Re: Narsistinen(?) nainen parisuhteessa
Lähetetty: 23 Kesä 2017, 17:29
Tuosta kiusatuksitulemisesta tuli mieleeni, että jos aloittajan muija on narsisti, niin mitään kiusaamista ei ole ehkä koskaan ollutkaan. Jos kyse on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, niin sellaista ihmistä ei kiusata koulussa, eikä työpaikalla, piste. He ovat itse aina pahimman luokan kiusaajia ja pyörittävät kiusaavaa porukkaa, jonka he laittavat porukalla kiusaamaan helppoja uhreja.
Olen myös törmännyt erilaisiin persoonallisuushäiriöisiin naisiin, jotka ovat kovaan ääneen kertoneet kiusatuksitulemisesta, mutta sitten on joko selvinnyt, että kiusaaminen on ollut aika lievää ja pienimuotoista, eikä mitenkään järjestäytynyttä, tai sitten on selvinnyt, että mitään varsinaista kiusaamista ei ole edes ollut, vaan että kyse on ollut enemmänkin naisen omasta kokemuksesta.
Olin itse pitkään järjestelmällisen koulukiusaamisen kohteena peruskoulussa ja tuolloin kiusaamista pyörittänyt henkilö oli puhdas synnynnäinen psykopaatti, joka pyöritti meidän koko luokkaa ja opettajia. Minua kiusattiin koulussa myös ammattikorkeakoulussa, kun tahallani astuin yhden narsisti-miesopiskelijan varpaille.
Valheellisen historian kertominen on osa patologista valehtelua. Kaikkein pahimmat valehtelijat ovat sosiopaattisen persoonallisuuden omaavat henkilöt, huomionhakuisen persoonallisuuden rajatilaversion omaavat henkilöt ja maanisdepression omaavat henkilöt.
Tänne foorumille kirjoittamassani vauvanhakkaajavoittajakeississä tämä sosiopaattimies on lapsesta asti kertonut mielikuvituksellisia tarinoita. Jokaiselle naiselle mies on kertonut järkyttäviä satuja, kuten väittänyt olleensa kuusi vuotta naimisissa(vaikka ei todellisuudessa ollut koskaan ollut parisuhteessa) ja sitten kertoillut näihin liittyen yksityiskohtaisia satuja.
Sitten vastaani on tullut kaikenlaisia naisia, jotka ovat valehdelleet itsestään käytännössä kaiken mahdollisen. Näiden naisten kanssa tilanne on yleensä edennyt hengenvaarallisiin tunnelmiin, koska näillä naisilla on yleensä rikollisjärjestöihin kuuluvia miesystäviä, joille he syöttävät satuja toisista miehistä ja kertovat tulleensa "narsistin uhriksi" jne. Nämä naiset eivät ulospäin eroa mitenkään joukosta ja he ovat yleensä työssä, jossa ollaan tekemisissä, joka lasten, vanhusten, tai mielenterveysongelmaisten kanssa, eli kulissit on kunnossa.
Internet on patologisille valehtelijoille todellinen aarreaitta. Jossain internetin chateissa käytännössä lähes kaikki naiset ovat patologisesti valehtelevia sosiopaatteja. Myös treffisivustoilla suunnilleen yli puolet tavattavista naisista on tällaisia. Tyypillinen kuvio on, että nainen on naimisissa, mutta esittää olevansa sinkku. Nämä naiset saavat jotain kicksejä miesten huijaamisesta ja hurmaamisesta. Kusetus viedään usein niin pitkälle, että naisella voi olla toisella paikkakunnalla vuokrattuna joku piilopirtti, missä hän esittää nettimiehille asuvansa.
Samaan aikaan kusetettavana voi hyvin olla parikymmentä miestä. Aviomiehellä ei ole yleensä mitään käsitystä naisen toiminnasta.