KESKUSTELUFOORUMI

Itsekin kannatan virtuaaliryhmää. Asun Etelä-Suomessa, Keski-Uudellamaalla, mutta meitä vertaistukea tarvitsevia kelvottomia äitejä on varmaan ympäri Suomen. Facebookiin on helppo perustaa suljettuja ryhmiä, voin sellaisen perustaa, jos muita kiinnostuneita on.

Terv. Consuelo

Minä komppaan Sinua tässä virtuaaliryhmän perustamisessa, joten puolestani anna palaa vaan. Uskon, että meidän kahden lisäksi on vielä monta muuta kelvotonta äitiä vertaistukea vailla. Itselläni on peukalot keskellä kämmentä noissa Facebook-jutuissa, joten annan kaiken henkisen tukeni Sinulle pistää ryhmä pystyyn

Hei,

Onko tällainen FB-ryhmä tai vastaava perustettu? Tulisi kyllä nyt todelliseen tarpeeseen. Olisi todella tärkeää päästä keskustelemaan tästä vaikeasta ja tuskallisesta aiheesta enemmän. Mielellään keskustelisin aiheesta ihan privaatistikin, mutta se taitaa olla hankalampi toteuttaa. Itse ainakin olen arka edes kirjoittamaan omista kokemuksistani.

Hei!
Ilmoittaudun "Kelvottomien äitien" tukiryhmään. Olen mielenkiinnolla lukenut viestiketjun ja siinä on minulle tuttuja asioita. Olen eronnut narsistisesta miehestä, mutta nyt aikuiset lapseni kasvoivat valitettavasti toimimattomassa perheessä. Erosin lasteni kannalta ehkä liian myöhään. Olin liian kiltti avioliitossani.

Yksi lapsistani on selvästi narsisti, muut vähemmän. Avioerosta on kymmenen vuotta. Vasta nyt olen valmis kertomaan näille vähemmän narsisti-lapsilleni koko historiani. Yksi lapsista onkin lupautunut keskusteluun. Luulen, että hän itsekin on vasta nyt kypsä keskustelemaan aiheesta.

Narsisti-lapselleni olen laittanut tiukat rajat. Sanallisia riitoja on ollut, mutta olen pitänyt puoleni. Aina se ei ole helppoa. En osannut laittaa rajoja, kun hän oli lapsi. Hän haluaa pitää minuun yhteyttä kaikesta huolimatta.

Paljon olisi keskusteltavaa, mutta en tohdi kirjoittaa enempää.

Hei,
Olen itse joutunut miettimään oman tyttäreni käyttäytymistä sen pohjalta, onko hänessä kasvava narsisti. Ja merkit ovat ikävällä tavalla siihen suuntaan. Itse olen selviytynyt narsistisesta vaimosta ja perehtynyt syvälle aiheeseen, jo oman selviytymisenkin vuoksi. Ja selvisinkin.

Jotta voi selviytyä, on mietittävä, mikä on ollut oma osuuteni asioiden kulussa. Ja minkälainen käyttäytymis mekanismi narsistissa kulloinkin vaikuttaa.
Niin raadollista kuin se onkin, lapsi narsistina on yhtä "peto" kuin aikuinen narsisti, vanhempi tai puoliso. Mekanismi toimii samalla tavalla.
Tilanteen tekee vielä kipeämmäksi se, että omaa lastaan kohtaan haluaa olla hyvä, paras isä/äiti. Ja siihen sekoittuu vieläkin enemmän isänä tai äitinä onnistumisen tunteen tarvetta kuin puolisoa kohtaan. Yhteisön, suku tai minkä tahansa, painetta joutuu miettimään. Yhteisö ei asetu vanhemman tueksi vaan lapsen tueksi. Vaikka lapsi olisikin se "peto", kuten narsisteja kutsun.

Vaikka ero lapsen äidistä tapahtuikin hänen aloitteestaan ja minua piti perheessä vain lapset, joita rakastin ja rakastan edelleen, tiesin sen olevan ainoa vaihtoehto. Erosta alkoi äidin tähän päivään jatkunut katkeruuden sotaretki ja hän saastutti tyttäremme hänen työkalukseen, koston välineeksi.
Erosta on n. 10 vuotta.
Vuosien aikana tyttäreni (ja poikani) käynti sai jatkuvasti ongelmia aikaan. Hänhän oli äidin agentti ja kehitti syitä, miksi isän luona ei ole ollut hyvä olla. Ja äiti sai aina tarvittavan syyn olla yhteydessä sosiaalitoimistoon tai hakemaan yksinhuoltajuutta, vaikka todellisuus oli täysin päin vastainen. Äidillä oli tarve loukata lapsiaan ja huutaa ja kiroilla syyllistäen heitä. Kaikki oli suorittamista ja suorittamisen ylimitoittamista, josta sitten äiti sai syyn olla pahoillaan tai pahalla tuulella, kun suoritukset ei olleet tarpeeksi hyvät. Itse otin aina rennosti lasten kanssa. Lapsen tehtävä kun ei ole suorittaa vaan olla lapsi.

Vuosien varrella tyttärestäni tuli vahtini, joka sotkeutui vanhemmuuteen neuvomalla ja selittämällä miten minun pitää olla lasteni kanssa. Hän, alakouluikäinen tyttö. Vuosien aikana yritin kiivaasti toteuttaa näitä "käskyjä", joilla äiti tietysti vain halusi kiusata ja viedä lasten ilon vierailujen aikana. Tiesin, että jokainen "moite" tuo uuden ongelman äidin puolelta.

Tilanne muuttui puoleltani, kun itse jouduin pedon kynsiin ja pettämäksi. Vapauduin ja perehdyin narsismiin. Sen erilaisiin toimintamalleihin ja mekanismeihin. Ja omaan osuuteeni niissä. Sitten vastentahtoisesti aloin nähdä tyttäreni luonteessa narsistisia piirteitä: jatkuva valehtelu ja manipulointiyritykset. Äidin kanssa vehkeily selkäni takana. Ja äitihän hurrasi aina kun löyti jotain, jolla sai syyn yrittää lannistaa sekä minua että lasten vierailuja. Tässä havaitsin jonkinlaisen palkitsemis käyttäytännön. Tytär sai erityishuomiota, kun äiti sai aiheen käyntien jälkeen.

Kun tyttäreni tuli ikään, jossa oikean ja väärän voi erottaa, otin asioiden niskasta kiinni. Paljastin hänelle jokaisen valehteluyrityksen. Laitoin hänen tiukasti seinää vastaan ja vaadin todisteet ja selitykset jokaisesta panettelusta ja valehtelemisista. Kaikista niistä syyttämisistä, joita äiti syyti niskaani. Eikä tyyliini kuulu huutaminen tai haukkuminen. Päin vastoin. Mutta selkeä ilmaisu ja tinkimätön totuuden löytäminen.
Ja kun kysyin tyttäreltäni ja pojaltani: "Olenko minä koskaan tehnyt teille mitään pahaa, edes huutanut?", vastaus on selvä. "Et".
"Miksi siis minun täytyy kärsiä sellaisista asioista, joita en ole tehnyt?" Siihen ei tule vastausta.

Kun tunnistaa narsistisen käyttäytymis mekanismin, sitä vastaan voi suojautua ennakoimalla. Kun opin tunnistamaan kaikki valehtelu yritykset ja manipuloinnin, purin tilanteet; Aina kun valehteleminen tai manipulointi alkoi, otin asian heti puheeksi. Siten osoitin, etten aio hyväksyä uhrin roolia.

Olen sitä mieltä, ettei ole sellaista ihmistä, jolla on oikeus viedä elämisen ja olemisen onnea. Oikeutta itsenäisyyteen, vaikka itsenäisenä tuleekin olla kyky sitoutua muihin, puolisoon tai lapsiin. Yhteisöihinkin. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa olemisen oikeutta. Niin kauan, kun itse ei ole antanut siihen syytä. Kun itse toimii moitteettomasti muita kohtaan, silloin ei ole syytä.

Luulen, että isänä näihin asioihin suhtautuu eri tavalla. Ehkä mutkattomammin. Tunteilla on iso merkitys, varsinkin suhteessa lapsiinsa. Halu antaa anteeksi ja kärsiä lapsensa epätäydellisyyttä.
Mutta lasta tuskin voi vahingoittaa, jos vaatii totuutta. Tai pidättää tietoja, joilla peto voi aiheuttaa tahallista vahinkoa. Sillä niinhän narsistin mekanismi toimii. Se käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen uhriensa alistamiseksi. Aina.

Tilanteeni nyt tyttäreni kanssa on se, ettei hän halua käydä luonani. Syitä on vaikka mitä, "jos juna suistuu raiteiltaan..." Älytöntä.
Surua se aiheuttaa, mutta tässäkään en anna narsistille yliotetta:
"En pakota tulemaan, tulet kun haluat. Mutta et voi kenellekään sanoa, ettei isä halua sinun vierailevan, se olisi valehtelemista. Sillä minä haluan sun tulevan".
Poikani sen sijaan tulee mielellään. Se onkin todistus siitä, että iskän luona on mukavaa käydä.

Hyvää syksyä.

Lähdin googlesta etsimään tietoa, miten toimia narsistisen lapsen kanssa. Lapsi on kylläkin jo parikymppinen. Päädyin näille sivuille ja oli jotenkin huojentavaa, vaikkakin surullista lukea, että samankaltaisia tilanteita on muillakin. Itse olen tuttava ja lähi piiristäni ainoa, jolla on tilanne, että lapsi on hyvin narsisitinen. Tuntuu, että muut kyllä kuuntelee ja neuvoo, mutta jos ei ole ollut tämmöisessä tilanteessa, ei voi tietää mitä tämä on. Sen takia olisi todella mielenkiintoista saada täältä vastaavanlaisessa tilanteessa olevien kanssa vaihtaa ajatuksia.

Onko mitään suljettua foorumia, missä voisi näistä asioista jutella niin, ettei kaikki pääse niitä lukemaan ja retostelemaan? Onnistuiko se suljettu fb ryhmä? Mielelläni siellä juttelisin.

Varsinkin hyvin läheltä liippaa tilanteet, kun lapsi on katkaissut kaikki välit. Itselläni on se tilanne, että lapseni on ollut minulta kadoksissa nyt puolitoista vuotta. Pahimman yli olen jo päässyt, mutta koskaanhan sitä ei voi täysin unohtaa ja suru, ikävä, haavat ovat silti siellä vielä hyvin vereslihalla. On kirjoitettu häpeästä, mitä vastata, kun lapsen kuulumisista kysytään jne. Miten tuttuja tunteita! Niin mielelläni näistä keskustelisin jonkun vastaavanlaisen kokeneen kanssa!