Voiko narsisti jättää

[Merenelävä]

Olet kyllä joutunut kestämään paljon enemmän kuin minä..

Tuo on niin tuttua, että aina kun ajatteli suhteen alkavan sujumaan, kaikki hajosikin mitättömästä syystä palasiksi. Juurikin kuvaamallasi tavalla, syy kyllä hakemalla haettiin jostain. Ne hetket, kun kuvittelit, että oli ollut kiva päivä yhdessä, vedetäänkin kesken riidan päin naamaa kuinka sinäkin päivänä mentiin ja tehtiin minun, ei hänen mielihalujen mukaan. Tuntui, että tarkoitus oli vain satuttamalla satuttaa. Ja syy, toden totta oli aina minussa. Kaikki tuo aiheutti epävarmuutta, miten edes pitää toinen tyytyväisenä kun kaikki kiva rikottiin aina jälkeen päin. Minä en kuulemma osannut näyttää tunteita ja olla avoin, oli jatkuva valituksen aihe. Aika pitkälti hän syytti minua niistä kaikista asioista mitkä olivat hänessä vialla. Olin jatkuvalla koeajalla ja hänellä oli erityinen oikeus olla ilkeä minua kohtaan. Minun piti ensin omalla käytökselläni todistaa olevani hänen arvoisensa, että hän näyttäisi tunteensa minulle. Selkään ei ehkä satuttanut niin paljoa, että minua ei enää koskaan merkkipäivinä muistettu, vaan se tympeys kuinka hän otti minulta saamat tunteella ja ajatuksella valitut lahjat. Mikään ei ikinä riittänyt, harvoin sai edes kiitosta mistään muistamisesta. Ärsyttävää oli myös ristiriitainen viestintä. Ensin esitellään joku yli kallis asia, mikä olisi tosi kiva hankkia. Tässä kohtaa tiesin olla varovainen etten joudu yksin maksamaan tätä hänelle niin tarpeellista turhaketta ja selittelin etten pysty nyt tuollaista ostamaan. Siitä sitten räjähdettiin kuinka olen tosikko ja eikö saa edes haaveilla mistään. Ja taas sukellettiin pohjamutiin..

On totta, että en enää osannut olla tunteellinen ja avoin ihmiselle joka oli riittävän monta kertaa vetänyt kölin ali. Että siinä mielessä joissain syytöksissä oli loppuaikana perääkin. Olin kuitenkin kuollut sisäisesti jo kauan aiemmin ja vahinko päässyt tapahtumaan. Kumma juttu kuitenkin, että lyhyen tapailun kanssa sain kehuja aitoudesta ja avoimuudesta ja uskoa itseeni. Onneksi olen tämän hienon ihmisen kanssa ystäviä edelleen ja hän osaa tukea ymmärtää sirpaleista sieluani. Ja ennen kaikkea hän hyväksyy ja arvostaa minua tällaisena kuin olen. Ei tarvitse näytellä, jännittää tai pelätä koskaan tavatessa.

[Dunya]

Ihanaa, että sinulla on tuollainen ystävä. Ja voin kuvitella, että sinä olet hänen mielestä myös ihana ystävä. Narsistit menestyvät pitämään sellaisen suhteen, missä vastakumppani on empaattinen, fiksu, huolehtivainen. Ja sitten osaavat alkaa vetää oikeista naruista. Ja pikku hiljaa romuttavat toisen itsetunnon. Minä muistan, miten mietin jossain vaiheessa että olenko minä narsisti. Kun koko ajan puhuin "Entä minä, miten minun tunteet". Yritin saada itseäni kuuluviin ja mietin että minähän se tässä oman napani ympärillä pyörin. Mutta en olisi pyörinyt jos ei olisi ollut tunne että täytyy puolustaa itseään.

Minä olen kokenut paljon aika lyhyessä ajassa. Moni kokee pitkässä ajassa ei onneksi niin graaveja juttuja kuin minä, mutta määrällisesti varmasti enemmän. Minä esimerkiksi en koskaan asunut tämän ihmisen kanssa. Olin neljän päivän jälkeen jo aivan pyörryksissä. Loppuajasta sain sellaisia tuntemuksia, että mieleni hajoaa. Koin, että elämäni on täysin pilalla ja kaikki tulee hajoamaan. Jouduin sanomaan itselleni melkein ääneen, että "Ei, sinulla on tämä koti, opiskelupaikka, tyttösi nukkuu huoneessaan, sinulla on rahaa tilillä, kaikki on tänään ihan hyvin ja yön jälkeen kaikki on ihan yhtä hyvin. Tuo ihminen ei kykene tuhoamaan yhtään mitään." Vaikka emme asuneet yhdessä, olimme tiiviisti yhteydessä aamusta iltaan ja yöhön ja hänen ote minusta oli jotain aivan kammottavaa. Sain ihan fyysisiä oireita; sydänoireita, kuukautiseni olivat aivan sekaisin... Olen monesti miettinyt, että kun itselleni tuntui ihan mahdottomalta päästä suhteesta irti vaikka siinä oli niin paljon pahaa, niin miten vaikea on lähteä suhteesta missä pahaa on, mutta ehkä paljon verhotummin. Nämä eivät ole todellakaan helppoja juttuja.

Minä tunnistan tuota lahjoihin liittyvää. Näin myöskin paljon vaivaa hänen lahjoihinsa. Alkuun hän vaikutti liikuttuneelta ja otetulta, mutta tämä karisi kyllä nopeasti. Ja hän jätti monet lahjat joko minun luokseni tai en koskaan enää nähnyt niitä. Suhteemme lopussa hän antoi häneltä minulle joitain lahjoina takaisin. Kun sanoin rannekellosta, että tämähän oli minulta sinulle, hän onnistui uskomattomalla taidolla kiemurtelemaan tilanteesta niin, ettei tehnyt tilanteessa muka mitään outoa. Jos minä olisin toiminut häntä kohtaa noin, koko Suomi olisi pysähtynyt hänen järkytyksestään. Minun piti myös olla todella iloinen ja onnellinen hänen lahjoistaan. Hän esitteli ne kuin maailman ihmeet. Minä en katso lahjahevosta suuhun ja olen iloinen toisen eleestä. Mutta hän halusi aina tietää, paljonko mikäkin lahjani maksoi. Kun lähdin lasten kanssa Turkkiin, hän halusi nähdä mitä siellä myydään. Hän tuli aivan sekopäiseksi kaikesta siitä piraattitavarasta. Hän halusi sitä ja tätä ja tuota. Koot ovat mitä ovat ja yritin silmämääräisesti katsoa oikeita kokoja hänelle. Hän muuttui suhteemme aikana hyvin merkkitietoiseksi ja nämä piraattikamat oli ihan kuin taikuutta hänelle. Totesin jossain vaiheessa, etten jaksa ravata siellä kaupoissa etsimässä kokoja ja laukut alkavat olemaan täynnä. "Osta lisälaukku" oli vastaus. Toin hänelle tuliaisia varmaan yhden kassillisen vaatteita ja parfyymejä ja hän penkoi laukun kuin pikkupoika. Hetken päästä hän katsoi ja kysyi että tässäkö oli kaikki. Hän ei kysynyt paljonko maksoi koska tiesi, että nyt olin maksanut. Myöhemmin hän haukkui minua pihiksi enkä ollut ostanut hänelle sitä kaikkea mitä hän halusi.

Hän saattoi joskus antaa minulle hieman rahaa. Hän antoi minulle yhden kerran 100e mikä on minusta jo iso summa. 50e oli rikkoutuneeseen puhelimeeni ja 50e minulle. Minulla oli tulossa syntymäpäivät ja hän oli käynyt syömässä ravintolassa, joka teki kakkuja. Hän kertoi tilanneensa minulle maailman parhaan synttärikakun. Ajoimme pitkän matkan tuonne ravintolaan (minun bensoillani:D) ja kun pääsimme perille, hän sanoi "Anna rahaa." Katsoin häntä aivan suu auki. Hän muuttui kärsimättömäksi ja sanoi että "Älä nolaa minua, olen tilannut sinulle kakun anna rahaa." Kysyin paljonko hän tarvitsee. Hän sanoi ettei tiedä. Luulin että hän on tilannut pienen kakun muutamalle hengelle. Annoin hänelle hänen antamansa 100e ja totesin, että nämä vain kävivät lompakossani. Menimme ravintolaan. Hän oli tilannut monen kymmenen hengen kakun. Se painoi vaikka kuinka paljon. Katsoin sitä ihan puulla päähän lyötynä ja kysyin onko tuo kakkumme. Se maksoi 70e. Kysyin onko se laktoositon. Ei hän osannut sanoa. Minä en syö kakkuja. Lopulta minä maistoin sitä ja ainoa, joka sitä söi, oli hän. Loppu meni roskiin. Ja myöhemmin hän mainosti kuinka HÄN tilasi ja osti minulle synttärikakun. Jos pääsisin tuohon hetkeen takaisin missä hän pyysi minulta rahaa. Toteaisin hänelle, että pidä kuule kakkusi pelle ja kaasuttaisin pois.

Näitä tarinoita on paljon...

Olkaamme Merenelävä onnellisia että tuo kaikki on takana päin ja edessä paistaa aurinko. Se jos mikä on ihana asia. <3

[Irtinyt]

Dunia, kertomuksesi kuulostaa niin tutulta. Minäkin olen kokenut väkivaltaa kaikissa sen muodoissa. Nyt kun olen ollut yksin, mieleeni palaa kauheita kokemuksia matkan varrelta. Toisaalta mietin, että kyllä ne täytyy läpi käydä, vielä varmasti aika monta kertaa. Olen myös luullut useasti kuolevani. Hän mm taluuttanut minut ja lapsen joka oli vaunuissa ostoskeskuksesta kotiin puukko kyljessäni. Hän esitti kävelevänsä niin lähekkäin kanssani, ettei kukaan huomannut, enkä uskaltanut huutaakaan. Kerran hän hakkasi minua mustasukkaisuuden vuoksi niin kovaa, että ajattelin pakokauhussa että pelastaudun hyppäämällä olohuoneen lasin läpi. Ja se viha joka tosiaan on kuin toinen olisi kaksi eri persoonaa, tuntuu aivan hirveältä ja pelottaa niin paljon, että jähmettyy ja menee shokkiin.

Hän on raiskannut minut useasti, seksi oli hänelle pakkomielle ja usein hyvin loukkaavaa minua kohtaan. Hän on pakottanut minut etsimään seksi seuraan kolmatta tai useampaa henkilöä ja raivostui jos en löytänyt. Yhteiset illan viettomme ilman lapsia (baarissa tai kotona) alkoivat olla pakkomielteistä seuranhakua. Ja näistä illoista alkoi muodostua minulle hyvin negatiivisia olotiloja ja salaa välttelin lasten hoitopaikan järjestämistä. Mutta sitten jossain vaiheessa häntä ei haitannut sekään että lapset olivat kotona.

Hän on heittänyt minut ilkosillani ulos pakkaseen, en edes muista syytä. Silmittömästi hän saattoi suuttua esimerkiksi huonosta ruuasta tai jos jääkaapissa ei ollut kaikkea "tarpeellista" tai jos tekemäni ruoka ei miellyttänyt häntä tai oli liian "kevyttä". En voinut sairaan mustasukkaisuuden vuoksi käydä töissäkään. En saanut käydä missään ystävieni kanssa tai oikeastaan minulla ei edes ole enää yhtään ystävää, koska heissä oli aina jotain vikaa. Jouduin juosta kauppareissut, jotta hän ei suuttuisi missä viivyn. Lasten kanssa istuin tuntitolkulla puistoissa, jotta hän saisi nukkua päiväunia ja levätä. Raivo määrä oli hirveä, jos lapset metelöivät liikaa hänen yrittäessään nukkua.

Mykkäkoulua hän myös piti, päiviä jopa viikkoja. Hän myös kulki niin kuin tykkäsi eikä minun ollut sopivaa kysyä mihin tai edes milloin hän palaa. Pettämisiä on ollut myös hän on jopa kerskaillut minulle kuinka hyvää seksiä oli eräänkin naisen kanssa ollut.

Ja kaiken tämänhän hän teki ainoastaan siksi, että "kouluttaa minua", olin aina syypää ja ansainnut kaiken. Ja niin toisina hetkinä hänen elämänsä rakkaus ja maailman ihanin nainen.

Anteeksipyyntöjä tuli vasta sitten kun se oli viimeinen vaihtoehto eli kun lähdin pois. Kun se ei tehonnut hän uhkaili että satuttaa minua tai lapsia. Ja viimeisenä keinonaan hän käytti itsemurhalla uhkailua. Niin eroja tuli kokeiltua lukemattomia kertoja.

Sanoin siskolleni joitakin vuosia sitten, että mieheni on näyttänyt parantaneen tapojaan ja suhteemme on parempi. Mutta nyt jälkikäteen olen tajunnut, että viimevuodet olen myötäillyt häntä entistä enemmän. Olen kai ollut niin loppuun kulutettu ja henkisesti kuollut.

Vielä olen hengissä. Nyt yritän keräillä rippeitäni ja jatkaa elämää ilman häntä. Lapsiimme tämä on aiheuttanut myös pysyvät arvet, heillekin yritän apua saada. Yksi asia on kuitenkin varmaa siihen helvettiin en enää takaisin palaa! Kaikki hyvä mitä hänessä näin on pelkkää narsistin peliä ja silkkaa silmän lumetta. Eikä kenenkään kuulu tallaista sietää. Pahinta on tässä se, että vaikka kuinka luen tietoa aiheesta, häpeän ja syytän itseäni. Miten saatoin olla suhteessa näin kauan yli 20 vuotta?

[Irtinyt]

Pakko vielä noista lahjoista mistä puhuitte.. Me jouduimme lopettamaan sukulaisjoulujen tai siis koko joulujen juhlimisen , koska mieheni mielestä oli tavattoman epäreilua jos ostimme lahjoja ja saimme vaatimattomampia vastineeksi. Aivan käsittämätöntä....

Ja kerran annoimme tyttärellemme 100 euroa syntymäpäivärahaa. Kun hän osti sitten haaveilemansa tavaran, illalla mies raivostui. Hän syytti lasten käyttävän kaikki rahamme turhuuksiin ja tytär tietenkin kuuli hänen mesoamisensa... Kuin tuuliviiri ei tällaista pysty käsittämään muut kuin te... Kiitos vertaistuki

[Merenelävä]

Ymmärrän Irtinyt itsesyytöksesi, koska sitä itsekin harrastan ja palaan aiheeseen aina tietyin väliajoin. Tiettyyn rajaan asti on ihan hyväkin prosessoida karmeaa parisuhdettaan ja huomata kuinka hyvin asiat ovat nyt. Satunnaisesti itsellekin muistot leimahtavat vahvana mieleen, enkä 100% pääse tuosta ihmisestä koskaan eroon yhteisten lasten vuoksi. Se on varmaa, että hän ei enää millään oikeudella voi tulla määräilemään minua missään.

Toivon myös, että pian jo aikuisiin lapsiin ei olisi jäänyt pysyviä arpia. Pahinta tilanne oli varmaan näille kahdelle hyljeksitylle, keskimmäisen saadessa kaiken huomion. Kerran muistan antaneen kaikille saman summan käteistä muuten vaan lahjaksi. Exä otti kahden muun rahat, koska heidän harrastuksensa ei maksanut niin paljoa. Raha ei edes suoranaisesti ollut harrastuksiin, vaan omaan käyttöön. Muutenkin hänellä oli tapana käydä kahden muun lapsen laatikolla lainailemassa käteistä, kun oli "unohtanut" käydä pankkiautomaatilla. Ja jos lapsi erehtyi joskus kysymään takaisin päin lainattua rahaa, sai exä siitä kauheat raivarit. Vanhin lapsi sai teini-iässä kaikkein ikävimmän kohtelun. Oli aikoja jolloin exän mielestä tämä hiljainen ja ihan normaali lapsi ei osannut tehdä mitään oikein. Milloin kolahti astia liian kovaa, syömisestä tuli liikaa ääntä tai keskinkertainen koulumenestys ei miellyttänyt häntä. Sukulaisiltaan saamiaan lahjarahoja hän sai käyttää hyvin kontrolloidusti. Mieluitin siten, että hän joutui ostamaan itse omia vaatteita, näin exän säästäessään omat rahansa. Lyttääminen ja huuto jatkui välillä illasta toiseen, mikään vastaus ei ollut oikein. Yritin puuttua usein peliin, mutta sen jälkeen riehuminen jatkui ponnekkaammin ja pidempään meitä molempia kohtaan. Lapsi oli välillä niin lukossa, ettei osannut loppuillasta vastata mihinkään exän kysymykseen mitään.

Näitä asioita kannan loppuelämäni, miksen tehnyt enemmän noina hulluimpina vuosina. Toisaalta, jos olisin eronnut, hän olisi vienyt lapset, koska he eivät vieläkään uskalla nousta äitiään vastaan. Tieto siitä, että olin edes jonkinlainen tuki ja turva tuota hulluuta vastaan, estää katkeroitumasta enempää. Tein mitä pystyin, antaen lapsille edes hieman vakaamman pohjan.

Mutta kuten sanoit Dunya, aurinko paistaa edessä päin ja sitä kohti on hyvä jatkaa

[Dunya]

Halaus teille Irtinyt ja Merenelävä. Voin vain kuvitella tuon, mitä kaikkea miettii kun on lapsia. Vanhemmuus tällaisen ihmisen kanssa on varmasti helvettiä. Ja sitä todellakin toivoo, ettei lapsiin olisi jäänyt liikaa jälkiä. Lapset ovat melko uskomattomia. Vaikka olisi haastavat kasvuolosuhteet, se yksi turvallinen aikuinen riittää kestämään. Se on kuin "vuori" jonka tietää pysyvän siinä hulluudessa eikä hän katoa. Te olette varmasti olleet tällaisia. Merenelävä, taisit kertoakin tuolla aiemmassa viestissä lapsiesikin todenneen teillä olevan nyt kivempaa kotona.

Irtinyt - pudistelen täällä vain päätäni kun mietin kokemuksiasi. Tuo kaikki on niin sairasta. Ja tiedän mistä puhut. Tiedän tuon, kun talutetaan kotiin ja tietää mikä siellä odottaa. Ja tietää, että avun huutaminen olisi vikatikki. Tiedän myös mitä kaikkea seksiin voi alkaa liittymään, kun siinä ei ole kaksi aikuista tasavertaista ihmistä. Se kaikki voi muuttua hyvin kummalliseksi. Siltikin, kaikki ei ole kammottavaa koko aikaa ja se rikkoo omaa harkintakykyä. Välillä voi tuntua siltä, että kaikki on (vihdoinkin) paremmin ja toinen tuntuu ihanalta. Mutta se on ehkä juuri sitä mitä sanoit - sitä on oppinut myötäilemään ja esittämään sellaista puolisoa, mitä toinen haluaa.

Merenelävä, kerroit miten puolisosi (lasten äiti) oli suhtautunut lasten lahjoihin. Tuo on aivan kammottavaa. Tämä minun puolisoni ei onneksi ollut lasteni isä. Silti hän vahtasi mitä ostin heille. Tai millaisen kakun tein syntymäpäivänä. Ja oli kateellinen tästä! Jos ostin vaikka vappupallot lapsille, siitä tuli sanomista. Asia mikä ei kuulunut millään tavalla hänelle. Ja minä valehtelin lasten isän ostaneen ne, koska en jaksanut sitä että koko loppupäivä on pilalla ja joudun tekemään kahta enemmän töitä lepyttääkseni häntä. Ostamistani joululahjoista hänen oli pakko kommentoida, että miksi menen ostamaan heille sellaista paskaa millä eivät sitten tee mitään. Tämä liittyi taikurisettiin minkä ostin pojalleni. Hän seurasi tämän jälkeen aina käydessään meillä, että onko settiä käytetty. Kun se oli pysynyt kuukauden samassa paikassa, hän tulkitsi ettei sillä ole tehty mitään ja totesi että olen idiootti. En olisi ikinä kokenut asiakseni kommentoida mitään mitä hän olisi tehnyt omien lastensa kanssa. Mutta hänhän ei ollut heihin missään yhteydessä...

Irtinyt, tuokin on tuttua että täytyy nähdä vaivaa sen eteen että toinen saa jatkaa uniaan hiljaisuudessa. Tämä minun tapaukseni saattoi nukkua klo 13 saakka. Minä heräsin aikaisemmin ja olimme lasten kanssa hiljaa jottei hän herää. Muistan kun lapset vähän pyörittelivät silmiään, mutta ovat luonteeltaan kohteliaita ja ottivat hänet huomioon. Minun piti olla passissa ja kun hän alkoi osoittamaan heräämisen merkkejä, purjehtia hyvältä tuoksuen toivottamaan hänelle hyvät huomenet, viedä kahvi sänkyyn (juuri oikeissa suhteissa kahvia, lämmitettyä maitoa, makeuttajaa, kardemummaa ja kanelia). Jos hän halusi ensin seksiä, tätä hän sai. Aamupala piti valmistaa äkkiä kun hän kävi suihkussa... Muiden piti myös huomioida hänet esim. etteivät ottaneet pitkiä suihkuja päivän aikana. Hän saattoi kommentoida minulle, että tyttäreni voisi miettiä vähän enemmän häntä eikä viipyä suihkussa. Jos hän oli aggressiivisempi, hän lisäsi tähän lauseeseen "itseään räpläämässä". Hyi oksetus. Hän itse ei ottanut muita huomioon vaan jätti koko kylpyhuoneen märäksi, hiuksensa lavuaariin seuraavan siivottavaksi... Hän oli hyvin ristiriitainen lapsiani kohtaan. Välillä hän oli aivan ihana heille ja toisella kohtaa tunteeton hirviö. Hän saattoi kommentoida minulle "Meinaako tyttösi vaihtaa sukupuoltaan?" jos hän vastasi heippa-huudahdeksiini matalalla äänellä (suomalaisittain) heippa. Tytön olisi pitänyt olla feminiini ja puhua piipittäen.

Olen joka päivä onnellinen, että tämä suhde on takana päin. Sattumoisin eilen tämä ihminen lähestyi minua viesteillä. Hän ei kysynyt, miten voin tai muutakaan normaalia. Hän päätti kertoa, millaista upeaa seksiunta oli minusta ja meistä nähnyt. Ääniviesteissä oli vain häntä itseään kohtaan olevia surullisena äänellä kerrottuja huokauksia, ettei hän tiedä tulevaisuudestaan ja miten hänen sydämeen sattui kun hän ei oli katsonut kuvaamme missä minä olen niin onnellinen. En vastannut mitään. Hän ei edes nähnyt että kuuntelin ääniviestit. Hän laittoi viestin "minun täytyy poistaa nämä viestit" ja hetken päästä hän poisti kaikki. En reagoinut. Minulla ei ole hänelle mitään sanottavaa. Ei mitään. Ja se tuntuu hyvältä. Olen irti. Se on pääasia.

[Irtinyt]

Kiitos dunia ja Merenelävä. On lohduttavaa lukea, että muillakin on vastaavia kokemuksia ja silti katsotte positiivisena eteenpäin. Kenties itsekin pystyn siihen kun annan ajan kulua. Vasta on 1,5 kk kulunut siitä kun erosimme. Ja koko ajan pelkään, että mieheni tahtoisi palata suhteeseen. Pelottaa osaanko oikeasti pitää puoleni ja sanoa ei. Olen tehnyt mielikuvaharjoituksia kotona sellaista tilannetta varten. Enkä keskustele hänen kanssaan kuin pakollisista asioista. Valitettavasti työn vuoksi joudun keskustelemaan ja tapaamaan häntä vielä, ainakin toistaiseksi. Yllättävän hyvin sain itseni pidettyä kylmänä kun olemme joutuneet muutaman kerran tapaamaan.

Merenelävä: lapseni ovat myös melkein aikuisia ja heilläkin on nyt ollut parempi olla kotona kun mies ei täällä enää myrkytä ilmaa. Ja totta, olenhan minäkin ollut heille turvallinen aikuinen ja olen aina yrittänyt pitää huolen siitä, etteivät he kokisi itseään mitenkään syyllisiksi tapahtumiin. Ja olen pitänyt heitä hyvänä ja kertonut, miten rakastan heitä pyyteettömästi ja kuinka ylpeä olen heistä, vaikka kaikki ei aina menisi nappiin. Miehelläni on tapana vaatia varsinkin keskimmäisellä lapselta täydellisiä suorituksia koulusta ja nuoremmalta taas harrastuksista ja vanhin... Hän on joutunut aikuistumaan aivan liian aikaisin ja ottamaan vastuuta myös sisaristaan. Niin ja miksi en lähtenyt aiemmin... Yritin kyllä, mutta ehkä nyt aika on kypsä ja minä jotenkin vahvempi kuin ennen. Uskon, että voimaa olen saanut myös lasteni sanoista, he ihmettelivät ääneen miksi en lähde. Ja sanoivat suoraan, miten huonosti voivat isän kontrolloidessa aivan kaikkea. Kuin meillä muilla ei olisi minkäänlaista arvoa ja niinhän se todellisuudessa olikin.

Dunia: sanoit, että sinun oli vaikea mennä paikkoihin jossa kävitte. Sama juttu täällä. Ja eniten ahdistaa tämä asunto, jossa tuntuu niin pahalta. Etsin nyt raivokkaasti meille uutta kotia, jolla pääsisin uuteen alkuun. Tuntuu niin raskaalta olla tässä paikassa, jossa on niin paljon pahoja muistoja. Minustakin tuntuu, että olen aina tehnyt niin kaikkeni suhteen eteen ja saanut takaisin ainoastaan valheita ja väkivaltaa. Se on todella nurinkurista. Kuin olisin vuosia hakannut omaa päätääni seinään, kivusta huolimatta. Ja sairaalloisesta mustasukkaisuudesta johtuen olen oppinut kävelemään katse maahanpäin ja olla ottamatta katsekontaktia edes kaupan kassaan. Aivan hirvittävää kun sitä nyt oikein miettii....


Mutta kaikesta huolimatta uusi asunto haussa, hain jo uuteen työpaikkaan. Ja kyllä, aion ottaa tästä päivästä lähtien katsekontaktia ihmisiin, aloitan sieltä kaupan kassalta

[Dunya]

Irtinyt - ihan varmasti koti tuntuu hankalalta paikalta. Minusta on hienoa, että haet uusia tuulia! Uusi koti voi tuntua uudelta alulta. Sinun oma paikkasi, sinun ja lasten. Ja uudessa työssäkään ei tarvitse sitten törmätä exään. Tuo kertoo myös siitä, että sinulla on voimia tähän kaikkeen. Minä asun myös uudessa kodissa. Tämä on ollut minulle myös hyvä asia. Ei ole seinät muistuttamassa niistä nöyryytyksen, pelon ja häpeän hetkistä. Ja nyt kun mietin tätä vanhaa kotia, mietin lähinnä sitä miten ihana koti se oli minulle ja lapsille. Muistelemme sitä lasten kanssa. Ihan kuin kumittaisimme tämän hirviön pois muistoista.

Minä muutin elämässäni kaiken muutamassa kuukaudessa (uusi koti, työpaikan vaihto uuteen opiskelupaikkaan, uuteen kaupunkiin muutto...). Tein tämän eloonjäämisvietin vimmassa, missä olin päättänyt ottaa elämäni haltuun. Ulkopuoliselle saattaa kuulostaa ihan absurdilta ja ylimitoitetulta touhulta se, että yhdestä ihmisestä eroon päästäkseen joutuu tekemään tällaista. Mutta totta se oli. Olin jo edellisen vuoden lopulla kirjoittanut tavoitteen itselleni: "Kesän lopulla hengitän ilmaa uudella parvekkeellani ja tunnen hyvää oloa. Katselen merta. Olen vapaa." Merta en nähnyt, mutta sekin on lähellä. Mutta koti on korkeuksissa ja se tuntui turvalliselta. Toteutin tavoitteeni. Minulla on edelleen välillä vaikeampia päiviä ja parempia päiviä. En uskalla oikein muistella häntä. Minä rakastin hänessä joka ikistä senttimetriä, niin hullulta kuin se kuulostaa. Rakastaa tuollaista ihmistä, joka oli synkin peto. En uskalla muistella häntä koska en missään nimessä halua tuntea kaipausta. Ja samaan aikaan vihaan häntä. Haluaisin huutaa hänelle ääneen miten hän yritti tuhota sieluni. Tiedän varmaankin tuota pelkoasi, että olisiko sinussa vahvuutta sanoa ei, jos hän tulisi kotiin. Ymmärrän tuon täysin. Minun yli käveltiin monta kertaa. Minäkin pelkäisin, jos tämä ihminen olisi vielä samassa maassa kanssani. Kun tietää, että tämä on täysin mahdollista, että sama helvetti alkaa uudestaan, voi muutto olla tästäkin syystä hyvä asia. Mutta kaikkia narsisteja tämäkään ei pitele. He pitävät uutta kotia heidänkin kotinaan. Koita löytää itsestäsi jostain sellainen raivo, että jos yhtään näyttää siltä, että tämä ihminen yrittää luikerrella teille, näytät hänelle ulko-oven ennen kuin hän ehtii edes miettiä siitä sisään astumista. Mieti kaikki se paska minkä hän laittoi sinut kävelemään läpi. Sinut - eihän hän kävellyt kanssasi. Sinun ei tarvitse enää jatkaa hänen lelunaan.

[Merenelävä]

Itse elin niin sumussa myös eron jälkeiset kuukaudet, että aivan varmasti olisin ottanut hänet takaisin. Toisaalta tilannekin oli täysin eri, koska hän oli se joka lähti. Missään vaiheessa hän ei halunnut takaisin, mutta en olisi saanut aloittaa omaa elämää. Eron vireille laitto aiheutti hänessä suunnatonta ärsytystä, vaikka se tapahtui vasta 4kk lähdön jälkeen. Samoin facesta hän stalkkasi kuinka hyvin minulla menee ja taas hakemalla haettiin syytä hyökätä viestein kimppuun. Lisää vettä myllyyn tuli, kun hän oli törmännyt Tinder profiiliini. Ja kui pisteenä Iin päälle ilmoitin rehellisesti 6kk eron jälkeen aloittaneeni seurustelun, hän sekosi täysin. Ilmoitti, että kyllä hänelläkin seuraa on.. Lapset saavat huonoja vaikutteita minun seurustelusta, eikä minulla ole oikeutta tuoda ketään entiseen yhteiseen kotiini. Raivo viesteissä ja puhelimessa oli aivan järjetöntä. Silloin olin vielä sen verran heikko, että yritin vanhaan tapaan saada aina riidan selvitettyä. Siitä puoli vuotta myöhemmin osasin jo lyödä luurin korvaan ja olla reagoimatta asiattomiin viesteihin. On omituista kuinka yksi ihminen sai niin pahan olon aikaiseksi, verenpaineen nousemaan ja minutkin vihan valtaan. Erään kerran kesken viestisodan työkaverini otti puhelimeni pois ja kädestäni kiinni ja pyysi olemaan reagoimatta mihinkään. Silloin havahduin kuinka tiukassa otteessa exä piti vielä eron jälkeenkin.

Kyllä se on eron jälkeen vaatinut suurta suunnitelmallisuutta viedä jokainen asia loppuun. Jokaisen siirron valmistelin huolella, otin asioista ja oikeuksistani selvää. Tiesin mitä vastaan taistelen, joten yritin pysyä aina rauhallisena, kun hoidettiin virallisia asioita. Esitin joka asiaan ensisijaisesti miten hän hyötyy mistäkin asiasta jne. Niin sain kohtuullisen hyvin "myytyä" kaiken. En paljastanut kaikkia korttejani heti ja minulla oli pari ystävän kanssa suunniteltua "ässää" hihassa. Ystäväni sanoi heti alkuun.. "kun varaudut kaikkein pahimpaan eron jälkeen, selviät ilman pettymyksiä ja mikään ei tule yllätyksenä"

Lapset varmasti eheytyvät ja pärjäävät. Kuulen kuitenkin edelleen kuinka hän passuuttaa lapsilla itseään ja käyttää tavallaan taloudellisesti hyväkseenkin. Kulkee suvereenisti heidän kyydillään, muttei maksa heille niistä mitään. Ei ole osallistunut eron jälkeen mihinkään ylimääräisiin opiskelu, vaate tai puhelin kustannuksiin. Olen ajatellut, että samapa tuo, kunhan pysyy kaukana minusta. Toivon, ettei hän koskaan myrkytä lasten mieltä ja onnistu kääntämään heitä minua vastaan. Aseena hän on heitä käyttänyt iät ja ajat. Kertoi eron jälkeen päin naamaa kuinka aikuinen lapsemmekin oli uudesta suhteestani itkun partaalla, miten voin tehdä nuoremmille sisaruksille sellaista. Soitin vanhimmalle lapsellemme ja tiedustelin asiaa. Hän oli todella ihmeissään ja sanoi ettei ole mitään tuollaista sanonut. Oli vilpittömästi onnellinen puolestani. Hän oli jo vuosia aiemmin kysynyt minulta, miksen vain eroa. Hän oli tajunnut myös kuinka paha olo minulla oli.

On ollut todella mukava kirjoitella tänne ja lukea teidän vastauksia ny Dunya ja Irtinyt.. Kiitos teille isosti!

[Irtinyt]

Merenelävä: Meillähän juttu meni niin että mieheni minut jätti. Vaikkakin minä hirvittävän riidan jälkeen keskellä yötä lähdin lasten kanssa karkuun, miettimään asioita. Hän ilmoitti seuraavanana päivänä lähtevänsä. Palasin muutaman päivän jälkeen kotiin ja hän oli todella pakannut vaatteensa ja lähtenyt. Meillä oli riitaa edelliselläkin viikolla ja ero tuli puheeksi, myös minun suustani. Minulle sillä ei ole minkäänlaista merkitystä kuka jätti. Mutta tiedän, että häntä ei jätetä. Vaan hän on se joka jättää ja kävelee "voittajana" ulos suhteesta. Sekään ei ole minulle merkityksellistä, olkoon minun puolestani miten vain hän parhaakseen kokee. Tässä tulee vaan mieleen se, että hän saattaa edelleen "kouluttaa" minua ja odottaa, että kohta anelen häntä takaisin. Sitä en todellakaan aio tehdä. Olen päivä päivältä vahvempi, kun saan olla yksin. Hän on lapsia tapaillessaan antanut heidän ymmärtää (tai sitä kautta viestittää minulle) , että tapailee jo toista naista (siis jo viikon erillään olon jälkeen) . Aika hirveää ajatella, ettei hän yhtään mieti mitä lapset hänestä ajattelevat, ei ainakaan kunnioitusta lisää tuollainen käytös. Lisäksi hän oli vaihtanut vihkisormuksensa oikeaan käteen....

Olen lukenut, että narsisti saattaa jättää uhrinsa/lähteensä jos ei saa tältä enää mitään. Olen ollut pitkään jotenkin "kuollut" niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten tässä voisi olla siitäkin kyse. Salaa toivon, että hänellä on jo uusi merkittävä nainen. Tällaista elämää en toivo kenellekään, se olisi kuitenkin itselle helpotus ja helpottaisi ja nopeuttaisi ehkä lopullista irtautumista. Ja niin kuin kuvailit, että avioeropaperit oli exällesi shokki, sitäkin pelkään. Teen sen kyllä siitä huolimatta, kunhan kerään voimia taistella. Nyt nautin vaan rauhasta.

Dunia: hienoa että olet pystynyt blokkaamaan hänet elämästäsi. Eikä sinua vaivaa edes hänen viestinsä. Odotan kovasti, että pääsen tilanteeseen, jossa voin todeta samoin. Matkaa on vielä jäljellä ja yhteiset lapset varmasti on sellainen asia, etten kokonaan pääse eroon hänestä ikinä. Henkisesti voin kyllä päästä ja sen asetan tavoitteekseni.