KESKUSTELUFOORUMI

Suhteesta sen verran, että mussa oli aina vika, aina tein kaiken väärin. Ja häntä ärsytti myös mun ilmeeni kun söin? WTF?? Ja se miten jätin kengät eteiseen..... Ja mun piti olla aina pyytämässä ensin anteeksi, jopa sitä että sanoin hänelle että pyytää multa anteeksi. Ja ei me käyty kun kolme kertaa koko suhteen aikana ulkona kahdestaan. Eräänkin kerrran hän oli lähdössä tansseihin, en voinut mennä mukaan koska ei oo järkeä maksaa viittatoista euroa sisään, kun pääsin itse silloin kymmeneltä töistä, no ei tietenkään ollut järkeä maksaa kun hän ei halunnut mua sinne, sieltä löytyi ihan toinen. Ja siitäkin asiasta hirveet raivarit kun epäilin sitä toisesta( ja jälleen osuin oikeeseen!) Hän itse ehdotti eroa, koska oli henkisesti niin loppunut, kun olen tällä hetkellä työtön. Olen itsekin, mutta silti jaksan yrittää vielä! Minkäänlaista kannustusta tai kehua en saanut, ellen huomauttanut asiasta ensin moneen kertaan ja sit tuli vaan: Hyvä...

Jospa joskus löydän vielä miehen, joka rakastaa oikeasti, on oikeasti kiinnostunut mun asioista, tukee ja ymmärtää

Hei,
Itsellä takana 2,5 vuotta parisuhdetta narsistin kanssa. Välillä oltiin yhdessä, välillä erossa, aina jotenkin koukutuin takaisin. Nyt olen päättänyt, että kaikki yhteydenpito on loppu. Muuten paha olo ei lopu. Narsisti on taitava koukuttaja ja ainut konsti päästä eroon, on totaali yhteydenpidon lopettaminen.

Täytyy keskittyä itseensä, nukkua hyvin vaikka unilääkkeillä, liikkua, tavata lähimmäisiä ja ystäviä, muistella niitä kaikkia "paskatemppuja", nöyryytyksiä, hyväksikäyttöä ja niin edelleen, kun ikävä iskee. Toisaalta tilannetta helpottaa se, että hänellä on jo uusi ja minut on haukuttu ääliöksi, ilonpilaajaksi ja kaikeksi mahdolliseksi. Narsisti on taitava syyllistäjä. Mutta päivä päivältä menen eteen päin, joku päivä on tosi vaikea mutta sitten taas joku päivä on helpompaa. On pakko katsoa vain eteen päin. Ja luotettava, että löytyy vielä parempikin kumppani.

Lyhyesti: suhde kesti melkein kolme vuotta, mutta viimeiset puoli vuotta olivat periaatteessa sitä, ettei oltu enää edes mikään pari, minun mittapuulla. Havahduin pari päivää sitten siihen, että erosta on tasan vuosi ja että kuinka huikean matkan tuon vuoden aikana olen tehnyt itseeni. Siis elämä hymyilee ja on kokonainen olo.

Itse siis koen, että narsistista toipuminen vie puolet siitä ajasta, jonka hänen kanssaan vietti, sillä koen ainakin itse, että olen jo ns. kuoriutunut ulos pahimmasta epävarmuudesta ja itseni epäilystä, jotka hänen kanssaan oleminen synnytti. Mutta siis tämä varmasti riippuu kokonaan henkilöstä, että kauanko vie. Itsellä pohjana se, että olen perusoptimistinen ihminen ja en pelkää olla yksin. Olin lapsuudessa ja nuoruudessa paljon yksin, minua kiusattiin koulussa jne. ja jouduin jo silloin olemaan vahva, että selviäisin elämässä eteenpäin. Nämä kokemukset olivat suurena apuna siinä, että pääsin narsistista eroon jo noin "lyhyessä" ajassa. En voi edes kuvitella, millaista p*skaa elämä on ollut niille, jotka ovat olleet suhteessa narsistin kanssa esim. 20 vuotta +! Toipuminen voi viedä (ja monilla varmasti viekin) seuraavat 10-20 vuotta. Ei se ole mitään elämää sellainen! Jokaisen tulisi hankkiutua mahdollisimman pian kauas sellaisesta ihmisestä, jonka edes epäilee olevan narsisti.

Toisin sanoen, älä epäile, sillä jo pelkkä tuntuma siitä, että onkohan kumppani narsisti, yleensä osuu oikeaan! Herkkiä ja intuitiivisia ihmisiähän narsistit pääasiassa juuri metsästävät (vaikea saalis, niin sanotusti, ja tuo riskiä ja kiihotusta metsästykseen) ja tahtovat päästä käyttämään hyväksi. Nämä piirteet ovat kuitenkin myös vahvuus siinä, että voi ajoissa hoksata ihmisen kieroutuneen luonteen ja lähteä pois. Se on myös ja ennenkaikkea itselle siunaus, sillä tätä kautta herkkä ihminen oppii olemaan kovempi ja sanomaan paremmin "ei".

Minä tarvitsin heti eron jälkeen ammattiapua, siis ammatti-ihmisiä vahvistamaan, etten ole itse pöpi ( mikä vitsi, nyt kun miettii! ) , ja apua myös exän häiriköinnin vuoksi mm. Ensi- ja turvakodilta. Lisäksi turvauduin Krishnatietoisuuteen ja sielupsykologiaan. Kävin puhumassa papille. Kaikki nämä auttoivat HETI ja siitä eteenpäin on ollut tie vain parempaa kohti.

Pääasia on, että pyrkii keskittymään itseen, ei narsistiin. Itsellä on nyt taas noussut narsisti "takaisin elämään" näiden laki yms. juttujen vuoksi, mutta teen asiat alta pois yksi kerrallaan ja pyrin keskittymään hyvään omassa elämässä. Narsisti se onneton on, en minä. Siksi hänen pitää riidellä. Minulla ei ole riitelyyn mitään tarvetta, mutta puolustan omaa reviiriä hanakasti, jos sitä uhataan. Se on hieman eri asia se.

Jokainen nainen kyllä pärjää paremmin omillaan ja ilman tuollaisia katalia ja kieroja miehiä! Toisin sanoen: Uskokaa itseenne! Ette menetä mitään, kun lähdette tuollaisten ihmisten luota, saatte vain PALJON enemmän ja HYVÄÄ! Toivon, että joku olisi sanonut itselle suoraan näin, kun ensimmäistä kertaa aloin puhua exän oudoista touhuista. Jouduin opiskelemaan paljon asioita, ennen kuin tajusin totuuden ja lähdin kävelemään hyväksikäyttäjän luota. Mutta sekin on tosiaan vain hyvä juttu, yksi oppiläksy lisää koettu ja eväät tulevaa varten. Ties mitä tulevaisuudessa tapahtuu, että tästäkin p*skasta voi olla hyötyä, niin sanotusti.

Moi

Nämä tekstit lohduttaa. Todella. Teidän muiden kommentteja tulee välillä luettua aina uudelleen ja uudelleen kuin "mantraa" että saa psyykattua itselleen paremman ja vahvemman olon. Kiitos siitä teille kaikille

Itse olen eronnut enkä ole vastannut mihinkään viesteihin. En ole reagoinut kertakaikkiaan mitenkään vaikka viestejä tulee VIELÄKIN säännöllisin väliajoin. Kuin yksinpuhelua. Laidasta laitaan, joka narua koittaa vedellä, juuri niitä oikeita naruja... mutta mä en vastaa. Olen saanut sen verran etäisyyttä nyt että voin rauhassa "tarkastella" hänen keinojaan ja näenkin aina vaan selkeämmin koko kuvion. Ja haluan siitä täydellisesti ja lopullisesti eroon.

Vaikka välillä itkenkin. Vieläkin. Itken sitä normaalia erosurua välillä. Se on vaikeaa kun hirveää raivoakin tunnen välillä, tunneskaala on kuin hurja vuoristorata. Välillä tekis mieli vaan huutaa kurkku suorana että sinä saatanan paska etc. ja heti perään iskee ikävä. Niin ristiriitaista.

Mutta haluan tästä täysin eroon. Siksi jaksan käydä läpi näitä tunteita, ja annan itselleni myös luvan siihen, tunteisiin.

Voimia ja tsemppiä teille ihan kaikille. Valoa kohti!

Minulla erosta on vuosi. Suhde kesti 7 vuotta ja siitä syntyi yksi lapsi.

Minä olin yrittänyt erota lukuisia kertoja, mutta aina narsistimies itki minut takaisin. Sitten kun kuvioissa oli jo lapsi, niin eipä mies uskonutkaan että eroaikeeni toteuttaisin. Niinpä hän uhmakkaasti julisti, kuinka hienoa on päästä tällaisesta ämmästä eroon. Minä ajattelin, että sehän on hyvä, jos olemme asiasta samaa mieltä ja kumpikin haluamme erota.

Henkisesti ex-mies ei ole kai eronnut vieläkään. Hän esimerkiksi säännöllisin väliajoin ruinaa minulta rahaa lainaksi. En lainaa, mutta silti uusi pyyntö tulee jossain vaiheessa. Aivan kuin meillä olisi vielä yhteinen talous.

Hän myös saattaa sanoa minulle, ettei keskustele kanssani niin kauan kuin "olen tuollainen". Millainen? En tiedä. Käyttäydyn häntä kohtaan neutraalin asiallisesti. Pakolliset lapseen liittyvät asiat sovin ilman riitelyä tai vaatimuksia. En nimittele, huuda, uhkaile enkä ole arvaamaton - toisin kuin hän. Silti ex puhuu minulle jokseenkin isälliseen tyyliin. Hän päättää milloin puhutaan, mistä puhutaan ja milloin keskustelu on ohi.

Käytännön pakosta joudun myös harvakseltaan käymään ex-anoppilan ovella. Ja siellä minut otettaisiin avosylin vastaan, aivan kuin mitään eroa ei olisi tapahtunutkaan. Olen miettinyt että mitähän se ex-mies on niille kertonut. Onkohan se esittänyt että lämmittelemme välejämme Siellä ollessaan hän nimittäin on minua kohtaan niin imelä että oksettaa.

Ämmittelyä ja huorittelua saan edelleen kuulla usein, mutta siitä huolimatta ex olettaa minun auttavan häntä ja ennenkaikkea kuuntelevan hänen asioitaan (jotka eivät millään tavalla liity enää minuun tai lapseen).

Olen päättänyt etten anna exälle sitä iloa, että provosoituisin ja hermostuisin. Olen lauhkea lammas silloin kun häntä on pakko tavata. Hän saattaa olla mitä vaan ylimmän ystävän tai pelottavan öykkärin väliltä. Olen todella yksin tämän asian kanssa. Toivoisin, että minun ei tarvitsisi kohdata häntä yksin (tai siis yksin lapsen kanssa), mutta kukaan ei tunnu täysin ymmärtävän tätä tilannetta.