KESKUSTELUFOORUMI

Jesssh, rättipoikkipuhki!!!

Täällä ei ole narskusta kuulunut moneen viikkoon mitään; edellinen kerta taisi olla pari viikkoa sitten, kun olin menossa töihin (mulla on tosi epäsäännölliset työajat) ja koska epäilen, että narsku nauhoittaa puheluja, olin neutraalin kohtelias ja sanoin, että huomenna kannattaa soittaa uudelleen, koska olisi halunnut puhua tytön kanssa. Arvatkaa, soittiko se? No ei tasan. Olin ollut kuitenkin varuillani enkä ollut sanonut tytölle puhelusta mitään, vielä vähemmän lupauksesta. Tyttö tuntuu alkaneen hyväksyä sen ettei isään voi luottaa ja niin surullista kuin se onkin, on se ehdottomasti lapsen kannalta hyvä.

Aina kun narsku soittaa mulle, se on suorastaan irvailua, miten kohtelias se on. Äänen intonaatio nimittäin laskee alussa ja lopussa. Tiedätte varmaan. Se yrittää tahallaan ärsyttää mua sillä, että se ilmaisee äänensävyllään sen, että ollaan nyt sitten kohteliaita kun kerran niin paljon vaaditaan eikä se todellisuudessa piittaisi paskaakaan. Mä en ole reagoinut lainkaan, koska jokaisen aikuisen järkevän ihmisen tulisi osata käyttäytyä, jos ei ystävällisesti, niin edes arvokkaan kohteliaasti. Tätä mä odotan joka ikiseltä ihmiseltä, jonka kanssa mä olen tekemisissä ja suurin osa pitää sellaista normaalina käytöstapojen noudattamisena. Narsku ei enää tule sitä iloa saamaan että mä räjähtäisin sen silmille tai soittelisin sen perään kysellen vihaisena, miksei se pidä lupauksiaan. Mä olen tehnyt tiettäväksi että se on itse vastuussa valinnoistaan enkä tule enää ikinä roikkumaan sen perässä missään tilanteissa. Se ei ole ansainnut mun huomiota; ne on, jotka musta oikeasti välittää. Narsku ei niihin kuulu.

Mä en ole koskaan halunnut asettua poikkiteloin tyttäreni ja isänsä väliin, mutta mä olen niin PERHANAN onnellinen, ettei se enää tän enempää häiriköi meidän elämää. Mä olen yrittänyt kaikkeni, mutta jos se tarkoittaa sitä, että mun pitäisi olla jatkuvana paskasäkkinä ILMAN että mä olen ansainnut SEKUNTIAKAAN sellaista, mä en siihen rupea. Siksi toisekseen se ei kuulosta olevan kovinkaan tasapainossa henkisesti, joten pienempi paha on auttaa lasta ymmärtämään, että isä nyt vain sattuu olemaan epäluotettava kuin yrittää jatkuvasti saada suhdetta rakennettua ja aiheuttaa lapselle jatkuvia pettymyksiä. Mun pitää tytön äitinä kyetä suojelemaan lasta kaikelta vahingolliselta, ja sitä faktaa ei muuta mikään, että valitettavasti narskusta vain ei ole edes normaaliin elämään. Se ei ole mun syytä eikä mun murhe, joten keskityn lapseeni täysillä. Neiti vaikuttaa onneksi hyvin onnelliselta.

Rättipoikkipuhki, jessus sentään mitä mesoamista narskulta... pistä tuolle stoppi viranomaisvoimin ja heti. Se voi syyttää sua ihan mistä haluaa, mutta te molemmat tiedätte faktat. Narsku vain vääristää ne itselleen edullisiksi koska edes se itse ei kestä katsoa todellista itseään peilistä. Se ei edes tunne sitä todellista itseään! Ja muistakaa, että ainakin mun mielestä te molemmat, Rättipoikkipuhki ja Liibalaaba, samoin kuin monet muut tällä palstalla, vaikutatte järkeviltä ja normaaleilta ihmisiltä sekä hyviltä äideiltä. Narskut on noiden juttujen perusteella päästään vialla ja totaalisen väärässä. Te ette ole!

Tuon olen kuullut myös lastensuojelusta että olen normaali äiti ja sen että ajan lasten etua, asiakkuus on lähinnä sen takia että minullakin olisi jonkin näkönen turvaverkko sekä se että sain isommat lapsemme psykiatrialle nopeammin. Mun vanhemmat on molemmat kuolleet, no eipähän tuu ikävä, isä joi (ei asunnut meidän kanssa) ja äiti tykkäsi käyttää fyysistä kuritusta puratakseen omia paineitaan, yh-äiti kun oli ja töissä ja yksin elätti kiittämättöntä mukulaa jne millä sitten onkin tekojaan puolustellut.. Yh-äiti mäkin olen ja yksin elätän mutta koskaan en kättäni lasta kohti ole nostanut enkä tule nostamaan.

Rupee vaan tuntumaan aika toivottomalta tämä tilanne, isommat jo sen verran isoja että ymmärtävät, 10 ja 13v, mutta pienin vasta kolmen, rassukka ymmärrä mitään, vaistoaa vaan kireyden.. Ja sen olen huomannut että kun tulee isi-viikonlopun jälkeen kotiin niin pari päivää menee niin että kun torun häntä jostain ja laitan ns arestipenkille istumaan niin itkee kovasti että tahdon isin tykö.. Tämä rikkoo, totta kai lapsi haluaa sinne, isin luonna ei ole sääntöjä eikä muutakaan, nannaa kylläkin löytyy niin että ei mitään järkeä..

Ja esikoisemme tosiaan jo 13v, murrosikää selvästi puskee päälle, se lisättynä muuten vaan henkisesti pahaan oloon niin voi kiesus niitä purkauksia kun niitä tulee.. Mutta toisaalta, joka ilta kun käyn peittelemässä lapset yöunilleen niin jokainen sanoo "Äiti, oot paras, rakastan sua!".. Eli tiedän sen että vaikka pidän rajoista kiinni, annan arestia toisinaan kun tilanne sitä vaatii, kiellän hauskat ja herkut tarvittaessa, niin lapseni silti rakastavat mua, ja se riittää.. Siitä saan voimia jatkaa tätä ikuiselta tuntuvaa taistelua ton hullun kanssa.

Sanoin suoraan tänään lastensuojeluun että tämä on kuin jotain sairasta peliä lasten isän osalta, ja lopputuloksena täysin sekaisin ja rikkinäiset lapset, joista tätä rataa ei kasva edes normaaaleja aikuisia, isot kun ovat jo niin isoja että taatusti muistavat kaiken koko elämänsä..

Näin ei vaan saa käydä, mä teen kaikkeni että saan lasten arjen sujumaan, itsetunnon jos ei nyt ylös niin edes pois sieltä kivenkolosta. Maksoi mitä maksoi, tuli tolta yheltä sitten mitä tahansa p***aa niskaan, ei kiinnosta!!!! PRKL!!! UGH, olen puhunut!

Tänään sitten tein rikosilmoituksen netissä, ilmoitin kaikki puhelut jotka hän tehnyt lapsillemme, mainitsin puheluiden sisällöistä, mainitsin netissä käydyistä keskusteluista, mainitsin hänen olleen tuossa pihani vieressä.. Mainitsin kaiken.. Nyt uskon että pikkuhiljaa alkaa matkani kohti parempaa, täytyy vaan uskoa siihen että joku kaunis päivä tuo "ihminen" jättää mut rauhaan, täytyyhän Suomen oikeus saada hänen touhunsa loppumaan. Nyt tuntuu tältä, saa nähdä miltä hetken päästä tuntuu, koululaiset tuleevat kohta kotiin, soiko sitten taas heidän puhelimet ihan urakalla, haukkuuko hän sitten taas mua lapsille? Onneksi lapset tietävät paremmin, isot ovat kuitenkin jo omilla aivoilla ajattelevia yksilöitä joilla on mielestäni oikein hyvä oikeudentaju, ainakin vielä toistaseksi. Toivon vaan ettei lasten isä onnistu sitä tuhoomaan, samalla tavalla jolla hän sai lasten oma-arvontunteen sekä itseluottamuksen alas..

Luin tässä ketjussa että mun pitäisi olla välinpitämätön, olla osoittamatta mitään tunteita.. Sitä täytyy harjotella, koska kun näen tai kuulen hänen äänen niin nousee ihan järkyttävä raivo että ei mitään määrää. Kaikki ne paskat mitä olen saanut osakseni, kaikki se mitä lapset ovat saaneet, kaikki nousee pintaan. Harjoittelen tätä oikein urakalla, ehkä vielä joku päivä opin myös sen että olen täysin neutraali hänen läsnäollessa, hänen äänen kuullessani. Pakko, jos se on ainoa keino päästä hänestä lopullisesti irti niin MÄHÄN OPIN SEN!!

En voi enään antaa ton mielipuolipaten hallita itseäni, en saa enään pelätä.. Mutta, totuus on että pelkään, hän on aina onnistunut vetämään mut alas, miksei onnistuisi nytkin? EI ONNISTU!! Näin olen päättänyt, nyt mä nousen täältä, revin lapset perässä ja matkalla potkasen ton äijän jonnekki niin syvään kuoppaan ettei ylöspääsystä ole tietoakaan. Tämän teen ihan Suomen lakiin turvautuen..

Tänään mainitsin yhdelle meijän yhteiselle tutulle hiukan faktoja, en kertonut kaikkea, en läheskään, ainoastaan ne kevyimmät jutut, niin hänen reaktionsa oli "Ei kai, nyt kyl liiottelet, sehän on niin mukava aina ollu ja selvästikki rakastaa lapsiaan.." Joo, kiitti kaveruudesta, se oli sit niinku tässä.. Olihan hän huomaavainen ja kiltti ja mitä rakastavin isä, sillon ku oli muita ihmisiä paikalla mutta toista oli kuule seinien sisäpuolella, ilman ulkopuolisia todistajia.. Koittaisi elää edes hetken sitä elämää mitä mä ja lapset saatiin monen monta vuotta, ei olisi sanonut noin. Tämän ihmisen tuntien niin ei olisi hänen päänsä kestänyt sitä edes kuukauden päivät.

Toinen mitä vihaan yli kaiken on se kun jotkut nyt sanoneet "Tiedän miltä susta tuntuu, tsemppii".. EI NE SITÄ TIEDÄ, SITÄ EI VOI TIETÄÄ JOS SITÄ EI OLE KOKENUT!! En olisi itsekkään aiemmin uskonut että vielä 2000-luvun Suomessa esintyy tällaista "helvettiä maan päällä" mutta kyllä sitä on, ihan omien sekä tarinoiden joita olen tällä sivulla lukenut, näiden perusteella väitän että hirviöitä on olemassa, ja aika näppärästi pysyvät siellä kaapissa kunnes on oikea aika astua esiin..

Mutta toisaalta, tuleepahan tässä samalla huomattua ketkä ovat oikeita kavereita, ystäviähän mul ei ole kuin yksi, ilman häntä olisin varmasti jo antanut periksi ja päästänyt tän narskun takas mun ja lasten asuntoon ja elämään..

Mulla nousee se sama raivo pintaan ja välillä mietin itsekin, että onnistuuko narsku taas jotenkin manipuloimaan mut romahtamiseen... mut sit sanon itselleni, että tunnistan ne tilanteet ja tiedän, mitä silloin pitää tehdä: keskittyä johonkin niin, että ei ehdi edes ajatella koko narskua. Kyllä se siitä helpottaa, joka kerta nopeammin. Nykyään hermostun jos puhun narskusta, mutta se raivo ei kestä kovin kauaa eikä pääse kovin syvälle pureutumaan. Ihmismieli osaa kyllä käsitellä nämä jutut ja päästää niistä irti!

Joopa joo.. Ei tuo yksi näköjään tajua sitten kirveelläkään.. Nyt on ruvennut jopa mulle soittelee, milloin milläkin verukkeella, mutta ei se asia niissä lapsissa pysy, aina täytyy vähän ainaki saada heittää jotain järkevää väliin, kuten esim ilmoittaa että olen huora ja panen kaikkia jne jne..

Olen jo parikin rikosilmoitusta tehnyt, netissä yhden ja asemalla toisen. Kuulusteluihin odotellessa.. Kai se jotain sakkoja tai jotain saa, mutta mahtaako oppia, varaton ku on ni ei se niitä pysty maksamaan.

Olen myös asianajajan kanssa ollut yhteydessä, haen valvottuja tapaamisia ihan perusteella sen että kertaakaan 6kk aikana jolloin ollut tapaamissopimus sitä ei ole noudatettu, jonkun lapsen osalta se on aina rikottu. Sekä se kielenkäyttö lapsille, ja mua haukkuminen, käyttää esim minusta nimikettä se vi**n huora, viitaten mua ja ihan suoraan lapsille siis sanoo..

Äsken jouduin taas soittaa hätäkeskukseen, äijä seisoi tuossa viiden metrin päässä taas vaihteeksi, jotain vinoilua taas kuului, en kauheen tarkkaan kuunnellu, juttelin vaan naapurin kanssa ja koitin hillitä itseeni etten käy kiinni ja "halaa" oikein lujaa..

Tulin sisälle ja kysyin vaan yhdeltä lapsista että vieläks iskä siinä seisoskelee.. Lapsen vastatessa myönteisesti soitin hätäkeskukseen ja ilmoitin miehen tuossa seisovan ja ilmoitin myös että hänellä on lähestymiskielto.. Hetken päästä poliisit soitti takasin ja kysyi tilannetta. Ilmoitin että katosi tuosta etupihalta mutta minne suuntasi niin sitä en tiedä eikä edes kiinnosta kunhan ei tuossa pihallani seiso..

Poliisit sanoi että ok, eivät tule nytten sitten paikan päälle jos kerran on kadonnut mutta jos ilmantuu takaisin niin uusi soitto 112:seen niin tulevat. Käski myös tehdä rikosilmoituksen joko netissä tai huomenna paikan päällä. Joten kaupungille suuntaan tieni huomenna =) Luulen sen kuitenkin olevan varmempaa koska niitä puheluita, tekstareita ja lasten kautta kyttäämisiä on ollut niin paljon että helpompi mennä sinne niin tulee selvemmäksi..

Ehkä joku kaunis päivä vielä saan tuon prkl:n hirviön aisoihin ja saan ruveta elämään rauhallista ja normaalia elämää lasten kanssa =)