Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Negatiivinen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 26 Maalis 2021, 21:44
Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Olen toki tehnyt sen jo kaksi kertaa eli muuttamalla kokonaan omilleni.Mutta nyt muutin taas hänen luokse ,kolmannen kerran ja tietenkin sama paska jatkuu. Miten ihmisestä pääsee eroon josta välittää?Ei normaalia tykkäämistä voi olla kun antaa kohdella itseään näin.Ei narsisti muutu vaikka niin luulen.Ja miksi muka tykkään hänestä?En halua olla yksin, se on se syy.Mutta kuinka tyhmä olen kun näin toimin.
-
krassi
- Viestit: 404
- Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Minulla oli aikoinaan sama syy, kun menin naimisiin: en halunnut olla yksin. En ollut rakastunut ja olin huomannut, et ex oli joissakin asioissa kummallinen. Narsismista en tiennyt silloin mitään. Siitä tuli yli 30 vuoden piina. Avioeron jälkeenkin hän mustamaalasi minua. Mustamaalaaminen johtui ilmeisesti siitä, että minä otin eron, ex ei olisi ottanut. Kyvyttömyys olla yksin johtaa narsistisiin suhteisiin. Yksinoloa tulisi opetella. Siihen kuulemma tottuu.
-
Gilda
- Viestit: 143
- Liittynyt: 19 Huhti 2021, 12:53
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Negatiivinen, kirjoitat osuvasti, ja kysyt:
Aikanani pääsin ajatuksesta eteen päin, kohti irti päästämistä, kun minulle sanottiin, että jospa et rakasta häntä tarpeeksi?.
Miten ihmeessä se oli mahdollista? Oli se.
Jos olisin rakastanut enemmän, olisin jo ajat sitten eronnut ja siten sallinut hänen löytää elämäntyyli, joka häntä kiinnostaa.
Liiton jatkaminen merkitsi kumppanilleni huonolaatuisen elämäntyylin jatkamista. Lupauksia, joita hän ei pitänyt, tulevaisuuden maalailua paremmaksi, vastuun kiertämistä, uskottelua, selittelyä, jatkuvaa valehtelua ja muuta turhaa.
Vasta irti päästäminen, ero, päästi hänet taakasta ja toivottavasti, kasvun alkuun. Hän vapautui kantamaan seuraukset tekemisistään itse, lupaamaan ja pettämään lupauksensa itselleen, ja ottamaan vastaan tästä kaikki seuraukset.
Jokainen meistä on varmaan ollut tässä pisteessä kysymässä itseltään samaa asiaa: Miten voin erota ihmisestä, johon olen kiintynyt ja josta välitän, kaikesta huolimatta?Miten ihmisestä pääsee eroon josta välittää?
Aikanani pääsin ajatuksesta eteen päin, kohti irti päästämistä, kun minulle sanottiin, että jospa et rakasta häntä tarpeeksi?.
Miten ihmeessä se oli mahdollista? Oli se.
Jos olisin rakastanut enemmän, olisin jo ajat sitten eronnut ja siten sallinut hänen löytää elämäntyyli, joka häntä kiinnostaa.
Liiton jatkaminen merkitsi kumppanilleni huonolaatuisen elämäntyylin jatkamista. Lupauksia, joita hän ei pitänyt, tulevaisuuden maalailua paremmaksi, vastuun kiertämistä, uskottelua, selittelyä, jatkuvaa valehtelua ja muuta turhaa.
Vasta irti päästäminen, ero, päästi hänet taakasta ja toivottavasti, kasvun alkuun. Hän vapautui kantamaan seuraukset tekemisistään itse, lupaamaan ja pettämään lupauksensa itselleen, ja ottamaan vastaan tästä kaikki seuraukset.
-
krassi
- Viestit: 404
- Liittynyt: 23 Syys 2013, 10:29
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Kirjoitan nyt yleisesti. En tarkoita ketään. On edullista, jos ero onnistuu siten, että narsisti on jättäjä. Tai hänelle jää käsitys, että on jättäjä. Silloin ei luultavasti ole yhtä paljon uhrin mustamaalaamista hänen selkänsä takana eron jälkeen. Tällainen ajatus on minullekin vieras, jos jättäjä on uhri. Luulen kuitenkin, että se toimii.
-
reenis
- Viestit: 24
- Liittynyt: 16 Tammi 2020, 14:48
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Hieno oivallus Gildalta.
Ja jokainen joka narsistiin/narsistisesti käyttäytyvän on rakastunut ja mahdollisesti hänen manipuloinnin alle alistunut, tuntee takuulla tuon lähtemisen vaikeuden.
Ajatus, että mitä jos nyt kaikki sittenkin muuttuu. Ajatus mahdollisuudesta. Epäilys siitä, että mitä jos sittenkin olen itse väärässä. Pelko jopa siitä, että hän löytääkin jonkun toisen. Ne kaikki pitää sinua kiinni hänessä. Ja ne juontaa juurensa mm. Siihen miten narsisti on ensin saanut sinut haluamaan ja tarvitsemaan häntä. Mm. Murentamalla sinun itsevarmuuden, oman minäkuvan, itsetunnon.
Ite ajattelin hieman samoin kuin Gilda. Että suurinta rakkautta on päästää irti. Jos on kaiken tehnyt, eikä mitään muutoksia tapahdu tai edes minkäänlaista omatoimista halua muutokselle, niin suurinta rakkautta on päästää irti.
Ketään kun ei voi pakottaa näkemään, tuntemaan, välittämään, haluamaan muutosta.
Ja pysymällä läsnä mahdolistat sen, että narsisti voi jatkaa omaa käytöstään.
Ei alkoholistikaan pakottamalla viinaa jätä. Hänellä pitää olla luja tahto ja motivaatio tehdä niin joka päivä.
Samoin narsistilla pitäisi olla äärimmäisen luja tahto haluta muuttaa omaa "kohtaloaan".
En osaa sanoa pystyykö narsisti muutokseen, mutta itse haluan aina uskoa muutoksen ihmisessä olevan mahdollista.
Mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Edelleen vaikka tiedostaa, että itse ei pysty enää enempää tekemään, niin takaraivossa nousee kysymys, että mitä jos.

Kun olin naimisissa narsistin kanssa, tein kaikki virheet, ennen kuin ymmärsin, että ainoa vaihtoehto on erota. Ajattelin varmana, että, kun muutan oman käytökseni positiiviseksi ja napakaksi, mieheni muuttaa myös käyttäytymistään. Tämä tyyli ei toteutunut. Tein kaikkeni avioliton pelastamiseksi, mutta kaikki yritykseni olivat turhia. Nyt olen tyytyväinen siihen, että yritin kaikkea mahdollista, mitä ymmärsin. Olen varma, että ero oli oikea ratkaisu.
Yhdestä riita-asiasta treenattiin terapeutin kanssa tapaa, jolla selitän miehelle oman kantani. Terapeutin kanssa oltiin sitä mieltä, että selitykseni on niin helppo ja yksinkertainen, että sitä ei voi olla ymmärtämättä. Kuinkas kävikään. Mies ei ymmärtänyt lainkaan asiaani, lokaa tuli taas. Minusta narsistien ajatusmaailma on erilainen, kun muiden. Siihen sopii hyvin sanonta luonnehäiriöinen.
Yhdestä riita-asiasta treenattiin terapeutin kanssa tapaa, jolla selitän miehelle oman kantani. Terapeutin kanssa oltiin sitä mieltä, että selitykseni on niin helppo ja yksinkertainen, että sitä ei voi olla ymmärtämättä. Kuinkas kävikään. Mies ei ymmärtänyt lainkaan asiaani, lokaa tuli taas. Minusta narsistien ajatusmaailma on erilainen, kun muiden. Siihen sopii hyvin sanonta luonnehäiriöinen.
-
Negatiivinen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 26 Maalis 2021, 21:44
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Kiitos mielipiteistänne ja pitävät juurikin paikkansa.Mulla vaan on niin surkea tilanne että muutin hänen luokseen toiselle paikkakunnalle ja vaihdoin työpaikankin .Raskainta tässä on just se että joudun etsimään uuden asunnon ja työpaikan.En todellakaan pysty jäämään samalle paikkakunnalle hänen kanssaan.Liian paljon hoidettavaa ,en kykene !
-
Negatiivinen
- Viestit: 7
- Liittynyt: 26 Maalis 2021, 21:44
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
No niin, tein sen että lähdin toiselle paikkakunnalle.Oli pakko lähteä tuosta suhteesta kun sairastuin masennukseen eivätkä asiat muuttuneet vaikka niin toivoin ja luulin.
Olo surkea mutta kahdesta pahasta piti valita pienempi paha.Aikaa tästä toipuminen ottaa,sen tiedostan.

Turkoosi
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29 Huhti 2023, 11:55
Re: Miksi niin mahdoton asia vaan lähteä
Hei hieno juttu kun pääsit irtaantumaan miehestä. Et olisi tullut hänen kanssaan onnelliseksi. Ei hän muutu. Itsekin niin aina toivoin muutosta mutta ei sitä tapahtunut. Siinä vaan menee itse niin rikki henkisesti kun tajuaa että kaikki on yksipuolista. Toinen ei ota vastuuta mistään eikä tee tarvittavia asioita suhteen toimivuuden eteen. Itsekin masennuin ja petyin valtavasti kun tuli annettua niitä uusia mahdollisuuksia aina vaan vaikka sisimmässään tiesi ettei mikään muutu.Negatiivinen kirjoitti: ↑28 Touko 2023, 20:50 No niin, tein sen että lähdin toiselle paikkakunnalle.Oli pakko lähteä tuosta suhteesta kun sairastuin masennukseen eivätkä asiat muuttuneet vaikka niin toivoin ja luulin.
Olo surkea mutta kahdesta pahasta piti valita pienempi paha.Aikaa tästä toipuminen ottaa,sen tiedostan.
Toivottavasti saat elämäsi kuntoon ja uudelleen töitä. Teit mielestäni oikean ratkaisun . Älä kadu päätöstäsi. Ansaitset parempaa, niin kuin me kaikki uhrit täällä.