhteisö myös ottaa mielellään julkkiksia vastaan ja Kahden kerroksen väkeä-systeemi on voimissaan. Mun jäsenyys ei tuo heille mitään lisäarvoa, joten musta ei tarvitse välittää. Yhteisö on vanhoilliskristillinen ja konservatiivinen ja se tapa, miten miehet tiivisti rivinsä yhtä naisihmistä vastaan, ei unohdu koskaan. Kyse ei muuten ole vanhoillislestadiolaisista, vaikka käytinkin ilmaisua vanhoillinen. Ihan vain, että ette saa väärää käsitystä.
En ole vieläkään toipunut ja suru on suuri. Olisin halunnut pitää jumalanpalvelukset ja muun uskonelämään liittyvän, mutta se on nyt ohi. Terapeuttini sanoi mulle, että "Siellä ei ole sulle enää mitään. Ne ovat sen sinulle näyttäneet ja ovet sinulta sulkeneet". Nyt pääsiäisen aikaan välttelen lehtiä ja tv:tä, kunnes pyhät ovat menneet ohi, koska tämä yhteisö on esillä, kuten tietty muukin kristillinen uskonnonharjoittaminen. Olen myös huolissani muista, jotka ehkä väsyneinä ja masentuneina hakeutuvat tuohon yhteisöön. Se on vaarallinen paikka, jos jokin menee vikaan. Ette saa sieltä apua ettekä tukea. Minua esim on luonnehdittu "ongelmaiseksi" ja tyypiksi, joka on kiertänyt kaikki kirkot, eikä ole missään tyytyväinen. (Olen nuorena ollut katolisessa kirkossa vähän aikaa ja se srk oli maailman paras. Muistelen niitä ihmisiä lämmöllä vieläkin ja toivon heille kaikkea hyvää.) Leimaaminen ja mustamaalaminen, syyllistäminen, hengellinen väkivalta.Siinäpä niitä. Kaikki yhden narsisti-Maijan takia.
Rukoile Jeesukselta apua näihin asioihin, hän kyllä kuulee rukouksesi. Raamatun lukeminen on tärkeää myös, edes pieni pätkä päivässä.