Voiko narsisti jättää

[Irtinyt]

Minäkin yritin lukea kirjoja, mies tuli siitä mustasukkaiseksi... Myös kaikista harrastuksistani. Mitä vain tein se oli hänestä turhaa tai jos puhuin innoissani jostain harrastuksestani tai projektistani, häntä nauratti ja hän väheksyi niitä aina. Hän ärsyyntyi ja sanoi, että puhun niistä liikaa. Oli varmasti pitänyt ennemmin puhua hänen saavutuksistaan ja kuinka hän on niin luonnonlahjakkuus joka asiassa ja pystyi uskomattomiin suorituksiin jos vain itse näin päätti.

Valmistuin koulusta (opiskeluaika oli yhtä helvettiä hänen mustasukkaisuutensa vuoksi) ja pääsin alalle töihin. Ehdin työskennellä muutaman kk:den kun Mieheni pakotti minut lopettamaan työskentelyn, koska hänen mielestään olin heittänyt hukkaan aikaa opiskellessani, sillä palkkatason ei heti ollut kovin korkea. Hän oli sietänyt opiskeluni vain siksi, että luuli saavansa varakkaan puolison, vaikka oli mustasukkaisuudellakin tähän osansa. Aika kamalaa tajuta tämä näin jälkikäteen

Samaistun myös tuohon kiireisenä pitämiseen. Aina oli jotain HÄNEN juttujaan. Milloin upea liikeidea, tai maailmaa mullistava keksintö tai ihan mitä tahansa mikä liittyi häneen. Maailman piti pyöriä aina hänen mukaansa. Nyt jälkikäteen kun miettii niin se vei todella paljon voimia. Olen nauttinut suunnattomasti vain rauhasta ja siitä ettei tarvitse olla koko ajan jotain draamaa hyvää tai pahaa. Ihan vaan normaalia perus arkea.... Hassua että nautin tylsästä illasta kotosalla PALJON enemmän.

Minulla on nyt tullut fyysisiä oireita... Varmaankin keho uskaltaa alkaa pikkuhiljaa reagoida... Outoja oloja ja särkyjä, puhun unissani, hikoilen yöllä, päätä särkee

Täytyy kyllä mennä myös lääkärin vastaanotolle tarkistelemaan.... Epäilen suuresti etteikö jatkuvasta stressistä olisi jotain ajan saatossa tullut.

Mutta eteenpäin mennään, uudessa työpaikassa ja kohta toivon mukaan uudessa asunnossakin

[Dunya]

Irtinyt, tulin niin iloiseksi viestissäsi siitä, että uusi valittu tiesi on jatkunut sinulla ja päivä päivältä erkaannut tuosta hirviöstä. Ihanaa! Nämä tyypit ovat ihmeellisiä toistensa klooneja. Minäkin mietin opiskeluja ja hän halusi tarkkaan tietää mitä hyötyä siitä on. Minulla oli muutama liikeidea mielessäni ja näihin liittyen halusin opiskella liiketalouden perusteita. Hän pohti asiaa ja tämä oli hänestä lopulta ihan turhaa. Hän sanoi ihmisten vain perustavan yrityksen ja tyhmät käy koulun. Menin kuitenkin kouluun. Sain kuulla miten hölmö olen. Hän vahti mitä opin siellä ja päätti mikä kuulostaa hyvältä ja mikä ei. Hän vahti myös minua, mietti tosissaan sitä että saattaa minut aina luokkaan saakka ja odottaa koko päivän koulun sisällä. Olin aivan kauhuissani. Sanoin ettei siellä saa notkua ja hänet heitetään ulos sieltä. Olisin vajonnut maan alle jos hän olisi siellä patsastellut päivät pitkät.

Sinä aivan varmasti käyt läpi koko kropalla kokemaasi ja nyt sille on tilaa tulla ulos. Minullakin on tällä hetkellä taas sydänoireita. Ja näen todella vahvoja unia.

[Merenelävä]

Dunya todella tuttua tuo jatkuva passuuttaminen ilman mitään vastakaikua sekä ilmeinen tarve saada jotain kalliita merkkivaatteita tai jotain muuta joista joku tulisi kateelliseksi.

Irtinyt, hyvä että asiat etenevät! Varmasti keho reagoi ja voi mennä pitkäänkin ennenkuin kaikki palautuu.. En tiedä paljonko omista selittämättömistä oireista ja diagnosoiduista muutoksista onkin johtunut kotiasioista. Sanotaanko näin, että paljon on omassa kropassa tapahtunut pahoja ja selittämättömiä asioita, joita on myös tutkittu. Toivotaan, että tervehdyt hyvää vauhtia!

Kiireisenä minuakin pidettiin ja yritettiin pitää. Minun olisi aina pitänänyt tehdä sitä ja tätä hänen ollessa pois. Eikä kyse ole mistään normaalista yhteisen elämän rakentamisesta. Se vain tuntui olevan pakkomielle, että teen jotain hyödyllistä hänen eteen, enkä tee mitään omia juttuja. Minua tentattiin aina tarkkaan mitä olen tehnyt ja missä ollut hänen poissa ollessa. Ihan niinkuin olisin ollut joku yläasteikäinen, joka kysyy vanhempiensa lupaa asoihin jäädessään yksin kotiin. Erään kerran minulta meinattiin viedä auton avaimet, etten lähde mihinkään käymään hänen poissa ollessa. Monesti hän oli myös aloittamassa kaikenlaisia yhteisiä projekteja. Ihan vaikka perus suursiivouspäivä. Hyvinhän se alkoi, mutta hyvin pian aloituksen jälkeen hänelle tuli muuta ja sain yksin hoitaa asiat loppuun. Onneksi vetäydyin viime hetkellä siitä yhteisyrittäjyydestä, vaikka siitä vihat sainkin päälleni. Sieluni silmin näin kuinka hänellä olisi mennyt omat ja yrityksen rahat sekaisin, minä olisin tehnyt kaikki yöt paperitöitä ja homman kääntyessä pakkasen puolelle maksanut vielä omistani kaikki kulut ja tappiot

Sanallisella ja sanattomalla viestinnällä hän sai minut osin luopumaan niistä omista jutuista. Aivan sama millä sanamuodolla ilmaisit, että käyt töiden jälkeen jossain. Se oli aistittavissa, että ei ole hyvä juttu. Tai se väkinäinen tenttaus koska tulen viikonlopun vietosta seuraavana päivänä kotiin. Minulla oli pakonomainen ahdistava tunne päästä kotiin mahdollisimman nopeasti. En ikinä osannut nauttia missään kotiinlähtöpäivästä, muiden rauhassa pakkaillen tavaroitaan ja nauttien aamupalaa. Olin tuli hännän alla menossa jo, vatsan valmiiksi vääntelehtiessä. Jotenkin sitä toivoi, että kotona odottaisi iloinen ihminen tai saisi sen pienen huomion murusen kun olit toiminut hänen toivomallaan tavalla. Turha toivo, siellä odotti aina se sama happamuus, painostava puheeton ilmapiiri. Tai sitten alkoi negatiivissävytteinen tenttaus ja riita. Olin kiirehtinyt katselemaan tuota omassa kuplassa puhelin kädessä vihaa täynnä olevaa ihmistä. Aina lupasin, että ensi kerralla tulen kotiin kun tulen, mutta joku sanaton voima potki aina perseelle lähtemään ennenaikaisesti kotiin.

[Irtinyt]

Olen yrittänyt juurikin olla huomioimatta ja "antamatta siimaa" hänelle yhtään missään asiassa. Olen ylpeä itsestäni miten hyvin olen tästä pystynyt pitämään kiinni. Vaikka olemme tavanneet ja puhuneet. Olen pitänyt erittäin matalaa profiilia. Olen käyttäytynyt tunteettomasti kuin kivi. Tämä näyttäisi toimivan. Silti koko ajan odotan jotain pommia hän on käyttäytynyt pelottavan asiallisesti. Jaksan silti toivoa, että hän oli minusta ottanut jo kaiken minkä irti sai. Ja saisin jatkaa elämääni rauhassa. Olen lukenut että näinkin saattaa narsistin kanssa käydä.

Muistan kun suhteessamme oli aikoja, jolloin en olisi saanut edes omien vanhempieni luokse mennä yökylään. Tai ei hän oikeastaan sitä kieltänyt, niin kuin ei muitakaan kylailyjä, mutta pilasi aina vierailut. Hän piti huolen siitä, että lähdin reissuun hyvin huonolla fiiliksellä ja palasin takaisin vielä huonommassa olotilassa. Hän sai jopa omien vanhempieni luona vierailun tuntumaan siltä, että tein jotain hyvin väärää, enkä saanut nauttia siitä. Aina piti olla vastaamassa viesteihin ja soittoihin salamana. Auta armias, jos minulla oli niin mukavaa, etten hetkeen vahdannut puhelintani..... Ajan saatossa nämä tavat kyllä laimenivat. Mutta eivät koskaan jääneet kokonaan pois kuvioista. Ja tilalle tuli koko ajan pahempia tai radikaalimpia ongelmia. Tämä huonojen muistojen suo on kyllä jokseenkin loputtoman tuntuinen. Ihanaa kyllä jakaa näitä teidän kanssanne Dunia ja Merenelävä. Se antaa sunnattomasti lohtua ja tunteen ettei tässä suossa tarvo yksin.

Ja vielä siitäkin kiitän, että olen saanut teiltä uskoa ja rohkeutta nähdä: elämäni yksin on parempi kuin elämä hänen kanssaan koskaan tulisi olemaan.!!! Olen alkanut ymmärtää että rakkaus itseeni vie minua eteenpäin ja voin vielä joskus nauttia elämästäni täysin rinnoin. En voi muuttaa menneisyyttä, mutta voin muuttaa sen miten elämä jatkuu tästä eteenpäin. Voimia ja halaus teille molemmille!

[Irtinyt]

Niin ja vielä noista kehon fyysisistä oireista... Onhan se ihan hirveää, että näiden ihmisten tekemiset saavat aikaan pysyviäkin sairauksia. Ei se ihmisen mieli ja keho voi ihan mitä vaan rääkkiä kestää ilman vaurioita. Se, että lukee pitkäaikaisen stressin oireita ja kaikki paitsi yksi sopii omaan tilaan.... kertoo jo aika paljon. Ja jos mennään traumaperäisiin häiriöhin niin se on jo ihan eri tarina... Niitä kun on minulle ja teille syntynyt monista tapahtumista matkan varrella...täytyy vaan jaksaa kääntää kivi kerrallaan ja korjata itsessään sen minkä voi. Toivoa, että löytää vielä joskus ymmärtävän ja rakastavan ihmisen rinnalleen, kunhan löytää ensin oman itsensä.

[Merenelävä]

Kiitos samoin Voimia edelleen myös sinulle Irtinyt!

Kuullostaa hyvältä, että hän on pysynyt asiallisena. Toivoa siis on . Ja onhan ne yhteydenotot omalla kohdallakin vähentyneet merkittävästi ja exä on jatkanut elämäänsä. Toki se ei estä minun elämäni stalkkaamista.

Minullakaan ei se ongelma poistunut koskaan kotoa poistumisessa, että minun toiveita ei kuunneltu. Kun halusin mennä johonkin yhteiseen illan viettoon ajoissa, hän tuli kotiin koska sattui. Siellä sitten yritin odotella lasten kanssa tyynen rauhallisena, että joko sieltä tultaisiin. Soittaa ei viitsinyt, koska olisi saanut aikaan lihavan riidan lähdön kynnyksellä. Se oli todella ärsyttävää ja odotella sai välillä tunnista kahteen. Juuri sinä ainoana viikonloppuna vuodesta, hän keksi mitä ihmeellisimpiä asioita hoidettavaksi kotimatkallaan. Myöhemmin tilanne toki helpotti, kun lapset tulivat isommiksi ja pystyi jättämään heidät keskenään. Toki silloinkin tuli ongelmia, eikä arvannut kertoa koko totuutta. Saatoin olla vapaapäivällä ja olin ajatellut lähteä jo vaikka kymmeneltä liikenteeseen. Sitähän sitten tivattiin, että miksi niin aikaisin.. Sanoin, että väliäkös tuon, kun olen yksin kotona koko päivän, että lähdenkö tyhjästä talosta kymmeneltä vai kahdelta. Mutta ei.. yhtäkkiä olisi pitänyt hoitaa sitä ja tätä ennen lähtöä tms. Ne olivat hienoja hetkiä elämässä, kun lähti pois kotoa vaikka vain siksi yhdeksi viikonlopuksi vuodessa. Se oli ihan erilainen ja outo maailma, missä sai hetken hengähtää ilman ahdistusta, kunhan vain vastasi viesteihin..

Huonojen muistelojen muistelussa on se hyvä puoli, että totuus tulee todellakin esiin, eikä jää menneisyyttään kaipamaan. Melkein puoli elämää siinä loukussa itsekin eläneenä, en ole silti katkeroitunut. Nyt on minun aikani elää ja hengittää sekä rakastaa itseäni. Arvet on ikuiset, mutta se ei haittaa. Nautin jokaisesta aamusta, kun saan herätä ilman pelkoa teenkö aamutoimissani jonkun virheliikkeen ja herätän nukkuvan pedon. Hymyssä suin tulen töistä kotiin, kuulen lasten iloiset tervehdykset, enkä näe sitä negatiivisuuden varjoa joka siellä aina leijui.
Saan olla hölmö, tehdä virheitä ja mikä tärkeintä, olla se itseni joka oli hukassa

[Dunya]

Merenelävä, sinä puhut minun elämästäni. Minulla oli aivan samoja kokemuksia ja tuntemuksia. Jos oli jonnekin sellaiseen paikkaan meno, mitä hän ei ollut suunnitellut tai ollut hänelle tärkeä, häntä sai odottaa. Usein olimme myöhässä. Jos oli meno jonnekin minne hän halusi, hän vaati että minä huolehdin siitä, että aikataulumme pitää. Ja sitten hän käyttäytyi kuin 3-vuotias. Minun piti tietyllä tavalla herättää hänet jotta hän pysyisi hyvällä tuulella ja tietyllä tavalla kertoa kauanko on lähtöön aikaa jäljellä. Tietyllä tavalla valmistella hänelle kaikki vaatteet jne valmiiksi. Esim. 2 erilaista asukokonaisuutta mistä valita. Ja vaikka olisi ollut vain puolen tunnin ajomatka, mukana piti olla kylmää juotavaa jossa oli sekoitus esim. vichystä ja funlight-mehusta täydellisellä yhdistelmällä. Olin usein itse pienillä unilla varustettuna, jo ihan väsyksissä tässä kohtaa.

Minä tunnistan niin hyvin tuon sisäisen tunteen siitä että on kiire kotiin. Vaikka hän ei asunut kanssani, hän halusi että olen kotona. Kun ilmoitin hänelle, että olen sulkenut kotioven perässäni, hän oli tyytyväinen. Olin kuin häkkilintu. Ja sairaalla tavalla omakin mieleni rauhottui, kun olin kotona.

Tunnistan myös tuon, mistä kirjoitit Irtinyt. Jos ei hetkeen keskittynyt puhelimeen vaan jutteli kyläillessä isän tai veljen kanssa, olikin piru irti. Muistan yhden tapauksen. Minulla on ystävä, kenet olen tuntenut 3-vuotiaasta saakka. Hänen äitinsä oli vähän kuin minun varaäiti. Äiti täytti tasavuosia ja minut kutsuttiin pieniin juhliin. Muistan miten jouduin miettimään tarkkaan, miten kysyä lupaa tänne juhliin menemiseen. Selitin tarkkaan kuka tämä ihminen minulle on, miksi juhliin meno on minulle tärkeää, keitä siellä on, mitä nämä ihmiset ovat minulle. Ja päätin anomukseni "mieti asiaa, sinun ei tarvitse päättää tätä asiaa nyt". Hän oli tähän tyytyväinen ja kuin Jumala antoi minulle luvan. Kun oli itse juhlapäivä, tunnelma olikin jo vähän kireä. Hän kysyi mitä vien lahjaksi ja ei halunnut että käytän tähän euroakaan. Kun pääsin juhliin, minun olisi pitänyt ottaa kuvat kaikista. No en todellakaan voinut tehdä tätä. Olin saanut tarkat ohjeet, miten istuutua siten etten ole vastapäätä ystäväni miestä tai ystäväni veljeä (paikalla olleet miehet). Jos he puhuivat minulle, minun olisi pitänyt vastata heille ystäväni kautta. Hän lähetteli minulle viestejä joihin piti reagoida heti. Puhelin oli laukussani enkä huomannut viestejä. Sitten hän jo soittikin. Vastasin puheluun ja sieltä kuului vaan ärinää "Haista vittu, haista vittu!" ja luuri kiinni. Ystäväni huomasi ilmeeni ja kysyi mikä on. Valehtelin ja menin toiseen huoneeseen soittamaan takaisin. "Nyt sä lähdet sieltä saman tien kotiin. Kuulitko. Tämän takia en halua päästää sua minnekään koska et osaa käyttäytyä. Sä et vain osaa olla kunnolla! Jos sä et lähde sieltä viiden minuutin sisällä, tapan sut. Ymmärrätkö?" Tuo puhelu tuntui vievän voimat sisältäni. Ihan kuin joku olisi imenyt ne sillä sekunnilla pois. Valehtelin kaikille, että isäni on tulossa käymään ja minun täytyy nyt lähteä. Olin aikaisemmin kertonut isäni putkiremontista ja miten hän on lähdössä toiseen kaupunkiin hetkeksi asumaan. Aistin, että minua ei uskottu mutta kukaan ei sanonut mitään. Kun pääsin kotiin, laitoin kuvan siitä että olen kotona ja rauha oli taas maassa. "Annan sulle anteeksi. Tämän kerran. Mutta tästä eteen päin ei tällaisia juhlia."

Yksi hänen outo toiveensa oli, että hän olisi halunnut minun sanovat irti vuokrasopimukseni, laittavan lapseni isälleen asumaan ja muuttamaan isäni luokse asumaan. "Säästäisit tässä tosi paljon rahaa ja isäsi saisi apua sinusta. Sinä et auta isääsi tarpeeksi ja hän on vanha." Hänen mielestä olisin hyvin mahtunut isäni kaksiossa olohuoneen sohvalle nukkumaan. Kun kysyin, missä tapaisin lapsiani, miten he olisivat kanssani? Päiväkyläilyt kuulemma riittäisi ja isänikin näkisi lapsiani ja tämä olisi hyvä juttu. Hän halusi että säästän rahaa meidän yhteisen tulevaisuuden eteen. Vaihtoehto b oli pienen pimeillä markkinoilla olevan yksiön vuokraaminen hänen läheltään. Hän jätti aina jotenkin näistä suunnitelmistaan lapseni pois. "He jättävät sinut joka tapauksessa. Miksi väsytät itsesi heidän vuokseen? Heillä on rikas isä, hänen kuuluu pitää heistä huolta. Nyt hän pääsee ihan liian helpolla. Näetkö miten hän on fiksu? Hän nauttii elämästään, hänellä on uusi nainen ja tämä nainenkin on fiksu. Kohta hän ei tapaa lapsiaan enää ollenkaan. He nauttivat elämästä ja hän nauraa sinun tyhmyydelle kun sinä puurrat lastesi eteen. Noiden huonosti kasvatettujen kiittämättömien lasten eteen." Merenelävä, minäkin olen enemmän kuin helpottunut siitä, etten ikinä perustanut hänen kanssa hänen toivomaansa yritystä. Uuvutin itseni siinäkin projektissa missä piti etsiä erilaisia liiketiloja, selvitellä saisiko niihin avattua milloin ravintolan, milloin kuntosalin ja mitä tämä kaikki maksaisi. Minulla olisi pitänyt olla taikakeinot, joilla loihtia hänelle valmis, toimiva yritys jonne hän sitten olisi astellut kuin kukko tunkiolle. Kun en tehnyt tätä, sainkin kokea hänen uhkailunsa. " Sinä et oikeasti rakasta minua. Sinusta ei ikinä tule sen tason nainen joka sanoo miehelleen että tässä rakas, tein tämän kaiken sinulle ja meille. Sinä et ansaitse minua. Tiedätkö miten onnekas olet, kun huonoudestasi huolimatta rakastan sinua? Kerron sinulle. Teen mitä tahansa sen eteen, että saan yrityksen. Etsin siihen kumppanin ja mitä tahansa ehtoja kumppanini laittaa, hyväksyn ne. Ymmärrätkö sinä? Sinä et saa sanoa tässä vaiheessa mitään. Annoin sinulle tilaisuuden ja et käyttänyt sitä." Tällä hän viittasi siihen että ryhtyy parisuhteeseen toisen naisen kanssa mutta minun täytyy silti jatkaa suhdettani häneen.

Kannan tätä kaikkea sairautta vielä sisälläni. Mutta kuten sinä kuvaat Merenelävä, kannan sitä ns.ilolla. Olen iloinen siitä, että saan olla juuri sellainen kuin olen. Ilman että kukaan on arvostelemassa tai viemässä mielialaani alas.

Kiitän myös teitä Irtinyt ja Merenelävä. <3

[Dunya]

Toivon, että nämä kaikki kokemukset jalostavat minua pitämään kiinni jatkossa oman itseni arvostuksesta ja itsestä huolehtimisesta muttei liian korostuneesti. Olen ollut iloinen siitä, kun olen uskaltanut luottaa uuteen ihmiseen elämässäni. Olen kuunnellut itseäni ja välillä kun jokin asia on kilisyttänyt sisälläni pientä hälytysmerkkiä, olen rekisteröinyt sen mutten reagoinut spontaanisti vaan ottanut tämän seurantaan. Tämä uusi tuttavuuteni kertoi isoista tunteistaan minua kohtaan jo melko nopeasti tutustuttuani. Minulle tämä oli red flag. En humpsahtanut kuitenkaan hänen kanssaan minnekään ihmeelliseen tilaan vaan totesin hänelle hänen toki voivan tuntea näin, mutta hän ei tunne minua vielä ja tämä on rakkautta mielikuvaa kohtaan. Kerroin hänelle myös, mitä minulle tällaiset merkkaa - ei juuri mitään koska ne ovat sanoja ja katson niiden taakse käytökseen. Ja pyysin häntä ottamaan huomioon sen, että tällainen saattaa ahdistaa minua. Kerroin hänelle myös sen, että hänelle tällainen saattaa olla rankkaa koska nämä tunteiden esiintuomiset jäävät yksipuolisiksi. Haluan nähdä, millainen hän on minua kohtaan puolen vuoden päästä.

Hänessä on ollut monia todella ihania piirteitä ja puolia. Mutta myös sellaisia, jotka ovat herättäneet minussa tunteen siitä että onko hän kiinnostunut minusta persoonana vai riittääkö hänelle se että hän on vain päättänyt rakastaa minua ja haluaa jotain söpöä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun kerron hänelle jostain, minulla on tunne että minun täytyy kertoa asiani vähän tiivistetysti jotta hän kuuntelee. On ollut tilanteita, joissa puhuessani hän kääntää katseensa muualle, vaikka taakseni ja alkaa katsella ihmisiä. En tiedä, kuunteleeko hän enää ja tulee tunne ettei aiheeni kiinnosta. Jos aiheeni on liittynyt johonkin tärkeään asiaan minkä haluan että hän tietää minusta, hän on myös saattanut kiirehtiä hyssyttämään minua sanoen, että hän ymmärtää minua. Viimeksi ärsyynnyin ja kysyin, että miten voit ymmärtää ennen kuin kerron asiaani? Hän ei vastannut, hymyili vain. Nyt viimeisellä kerralla tavatessamme tapahtui jotain hämmentävää. Hän oli kutsunut minut kotiinsa kahville. Aikaisemmasta kutsusta olin kieltäytynyt koska se tuli liian nopeasti enkä ollut ehtinyt puhumaan hänen ajatuksiaan siitä, että mitä hän ajattelee tämän kutsun pitävän sisällään. Mitä hän odottaa minulta? Nyt kun olimme jutelleet tästä ja olin saanut turvallisen olon siitä, että kutsu on oikeasti vain kahvikutsu, olin hyväksynyt tarjouksen. Me olimme sopineet tapaavamme hänen lähellä olevassa kauppakeskuksessa kun hän tulee töistä. Tapasimme ja hän vaikutti ihan omalta itseltään. Hän huolehti kysymään onko minulla kaikki ok. Olin aiemmin päivällä satuttanut jalkani. Kun lähdimme liikkeelle kauppakeskuksen sisälle, hän pysäytti minut ja sanoi suunnitelmansa että kävisimme katsomassa valokuvia, sitten menisimme kotiin kahville (hän lisäsi tähän "älä suutu") ja sitten tulisimme takaisin katsomaan valokuvia. Sanoin, että minulle sopii kaikki, ihan miten hän katsoo parhaaksi ja jos hänellä on nyt asioita hoidettavana, tämä sopii ihan hyvin. (Tässä kohtaa hyvä kertoa ettei suomi ole hänen äidinkielensä.) Lähdimme eteen päin. Hän käveli hiljaa. Kysyin häneltä onko hän teettämässä valokuvia vai ottamasta itsestään kuvan. "Katsotaan, onko siellä... Ehkä sinulle?" hän mutisi. En ymmärtänyt. Kysyin uudelleen enkä saanut selvempää vastausta. Olin sanonut, että minun täytyy vain käydä vessassa ensin. Hän pysähtyi ja kysyi että ehkä menemmekin ensin hänen kotiin. Toistin hänelle, että valokuvajuttu on ihan ok, se käy minulle mutta käyn vain ensin vessassa. "Voitko odottaa kuusi minuuttia? Bussi tulee kuuden minuutin päästä." Olin aivan pihalla. Toistin että menen nyt vessaan. Tuossa kohdassa tuli tunne että haluan kotiin. Rekisteröin tämän tunteen. Kun palasin vessasta, hän tarttui käteeni ja mitään sanomatta lähti kohti lasin takana olevaa jo laiturilla odottavaa bussia. Sanoin hänelle etten ole tulossa hänen kotiinsa. Hän päästi heti irti minusta. Sanoin, että hän käyttäytyy todella oudosti ja kysyin mikä hänellä on. Hän vastasi "okei, ei se mitään." ja lähti kävelemään eteen päin odottaen että tulen myös. Kysyin uudelleen mikä häntä vaivaa, miksi hän on niin erilainen. "Tule, mennään katsomaan valokuvia". Hän kuljetti minut elokuvateatterin yläkerran kautta alas leffateatterin eteen ja alkoi näppäilemään leffalippuautomaattia. Kysyin häneltä puhuiko hän koko ajan elokuvista? Hän katsoi minua tyhjin silmin. Sanoin hänelle, että hän oli puhunut valokuvista. Normaalisti hän on huumorintajuinen, iloinen ihminen joka olisi räjähtänyt nauramaan tässä kohtaa. Nyt hän vain katsoi minua ihmetellen ja toistaen "niin, elokuvia". Hän oli jotenkin pihalla. Hän ei saanut aivojaan toimimaan siten, että olisi osannut käyttää automaattia ja paineli näppäimiä liikaa. Jouduin auttamaan häntä monta kertaa. Hän ei kysynyt minulta haluanko leffaan. Sitten meillä olikin liput puolen tunnin päästä alkavaan elokuvaan. Hän ei ollut syönyt mitään, minäkin olin suunnannut ajatukseni siihen että käyn kahvilla ja sitten jatkan kotiin syömään. Hän halusi vain vettä elokuviin. Kun odotimme leffaan pääsyä, hän ei oikein puhunut mistään. Tässä kohtaa hän sanoi että "anteeksi menin vähän sekaisin." Totesin hänelle että okei, ota vain ihan rauhassa. "Onko kaikki hyvin?" hän kysyi minulta. No, mistä minä sen voin tietää? Ei tuntunut ainakaan hyvältä. Leffassa hän olisi halunnut pitää koko ajan kädestä kiinni, nojata minuun. Näin että hän katsoi minua, en halunnut vastata katseeseen. "Katso minua" hän pyysi. "Nyt näen silmäsi. Rakastan sinua." Nyt meni niin oudoksi että sanoin hänelle että lopettaa tuon. Oli kuin olisin lyönyt häntä. Odotin että leffa loppuu ja pääsen kotiin. "Mennään ravintolaan syömään." hän sanoi. Totesin hänelle että menen kotiin. Kerroin hänelle, että minulla on tunne että voin olla hänen kaveri. Kerroin tämän päiväisen olleen todella outo tilanne. Hän ei selvittänyt minulle missään vaiheessa miksemme menneetkään suunnitelman mukaan vaan hän alkoi yksinään suunnittelemaan kaikkea uusiksi. Kerroin huomanneeni nyt taas kun yritin jutustella hänelle jotain leffaan menoa odotellessamme, ettei hän vaikuta kiinnostuneelta. Hän tipahti jonnekin ihan omiin maailmoihinsa. Sanoin hänelle ettei minusta ole mihinkään teatteriin missä toiselle riittää se, että kävellään kauniisti toisia kädestä pitäen ja esitetään jotain ihmeellistä paria. Hän halusi lähteä saattamaan minua johon totesin että en halua häntä mukaani. Hän yritti kiertää tämän sanomalla, että hän lähtee metrolla keskustaan sitten. Totesin hänelle että selvä juttu ja lähdin katsomaan busseja. Hän seurasi minua yrittäen jutella kanssani. Tässä kohtaa iski todellinen ahdistus. Sanoin hänelle etten halua puhua hänen kanssaan ja ettei hän koske minuun. Lopulta menin metroon yksin. Hän laittoi minulle viestiä missä kertoi olevansa surullinen ja ei halunnut minulle pahaa mieltä. Toistin hänelle kokemukseni tästä päivästä. Hän oli jo aiemmin kertonut kokevansa olonsa epämukavaksi kun ei mennyt töiden jälkeen suihkuun. Ihmettelin hänelle, miksi hän pyysi minut tällä tavalla jos tämä oli hänelle epämukava kohta. Minullakin oli kiire, mutta panostin kuitenkin treffeihin ja tulin paikalle ihan ok-tuoksuisena. Kyllä hänkin olisi voinut ottaa vaikka reppuun mukaan jonkun deodorantin ja hammasharjan jos on tarpeen freesata itseään. Se on toisen kunnioittamistakin. (Tätä en hänelle sanonut.) "Halusin nähdä sinua." "Tarvitsin sinua. Minulla oli huono tuuli ja olin väsynyt." Hän ei sanonut tätä, kun kysyin häneltä. Se olisi selvittänyt tilannetta. Jälkeen päin kerrottuna tuo tuntuu selitykseltä. Aiemmin hän sanoi muutamaan kertaan että meni vähän sekaisin. Vastasinkin hänelle tuolloin, että okei mutta minä en voi olla tällaisessa jos sinulla on tällaisia haasteita itsesi kanssa.

Summa summarum. Tämä ihminen vaikutti tosi kivalta, kiltiltä ja ihanalta. Meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja olin jo alkanut odottamaan sitä että teemme yhdessä asioita kesällä ja käymme vaikka museoissa, pyöräilemässä, picnicillä jne. Viihdyin hänen seurassaan. Mutta nyt nämä pienet hälytysmerkit ovat kasvaneet isoiksi. Koin, että minusta itsestäni minuna, persoonana, ei oltu kuitenkaan niin kiinnostuneita. Näen, ettei hän ole kysynyt minusta oikeastaan mitään. Ihan siis simppeleitä kysymyksiä "mikä on lempiruokasi, mitä sä oot tykännyt harrastaa, mistä sä tykkäät, mitä sun äiti teki työkseen, entä isäsi ja veljesi" ihan perusjuttuja. Hän vaan heti rakastui minuun. Nyt se ahdistaa. En jää katsomaan, mihin suuntaan tämä suhde menisi. Päätän tämän tähän. Kuuntelen omaa sisäistä varotuskelloani. Tämä ihminen on varmasti ihana jollekin, mutta ei ole minua varten. En tiedä ylireagoinko historiani vuoksi, mutta toimin kuten vaisto sanoo. Miltä tämä teille kuulostaa?

[Merenelävä]

Se mikä ei tunnu hyvältä ja luontevalta, ei vain ole hyvä asia. Tuntuu hyvin oudolta noin nopeasti tunteista puhuminen, mutta toisaalta kulttuurilliset ja kiellelliset erot on suuret joissain tapauksissa. Suomalainen rakastaa on aikas vahva, verrattuna amerikkalaisen kulttuurin love sanan tyhjään kylvämiseen. Itsekin tosin takerruin ensimmäiseen tapailuuni narsistin jälkeen likaa ja höpötin tunteistani hyvinkin nopeasti. Toisaalta toimin alitajuisesti myös hänen mielihalujensa mukaisesti, joten vaikutin varmaan takertuvalta. Se päättyi aikanaan ja toisella kierroksella olin jo sen verran itsekäämpi ja vahvempi, ettei koko parisuhde ajatuksena enää tuntunutkaan minulle hyvältä jutulta. Meillä oli vähän eri näkemys siitä kuinka usein olisi pitänyt nähdä, joten se juttu kuivui kasaan. En vaan halua tällä hetkellä muuttaa liikaa omia asioita, joten hyvin pienestä minäkin annoin sen suhteen mennä. Tuntui, että alan taas tukehtua. Tiedostan, että minulla on arpia, jotka estävät parisuhteeseen heittäytymisen. Pääasia nyt, että on hyvä olla tässä hetkessä. Kaikki tapahtuu sitten aikanaan luontevasti, jos on tapahtuakseen.

[Irtinyt]

Dunia, luottaisin omaan tuntemukseen. Jos tuntui siltä, että kaikki ei ole Ok ja kaikki ei tunnu sinusta hyvältä. Niin jättäisin väliin, tai ainakin antaisin asioille aikaa ja tunnustelisin miltä kokemasi myöhemmin tuntuu...en oikein osaa muuta neuvoa antaa. Mereneläväkin tuossa totesi, että myös kielimuurilla ja kulttuurieroilla saattaa olla vaikutusta asioihin. Mutta eihän ne tavallaan muuta sitä tosi asiaa, että tunsit asioiden lähtevän väärille raiteille. Ja kaikkein tärkeintähän on että sinä voit hyvin ja tunnet olosi mukavaksi uudessa suhteessa. Dunia toivon että asiat ovat jo sinulle selkeytyneet, mihin suuntaan päätitkään niitä sitten viedä. Toivon sydämeni pohjasta, että te molemmat Dunia ja Merenelävä (ja myös muut kohtalo toverimme) löydätte vielä arvoisenne kumppanin. Olette sen ansainneet.

Itsellä on ollut pääosin aika onnellinen ja seesteinen olo. Tämä siis verrattuna eron alkuaikana jolloin tuntui, että koko kroppa tärisee ja olin hermoraunio.

Silti huomaan, että olen vielä niin koukussa
Kun hän käväisee tuomassa lapsille jotain, enkä kiitä häntä tai juttele niitä näitä. Tunnen oloni törkeäksi ja lapselliseksi. Mutta sitten muistan, jos kyseessä olisi "normaali" erotilanne, voisin olla hänelle kohtelias ja ystävällinen. Nyt joudun käyttäytymään vastoin kaikkia omia periaatteita ja opittuja käytöstapoja vastaan. Se tuntuu pahalta, vaikka tiedän sen olevan välttämätöntä. Koen huonoa omaatuntoa ja mietin loukkasinko häntä..... aika sairasta....

Huomaan myös toivovani salaa häneltä edes jonkinlaista katumuksen merkkiä tai sellaista, että hän haluaisi minut pitää elämässään. Mistähän nämä tunteet kumpuaa? jotain oikeutusta, kai sillä itselleen hakee... SILLÄ SITÄHÄN EN OIKEASTI HALUA! Vaan olen juurikin tyytyväinen tähän minimaalisen kommunikointiin ja pakollisiin tapaamisiin.

Tässä tuli vaan sellainen ajatus mieleen, että jos hän nyt pyytäisi nöyrimmin anteeksi (jota hän tuskin tekee, mutta saattaisi pakon edessä tehdäkin) ja jos hän pyytäisi päästä takaisin elämääni. Mitä vastaisin? Olen kirjoittanut itselleni ylös mahdollisia vastauksia. Mutta tiedän myös jos hän nöyrtyy edessäni, ja vastaan kieltävästi, hän raivostuisi.... Toivon todella että tätä tilannetta ei tällä kertaa tule eteen. Mutta tuntuu siltä että on parasta valmistautua pahimpaan.... Tiedättekö sen tunteen kun on ollut vähän liiankin hiljaista ja odottaa milloin räjähtää....