KESKUSTELUFOORUMI

Joo.

Yritänpä päivittää tilannettani nyt lyhyesti.

Huhtikuussa 2014 aloin sen kuun loppupuolella ikävöidä narsku-puolisoani (josta en jälkeenpäin ajateltuna ollut missään vaiheessa irti päässytkään).
Noh, sehän johti siihen, että... toukokuussa jo hengailtiin vanhaan malliin, ja aloimmme muuttaa taas tavaroita sinne hänen luokseen. Kesäkuun lopussa päättyi oman asuntoni vuokrasuhde, ja siellä sitä oltiin. NALKISSA. Ja sitten alkoi helvetti, taas.

Kaikki meni hyvin tuon touko-ja kesäkuun, ja minä oikeasti mietin ettei kyse mieheni kohdalla ollut edes narsismista. Suljin silmäni kaikelta, myös psykologini esittämältä diagnoosin kriteereiltä; silloin en nähnyt ex-miestäni todellisessa valossa. (Nyt kun luen merkkejä, hän on kyllä todella narsistinen., olen vain kieltänyt sen itseltäni enkä ole hyväksynyt sitä).

Olen miettinyt, miksi taas yhteenpaluun alkuaika meni hyvin? Varmasti oli narskuille tyypillistä hyvittelyjaksoa ja muuta, mutta johtuiko se (taas) siitä, että minä halusin tietoisesti yrittää unohtaa "kaiken ja aloittaa alusta", ja huonot muistot yritin tukahduttaa narskun palvonnan alle. Ostelin yllätyksiä, hemmottelin, kirjoittelin runoja... yli-romantisoin kaiken. Narsku sai olla valokeilassa ja paistatella siinä, minä tuulettelin ja syötin viinirypäleitä. Halusin jopa naimisiin (luojan kiitos ei ehditty mennä).

Vai oliko vika tikki se, kun muutettiiin sinne? Kun hän konkreettisesti näki että tämähän tulee takaisin vaikka hän kohtelisi miten. En tiedä, mikä oli syy, mutta kaikkea vanhaa alkoi lyödä sitten vasten kasvoja. Vanhat muistot pulppusivat mieleeni, ja "mikään ei ollut muuttunut".

Oli minun mollaamista, kun olin ruvennut eromme aikana urheilemaan; siitä hän ei koskaan voinut olla hyvillään /tsempata (vaikka minä tein hälle niin ja usein). Vaikka tulin onnellisena 10-12 kilometrin juoksulenkiltä maratonista haaveillen, hänen toteamuksensa "AHA" , ja vetäytyminen autotalliin, sai siinäkin aikaan sen, etten ole taaskaan mitään, ettei minua arvosteta. Tai kun treenasimme yhdessä, sain kuulla, miten "mahani on tiellä" joissain liikkeissä.

Ja väkivaltaisuus, äkkipikaisuus... johon hän kertomansa mukaan "Oli saanut apua ja ongelmaa ei enää ole".... se näyttäytyi taas baarissa, yö-elämässä, ja kohdistui kesällä jopa koiraan, joka on mulle aivan helvetin kipeä paikka (huusi ja läimi remmillä persuksille /kylkiin pariinkin otteeseen kun "meni vain hermot").
Lasten kanssa... hohhoi. Alussa hän hoiti ihanasti niitä! Heräili yöllä ja aamuisin.. antoi minun nukkua. No tätähän kesti pari kuukautta tätä näytelmää, kunnes alkoi tulla "V'''u minä rupea lomalla kolmea tuntia huutoa kuuntelemaan, minä nukun!" , ja v**u minä mikään saa*nan lapsenvahti ole!!" (kun minä olin töissä edellisen illan ja seuraavana menin juoksemaan illalla... huh, kaksi iltaa putkeen menoa siis mulla...)

Ja yö-heräämiset pienemmän lapsen kanssa oli sitä että hän suurimmaksi osaksi öistä huusi /raivosi lapsen vieressä "MIKÄ V**U SUA VAIVAA?!? SA***NA HILJAA!" ... joo, ja "tämä johtui vain siitä, että häntä väsyttää yöllä". Ai? Onneks muita ei väsytä.

Ja mun kontrollointi, alistaminen,,, ihan sitä samaa. Käytännön esimerkki: "Nytkö sun pitää sitä siskoas nähdä ku minä olen lomalla, te ehditte kuule näkemään sittenkin kun minä palaan töihin!" ja kaiken muun tekemisen, menemisen kontrollointi, mun mielipiteiden, päätösten mitätöinti. Hän, ja hän ja hän....

Ja huh, entä kun menin kaverin tupareihin... (sillä verukkeella, että herra oli kesällä mennyt kolmena iltana omia menojaan kun minä vahdin lapsia, joista viimeisimmällä kerralla herra tietenkin lupasi,että seuraavalla kerralla on mun vuoro)...

Noh, nyt sit ku tuli mun vuoro, niin jeesus mikä show siitä syntyi. En olis saanut mennä. Mutta silloin hän lähti ovet paukkuen todeten, että "hommaa sitten pojalles ite hoitaja, mua ei täällä tänään enää näy!", (mutta tuli silti kun laitoin viestiä että jos nyt pettää lupauksensa, niin minä lähden).

Jonka jälkeen juuu, hän tuli... tunki vessaan, jossa olin meikkaamassa, ja aloittaa: "tiedätkö, mua just rupes panettamaan!" ja alkaa riisua mun housuja. Sanoin että joo, kuule mua ei. Ei kun vaan jatkaa : "Voin minä sen tässäkin hoitaa!" ja vetäisi housut ja alkkarit nilkkkoihin, kunnes töytäisin hänet irti itestäni. Johon narsku suuttuu ja huutaa :"V**tu minkälainen talo s**tana kun täällä ei edes p**ua saa!" ja lähti mumisten jotain mennessään, varmaan, että saa hän sitä muualtakin. Jäin "pikkusen" hoo-moilasena kattomaan sen perään.
Kyllä se sitten sieltä taas palasi reissultaan parin tunnin päästä ja minä lähdin tupareihin, mutta mietin vaan siinä, kaiken tuon muun tapahtuneen keskellä, että tässä ei ole mitään järkeä. Mikään ei muutu. Minun ei tarvii alistua tuollaiseen kohteluun, KENENKÄÄN ei tarvitse. Tuo ihminen ei arvosta mua, eikä rakasta. Se rakastaa vain omaa heijastustaan; sitä, joka heijastuu mun rakkaudesta häneen.

Kun tuli aamuyöllä kotiin, hän oli tietenkin valvomassa ja odottamassa, ja alkoi ristikuulustelut taas. Ja ei antanut mun nukkua. Siinäkin aamun tunteina kun mun olis pitänyt hänen kanssaan keskustella "rakastanko häntä ja oliko mulla ikävä häntä", niin hän tyydytti itsensä ja omat tarpeensa. Minä en jaksanut vastustella. Halusin vaan nukkua. Ajattelin että kun hetken tässä makaan ja olen, niin saan nukkua sitten edes jonkin aikaa (mikä oli 2h kunnes hän tuli huutamaan viereen aamulla). Sairasta, miten sairasta. Se on ihminen, jolle ei sanota ei, tai siitä saa maksaa. Ja se siinä on pelottavaa.

Kesän aikana ehti tapahtua kaikkea muuta pienempääkin, mutta tässä pääpointit. Kokonaisuudessaan sama kireä, ennalta-arvaamaton ilmapiiri ja hänen etujen, tarpeiden, halujen, tyydytystähän se oli.

Ja siis täytyy täsmentää, että ennenkuin palattiin yhteen taas huhti-toukokuussa tuon keväisen eron jälkeen, oli kyllä narskulta sellaista Ruuneberi-tekstiä, ja lupaili maat ja taivaat, ja miten kohtelee aina mua hyvin ja lupaa arvostaa ja kunnioittaa ja saan omaa aikaa ja hän on lasten kanssa ja hän ei enää ole väkivaltainen jne jne... hohhoi! (samaa litaniaa olen nyt kuunnellut viimeisen kuukauden ajan). Se, miksi keväällä tuohon uskoin, on asia erikseen.
Psykologini valotti mielestäni asiaa hyvin; hän sanoi, että useimmiten juuri naiset, jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, käyttäytyvät näin (eli palaavat aina, vaikka suhde ei ole hyvä); he kun ovat eläneet elämäänsä varoen ja ennakoiden; varmistaen jatkuvasti, että ympäristö on sellainen, "ettei mies vain suutu". Kaikki sanat, tunteet, jne, eivät ole oikeutettuja; he eivät ole mitään. Pelkät kuoret. Sitten kun on kadottanut itsensä, ja sattuu jotakin mikä on naiselle "vika tikki" ja hän "nyt kyllä eroaa!", ihmetteleekin hän yksin; kuka olen? Jolloin tulee mies, joka sanelee naisen tunteet "Rakastat minua ja minä sinua, sinä tarvitset minua ja minä sinua", ja pamm, nainen on takaisin helvetissä.
Pystyin tunnistamaan itseni tuosta 110%:esti.

Mutta se, mikä tässä erosssa eroaa edellisestä, on, että olen päätöksestäni varmempi kuin koskaan. Toivon vain, etten nyt kadottaisi tätä tunnetta. Takanammehan meillä on kaksi sellaista eroa, että sanoin että erotaan ja olin viikonlopun äitini tykö, kunnes mies puhui takaisin. Ne olivat parin päivän "hengähdys.taukoja". Nyt sitten keväällä oli tuo "oikea" ero, ja nyt elokuussa tämä. Toivottavasti viimeinen. Vaikka psykologini sanoi joskus, että nainen tarvitsee huonosta suhteesta lähteäkseen keskimäärin 7 eroa. Toivon todella, ettei tämä pidä paikkaansa!!

Mutta sinällään tämä ero on hankalampi, kun on yhteinen poika, jonka suhteen mie olen ollut tiukkana ja halunnut sopimukset virallisesti tapaamisista ja elatusmaksuista jne (joita hän ei omasta mielestään edes tarvitsisi maksaa, koska todennäköisesti sopimukseen laitetaan että poika on vuoroviikoin meillä molemmilla). Tämä ratkaisu tuntuu siltä, että tämä ei pitkään kestä. Eihänhän suhteemme aikanakaan pystynyt /joutanut katsomaan lapsia edes kahta iltaa putkeen -- saatika nyt sitten että viikon ajan, ja joka toinen viikko. Mutta tämän otammekin kokeilu-luontoisesti käyttöön nyt. Katsotaan, miten käy.

Mutta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa että jeesus, että tuo tyyppi tekee kaikesta hankalaa, ja ihan tahallaan, ja vielä nauttii siitä!! Sairasta.
Tästä tuli mieleen (olis ehkä kuulunut eri väliin kirjoittaa, anteeksi pomppiva ajatusten virta- tekstini...), että siis hänhän sanoi mulle muutamaan päivää ennenkuin pakkasin kamat ja lähdin, että "jos sinä hajotat tämän perheen, heitän haulit piippuun".
Tästä kerroin tietty psykologille, joka virkansa puolesta joutui tekemään lastensuojeluilmoituksen. Narsku oli sitä mieltä, että "kerronkos minä sitten sossuille kun olit keväällä niin väsynyt tilanteeseen ja lasten öiseen huutoon, että sanoit yksi yö, että hitto kun vielä hiljennän tuon lapsen jollain, niin..." Onneksi psykologinikin tyynnytteli minua, että tuo on normaali tunne varmasti monella äidillä ajoittain; eri asia on, jos toteuttaa asian. Mutta tuo oli tunne, jonka sain puhumalla ulos, ja niinhän se on, mutta.....
Tuntuu niin pahalta, että miten hän voi käyttää JUURI noita MINUN kipeimpiä asioitani, "kiellettyjä tunteita" nyt aseenaan minua kohtaan?! Asioita, joita olen luottamuksella kertonut hälle.

Kaikille teille jotka epäröitte elävänne narsistin kanssa... Paetkaa. Pysykää kylmänä. Älkääkä luottako, missään. Narsisti ei ajattele kuin omaa etuaan, ja manipuloi ihmiset toimimaan halunsa mukaan.

Olet joutunut kokemaan vaikka mitä Mutta hyvä, jos nyt olet taas päässyt eroon miehestä. Sinun tarinasi kuvaa kai hyvin sitä miten vaikeata on päästä irti narsisti-puolisosta. Minä en ole onnistunut vielä ensimmäistäkään kertaa.

Yritin laittaa sinulle yv:n mutta ilmeisesti ei ole tullut perille? Kun se viesti näkyy minulla pelkästään lähtevissä, ei lähetetyissä..

Koita jaksaa pysyä vahvana tällä kertaa, vaikka sinua houkuteltaisiinkin takaisin. Voimia <3

"väkivaltaisuus, äkkipikaisuus... johon hän kertomansa mukaan "Oli saanut apua ja ongelmaa ei enää ole".... se näyttäytyi taas baarissa, yö-elämässä, ja kohdistui kesällä jopa koiraan, joka on mulle aivan helvetin kipeä paikka (huusi ja läimi remmillä persuksille /kylkiin pariinkin otteeseen kun "meni vain hermot").
Lasten kanssa... hohhoi. Alussa hän hoiti ihanasti niitä! Heräili yöllä ja aamuisin.. antoi minun nukkua. No tätähän kesti pari kuukautta tätä näytelmää, kunnes alkoi tulla "V'''u minä rupea lomalla kolmea tuntia huutoa kuuntelemaan, minä nukun!" , ja v**u minä mikään saa*nan lapsenvahti ole!!" (kun minä olin töissä edellisen illan ja seuraavana menin juoksemaan illalla... huh, kaksi iltaa putkeen menoa siis mulla...)

Ja yö-heräämiset pienemmän lapsen kanssa oli sitä että hän suurimmaksi osaksi öistä huusi /raivosi lapsen vieressä "MIKÄ V**U SUA VAIVAA?!? SA***NA HILJAA!" ... joo, ja "tämä johtui vain siitä, että häntä väsyttää yöllä". Ai? Onneks muita ei väsytä. "

Kyllä sydäntä kylmää lukea tuota.
Toivon, että olet lähtenyt lasten kanssa lopullisesti pois, koska todennäköisesti kohta sinä et ole enää ainoa jota hakataan ja heitetään päin seiniä solvauksien kera, vaan myös lapset. Lastensuojelu todennäköisimmin silloin puuttuu asiaan hyvinkin nopeasti ja huostaanotto ei varmasti silloin kaukana. Hakkaaminen, alistaminen, huutaminen ja solvaaminen aiheuttaa vakavia ja kauaskantoisia seurauksia lasten kehitykselle ja voi aiheuttaa jopa sen, että lapsista itsestään tulee myös narsisteja.

Tästä tuli mieleen (olis ehkä kuulunut eri väliin kirjoittaa, anteeksi pomppiva ajatusten virta- tekstini...), että siis hänhän sanoi mulle muutamaan päivää ennenkuin pakkasin kamat ja lähdin, että "jos sinä hajotat tämän perheen, heitän haulit piippuun""
Perhesurmien taustalta on kuuleman mukaan löytynyt narsismiaa. Siksi olisi hyvä ottaa tuo uhkaus todella vakavasti.

Jos nyt luet tätä ja olet pysynyt poissa, niin ÄLÄ palaa enää miehesi luo! Anna itsellesi ja lapsillesi maailman paras joululahja, äläkä palaa. Jos olet palannut, lähde uudestaan.

Itsekin tein tuota edes-takas ravaamista exän kanssa. Olin niin helvetin sinisilmäinen, että kerta toisensa jälkeen luulin kaiken muuttuvan, kun toinen niin kauniisti jutteli viesteissään ja lupasi parantaa kaiken (aivan kuten sinunkin tapauksessasi). Parhaimmillaan ehdin olla kotona vasta pari tuntia, kun jo repi jostain riidan aiheen ("Oot käyny panemassa muita miehiä kun olit poissa! ÄLÄ VALEHTELE! Sen näkee!!!" -ja muuta yhtä harhaista) ja sain solvaamista + turpaan.
En edes muista, montako kertaa ehdin lähteä ja palata, kunnes tuli vika kerta. Oli silloin taas vaiheeksi heitellyt minua päin seiniä ja sanoessani haluavani erota, yritti tukehduttaa hengiltä. Pääsin onneksi kovalla rimpuilulla irti ja pakoon.

Tyhmä kun olin, niin taas oltuani puoli viikkoa evakossa aloin uskoa hänen "tuu rakas takas, anteeks!! mua vaan ärsytti!" -viestipommituksiaan ja olin palaamassa. Onneksi hän itse teki ratkaisevan virheen. Olin jo taas pakannut tavarani ja katselin bussia, millä lähteä kotiin. Ilmoitin miehelle iloisesti, että tulen kello viiden bussilla. Hänpä ei tajunnut vetää kulissiaan, vaan vastasi haukkuen, että miksi olen niin saatanan laiska etten tule aiemmalla.
Mieli oli maassa tämän viestin jälkeen ja ahdisti, että joutuisin palaamaan hänen luokseen ja muistin, miksi olin ylipäätään lähtenyt.
Silloin syttyi lamppu, että eihän minun ole mikään pakko palata. Olen vapaa ihminen, en vanki.
Laitoin hänelle takaisin viestin, että voi alkaa keräämään minun omaisuuttani eteiseen ja tulen saattoseuran kanssa hakemaan ne myöhemmin. Minä en tule enää takaisin ja herra voi tästedes tituleerata itseään sinkuksi.
Enkä enää koskaan palannut, muutakuin läheisteni kanssa hakemassa tavarani.

Eli ratkaisevaa olisi pystyä pitämään mielessään se ahdistunut tunne, mikä tulee narsistin oikuttelusta ja alistamisenhalusta. Se ainakin itselläni toimi ja onnistuin eroamaan lopullisesti narsistista.

Ei liiku mitään... Ei yhtään mitään... Narsisteilla on omat sääntönsä ja he saavat valehdella rajattomasti, pettää, loukata, pahoinpidellä... Itse olen tullut siihen tulokseen että kaikki asiat mistä hän on puhunut minulle useasti ovat valetta...

- en ole ikinä pettänyt elämässäni enkä petä (muut miehet pettää kyllä aina) --> silti joka riidan jälkeen ryntäsi mm. Tinderiin ja jäi kiinni siitä että viestitteli ainakin kahden naisen kanssa mun selän takana (kuulemma tietysti "vain kavereita") Vähän aikaa sitten myönsi pussanneensa naista baarissa kun oltiin erottu (tämä perusteltiin sillä että luuli että minä petän)

- en ole koskaan ennen suhteessa ollut tällainen (näin ilkeä, haukkunut, riidellyt näin paljon) --> kuitenkin suhteen alussa paljasti että riiteli todella usein ja pahasti yhden naisen kanssa ketä tapaili noin vuoden verran (tämä paljastus tuli ennen kuin me aloitimme riitelykierteen eli ns. kuherrusaikana)

- myönsi jossain vaiheessa ettei ole elämässään rakastanut ketään naista (edes ex-vaimoaan) ja että on kylmä ihminen, musta aina puhunut ensirakkautenaan. Sanoi että on aina pystynyt siirtymään seuraavaan naiseen koska ei ole muita rakastanut... Nooh, meidän erottua rupesi heti deittailemaan

Pitkästä aikaa ajattelin päivittää tilannettani sen minkä pojan päiväunilta ehdin.
Teen tämän sen takia, että te jotka mietitte eroa, saisitte vahvistusta että tehkää hel**ssä se vaikka se vaikeaa onkin ja tulee olemaan vielä eron jälkeenkin.

Mutta. Olen siis pysynyt lujana. Tässä vajaan puolen vuoden aikana narskun viestittely on jatkunut KOKO AJAN. Välissä on ollut pari pidempää taukoa (tarkoittaa parin viikon hiljaisuutta), jolloin olen SILTI hänen hyppysissäään , henkisesti, miettien "Mikä nyt on vialla / mitä hän suunnittelee koska mitään ei kuulu".

Se, että hän on vaikeuttanut asioita, on ollut odotettavissa ja se on mennyt juuri niin +100% päälle.
Sain marraskuussa työpaikan, vakkarityön, oman alan hommaa. Joka tarkoitti, että lapsille piti hakea vuoropäiväkodista paikat.
Arvaatte varmaan, miten narskun ja minun lapsen suhteen kävi? Narsku sanoi että hän ei suostu että lapsi laitetaan vuoropäiväkotiin.
Poika jatkoi omassa "normaali" päivähoitopaikassaan, ja mitä minulle kävi tämän myötä?
Näin lastani vain silloin, kun olin pidemmillä vapailla.
Te, joilla on lapsia, voitte varmasti kuvitella tunteen.

Narskun vainoaminen ja takaisin pyytely ja maan ja taivaiden lupaileminen on uuvutti minut talvella loppuun.
Toki siinä oli joulua ja uutta vuotta, jotka ovat olleet "tärkeitä yhteisiä, rakkaiden kanssa vietettäviä" pyhiä, ja mulla... ei ollut sitä Rakasta. Onneksi sentään uusi vuosi oli ystävien parissa. Mutta tämä toi oman lisänsä talviseen ahdistukseen.
Joulukuun ja tammikuun menin kuin aave. Suoritin vain pakolliset. Itkin matkat töihin, itkin töissä. Itkin matkat pois töistä. Itkin kotona. Vessassa piilossa tytöltä joka ihmetteli "Mikä siula äiti on hätänä?".
En saanut unta. Menin sänkyyn väsyneenä, pyörin 3 tuntia. Nukuin tunnin kunnes tyttö herätti koska näki painajaisia. Yritin saada uudestaan unen päästä kiinni tunnin-pari, jonka jälkeen tyttö taas herätti. Nukuin tunnin, kunnes kello soi töihin.
En saanut iloa mistään. Ihmisten näkeminen alkoi ahdistaa. Halusin vaan kaivautua peiton alle ja nukkua. Hirveä olo.
"Onneksi sulla on tyttö, siitähän saat voimaa!" kuulin usein. Entä kun se tyttö tuntui olevan vain lisä-rasite, joka "oli pakko" hoitaa? Kauheelta tuntuu kirjoittaa edes näin, mutta sellainen olo minulla oli. Nyt jo onneksi osaan nauttia hetkistä lasteni kanssa.

Tammikuun puolivälissä jäin töistä pois, sairaslomalle. Lääkäri diagnosoi minulla masennuksen. Anteeksi, mutta ajattelen, että suuri kiitos tästä kuuluu narsistille. Hänen takiaan olen nykyään kuin säröillä oleva lasi, joka ei tarvitse kuin pienen kolauksen, ja se musertuu tuhansiksi palasiksi. On haastavaa olla ihmissuhteissa, kun pelkää koko ajan rikkoutuvansa. Enkä toisaalta halua ihmissuhdetta (nyt tarkoitan nainen-mies -suhdetta), nyt, sillä en halua että "onneni riippuu kenestäkään muusta", tai että kenenkään pitäisi narsistin tekemiä syviä haavoja ruveta tikkaamaan.
Haluan hoitaa itseni kuntoon ja löytää jälleen itseni, sen iloisen, sosiaalisen, räväkän ja sanavalmiin naisen, joka ennen olin.
Mutta se vaatii työtä.

...jatkan vielä edelliseen.
Hyvän ystäväni viesti jäi mieleeni, joten ajattelin sen laittaa nyt Teille muillekin uhreille.
Kun TOTTAKAI olen miettiny paluuta narsistin luo -- sen vain te toiset uhrit voitte ymmärtää.
Johon tämä ystäväni sanoi: "Muista, että ex-miehesi ei ole ratkaisu sinun tämän hetkiseen tilanteeseen: hän on SEN SYY."
Tämä on pitänyt minut järjissäni.

Mutta väsyneenä ja rikkoutuneena sitä olisi "Niin helppo" palata takaisin.
Mutta sitä virhettä en enää tee!! Miten rikki olisinkaan, jos suhde jatkuisi vielä 10 vuotta eteenpäin??

Ainiin ja tästä narskun toiminnasta vielä.
Nythän hän on lisäksi suositellut töitä tämän yllä mainitun hyvän ystäväni miehelle, samasta firmasta jossa hän on töissä.
Tässäkin mulla herää pelko; tämä on vain tapa päästä kyttäämään minua, nyt kun enää muuta tietä ei ole koska olen lyönyt kioskin luukut kiinni. Uskon kuitenkin tämän ystäväni miehen olevan sen verran fiksu, ettei hairahda antamaan mitään minun elämästäni tälle narskulle. Mitä vähemmän hän siitä tietää, sitä vähemmän hän minuun takertuu.
Pelkään vielä, että narsku kuvittelee edelleen rakkautemme olevan kaksisuuntaista, ja se jos mikä on psykopaattista. "Tiedän, että sinäkin vielä oikeasti rakastat minua eikä sinulle tule koskaan ketään muuta olemaankaan, tiedän että sinä ajattelet että me kuulumme yhteen!!" *puistattaa*

Lisäksi minusta tuntuu että minusta on tullut ihan vainoharhainen. Jos illalla näen sälekaihtimien välistä vilahtavat auton valot, heti hypähtää sydän kurkkuun; onko hän nyt minun ovellani?! Tai jos menee samanvärinen auto ohi. Tai jos kulkee samannäköinen ihminen kauempana.

Ainiin, ja lisäksi tuolla töissä ennen sairaslomalleni jääntiä sattui välikohtaus, jossa asiakas kävi minuun fyysisesti käsiksi. Sen jälkeen tuli joku posttraumaattinen stressireaktio, ja elin uudelleen läpi ne hetket, jotka narskun kanssa elin (käsiksi käymiset). Kämmenet hikosi, sydän pamppaili, oksetti. tuntui etten saanut happea. Ehkä minusta ei ole tällaiseen työhön tässä elämänvaiheessa.
Koska olen niin vaiheessa vielä itsekin.

Ainiin! Ja kaiken huippu: Narskun laittaessa mulle viestiä miten "olen hänen ainut nainen, eikä hän halua ketään muuta, ja rakastaa vain minua!!" , niin hänen profiilinsahan oli samalla treffipalstalla, jossa me aiemmin tutustuimme.
Että tämä taas lisää käsitystäni siitä, että tuskinpa olin seurustelummekaan aikana tämä hänen julistamansa "ainoa oikea"... Kaksinaamainen p**a.

Niin ja vielä pomppaan hieman aiheesta toiseen:
Nämä tapaamisoikeusasiathan, lapsen vaihdot, ovat olleet todella "mielenkiintoisia". Marraskuussa narsku alkoi käännyttää tuota tyttöäni puolelleen tullessaan tuomaan poikaa minulle. "MIKSI et tajua että rakastan sinua!!" ja tytölle: "Sano tuolle äidillesi että minä rakastan sitä!! Se ei tajua! Mulla on ikävä teitä!! Muuttakaa takaisin!" Siis LAPSELLE!?!? Ei jumalauta. Sanoin jo että osaatko itte ulos vai pitääkö taluttaa. Lähti lopulta kun menin toiseen huoneeseen pois tilanteesta (Varmaan oma defenssimekanismi koska alko jo äänensävy muuttua hällä ja naama alkoi punottaa, pelotti että se kohta tulee taas päälle).
Jatkossa hoidinkin ja olen hoitanut tähän asti vaihto-tilanteet niin, että paikalla on aina joku minun läheinen.
Lastenvalvojaan olen ollut asiasta yhteydessä, mutta hänkin sanoi, että kun mitään ei oikein kukaan voi tehdä, koska tämä narsku ei tee mitään konkreettista. Että jos on väkivallan uhkaa niin voi toki hakea käräjiltä valvottujen vaihtojen mahdollisuutta, mutta se on hankalaa sen takia koska poika on niin epäsäännöllisesti minulla.

Välillä tämä kaikki tuntuu niin älyttömältä.... en edes tiedä millainen on normaali mies.

Niin ja niitä elatusmaksujahan en saanut siltä syksyn ajalta, vaikka isällä rutkasti elatuskykyä onkin sossun laskelmien mukaan.
siihenhän tuli sitten muutos kun sain töitä, mutta MIKSI en hakenut niitä takautuvasti oikeusaputoimiston kautta?? Hitto mikä pässi olen!! Jatkossa en anna yhtään löysää tuolle ihmis-hirviölle joka on tuhonnut minut ja aiheuttanut PITKÄN toipumisprosessin.
Tätähän hän halusi, sai mitä tavoitteli.
Nyt jos hänelle selviäisi tilanteeni, .... voi että sitä onnellista voitonhymyä hänen kasvoillaan.
"minähän rakas sanoin, että yksin et jaksa! Nyt huomaat että on parempi olla yksi yhtenäinen perhe!"
.............mieluummin makaan haudassa.