KESKUSTELUFOORUMI

Hei, HeidiN.

koskettava tekstisi tuo muistoja omasta taipaleesta. En luultavasti koskaan unohda, eikä varmasti ole syytäkään menettää kykyään muistaa elettyjä, taakse jääneitä uhkaavia ihmissuhteita.
Uskon, että menneen kokemuksen mielessä pitäminen ylläpitää todellisuuden tajua.
Todellisuuden kaikkien puolien mahdollisimman suuri hyväksyminen voi suojella minua päätymästä uhriksi yhä uudelleen.

Voinko tällä tiedollani auttaa ketään muuta? Se onkin hankalampaa. Tieto, joka minulla on välitettävänä, ei ole sen tarvitsijasta useinkaan miellyttävää. Muistan sen kaiken omasta kokemuksestani.
Silti yritän kertoa vaikka näen, että lääke, jota tarjoan maistuu avuntarvitsijasta kerrassaan pahalta, jopa ihan väärältä valmisteelta hänen itse arvioimaansa vaivaan.
Avun pyytäjä haluaisi lähes aina saada aivan toisenlaista apua. Häntä ehkä harmittaa ettei sivustolla paremmin ymmärretä mikä häntä todellisuudessa vaivaa. Hän haluaisi jotakin selkeää tietoa, jonka avulla itse voimaantuisi ja osaisi paremmin vastata riskikumppaninsa tarpeisiin. Eikö tällaista neuvontaa nyt mitenkään voitaisi antaa? Täytyyhän edes joitakin keinoja olla olemassa.

Narsismin uhrin on luovuttava monista itsestäänselvyyksinä pitämistään ajattelumalleista, jäipä hän suhdetta jatkamaan tai päätyikö eroon. Itselleni haitallisimpia totuuksia, jotka saivat minut pysymään riskihenkilön kanssa, oli lause: Paha ei ole kukaan ihminen, toinen on vain heikompi toista.

Tämä runositaatti piti minut hurjissa suhteissa vuosikaudet. Kuvittelin että sana heikompi tarkoitti jotakin, jonka ihminen kyllä kykenee halutessaan määrätietoisella opiskelulla kuromaan kiinni, kuten kielitaidon puutteet.
En käsittänyt, että heikompi piti käsittää niin, että henkilöltä puuttui kokonaan niin iso osa ymmärrystä ja sielua, vieläpä sillä tavoin, ettei sen paikalle voinut enää rakentaa tervettä, elävää, pysyvästi ehjää ja toimintakelpoista ihmisyyttä. Erilaisia proteeseja oli kyllä mahdollista asentaa, mutta ne olivat tilapäisiä, lyhytaikaisia virityksiä, keinotekoisia, rikkonaisia rakennelmia, joita riskihenkilö oli oppinut ihmissuhteissaan käyttämään.

Luopumisen prosessi ajatuksesta, että kaikki pystyvät ihmisinä kehittymään, kun vain itse motivoituvat siihen, oli minulle hidas.
En halunnut ottaa vastaan todellisuutta paikkana, jossa minun piti hyväksyä se järkyttävä vääryys, että toinen ihminen voi olla peruuttamattomasti, parantumattomasti niin vaurioitunut, että todellakin oli yli kaiken kohtuuden, heikompi toista.
Myötätunto heräsi näitä riskihenkilöitä kohtaan, jotka eivät olleet itse valinneet kohtaloaan.
Samalla uusi turvallisuuden tunne alkoi kasvaa. Elämä muuttui helpommaksi. Ymmärsin, etten voinut uhraamalla oman elämäni ketään pelastaa.

Narsismi on monessa mielessä samankaltainen addiktio- ja läheisriippuvuusongelma kuin päihderiippuvuus. Jollei asiaa laajemmin itse ymmärretä ja kierrettä katkaista, niin narsisti sairastuttaa läheisensä, joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä.
Kuten alkoholismissa, elämänlaadun heikkeneminen, todellisuudentajun hämärtyminen, pelko ja ahdistus koskettavat yhä laajempaa joukkoa ajan mittaan. Uhrien lukumäärä laajenee työympäristöön ja läheisten läheisiin mikäli tilanteeseen ei puututa ja katkaista yhteyttä narsistiin.
Riippuvuus- ja päihdeongelmat leviävät kuin veteen muodostuvat renkaat.
Yhden henkilön narsismi/addiktio/riippuvuussairaus leviää ja laajenee kuin tyyneen lampeen heitetyn kiven jättämä pyöreä kehä.
Yhden ongelmahenkilön lähipiiristä alkunsa saanut riippuvuusoireisto tarttuu, siirtyy ja muuttaa matkalla muotoaan, kun läheiset yrittävät auttaa ja kestää.
Jos addiktio/narsismiperheessä tai suvussa joku ei myötäsairastu, vaan säilyttää todellisuudentajunsa eikä alistu pitämään narsistin maailmankuvaa totena, häneen otetaan etäisyyttä.