KESKUSTELUFOORUMI

SirpaLeeena kirjoitti: ↑05 Loka 2020, 23:19 Hyvä kuulla, että tunnelin päässä on valoa eikä se ole välttämättä veturi. olet päässyt eroon ja se on jo paljon. Päivä päivältä vahvistut ja löydät taas itsesi.

Olen kiltti ja miellyttämisen haluinen, empaattinen, suhteemme alussa vastikään eronnut kahden pienen lapsen äiti. Olin oikea narsistin suupala. Olemme mieheni kanssa seurustelleet viisi vuotta, meillä on yhteinen 2 v lapsi. Riidat ovat lisääntyneet, olemme enimmäkseen mykkäkoulussa kunnes taas räjähtää.

Nyt on silmät auenneet mutta elän sumussa, voiko tämä olla totta. En tajua miten olen tässä tilanteessa ja onko edes ongelmaa. Ehkä kuvittelen ja suurentelen ongelmaa. Alan kuitenkin ymmärtää, ettei tämä ole normaalia ja enkä enää yritä selitellä tätä parhain päin.

Jo suhteemme alusta asti olin miettinyt mikä tässä mättää, miksi on niin vaikeaa. Sain tietää, että en osaa käyttäytyä kuten suhteessa kuuluu. Some käyttäytymiseni oli niin ala-arvoista että jouduin lopulta riitojemme takia lopettamaan facen, instan ja blogini. Pukeudun liian seksikkäästi, ja kaikki työkaverini ovat moukkia. Työni on fyysistä mutta salille ei tartte lähtee pyllistelemään. Exäni ei saanut olla olemassa, kaikki lasten lapsuuskuvat olisi pitänyt hävittää, vein ne äidilleni.
Haluan pois tästä kuluttavasta suhteesta mutta lapsen vuoksi en tiedä miten lähteä. En pysty hoitamaan pientä ja käymään töissä yksinhuoltajana. Työrytmini on sellainen, ei siis mikään päivätyö. Minulla ei ole juuri tukiverkkoa.

Eilen raivostuin. Olin uupunut, nukkunut huonosti, 2 vuotiaamme heräili. Hänellä on kova uhma. Käyn lisäopintoja työhöni ja se vie paljon aikaa. Pihatyöt ja kotityöt painoivat, ne eivät tietenkään miehelle kuulu. Illalla koululaisen teki iltapalaa, pienin 2 v. oli vääntänyt leivänpaahtimen täysille ja leipä paloi. Lapsi laittoi uuden mutta jokin vei huomion ja sekin paloi. Mies raivostui, huusi pojalle, että mitä oikein töpeksit, miksi tahallasi poltat leipiä, eikö pitäisi tuon ikäisenä jo tajuta! Suutuin, minun lapselle et noin puhu. Hirveä riita, kuulemma minä olen se joka aina huutaa ja hänellä on oikeus lasta komentaa. Totta, komentaa saa mutta ei syytellä tahallisuudesta ym. Tämä on pisara meressä mutta taisi olla viimeinen. Sanoin, että nyt on 3 kk pakata kamppeet ja häipyä. Nyt toista päivää mykkäkoulua, jatkuu varmaan taas viikkoja.
Puolustan herkkää poikaani, mutta harmittaa kun menetin malttini.

Lotta kirjoitti: ↑06 Loka 2020, 11:21 Samaa minun syyttämistä ja haukkumista elämä on meilläkin. Kaikki on minun syytäni, jopa miehen työstressi. On ollut jo 20 vuotta. Se kaikki alkoi hyvin hitaasti hiipien. Ensimmäiset syyllistämiseni koskivat sitä, että huomioin taaperoikäisiä lapsiamme enemmän kuin miestä. Annoin kuulemma enemmän aikaa lapsille ja silittelin ja juttelin lapsille enemmän kuin miehelle. Totta sekin, vastasinhan täysin lasten hoidosta, paitsi joskus mies lämmitti lapsille iltapuuron. Ja siitä se sitten on pikkuhiljaa lisääntynyt. Välillä haukkumishuutamistani on useammin, mutta nyt on taas mennyt hetki ilman haukkumistani.

Meillä kaikki mitä edustan on miehen mielestäni väärää ja huonoa. Pukeudun epäseksikkäästi ja siksi hän ei kuulemma tunne intohimoa minua kohtaan, olen huono makuuhuoneessa, en tajua kehua ja ihailla miestä, hoidan lapsia huonosti, kodin siivoustaso ei ole kovin hyvä, lapsille laitan liian vähän ruokaa, puhetyylini on outo, äänensävyni erikoinen, kasvojeni ilmeet viestivät kuulemma tyytymättömyyttä, mielipiteeni ovat outoja. En kuulemma ole riittävän sosiaalinen ja olen outo kun en ole aktiivinen somessa sekä minulla on kuulemma liian vähän ystäviä.

Mies on myös ilmoittanut millainen minun tai hänen ihannenaisensa pitäisi olla. Ihannenainen pukeutuu seksikkäästi ja käyttää aina, myös kotona, rintavaon paljastavia puseroita sekä vesirajan nipin napin peittäviä tiukkoja hameita sekä korkokantakenkiä. Hiukseni pitäisi olla pitkät ja punaiseksi värjätyt. Minun pitäisi 'ottaa' mies kesken kodin päiväaskareiden eli esimerkiki viedä hänet kesken päivän suihkuun ja antaa kunnon seksiä. Miehen mielestä ei haittaa että lapset ovat hereillä, sillä suihkun oven voi laittaa lukkoon. Minun pitäisi olla ekstrovertti, joka kutsuu ystäviä meille alituisesti ja järjestää juhlia. Minun pitäisi myös olla aktiivinen somessa, siis facessa, instassa jne ja jakaa minusta ja miehestä parisuhdekuvia siellä, koska silloin muut ihmiset näkevät että rakastan miestäni. Minun pitäisi kuulemma palvella miestä ilman pyytämistä eli tehdä hänelle aamupalat ja iltapalat oma-aloitteisesti, järjestää hänelle yllätyksiä ja tarjoilla hänelle drinkkejä sohvalle, koska se on kuulemma selkeä merkki että rakastaa aviomiestään.

Nykyään ymmärrän, että en ole ruma, outo tai huono ihminen. Mikään mitä olen ja edustan ei tule koskaan kelpaamaan miehelle. Ymmärrän myös, että syynä on miehen narsismi. Siksi osaan päästää nämä haukut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kyllähän sitä toivoisi että kelpaisi puolisolleen juuri sellaisena kuin on. Olen tavallinen suomalainen nainen, pukeudun siististi ja meikkaan, olen hoikka ja harrastan urheilua, en käytä alkoholia enkä tupakoi, olen uskollinen ja perhekeskeinen nainen, mutta se ei riitä miehelleni.

En sitten tiedä mistä mies on piirtänyt mieleensä ihannenaisensa kuvan, jota minullekin kuvailee. On se kumma, kun hänellä on niin selkeä kuva siitä
millainen naisen pitää olla ja kuitenkaan hän ei sellaista hanki itselleen. Luulisi elämän helpottuvan, jos ottaisi ihannenaisen itselleen. Kuitenkin jo 20 vuotta minun, epätäydellisen naisen, kanssani elänyt ja eroa ei millään suostu hakemaan vaikka sitä usein uhkailee ja olen osoittanut kaiken myötämielisyyden eroa kohtaan.

Ainoa neuvo mitä voin antaa on, että koittakaa suhtautua asiaan niin, että se on se parantumaton häiriö nimeltä narsismi, mikä kaiken tuon pahuuden puhumisen aiheuttaa. Ja te olette itse ihan hyviä juuri sellaisena kuin olette.

Meillä on nyt alkanut hyvittelykausi ja mies osoittaa (todennäköisesti teeskenneltyä) empatiaa minua kohtaan. Hän mm. tiedusteli mahdanko nukkua öisin hyvin ja saanko nyt varmasti riittävästi unta sekä mitä hän voisi tehdä että yöuneni ovat hyvät. Totesin hänelle, että minulla ei ole koskaan ollut univaikeuksia, kiitos vaan kysymästä.