Helmipöllö kirjoitti:Olen ehkä kymmenen vuotta tiennyt isäni olevan narsisti mutta vasta nyt olen terapian, kirjojen ja vertaistukiryhmän avulla tajunnut, että hän on psykopaatti. Tiesin hänen aina olevan outo mutta vasta vähän yli 20-vuotiaana aloin päästä syyllisyydestä eroon ja nyt vihdoin alan löytää itseni ja hyväksyä naiseuteni kokonaan. Minulla todettiin traumaperäinen stressihäiriö ja se jotenkin helpotti asian käsittelyä, lakkasin häpeämästä oireiluani tämän myötä ja tunnustin, että se mitä on tapahtunut on todella kamalaa.
Perheessämme vallitsi aina epämääräinen jatkuva pelkotila. Odotimme koko ajan jotakin, mutta emme oikein tienneet, mitä. Pelastusta, kai? Kaikki puhuivat, miten kauniisti kasvatettuja lapsia perheessämme oli. Tosiasiassa pelkäsimme niin paljon, että suostuimme olemaan hiljaa ja istumaan kuin mallinuket näytillä parhaissa mekoissamme. Perheen asioista ei saanut puhua kenellekään. Isä kehuskeli, miten hienoa hänen työnsä on, kuinka paljon hän tienaa, kuinka kukaan muu ei osannut käyttää joitakin ohjelmia ja miten hänelle vielä eläkkeelle päästyäänkin soiteltiin perään, kun ilman häntä ei pärjätty. Myöhemmin olen kuullut, että isän työ oli lähinnä juosta koiran lailla ympäri Suomea ja hän katkeroitui, kun ei saanut millään ylennyskierroksella ylennystä. Hänen ”erinomaisuuttaan” ei siis arvostettu tarpeeksi ja hän loi oman kuvitelmansa. Isä kehuskeli aina sillä, miten hän suoritti yliopistotutkinnot ennätystahtia.
Isä ei tule toimeen yhteiskunnan kanssa millään saralla. Hän rääkkää eläimiä. Jos kulkukoira sattui tontillemme, hän otti ne kiinni ja hakkasi hengiltä. Koiranulkoiluttajia hän vainosi ja lähti kulkemaan heidän perässään. Hän saattoi vakoilla kiikareilla, mitä naapurissa tapahtuu. Riitaa käytiin milloin mistäkin, raja-asioista tai puolellemme ulottuvasta puusta tai grillin hajusta. Isä käy oikeutta kaikkea vastaan, mikä liikkuu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ainoa valvova elin, joka häntä saattaa ymmärtää. Yhtä kymmenen vuotta vanhaa juttua kaupunkia vastaan isä pui vieläkin. Hänen mielestään kaupungin itsensä tehtävä olisi ollut nostaa kanne hänen puolestaan, koska hän oli siinä uhri. Ylipäätään mikään ei koskaan ole ollut isän syytä vaan yhteiskunnan, naapureiden ja kiittämättömien ihmisten. Hän on katkeroitunut vanha ukko.
Uskonnolla ja kuolemalla peloteltiin usein. Isä kertoili tarinoita, että tuokin ihminen kuoli, koska oli tehnyt isää vastaan väärin ja jumala siten rankaisi häntä. Meitä lapsiakin uhkailtiin usein, että jumala hylkää meidät tai vihastuksissaan rankaisee, jos nousemme isää vastaan. Isä uhkaili myös omalla kuolemallaan puhumalla siitä jatkuvasti. Olisimme sitten hänen haudallaan katkeria, kun muistaisimme hautajaisissa kaikki häntä kohtaan tehdyt vääryydet. Sitten olisi liian myöhäistä ja jumala rankaisisi meitä tuntuvasti. Jos isää ei kunnioittanut, jätettiin ilman ruokaa. Isä ja äitikin kertoivat usein, että jos teemme sitä tai tätä, kukaan ei enää rakasta meitä. Esimerkiksi tyttäriä ei kukaan enää huolisi, jos ei menisi hänelle osoitetun miehen kanssa naimisiin. Tai jos tytär jättää ensimmäisen poikaystävänsä, hän on likainen ja turmeltunut, maineensa menettänyt huora. Isä huoritteli tyttäriään ihan pienenäkin, jo ennen kuin tiesimme seksuaalisuudesta mitään. Meidät kasvatettiin tynnyrissä eikä kysymyksiimme kuukautisista tai seksistä vastannut kukaan.
Tyttäret olivat isälle ylipäätään huonoja ja saastaisia, väärää sukupuolta. Poikia taas hakattiin ”paremmaksi”. Tytöillekin annettiin selkään tukistamalla ja koivuvitsasta, pojille jopa vyön solkipuolella kunnon selkäsaunoja. Lasten piti hakea vitsat metsästä itse. Lapsia arvioitiin pelkästään opintomenestyksen ja ammattien perusteella. Muut kuin isän hyväksymät ammatit eivät kelvanneet ja väärin valinneet tulisivat isän mukaan elämään leivättömän pöydän ääressä ja epäonnistumaan elämässään. Huonoista todistuksista saattoi saada tukkapöllyä. Isä ei ole koskaan tajunnut rahan arvoa tai mitä asiat maksavat ja hän on aina haukkunut äitiä suurista kauppalaskuista. Äiti ei saanut ostaa itselleen mitään. Lasten vaatteet maksettiin äidin pienistä tuloista. Isä ammuskeli sisällä, jolloin talossa ei saanut liikkua moneen tuntiin mihinkään. Kun isä putsasi aseita olohuoneessa, hän saattoi osoitella aseilla ohikulkevia lapsia tai ikkunasta tähtäillä kävelijöitä. Isä on uhannut siskoni kertoman mukaan äitiä aseella: äiti on ollut lattialla polvillaan ja sanonut rauhoittavasti vierestä katseleville pikkutytöille, että juoksisivat äkkiä naapuriin. Isä on sanonut, että jos he lähtevät hakemaan apua, äiti kuolee. Ylipäätään isä on arvaamaton ja raivokas mies. Yleensä siihen ei edes tarvittu erityistä syytä.
Isä kontrolloi kaikkea talossa tapahtuvaa. Hän valvoi rahankäyttöä, luki toisten kirjeitä, kuunteli puheluita, vaati saada kavereille lähetettyjä kirjeitä heidän vanhemmiltaan itselleen (ja sai), seurasi lapsia heidän mennessään pelaamaan jalkapalloa, vakoili heitä kiikareilla ja kyttäsi joka askelta. Tuijotus oli todella ahdistavaa. Teki mieli luikahtaa alta pois pikaisesti katsomatta silmiin, ennen kuin hän ehti keksiä jonkun syyn jäädä paikalle. Hän saattoi huutaa alakertaan, että kukas se tulisi vaihtamaan kanavaa, kun hän ei itse halunnut nousta sohvalta tai kaukosäädin oli tipahtanut lattialle. Samoin hän saattoi herättää nukkuvat lapset tekemään itselleen ruokaa. Joskus hän laittoi minut pesemään juomalasin kolme kertaa, kun se ei kelvannut hänelle, kun auringonvaloa vasten siinä saattoi nähdä pyyhkeestä irronnutta hienoista nukkaa. Kun isä oli poissa, meillä saattoi olla mukavia hetkiä kotona. Joku vahti ikkunassa, milloin isä tulee kotiin. Silloin laitettiin musiikki äkkiä pois ja kaikki katosivat piiloon. Lapsista ei saanut lähteä ääntä. Piilotimme esimerkiksi hedelmiä kaappeihin, sillä isä saattoi omia kaikki kolme kiloa itselleen välittämättä siitä, riittääkö muille. Äiti hoiti taloa aamusta iltaan ja vanhimmat sisarukset hoitivat nuorempia lapsia. Isä ei osallistunut kodinhoitoon lainkaan. Äiti oli pelkkä kotiorja, jolta ei riittänyt aikaa ja rakkautta lapsille. Äiti ei koskaan halannut lapsia, hän ei kyennyt läheisyyteen.
Seksuaalisuus oli isälle erikoinen asia. Hän haukkui tyttäret ja äidin huoriksi mutta kävi itse vieraissa avioliiton alkuhetkistä lähtien. Hän saattoi sanoa, että lähtee nyt toisiin naisiin, kun äidistä ei ole mihinkään. Isä oli äidin mukaan hurmaava ja charmikas mies, joka avioliiton ensimmäisenä päivänä muuttui hirviöksi. Isä on useaan otteeseen pakottanut äidin seksiin, raiskannut myös ainakin yhden sisaruksistani ja käyttänyt toista hyväkseen. Tyttäristä on opetettu hiljaisia ja hymisteleviä hissukoita. Tärkein tehtävämme oli tulla hyviksi ja kuuliaisiksi vaimoiksi. Mies on perheen pää ja tekee päätökset. Tähän muottiin olemme kaikki sisarukset koettaneet ahtautua aikuisiälläkin, huonolla menestyksellä. Vieraiden tullessa tyttöjen piti aina pikaisesti siivota, hakea kakkua ja pullaa pakastimesta, kattaa pöytä ja laittaa kahvit tulille. Vieraille miehille, vaikka kuinka paljon meitä vanhemmille, meitä sitten kehuskeltiin ja esiteltiin hyvinä vaimoehdokkaina, kuin mitäkin esineitä. Naisten huolena oli leipoa ja tehdä ruokaa, emmekä saaneet koskea kirveeseen tai muihin miehisiin juttuihin. Toisaalta äiti on joutunut tekemään kaikki lumi- ja puutyöt, kun lapset ovat lähteneet kotoa.
Isä jäi eläkkeelle, kun olin siirtymässä yläasteelle. Hänelle jäi paljon aikaa kohdistaa vihansa minuun. Olinhan nainen ja laitoin hänelle vastaan. Tilanteemme kärjistyi niin, että hän eristi minut poikaystävästäni, leimasi minut huumeidenkäyttäjäksi, levitti seurakunnassa minusta huhuja, eristi muista ystävistäni, otti minut pois koulusta ja pakotti lopulta istumaan kaksi viikkoa sängyssäni alakerrassa, joka oli maan alla. Äiti salakuljetti minulle ruokaa. Kun kävin vessassa, isä seurasi kellosta aikaa ja huusi, jos olin ollut hänen mielestään siellä liian pitkään. Olin masentunut ja halusin kuolla. Eräänä yönä hiivin vessaan kirjoittamaan jäähyväiskirjettä erotetulle poikaystävälleni: ajattelin, etten pääse enää koskaan ulos enkä selviä hengissä. Isä oli kuitenkin kuullut, että menin vessaan, ja tuli sorkkaraudan kanssa hakkaamaan ovea. Hän huusi, että jos en tulisi ulos, hän hakkaisi minut hengiltä. Sain paniikkikohtauksen ja raajani jähmettyivät kauhusta. Isä hakkasi lukkoa rikki ja huusi, että loppuni on koittanut. Veljeni soittivat poliisit, ja minut otettiin huostaan. Äiti kielsi heidän tullessaan kaiken, kuten aina poliisien käydessä. Kaikki laitettiin sen syyksi, että olen mielenvikainen. Isä otti marttyyrinviitan harteilleen. Kärsin tuosta syyllisyydestä kymmenen vuotta. Aiemmin isä oli mm. kuristanut minua.
Yritin myöhemmin korjata suhdettani isään, tuloksetta. Välimme menivät lopullisesti poikki, kun seurustelin hyvällä itsetunnolla varustetun normaalin miehen kanssa. Isä yritti heti kättelyssä hyötyä miehestä. Mies todisti joitakin isän raivokohtauksia. Olin kerran käymässä lapsuudenkodissani eikä veljeni ollut päässyt mukaan, sillä hänelle tuli keuhkokuume. Isä väitti, että se johtui Tshernobylin laskeumasta, kuten minun atopianikin (ja kaikki muut sairaudet maailmassa), ja olimme ilmiriidoissa minuutin sisällä. Lähdin enkä ole mennyt takaisin. Meni pitkään, ennen kuin sisarukseni uskalsivat ajatella isästä pahaa. Tiedot insestistä ja ladatulla aseella uhkailemisesta tulivat ilmi vasta muutama vuosi sitten. Nuorempana kukaan ei uskonut kaikkia kertomuksiani. Haavat olivat liian vaikeita. Minulle sanottiin, että olen vain nuori ja aatteellinen, ja että ansaitsinkin sellaista kohtelua, kun olin käyttäytynyt niin huonosti. Olinhan karannut kerran kotoa ja heitellyt isän autoa pienillä kivillä, kun hän seurasi minua joka paikkaan. Yksi veljistäni kertoi lukeneensa narsisteista ja arveli isän olevan sellainen. Paranemiseni lähti kunnolla käyntiin vasta, kun katkaisin välit isään kokonaan kuusi vuotta sitten ja suurelta osin myös äitiin. Lakkasin odottamasta näiltä suhteilta mitään.
Toivon usein, että olisin elänyt kokonaan ilman isää. Meistä lapsista on tullut ahdistuneita ylisuorittajia. Suhtaudumme seksiin vaikeasti: onhan se ollut suuren osan elämästämme täysin syntistä. On vaikea luottaa miehiin. Ajoin itseni työpaikalla piippuun, kun vertasin itseäni kymmenen vuotta vanhempiin ja paremmassa asemassa oleviin. Miksi en ollut samassa asemassa ja saanut yhtä hyvää palkkaa? Olinko alisuoriutunut? Menin kolme vuotta sitten ensimmäistä kertaa terapiaan ja sain sieltä avun. Aloin elää armollisemmin ja lakkasin yrittämästä liikoja. Sen ansiosta sain laitettua työpaikalla narsistiselle esimiehelleni vastaan. Kuitenkaan en aina tunnista narsistia, sillä vertailupohjani on niin äärimmäisen huono ja sietokykyni liian hyvä. Aina silloin tällöin lapsuuden kokemukset kumpuavat esiin: tunnen itseni huonoksi, arvottomaksi, likaiseksi, epävarmaksi ja hylätyksi. Toisaalta minusta on tullut hyvin empaattinen, elämää arvostava, kiltti ja avulias nainen. Opettelen vielä laittamaan rajoja auttajasyndroomalleni. Elämän arvostus tällä ”jee, hengitän!” -tasolla on selvästi paras narsismista selviämisen myötä saatu ominaisuus. Pyrin elämään täysin tuntein välittämättä asioista, joilla ei ole mitään merkitystä (kuten sillä pullantuoksulla). Melkein 30 vuotta olen vaiennut ja nyt on aika oksentaa tämä skeida ulos. Toivottavasti tästä on jollekin apua. Patoumaa kuvaa hyvin se, että tunnen nyt huonoa omaatuntoa siitä, että aiheutan tätä lukeville pahoinvointia.. koittakaa kestää
Rikosuhripäivystyksessä oli onneksi ystävällinen ja kokenut vastaaja ja sain sieltä hyvät neuvot jatkoa varten 