KESKUSTELUFOORUMI

Kayak kirjoitti: 16 Elo 2023, 15:35 Halusin vielä tarttua tuohon, mitä sanoit subjektina olemisesta.
Juttelin kokemuksistani erään itseäni viisaamman kanssa ja hän korosti tuota oman subjektiuden tunteen vaalimista kaikissa ihmissuhteissa yleensäkin. Käyhän se järkeen, että suhteen tai toisen ihmisen ongelmien ja ominaisuuksien vatvomisen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten omaa toimintaansa voi muuttaa ja mihin asioihin voi itse vaikuttaa. Tällainen oman voiman omistaminen suojelee myös uhriutumisen ja voimattomuuden kokemukselta. Alistavat ihmiset yrittävät tietysti nakertaa juuri toisen ihmisen autonomiaa, todellisuudentajua ja itsetuntoa, koska ne mahdollistavat sekä omien rajojen määrittelyn että rohkeuden kääntyä pois tilanteissa joissa se on tarpeellista. Uhriutuminen ja omasta voimasta luopuminen puolestaan johtaa toisen syyttelyyn ja avuttomuuden kokemuksiin, ja tällaisesta olotilasta käsin olen ainakin itse kokenut vaikeammaksi vaikuttaa asioihin. Siksikin, huomion kohdistaminen omaan toimintaan tuntuisi tärkeältä. Tapailuvaiheessa tai suhteen alkupuolella näihin asioihin on vielä helpompaa vaikuttaa. Pitkissä suhteissa urautuneita malleja voi olla vaikeampi muuttaa ja toisaalta jos itsetunto ja itseluottamus on nakerreltu karrelle, ei oman subjektiuden hahmottaminen välttämättä ole niin helppoa. Sitoumusten ja kiintymyksen syventyessä myös keinot niiden säilyttämiseksi kovenevat. Suhtaudun siksi herkällä korvalla suhteen alkuvaiheessa siihen, että kuva itsestä alkaa värittyä negatiivisena tai luottamus itseen huojuu.

Luultavasti tuo "helppouden" tunne ihmisten seurassa on lopultakin hyvä signaali ja kertoo siitä ettei itseä tarvitse erityisesti suojella ja että lähellä on sellaisia ihmisiä jotka kykenevät kunnioittamaan muita.

Täyttä asiaa tämä.
Minulle kävi noin suhteessa äitiini. Tästä on jäänyt pitkäkestoiset ongelmat myöhempiin ihmissuhteissiin ja on teettänyt todella paljon työtä opetella, etten asettaudu aina uudestaan samankaltaiseen rooliin ihmissuhteissa. Tässä on iso rooli juuri tuolla minäpystyvyyden kokemuksella. Asiohin pystyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Se huono suhde ei jatku ja jatka vinoon kasvamistaan, kun ei itse jää siihen. Sen ei tarvitse antaa jatkua.

Korostan vielä, että tilanne on tosiaan paljon vaikeampi, jos on jo ollut suhteessa pidempään ja tuo voima on nakerrettu pois. Näinhän todella usein käy; ihminen ohittaa varoitusmerkit ja keksii tarinaan sopivat selitykset ja ajattelee "kaiken" muuttuvan.
Olen paljon itsekin virheitä tehnyt, enkä halua syyllistää niitä, jotka eivät tahdo päästä vahingollisesta suhteesta irti. Ajatus on ennemminkin miettiä, miten voisi jatkossa välttyä samalta, osaisi paremmin suojella itseään.

Tarve löytää järkeenkäypiä selityksiä on hyvin inhimillinen. Terveissä ihmissuhteissa ristiriidat ratkeavat yleensä jonkinlaiseen helposti aistittavaan selkeyteen. Epäterveissä suhteissa jää epämääräinen kaiherruksen tunne ja lannistuneisuus.

Jumiutuminen loputtomaan ongelmanratkomiseen on koukuttavaa, koska kuuluisat hyvän olon leivänmuruset pitävät pientä toivonkipinää yllä ja vahvistavat riippuvuuden kierrettä. Mitä enemmän todisteita väärinkäytöksistä löytyy, sitä enemmän löytyy myös niiden merkityksiä vähätteleviä selityksiä. Kun pettymyksiä ja loukkaantumisia alkaa olla enemmän, on inhottavuuteen jo ehtinyt tottua sen verran etteivät pienet laiminlyönnit ja kaltoinkohtelut enää sillä tavalla tunnu epäterveiltä vaan niistä on tullut normaalia. Mitä enemmän todisteita etsii, sitä vähemmän niitä löytää. Ei niistä red flageistä suotta puhuta.

Tuskinpa nämä toiset osapuolet tosiaan päätään vaivaavat miettien, mitä voisivat tehdä toisin. Hupaisa ajatus. Tuollaisessa kasvuympäristössä muut vastuutetaan ja syyllisestään narsistin tekosista ja tunnetiloista. On kai pakko oppia ymmärtäväiseksi jos aikoo selvitä. Loputon ymmärtäminen on omakin helmasyntini.
Ehkä ymmärtämisessä on hiven miellyttämisen tarvetta joka kai viime kädessä sekin on opittu selviytymiskeino epävakaassa tai epätasa-arvoisessa ihmissuhteessa. Lapsi-vanhempisuhteessa selviytymiskeinoista tulee elintärkeitä koska vanhemman hyväksynnästä riippuvat sekä perustarpeiden toteutuminen että koko identiteetti.

Jotta liiallisesta ymmärtämisestä pääsisi irti, tulisi arvostaa omia kokemuksiaan, puolustaa niitä ja hyväksyä se, että tähän liittyy "hylätyksi tulemisen" riski.
Uudenlaisten roolien omaksuminen ihmissuhteissa on sekä työlästä että välttämätöntä. Itsearvostus ja siitä käsin toimiminen vaatii uusia taitoja ihmiseltä joka on tottunut olemaan roskasaavi.
Yhtälailla hyvää ja tasavertaista kohtelua tulee oppia ottamaan vastaan. Ei se välttämättä ilmaiseksi tule, eikä varsinkaan ulkoapäin, vaan itsessä täytyy olla olemassa uskomus, mielellään "tieto" omasta arvokkuudesta. Voi varmasti tuntua vieraalta luopua sellaisista itseä koskevista uskomuksista ja toimintamallista jotka mahdollistavat epäterveen dynamiikan olemassaolon ihmissuhteissa. Itsestä voikin nousta esille uusia piilossa olleita tarpeita ja toiveita, joiden kohtaaminen voi herättää vanhoja torjutuksi ja hylätyksi tulemisen pelkoja.

Tämä viestiketju on hieno. Täytynee lukea useamman kerran. Asiaa! Pelkkä lukeminen helpotti oloa. Kiitos!