Re: Kun narsku anelee takaisin
Lähetetty: 01 Marras 2022, 14:02
Minulle kävi sama. Aikaa erosta yli puoli vuotta ja narsulla uusi uhri. Puhelu oli lähinnä nykyisen uhrin mustamaalaamista ja narsu itki miten on tämän kamalan ihmisen uhri. Rupesin heti miettimään että näin hän toimi minunkin kohdallani. Yhtäkkiä hänen ystävät, perhe, tutut, tuntemattomat vihasivat minua. Ilmankos. Käänsi minut roistoksi vaikka itse kohteli kaltoin ja haki sääliä.
Tavallaan tuli hyvä olo, sillä narsu oli sössinyt elämänsä uudessa suhteessa oli päihteitä, pettämistä, väkivaltaa, rikoksia, vanhat tutut vaihtuneet juoppoihin ja narkomaaneihin. En halua tälläisiä asioita omaan elämään. Narsu vielä kehtasi lopuksi kysyä voisiko soitella minulle ja selvästi yritti hakea sääliä, tukihenkilöä. Teki varmasti pahaa kuulla että minulla töissä hyvin, urheilen, etelänmatka varattu, mielenterveys paremmassa kunnossa kuin koskaan narsun aikana ja uusi mukava suhde.
Tuttuni olivat järkyttyneitä miksi edes keskustelin hänen kanssaan ja annoin empatiaa. Olen itsekin huolissani. En tunne vihaa, mutta sääliä ihmistä kohtaan joka kuitenkin on yrittänyt tuhota minua kaikin keinoin. Liekö tramumaside vieläkin tallella.
Pelkään että vastaan vielä uudestaan ja homma lipsuu siihen että minusta tulee narsun tsemppaaja ja kannustaja mitä olin koko suhteen ajan. Tai että hän yrittää tehdä avullani uuden naisen mustasukkaiseksi. Edustin hänelle ns.normaalia ja nykyinen puoliso on myös päihteilijä. Tämä exä ei tunne sanaa ei ja sanoinkin lopuksi että mieheni ei pidä soittelustasi. Yrittäkää selvittää nykyisen kanssa ongelmat ja toivon hyvää elämää. Ei kunnoita varmasti pyyntöä. Pelkään että annan pikkusormen ja peto vie koko käden
En ymmärrä miten homma kääntyi tähän.. kokemuksia tästä?