Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
OmaUusiElämä
Viestit: 3
Liittynyt: 13 Maalis 2022, 18:17

Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja OmaUusiElämä »

Olen eronnut persoonallisuushäiriöisestä jo vuosia sitten ja onnistunut rakentamaan oman ja lasteni elämän pääsääntöisesti niin, etten joudu enää tekemisiin persoonallisuushäiriöisen kanssa lainkaan.

Nyt kuitenkin on tulossa perhejuhlat, joihin meidät kummatkin on kutsuttu ja tämä aiheuttaa päänvaivaa. Mietin omaa jaksamistani, kuinka raskaaksi käy yhden päivän viettäminen samoissa tiloissa aggressiivisen exän kanssa, ja erityisesti lasten sietokykyä tässä tilanteessa. He kaikki ovat enemmän tai vähemmän traumatisoituneita isänsä kaikissa muodoissa ilmenneen väkivallan vuoksi, ja yksi lapsista työstää näitä asioita parhaillaan terapian avulla. Yleisesti olen saanut psykiatrian puolen ammattilaisilta neuvoksi sen, että traumojen aiheuttajan kanssa ei pitäisi joutua mihinkään tekemisiin, mutta entäpä kun kyseessä on tärkeä perhejuhla.

Millaisia kokemuksia teillä on tällaisista tilanteista? Miten olette suojanneet itse itsenne ja mahdolliset lapsenne? Oletteko uskaltaneet ottaa riskin yhteenotoista ja uusista traumoista? Onko jotain esimerkkejä, miten tällaiset tilanteet ovat sujuneet? Millaisia neuvoja olette saaneet ammattilaisilta tällaisiin tilanteisiin?
Illuusioelämää
Viestit: 47
Liittynyt: 18 Heinä 2021, 17:57

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja Illuusioelämää »

Hei.

Itselläni vähemmän näistä kokemusta, mutta youtubessa on videoita nähtävillä, jossa suositellaan eräänlaisen tilanneidentiteetin rakentamista tilanteisiin, joissa joutuu kohtaamaan narsistisen henkilön. Lisäksi voisi koettaa ns. harmaan kiven tekniikkaa eli olla narsistille mahdollisimman neutraali ja vastata hyvin lyhyesti ja pitää mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä kyseiseen henkilöön.
Merenelävä
Viestit: 37
Liittynyt: 14 Helmi 2022, 08:56

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja Merenelävä »

Viimeksi hain lääkäriltä lääkkeitä ahdistukseen ennen yhteistä perhetilaisuutta. Stressaa kokemukseen perustuen ihan liikaa joka kerta yhteisjuhlat. En saa nukuttua viikkoon etukäteen ja kaikki menneisyys alkaa vyörymään päälle. Juhlien ajan pyrin parhaani mukaan välttämään kahden kesken jäämistä menemällä vaikka vessaan tms. jotain muuta. En kerro omasta elämästä juuri mitään ja vastailen kysyttäessä mahdollisimman lyhytsanaisesti. Saattaa tuntua itsestäni, jopa ylimieliseltä ja tylyltä toista kohtaan, mutta parempi mennä omilla pelisäännöillä.
Lotta
Viestit: 30
Liittynyt: 07 Heinä 2020, 14:36

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja Lotta »

Mikä on niin tärkeä yhteinen perhejuhla, että siihen on osallistuttava yhdessä? Voit tehdä päätöksen, että asiat järjestetään niin että ette juhli yhdessä. Kyse on käytännön järjeslyistä sen jälkeen.

Minä olen tehnyt päätöksen suojella omaa ja lasten mielenterveyttä ja sen vuoksi en voi enkä halua osallistua mihinkään yhteisiin sukujuhliin ex-mieheni kanssa. Minä ja lapset traumatisoiduimme jossain vaiheessa avioliittomme loppupuolella miehen väkivaltaisuudesta - se oli fyysistä pitkään jatkuneen henkisen väkivallan lisäksi. Lapseni joutuivat näkemään kun heidän isänsä kohdisti minuun fyysistä väkivaltaa.

Parin vuoden kuluttua on yhden lapsemme rippijuhla. Se vietetään erikseen kummankin vanhemman luona, ei ole muuta vaihtoehtoa. En usko että pystyn menemään edes kirkkoon samaan aikaan katsomaan lapsen konfirmaatiota, tiedän että ex ei jätä kirkkoa väliin joten minun on väistettävä. En suostu siihen että yksi persoonallisuushäiriöinen vie kirkkohetken vuoksi minulta unet ja ruokahalun vähintään viikoksi sekä aiheuttaa vähintää viikon ahdistuksen ja paniikkihäiriön.

Onneksi lapsemme ymmärtävät miksi en voi olla heidän isänsä kanssa samassa huonetilassa eikä sitä tarvitse erikseen heille selittää. Tosin lapsemme joutuivat "maksamaan" sen hinnan että näkivät mitä tarkoittaa kun mies kohdistaa fyysistä väkivaltaa heidän äitiinsä. Minulta meinasi lähteä henki, joten minun ei tarvitse onneksi kenellekään perustella miksi en voi olla samassa huonetilassa exän kanssa.

Erään tuttavani eronneilla vanhemmilla on vastaava tilanne, että eivät voi olla samassa huonetilassa. Tuttavani lapsen ristiäiset menivät niin, että toinen isovanhemmista oli ristiäisissä paikalla tilaisuuden alussa kasteen ja kahvin ajan ensimmäiset pari tuntia ja lähti pois, toinen isovanhempi tuli heti sen jälkeen ja jatkoi iltajuhlassa päivällisen ja kahvittelun merkeissä. Onhan tämä suuri suru sille lapsenlapselle (joka ei vielä ymmärrä tilannetta vauvana) sekä lapsenlapsen vanhemmille. Mutta jos muuta vaihtoehtoa ei ole niin kyllä muut ihmiset ymmärtävät, jos taustalla on painavat syyt.

Jos lapseni menevät joskus naimisiin niin sitten on kyllä pakko mennä samaan kirkkoon exän kanssa. Tosin aina voi jättää useamman penkkirivin väliin eikä tarvitse istua lähekkäin kirkossa. Ja mistä sitä tietää meneekä lapset koskaan naimisiin ja meneekö naimisiin vaikka maistraatissa kavereiden toimiessa todistajina? Mahdolliseen hääjuhlaan voi pyytää istumajärjestystä niin, että istupaikka laitetaan eri puolelle juhlatilaa.

Meillä hankaluutena on se, että ex-mieheni ei ymmärrä että en halua olla hänen kanssaan enää koskaan missään tekemisissä. Hän ilmaisee toistuvasti halunsa olla kaverini. Kaiken kokemani jälkeen se on mahdotonta. Ja antaisi lapsillekin väärän signaalin miten naisia ja perhettä voi kohdella.
OmaUusiElämä
Viestit: 3
Liittynyt: 13 Maalis 2022, 18:17

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja OmaUusiElämä »

Kyseessä on siis yhteisen aikuisen lapsen häät. Joissa tämä lasten isä siis yhtenä maksajana ja haluaa vahvasti määritellä, miten häät vietetään jne. Joten ei tule kysymykseenkään, että hän väistäisi.

Koitin ehdottaa, että tehtäisiin etukäteen sopimus, ettei keskustella, eikä tulla toistemme luokse, mutta todennäköisesti ex ei suostu tähän, koska haluaa aina tulla yrittämään manipuloida alaikäisiä lapsiamme ja toisekseen, vaikka hän suostuisi tähän, hänen sanaansa ei voi koskaan luottaa, koska ei kunnioita kuitenkaan mitään sopimuksia eikä rajoja. Sen lisäksi vielä huono impulssikontrolli, eikä hillitse itseään. Yleensä alkaa raivoamaan ja haastamaan riitaa, jos näkeekin minut.

Hän on myös kohdellut kaikkia lapsiamme väkivaltaisesti ja osa lapsista ei edes halua tämän vuoksi lähteä ko. hääjuhlaan, koska joutuisivat näkemään isänsä siellä. Ammattilaistenkin mielipide tuntuu olevan, ettei kannata alaikäisten lasten mielenterveyttä laittaa koetukselle tämän takia, vaikka osa ehkä haluaisikin nähdä aikuisen sisaruksensa häät. Eri lastenkin toiveet ovat nyt keskenään ristiriidassa. Sen toki heti sanoin, että ketään en ota mukaan, joka ei halua tulla, enkä edes ole vielä päättänyt, mennäänkö kukaan meistä, vai jätetäänkö kokonaan välistä. Ja painotin, että sen päätöksen teen minä aikuisena. Yhdellä lapsista ollut viime kuukausina vahvasti mielessä isänsä aiheuttamat traumat, eikä luultavasti tekisi hänelle hyvää joutua kohtaamaan isäänsä livenä.
Lotta
Viestit: 30
Liittynyt: 07 Heinä 2020, 14:36

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja Lotta »

OmaUusiElämä, vaikuttaa että meillä on hyvin samankaltaset kokemukset ja minä joudun pohtimaan samoja asioita. Meillä lasten häät ovat vasta tulevaisuudessa, mutta tässä hiukan omia vinkkejä siitä miten voisit hoitaa lapsen häät sinun ja lasten osalta. Ja nämä ovat vain minun ajatuksia siltä pohjalta, että olen myös väkivaltaisen narsistin uhri.

Suosittelen, että et enää neuvottele narsistin kanssa mitään sääntöjä häiden osalta. Tiedät itsekin, että narsisti ei neuvottele, ei tee kompromisseja eikä kunnioita mitään rajoja ja sopimuksia. Hän tekee mitä haluaa ja on täysin arvaamaton. Joten ole grey rock tästä eteenpäin.

Lasten osallistuminen häihin pitää minunkin mielestä perustua lapsen vapaaseen tahtoon.

Voisiko häät sinun ja lasten osalta hoitaa seuraavasti;

Järjestät lastesi ja valitsemiesi läheistesi ja ystäviesi kanssa amerikkalaistyylisen rehersal dinnerin hääparille, mistä kukaan ei kerro exällesi ettei hän vain tule kutsumatta paikalle. Eli Amerikassa on tapana, että hääpäivää edeltävänä iltana on juhlaillallinen hääparin kanssa, mihin miehet pukeutuvat pukuun ja naiset juhlamekkoihin. Varaatte ravintolan tai järjestätte juhlan sinun tai läheisesi talossa/talon puutarhassa (jos talous tiukka). Syötte useamman ruokalajin illallisen (itse talkoilla valmistettu jos talous tiukalla) ja olette etukäteen laittaneet juhlatilan hienoksi. Eli sellainen useamman tunnin iltajuhla.

Seuraavana päivänä menet kirkkoon niiden lasten kanssa, jotka sinne haluavat mutta et kerro exällesi yhtään mitään kirkkosuunnitelmistasi. Et edes sitä oletko menossa sinne vai et. Jos vihkiminen alkaa esimerkiksi klo 16.00, odotat lasten kanssa jossain hiukan kauempana niin että muut kirkkovieraat eivät näe teitä etukäteen ja menet lasten kanssa kirkkoon sisään klo 15.58 eli juuri ennen vihkimistä. Vaikka vanhemmat istuvat etiketin mukaan eturivissä, menet lasten kanssa käytävän puoliväliin eli riittävän kauas eturivissä istuvasta exästä etkä katso häntä silmiin vahingossakaan. Etkä varsinkaan puhu hänelle mitään - kohtele kuin ilmaa. Sinun ei tarvitse ottaa mitään kontaktia häneen.

Kirkon jälkeen lähdet lasten kanssa kotiin ja jätätte hääjuhlan väliin koska edellisen illan juhlaillallinen korvasi sinun ja lasten osalta hääpäivän iltajuhlallisuudet.

Voisiko tällainen toimia sinulle ja lapsille?
OmaUusiElämä
Viestit: 3
Liittynyt: 13 Maalis 2022, 18:17

Re: Eron jälkeen yhteiset perhetapahtumat, esimerkiksi lasten rippijuhlat ja häät

Viesti Kirjoittaja OmaUusiElämä »

Kiitos, Lotta, tosi hyvästä vastauksesta! Minäpä pureskelen ja mietiskelen tätä vielä. Tässä on kyllä monta hyvää pointtia. Todennäköisesti kyllä tieto tällaisesta rehearsalistakin menisi lasten isälle...
Vastaa Viestiin