KESKUSTELUFOORUMI

Pitää edelliseen viestiin viitaten tehdä lisäys.
On se niin ovelaa tuo meno, että ihan jo naurattaa. (Vaikka itsessään koko suhteessa ja tässä erotilanteessa ei ole mitään hauskaa.)
Otin illalla suoraan puheeksi, että miehen käytös oli sen verran pelottavaa, että minun on kohta pakko ottaa johonkin tahoon yhteyttä, jos hän aikoo jatka riehumista.
Vastaus ja tyyli olivat niin tyypillisiä, että olisi melkein pitänyt arvata, että mitä taustalla alunperin oli.

Mies vastasi ylikorrektisti, että hän ei aio todellakaan enää riehua, koska minuun ei kannata tuhlata aikaa ja energiaa. Minä en vain ymmärrä häntä ja olen moukka, kun puhun hänen asioistaan ulkopuolisille. Hän ilmoitti, että hän oli vielä toivonut, että me joskus palaisimme yhteen, mutta nyt olin mokannut sen mahdollisuuden (vaikka minä olin jo monta kertaa tehnyt selväksi, etten tahdo enää ikinä palata takaisin yhteen). Sormuksenkin hän oli kuulemma heittänyt metsään (oli viimeisen kuukauden kantanut sitä kuin paraskin marttyyri, itse taas olin ottanut sormuksen pois jo eron varmistuttua), koska oli päättänyt, ettei halua enää ikinä nähdä rumaa naamaani. Kaiken hän kruunasi sanomalla, että: "Se on loppu nyt, minä otan sinusta eron". Mitä tuohon olisi voinut sanoa? Naurahdin vain, että hyvä että viimein tajusi, ettei meillä tule enää koskaan olemaan mitään. Sitähän minä olen yrittänyt sanoa koko ajan.

Olisiko tuon viimeisen pitänyt jotenkin järkyttää minua? Mitä ihmettä? Kaiken draaman ja riehumisen taustalla oli siis vain se, että häntä otti päähän, kun joku hänen tuttunsa sai tietää, mitä hänen rakentamiensa kulissien takana on oikeasti ollut ja hän sai ns. hyvän syyn kääntää eron itselleen voitolliseksi, eli olla se, joka ns. lyö viimeisen naulan arkkuun, eli hylkää minut, kammottavan ja epäkorrektin naisen.
Mitä näytelmää! Kertakaikkisesti!

Tänään hän sitten sai itselleen asunnon (sekin tapahtui nyt ihmeen vikkelästi, kun kuukauden ajan kaikki oli NIIN hankalaa) ja tuli ilmoittamaan noin niin kuin ohimennen, että ottaa ne ja ne ja ne huonekalut mukaansa, vaikka oli aluksi hyvää hyvyyttään ajatellut antaa ne minulle ja tytölle. "Siitä vain, minähän sanoin jo alussa, etten niitä halua uuteen asuntoon." Sekin vastaus näytti osuvan hermoon, mutta piti suunsa kiinni. Potki ohimennen sohvaa ja muita tavaroita ja meni protestiksi työhuoneeseen lukkojen taakse.

Jospa todella menisikin niin, että hänen kaikki mielenkiintonsa olisi nyt täysin lakannut, eikä hän tulisi vaivaamaan minua eron jälkeen.

Joo sama täällä, narsku kun erosi edellisestä vaimostaan, tämä vaimo oli se, joka halusi eroa, mutta aikansa jäkätettyään narsku kilahti ja vei itse suutuspäissään eropaperit käräjille voidakseen sanoa, että hän sen eron otti. Tuota joo... ero ei ole koskaan mikään helppo juttu, mutta mitä väliä sillä on, kumpi sen eron loppujen lopuksi haluaa jos kerran erotaan???

Heissan.

En uskaltanut avautumiseni jälkeen kirjoitella täällä etten jää kiinni siitä että avasin asioita "julkisesti"..

Enhän minä miestä ulos tuolloinkaan lopullisesti saanut.. Sama kaava jatkui vielä jokusen kuukauden mutta lopullinen ratkaisu tuli kun eräänä päivänä kotiin saapuessani löysin yhteisen lapsemme sohvalta silmäkulma mustana ja asiasta tiedustellessa ilmeetön isä sohvalla ilmoitti lyöneensä lasta.

Silloin mies lähti ja lähti viimeisen kerran.


Eromme oli lopullinen mutta en vieläkään ole päässyt miehestä eroon, en vaikka löysin uuden parisuhteenkin.

Kaikki on minun syytäni ja minun tulee kärsiä, käräjillä ollaan koko ajan milloin mistäkin.. Hän vaatii asioita ja kaikkien on vaan myönnyttävä, luojan kiitos suomen laki ei pokkaile edes hänelle..

Eli ei, tälläisestä persoonasta ei pääse edes eron myötä eroon vaan senkin jälkeen hän tekee kaikkensa saadakseen sinut nurkkaan ja valitettavasti nuo haavat ei parane kovin nopeasti joten henkisellä tasolla hän onnistuu pyrkimyksissään hienosti.

Itse olen ahdistunut ja rikki, toivon vain että jaksan tämän kaiken läpi ja että uusi mieheni pystyy ymmärtämään minua jatkossakin vaikkei hänellä ole kokemusta tälläisestä..

Tsemppiä kaikille!!! Kyllä me näistä jotenkin aina selvitään!