Mun isä on kuin yhdistelmä näistä edellä mainituista. Isä tissutteli myös iltaisin. (En pitänyt tätä koskaan pahana). Se ei koskaan näkynyt isästä ulospäin. Harvoin oli kännissä. Mutta mun isä on aina ollut vahvasti äidin ykkös juoksupoika. Äiti on lähes aina pitänyt huolen etten pääse jälkeenpäin syyttämään jostain (nimenomaan manipuloiduista) asioista. Hän on aina laittanut isäni asialle, jotta voisi siirtää syyt isän niskoille.
Minä kuitenkin näin ja kuulin, miten isä sai puhelimitse ohjeita äidiltäni.
Karkasin nuorempana monesti. Se oli mulle miltei arkea sillä en koskaan saanut mennä mihinkään, ainakaan jos sielä olis tarkotus pitää hauskaa tai olis muuten kivaa tiedossa. Perhekodissa asuessani vain kapinoin. Kapinoin sitä vastaan ettei kukaan oikeasti välittänyt. Keskuksen työntekijöille olin vain asiakas, en sen enempää.
Kerran kun karkasin jäin kiinni ja karkasin uudelleen, kävi niin että isä etsiskeli mua ja mä olin menossa yhden kaverin luokse. Alaovi olikin lukossa. Huomasin isäni ajavan juuri pihaan ja juoksin toiseen rappukäytävään. En päässytkään sitäkautta pakenemaan ja sai mut kiinni. Isä otti kyytiin ja äiti oli laittanu sen matkaan vielä naapurin ex alkoholistin isän tueksi. (Äiti kovasti tuki ja auttoi miestä ja tämän vaimoa kun tämä lopetti juomisen. Jäi kai jotain velkaa). Auton ovet oli lukittu enkä päässyt pois. Muistan et mulla oli kova huoli poikakaverista, jolla taas oli omat ongelmansa. Syy kai miks alunperin jouduin karkaamaan.
No mut asiaan: Isä sai ohjeita puhelimessa äidiltä. Kuulin puhelimen läpi miten se huusi sille, että viet sen poliisilaitokselle ja käsket pistää putkaan. Ei se muuten opi. Hetkeä myöhemmin istuin poliisilaitoksella. Sisällä portailla. Eihän ne tietty sinne ketään ota kenenkää käskystä
En muista että kukaan olis varsinaisesti halunnu jälkeenpäin jutella tapahtuneesta tai selvittää sitä edes perhetukikeskuksessa. Luulis et ammattilaiset tajuais ettei se vika ole nuorissa vaan vanhemmissa ja kasvatuksessa. Toki mä itse tein ne virheeni ja kapinoin. Mut en ilman syytä. Se syy olis pitäny poistaa.
Tästä tulikin mieleen se, miten äiti joka käänteessä on yrittänyt sulkea mut jonnekkin. Kotona asuessani mulla oli haka ovessa, sekä sisä että ulkopuolella. Tulin siitä tottavie läpi oli se kumminpäin vaa lukossa
Mut aina kun mun mitta on tullu täyteen ja mä oon "seonnu" , se on lukinnu mut jonnekkin, jotta sais todisteet että mä riehun ja oon väkivaltanen ja seonnu. Vaikka tosiasiassa oon vaan huutanu ja sitte suuttunu ku mut suljetaan ja oon puolustuskyvytön ja alistettu. Eli alistettu siihen lukittuun tilaan. Tämän vuoksi mä en mene äitini kanssa enää samaan tilaan. Voin kertoa että tämän tajuttuani oon huomannut sen yrittävän sitä mitä ihmeellisimmillä tavoin. Oli tukkimassa väkisin sisään muutama kuukausi sitten. Sitte vähä läpätystä ja lerpatusta jotta mentäis niille. Sit suuttumus. Sitten vedotaan lapsiin (tämä jo taas isän kautta), että kun on tehty nyt leikkimökkikin kuulkaa teille sinne. Ja samaan hengen vetoon että eikö ne (lapset) voisi nyt tulla heille. (Syyllistää mua lapsille). Aargh...taas muistuu mieleen niin vahvasti kaikki.
Niin ja omasta taustasta vielä sen verran, että mä uskon äitini siis haluavan mun lapset täysin itselleen, koska mähän olen kykenemätön kasvattamaan ja hoitamaan omat lapseni. Ja sanon nyt tähän vielä että ihan kuivilla olen ollut jo 8 vuotta, että ei oo semmosta. Aivan normaali yh perhe ollaan. Äitini mielestä kuitenkin jopa vessani on niin saastainen, ettei voi kusella käydä ilman kyökkimistä.
Jotain mun piti vielä tähän laittaa mut ajatus katkes jo tossa aargh vaiheessa.
Mä ostin tänää seinätarran missä lukee: The Love Of a Family is Life's Greatest Blessing.
Mun perhe on nyt minä ja mun ihanat lapset. Vihdoinki voin keskittyy vain niihin. Ja tottavie meidän elämä onki muuttunu. Musta tuntuu ihanalle olla äiti. Enää päivät ei oo yhtä tuskaa vaan oon saanu auktoriteetin. Ilmeisesti äitini lyttäsi sen omansa alle. Mä oon niin vihanen sille ämmälle. Mulla on selkeesti tässä toipumisessani viha vaihe menossa. Siitä varmaan tää avautuminenki taas. En oo päässy mihinkää juttelemaan. 1.ei oo rahaa ja 2. Ei oo tukiverkostoa, enkä saa lapsia mihinkää. Lisäks stressaa ku tietää et on enää muutama viikko töitä.
Tuli vähä enemmän ku piti ja pointteja jäi tästä isä asiasta sanomatta, mut nyt pitää mennä jo nukkumaanki. Laitoin lapsille tänään omat huoneet ja nukun nyt olkkarissa
Totesin tän olevan vähä sama ku opiskeluaikana asuin yksiössä ;D Voin kai mennä noitten huoneisiin sentään kylään XD Yyh...ne kasvaa niin nopee 
Miten sairas täytyy ihmisen olla kirjoittaakseen Kiitos! toisen ihmisen saavutuksista? No tietenkin patologisen narsistisen sairas.
