Tämä tulee olemaan pitkä vuodatus, mutta toivottavasti jaksaisitte auttaa.
En oikein tiedä mistä aloittaisin, kun on niin paljon kirjoitettavaa ja kuitenkin niin monta palasta, jotka ovat loksahtaneet kohdalleen viimeaikoina.. Mutta koitan jäsennellä tämän jotenkin järkevästi. Haluan heti aluksi sanoa, että itse en ole narsistin uhri, mutta syy miksi kirjoitan tätä ja olen asiaa tutkinut, on se, että rakastamani mies on narsistin uhri ja haluaisin löytää keinoja miten auttaa häntä, auttaa taas olemaan onnellinen, löytämään oman itsensä ja ennen kaikkea pääsemään tavalla tai toisella narsistista eroon / yli. Tämä ei ole mikään katkeran uuden naisen tilitys nykyisen miehen eksästä, vaan koitan kertoa asiat mahdollisimman objektiivisesti, niin miten olen ne kuullut ja todennut - en keksinyt.
Kaikki alkoi siitä, kun tapasin netissä alkuvuodesta miehen. Jo hänen kuvansa näkeminen sai minussa aikaan tunteen, että tässä on nyt jotain spesiaalia. Aloimme jutella ja hän teki minuun kokoajan vain suuremman vaikutuksen.. pian minulle kuitenkin myös valkeni, että hän on enemmän tai vähemmän kiinni eksässään. Asian todellinen laita valkeni pikkuhiljaa, onnekseni hän oli kuitenkin avoin asiasta ja kokoajan valotti heidän menneisyyttään minulle, hän on yhä edelleen avoin ja uskon vilpittömästi, että hän haluaa olla kanssani tämän narsistin sijaan. Pelkään vain, että tämä narsisti kietoo hänet uudelleen pauloihinsa ja vie kirjaimellisesti hautaan
Kaikki palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ehkä noin kuukausi sitten, kun työkaverilleni tapani mukaan vuodatin tuntojani. Hän oli jo aiemmin maininnut useasti, että "Se on varmasti narsisti" ja aina ajattelin, että pah, eksä on vaan päästään sekaisin ja ihan pihalla, että se narsisti on vain semmonen muotisana.. kunnes sitten sillä kertaa tämä työkaverini alkoi kertoa entisestä ystävästään, joka oli todellakin narsisti ja jotenkin sain ahaa-elämyksen, että juuri noinhan tämä eksäkin aina toimii... Aloin googletella asiaa ja olin suuren hämmennyksen vallassa, kun asiat vaan loksahteli kohdalleen. Se oli äärettömän hämmentävä päivä, luin pitkän listan narsistien ominaisuuksia (http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html) ja tuntui pelottavalta, että 44/46 noista kohdista täsmäsi. Varmasti ne täsmää meistä jokaiseen jossain vaiheessa elämää, mutta tähän eksään ne täsmää toistuvasti, uudelleen ja uudelleen, poikkeuksetta. Olin pitkään kysellyt itseltäni, että MITEN kukaan voi kohdella toista sillälailla, kun tämä eksä kohteli tätä nykyistä miestäni, olin miettinyt onko se niin sekaisin, onko se vaan niin ajattelematon, eikö ole vielä aikuistunut, mikä siinä voi olla, voiko se olla ollut oikeutettua, mikä sen on voinut aiheuttaa... Mutta kun luin narsisteja käsitteleviä nettisivuja, ne vain täsmäsi ihan liian hyvin. En kuvitellut, löysin sieltä niin monia "selityksiä" tämän käytökselle..
Tässä on nyt kuukausien aikana tekemiäni havaintoja, pahoitteluni sekavuudesta. Heti alusta alkaen kuulin heidän tappelevan usein, lähes poikkeuksetta kun he tapasivat he päätyivät riitelemään. Heillä on yhteinen lapsi, jonka vuoksi "lopullinen" eroon pääseminen on varmaankin mahdotonta ja lapsen vuoksi he tapaavat toisiaan viikottain. Pala palalta sain selville, että heidän suhteensa (joka kesti useamman vuoden) oli täynnä riitelyä - tämä eksä syytteli, haukkui, syytteli vähän lisää, vaati, rajoitti.. itse kuitenkin tehden mitä lystäsi ja toisen tunteista välittämättä. Suhde oli alkanut (nyt narsistitekstejä luettuani) varsin klassisesti, he olivat tavanneet ja nainen oli tehnyt mieheeni suuren vaikutuksen, omien sanojensa mukaan "kuin puulla päähän lyöty" kun he tapasivat.. Nainen muuttikin samantien hänen luokseen asumaan (kauas kotoaan) ja majaili siellä siltä istumalta muutaman kuukauden. Onnea ja autuutta kesti jonkun aikaa, mieheni ei muista kauanko - hänelle on muodostunut vuosien aikana kyky unohtaa kaikki paska ja jatkaa vain eteenpäin... Mutta kun hän on näyttänyt minulle lähes kaikki vuosien varrella heidän vaihtamansa tekstiviestit ja hänen kirjoittamansa päiväkirjat, eksän mailit ym, olen tajunnut, että onnea kesti juuri sopivan aikaa, jotta tämä eksä sai miehen pauloihinsa kunnolla ja siitä se sitten lähti... Pikkuhiljaa se varmaan eteni ja eteni, tietysti itse en ole suhdetta seurannut (kuin nyt), jotta osaisin tarkemmin kertoa.. mutta ensimmäinen kunnon "isku" oli, kun tämä eksä päätyi vajaan kahden vuoden tuntemisen jälkeen sänkyyn vieraan miehen kanssa - ja pyysi vielä miestä hakemaan hänet tämän vieraan miehen luota.. Tähän mennessä he olivat olleet jo erossa - ja niitä eroja tuli uusia ja uusia. Tämä vieraiden miesten tapaaminen jatkui sitten läpi loppusuhteen tai "suhteen" enemmän tai vähemmän - eksä vetosi aina siihen, että "ei oltu silloin yhdessä", mutta sama kuvio vaan jatkui tapausten jälkeen. Minun tietojeni mukaan hän oli heidän suhteen aikana ainakin kolmen eri miehen kanssa, lisäksi oli "kavereita" jne.. Ne pienet hyvät hetket saivat toivomaan tulevaa ja unohtamaan kaiken paskan uudelleen ja uudelleen. Meidän tuntemisen alussa kuulin usein, kuinka heillä oli niitä hyviäkin hetkiä - niihinhän aina uhrit tukeutuvat.
Huomasin heti alussa, miten rikki henkisesti mieheni oli.. hän syytti itseään erosta, koska oli kahdesti valehdellut isosta asiasta eksälleen ja eksä syytti häntä siitä, että mies oli pilannut suhteen valehtelemalla - eikä suinkaan hän, joka oli seikkaillut vieraissa sängyissä ja valehdellut - ja jäänyt sellaisista vielä useasti kiinni. Miehen itsetunto tuntui olevan melko nollissa, hän ei pitänyt itseään minun arvoisenani, hän syytteli itseään jatkuvasti menneisyydessä tapahtuneista asioista.. minun mielestäni hölmöistä asioista.. "Jos olisin rakastanut enemmän, ehkä olisimme vielä yhdessä", "Jos olisin ollut parempi mies, niin ehkä.." tyylisiä lausahduksia kuulin usein kun hänelle tuli surullisempia päiviä. Syyllisyydentunto oli käsin kosketeltavaa. Nyttemmin ei ole vaikeaa arvata, mistä se on lähtöisin ja viestejä ym. luettuani se on ollut helppoa todeta - joskus esimerkiksi tuli haukkumaviesti tyyliin "yhyy haluan suklaata miks et tuonut suklaata" ja seuraavana päivänä kun mies toi suklaata, tuli viestiä "älä tuo suklaata, haluatko että lihon?" tämä vain yhtenä esimerkkinä tuosta toistuneesta kaavasta.. Mieheni oli todella alamaissa niihin aikoihin kun tapasimme, nyttemmin olen kuullut, että hän kävi kriisitapaamisissa tms koska oli hyvin lähellä tappaa itsensä kun tuntui hajoavansa eron myötä.. Tämän eksän mukaan he siis ovat olleet erossa jo kaksi vuotta, mutta vielä viime joulukuuhun asti he hengasivat päivittäin yhdessä, mies kuskasi eksää, viettivät aikaa yhdessä, harrastivat loppusyksyyn asti seksiä keskenään (vaikka eksällä oli välissä uusi mies..) ym. Tekivät siis kaikkia juttuja yhdessä kuin pariskunta - mutta eksän mukaan eivät olleet yhdessä ja hän "toivoo miten tämä mies pääsisi yli".. Kuitenkin eksä soittelee ja tekstailee ja Facebookaa, puhuu intiimiasioitaan jne.. toki puhelut toimivat toiseenkin suuntaan, mutta ainakin itse jos haluaisin jonkun pääsevän yli, en hänelle itse soittelisi..
Suhteen aikana nainen oli netissä alastonkuvasivulla ja tietenkään ei näyttänyt mitä siellä puuhasi - hän sanoi poistuneensa sieltä, mutta selvisi, että olikin vaihtanut vain nimimerkkiä. Hänellä oli aika ajoin uusia miespuolisia "kavereita" - huomionhakua? Hän ei osaa pyytää anteeksi, hän kääntää aina syyn jonkun toisen syyksi eikä osaa katua tekojaan. Hän on jäänyt usein valehtelusta kiinni (jää yhä lähes viikottain) ja syyttelee ahkerasti miestäni vielä tänä päivänäkin, saati sitten heidän parisuhteen aikana. Ei osaa asettua toisen asemaan eikä tuntea empatiaa, en ole ainakaan löytänyt mitään viitteitä sellaisista piirteistä, vaikka olen hänen kanssa itsekin Facebookissa ja kasvotusten keskustellut.. Suuttuu todella helposti ja raivoistuu pikkujutuistakin. Heidän suhteen aikana mieheni oppi valehtelemaan, koska tiesi sillä välttävänsä jonkin riidan, asioista ei vaan voinut sanoa suoraan, koska tiesi siitä nousevan taas kamalan sodan - siitä nämä kaksi "ratkaisevaa" valhettakin juontaa juurensa. Tämä nainen rajoitti huomattavasti mieheni harrastuksia ja kavereiden tapaamista, ikinä mies ei viettänyt hänen kanssaan tarpeeksi aikaa, oli muka liikaa koneella, epäili miehen aina olevan "panemassa jotain" jos ei heti vastannut viestiin tai puheluun ja lähettelikin usein viestejä, että "Ketä nyt olet panemassa" jos ei heti vastausta kuulunut.. Keksi vainoharhaisia syytöksiä milloin mistäkin, mies oli muka ollut kännäämässä tai sitä tai tätä.. Antaa itsestään hyvin "kiltin tytön" kuvan, mutta sitten selän takana puhuu vaikka mitä - mieheni on siis kertonut minulle avoimesti mitä tämä eksä on minusta puhunut - ja samalla eksä esitti Facebookissa minulle että haluaa hänkin tutustua minuun, ihan jo heidän lapsensa ja asioiden sujumisen takia.. Hyvin ailahtelevainen luonne, tällä hetkellä saattaa olla iloinen ja viiden minuutin kuluttua jos soittaa uudelleen, saattaa ollakin jo pahalla päällä.. Jos häntä jostain syyttää, hän vastaa yleensä vastasyytöksillä tai kysymyksillä, ei koskaan myönnä tehneensä mitään.. Eleli miehen pienillä tuloilla pitkälti koko suhteen ajan ja vieläkin valittaa rahapulaansa, vaikka velkaa on yhä maksamatta.. Kääntää aina asiat niin päin, että toisessa on vikaa ja hän on puhdas pulmunen, jotenkin ei vaan osaa ottaa vastuuta teoistaan ja tähtää aina omaan etuun, oli tilanne mikä hyvänsä. Peruu kokoajan sovittuja asioita ja muuttelee niitä oman mielensä mukaan tai keksii sovittuihin asioihin omia lisäyksiä, jotka luonnollisesti tähtää siihen, että hänhän ei ole taas tehnyt mitään väärää.. On hyvin vaikea käsittää, että joku voi olla ihan oikeasti paha ihminen? Mutta tästä ihmisestä en enää epäile sitä enää ollenkaan, kun olen läheltä seurannut hänen toimintatapojaan. Miten kukaan voi kohdella kumppaniaan (tai edes entistä kumppaniaan) sillä tavalla?
Uusimpina temppuina on ollut se, että hän on ilmeisesti pidemmän aikaa loggaillut mieheni Facebookiin - helppo kontrolloida toisen elämää, kun tietää mitä toinen puuhaa... Jäi siis ihan kiinni "rysän päältä", kun Facebookiin laitettiin tekstari-ilmoitus kun joku sinne loggaa vieraasta selaimesta, olin siis epäillyt Fb-kyttäämistä jonkun aikaa ja sitten se paljastui. Kaiken huippuna on ollut se, että eksä jaksaa hokea, että tämä mieshän sen lapsen halusi - mutta seuraavan päivänä jo valittaa, että kun mies muka rajoittaa hänen ja lapsen tapaamisia. Lapsi siis asuu isällään, luojan kiitos. Nyt eksällä on jo uusi mies (he ovat myös etäsuhteessa), mutta näiden kuukausien aikana hän on jatkanut peliään kyllä - kertonut kuinka panettaa, kuinka on juuri runkannut, esitellyt jotain pvc-housujaan, mietiskellyt miehelleni mitähän heillä olisi jos vielä olisivat yhdessä, kertonut kuinka uusi mies ei tee sitä ja tätä mitä tämä mieheni tekee - siis nimenomaan siinä valossa, että nykyinen mies olisi huonompi. Hän kyllä tietää mistä naruista vedellä, jotta saa miehen ajatukset pyörimään...
Kun minä ilmestyin kuvioihin, alkoi heidän yhdessä viettämänsä aika vähentyä, koska minä en sitä hyväksy. Olen kuullut asiasta huutoa, miten mieheni ei asiaa hyväksy, mutta näitä narsistitekstejä luettuani tulen hyväksymään sen entistä vähemmän ja olen ehkä itsekäs kun sanon, mutta tiedän sen olevan miehelleni vain hyväksi. Yleensä aina, kun hän on tavannut eksänsä tai kun tietää sinä päivänä tapaavansa, hänelle tulee migreenioireita ja saattaa olla huomattavan ärtyisä, olen käsittänyt sen nyt jonkinlaiseksi alitajunnan reaktioksi pahasta olosta.. Hän on myöntänyt, että nyt elämä on huomattavasti stressittömämpää ja olen huomannut hänessä selkeitä merkkejä, miten hän alkaa rakentaa omaa itseään uudelleen. Toki olen huomannut myös "narsistimaisia" piirteitä, mutta se lienee itsestäänselvää, kun on vuosikausia vain nähnyt niitä ja alkanut varmasti omaksua niitä myös omiin toimintamalleihinsa..? Miten minä voin auttaa miestäni? Tietysti tuen häntä parhaan taitoni mukaan, mutta haluaisin auttaa hänen silmiään avautumaan ja oppia ymmärtämään, että hänen kysymyksiinsä ei ole vastauksia, että syy ei ole hänessä. Hänellä on pää täynnä kysymyksiä, hän tahtoisi tietää miksi he erosivat, mikä sen aiheutti, miksi rakkaus ei riittänyt, miksi, miksi, miksi.. Että vastaus on se, että hänen eksänsä on narsisti ja siitä ei pääse yli eikä ympäri, että se pitää vain oppia hyväksymään ja oppia elämään asian kanssa. Toivon todella, että hän ei koskaan enää joudu eksän "kynsiin", sillä pelkään, että se johtaa miehen lopulliseen musertumiseen..
Mieheni on lukenut tämän tekstin ja minulla on tämän postaamiseen hänen hyväksyntänsä. Ensin pyysin häntä itse kirjoittamaan, mutta hän ei tiennyt mitä ja miten jne.. Hänellä on vaikeuksia sisäistää tätä, jonka läväytin kuukausi sitten hänelle ja sanoin, että eksänsä on narsisti - eksähän oli jopa pidemmän aikaa syyttänyt miestä narsistiksi suhteen aikana ja mies sitten halusi selvittää onko narsisti ja meni narsistien uhrien tukiryhmään - jossa todettiin saman tien, että narsisti ei sinne menisi... Kukaan narsisti ei ole niin kiltti ja empaattinen, mitä tämä mieheni on, tiesin heti, että hän ei ole ollut se suhteen hyväksikäyttävä osapuoli.. Tietysti se on vaikeaa hänen hyväksyä ja hän yhä koittaa perustella, miksi tämä eksä ei olisi narsisti.. mutta aina löydän jonkun "kumoavan" selityksen, joka taas puhuu puolestaan..
Haluaisin, että mieheni voisi jonain päivänä olla onnellinen ja oikeasti uskoa, että hän on hieno ihminen ja hänestä välitetään.