KESKUSTELUFOORUMI

Tämän keskustelun tarinat osuvat ja uppoavat täysin ex-mieheeni ja lasteni isään.

Mietin vuosikausia ennen narsismiin tutustumista, että miten tavallinen lapsiperheen elämä voi olla jatkuvasti niin vaikeaa. Että miten yksinkertaisetkin asiat muuttuivat miehen kanssa kummalliseksi huutoraivoksi ja vänkäämiseksi sekä inttämiseksi.

Myös minun ex-mieheni näki minut itsensä jatkeena. Kun en toiminut hänen ajatusmallinsa mukaan, sain huudot. Mies perusteli ja oikeutti raivonsa sanomalla "jos toisen tuntee ja rakastaa, ei tarvitse kysyä ja puhua". Eli kun en osannut lukea hänen ajatuksiaan esimerkiksi siitä miten minun olisi pitänyt pukeutua riittävän naisellisesti, sain haukut että en rakasta häntä koska rakastava vaimo ymmärtää itsekin pukeutua hehkeästi.

Exäni muutti jatkuvasti puheissaan minun tekemisiäni hänen tekemikseen. Jouduin useasti sanomaan, että minähän tein asian X, et sinä kuten juuri sanoit. Silloin alkoi vimmattu huutaminen ja keskustelun siirtäminen johonkin toiseen asiaan, joka ei liittynyt millään tavalla käynnissä olevaan keskusteluun. Olen monesti miettinyt, että kärsiikö exäni nyt keski-iässä alkavasta muistisairaudesta vai eikö hän oikeasti muista tai halua hyväksyä että minä tein monet niistä asioista, mitkä hän väitti tehneensä itse.

Ex tuntuu pitävän minua edelleen avioeron jälkeen itsensä jatkeena. Alaikäisten lasten vuoksi joudun valitettavasti olemaan pienessä määrin hänen kanssaan tekemisissä. Mies puhuu edelleen minulta palveluksia pyytäessään "ainahan me on näin tehty". Olen joutunut sanomaan useasti, että ei ole enää olemassa "me", on vain "sinä" ja "minä" eli kaksi erillistä ja omaa elämäänsä viettävää yksilöä. Ja että kumpikin vastaa omasta elämästään emmekä me tee enää mitään yhdessä. Tämä ei meinaa mennä millään exän jakeluun. Vastaukseksi saan kymmenittäin haukkumaviestejä.

Ex puhuu minulle edelleen "meidän perheestä". Siihenkin olen joutunut sanomaan useasti, että "meillä" ei ole enää perhettä. Ja että "sinulla" on oma uusi perhe ja "minulla" oma perhe siinä kokoonpanossa missä ne kummallakin on.

Lisäksi mies olettaa, että hoidan automaattisesti lapsiamme, jos hänellä on menoja hänen hoitovuorollaan. Riita puhkeaa, kun välillä sanon että en voi hoitaa, hanki joku muu hoitaja hoitovuorollasi. Siihen mies vastaa huutoraivoten, että "ainahan me on sovittu näistä". Niinhän se toimi avioliitossa, mutta enää emme ole naimisissa.

Ja ei varmaankaan ole yllätys kun sanon miehen työskentelevän yritysjohtajana. Hän on mm. saanut urallaan useamman kirjallisen varoituksen töissä, koska ei noudata yrityksen toimintapolitiikkaa, koska kuulemma hän tietää miten hommat sujuvat tehokkaammin.

Mitä pidempään avioerostamme on nyt kulunut, sitä selvemmin näen että elin todella alistettuna useamman vuosikymmenen hänen kanssaan ja oli vähällä että en itse seonnut siihen kaasuvalottamiseen ja kyykyttämiseen. Mutta kun sitä elämää eli hänen kanssaan niin minä vain sokaistuin ja turruin elämäämme, se muuttui minulle normaaliksi elämäksi ja selviytymiseksi päivästä toiseen ilmaan haavetta paremmasta.

Lotta, tuollaista se juuri oli. Nykyisin minua jo naurattaa monet tapahtumat. Aikoinaan ei naurattanut. Yksi juttu tuli mieleeni. Oli kerran riita ex mieheni kanssa. Riidan syy oli niin selvästi miehessäni, että hänkään ei voinut luikerrella siitä ulos. Otin jälkeenpäin tämän riidan puheeksi. Hän sanoi vihaisesti, että en saa kaivella vanhoja jo anteeksiannettuja asioita. En ollut sanallakaan antanut anteeksi. Riidasta ei oltu puhuttu jälkeenpäin. Mieheni keksi siis omassa päässään senkin, että minä olin antanut hänelle anteeksi

Meillä on muutamankin kerran sattunut narsistille joku vahinko, rutannut auton, rikkonut jotain tms. Ja heti on alkanut huutamaan minulle kurkku suorana että olisi minun syy vaikka en ole osallistunut millään lailla tapahtumaan. Riittää kun olen läsnä. Auton ruttaamisessa seisoin pihalla ja katsoin kauempaa kun hän peruutti suoraan pylvääseen. Joskus teini sai ylinopeussakot mopolla, sekin oli minun syy, jumalaton huuto. Ja paljon tapahtuu myös että remontoin tai sisustan jotain ja hän haukkuu tuloksen. Sitten kun vieraat ihastelee...niin kappas...hän teki sen!

Meillä uusin tälläinen manipulaatio yritys ja syyn vieritys minulle oli kun mies pelasi/vietti kaverinsa kanssa aikaa ja minä menin hyvissä ajoin nukkumaan kun aamulla oli töitä. Työ päivän jälkeen oli kotona vastassa uusi kaveri ja samantien sain nälvimistä osakseni(en reagoinut mitenkään), mihin miehen kaveri tokaisi ettet nyt heti ala v*ttuilemaan kun toinen tuli juuri töistä. Seuraavana päivänä kuuntelin kuinka olin ollut v-mäinen hänelle kaksi päivää joten hän on nyt sitten minulle. Pahinta on se vaikka kuinka yrittää olla lähtemättä mukaan niin tuntuu että se jopa ärsyttää enemmän.

Minun mieheni on sanonut suoraan ettei hän tule koskaan muuttumaan, pysyy aina samanlaisena. Hän ei kadu mitään ja omantuntonsa on puhdas.

Olen kaksi vuotta kohta tehnyt henkistä eroa hänestä. En tunne mitään enää miestä kohtaan. Ja nyt huomaan manipulointiyritykset ja syyllistämisen. Eilen yritti taas antaa leivänmurusia. Oli käynyt alennuksesta ostamassa suklaalevyjä. Sanoi: Sinäkin saat näitä syödä. En sanonut mitään takaisin. Mies huokaili.

Olen huomannut, että hiljaa oleminen helpottaa kotielämää todella paljon. En lähde mukaan hänen provosointiinsa ja riitoihin. Eilen myös yritti saada minulta tunnereaktioa. Osti kissoille raksuja, eri merkkisiä kuin yleensä. Ei "muistanut" minkä merkkisiä yleensä syövät. Jännä tuo muisti hänellä, kun aiemmin ostanut "oikeita" raksuja. Mutta ei saanut riitaa tästä aikaiseksi.

Kaljan juominen on ollut riitojen suurin aiheuttaja. Hän juo sunnuntaina ja viikollakin vaikka on töihinmeno seuraavana päivänä. Mutta nykyisin en reagoi siihenkään.

Taloudellisesti en pysty vielä lähtemään suhteesta, mutta päätöksen olen tehnyt.