KESKUSTELUFOORUMI

ÄLKÄÄ EMPIKÖ, LÄHTEKÄÄ! Kadun todella, etten lähtenyt aiemmin. En edes älynnyt narsismia vasta kuin lokakuussa 2018. Ensin hämmästelin asiaa ja luin aiheesta. Sitte aloin valmistella eroa, laittamaan jemmaan rahaa yms. Tutkin itseä ja löysin syyt miksi vielä olin suhteessa. (Tunsin vahvaa sääliä sekä syyllisyyttä ja kärsin seksiaddiktiosta. Taloudellinen tilanne ja lapset myös vaikuttivat.)

Aloin vieroittaa itseäni seksiaddiktiosta (hän pystyi kiristämään seksillä minua tosi pahasti). Vahvistuin ja samalla hän masentui. Lopulta hän ei voinut enää mitenkään määrätä minua. Sitten alkoi täysin hyljeksiä minua. Asetin määrätietoisesti rajoja ettei voi vastuuttaa ja syyllistää minua entiseen tapaan. Olin aina tuntenut olevani vain hyödyke ja rakkaus ei ollut pyyteetöntä, kaikki piti ansaita. Ja aina pystyi vetoamaan siihen kuinka olin puhunut väärällä äänensävyllä tai katseeni oli väärä tai olin hengittänyt väärin. Sanoin myös että en aio ottaa vastaan isäni perintöä, (koska tunsin että hän odotti sitä kielipitkällä, äitini perinnön oli jo käyttänyt, samoin kun kaikki säästöni ja sijoitukseni ja olin vielä nostanut lainaa ja lainannut hänelle). Tunsin että kohta tapahtuu jotain. Pariviikkoa eteenpäin ja hän löysi 16 vuotta nuoremman naisen itselleen. Se oli viimeinen pisara, tunsin kuinka syyllisyys poistui ja tunsin että nyt voin lähteä, enkä ole enää vastuussa mistään mitä hän tekee tai mitä hänelle tapahtuu. (Itse erohetkeen suosittelen lukemaan ”Juoksukengät” kirjaa). Itse erotilanne oli todella sekava ja yhtä ristiriitainen kuin koko suhdekin.

Nyt asun kahden lapsen kanssa omassa ihanassa kodissani, jossa jaksan siivota, lenkkeillä yms. Sain juuri taisteltua osituksen niin, että saan suurinpiirtein takaisin kaiken mitä hänelle annoinkin.

Eron jälkeen mies on toiminut niin kuin kirjallisuudesta voi lukea. Soittaa edelleen joka päivä, kielsin häntä koskaan tulemasta lähellekään asuntoani ja siitä suuttui. Välillä haukkuu minut ja toivoo kuolemaani. Välillä ihmettelee miksi lähdin, hänen mielestään minun olisi pitänyt asua hänen kanssaan ja hän olisi saanut pitää yhteyttä uuteen naiseensa. (Hän ehdotti että jos lupaa olla koko loppuelämän minun, jäisinkö sitten? Toisin sanoen olisi ollut varovaisempi ettei jää kiinni.)

No, nyt olen 45v, lapset 18v, 16v ja 5v. Menetin elämästäni 31 vuotta. Olisin ollut vain 25 vuotias kun ekan kerran lähdin (hakkasi minut niin että oksensin 2 päivää) mutta jotenkin sai käännettyä sen minun syyksi. Ihan käsittämätöntä. Jotenkin uskoin sen että se oli mun vika.. 35 vuotiaana olin myös päättänyt lähteä, mutta aavisti jotenkin sen ja sai hurmattua minut ja samalla kietoi mut taloudellisesti itseensä entistä kovemmin. Lokakuussa 2018 yritti tappaa minut. Oli suunnitellut kaiken ja se olisi näyttänyt vahingolta. En pysty siitä edes puhumaan. En edes muistamaan kunnolla. Sen vain muistan kuinka lamaannuin ja odotin kuolemaa. Jotenkin mielikuva pikkutytöstämme antoi mulle voimaa, ajattelin vain etten voi jättää pientä suloista tyttöä tuolle hirviölle. Tämän jälkeen mies lysähti pieneksi läjäksi nurkkaan ja kyräili minua ja syytti että minä olisin tehnyt kaiken hänelle!!! Se oli niin käsittämättömän sairasta! Muistan ikuisesti sen minkä näköinen hän oli kun rukoilin häntä lopettamaan. Hän nautti täysillä!!! Ja vielä tämänkin jälkeen tunsin sääliä häntä kohtaan, koska tiesin miten pahasti häntä oli lapsena pahoinpidelty.

Joo, mutta nyt on ohi. Henkiset haavat on valtavat. En pysty tapaamaan ketään miestä, en usko että kukaan voi rakastaa minua. Tunnen itseni rumaksi ja vialliseksi. Olen saanut satoja viestejä miehiltä ja ahdistunut ja käpertynyt itseeni ja tunnen itseni hirveäksi. Pelkään että joudun taas narsistin uhriksi, olen tosin jo muutaman tunnistanut. Mutta silti elämä on 100-kertaa ihanampaa. Se että ei olekaan minuuttiaikataulu, kukaan ei kyttää, voit soittaa kenelle haluat, voi olla tietokoneella tai katsoa puhelinta! Jopa telkkaria olen joskus katsonut!!

Samoja tuntemuksia täällä ja oppikirjojen mukaan se viimeinen niitti ja pisara tulee vasta kun oman arvon tunto kohoaa niin korkeaksi ettei vain enää hyväksy asiaa arvostamalleen itselle. Siihen asti me roikutaan mukana. Tässäkin kohden tulee mieleen kirja ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi...

Viime yönä oli se viimeinen pisara lähellä. Pakkovalvottaminen niin ettei ehdi kuin 4 tuntia nukkua. Kaikki syy on minussa. Kun hän saapuu töistä ja on pahalla tuulella, on syy minussa. Kun en himoitse häntä jatkuvasti ja pane kuin hänen eksänsä ovat tehneet niin vika on minussa. Olen niin täynnä vikaa että minua ei varmaan edes näy. Ja kun kävelen niin tuntuu kuin olkapääni olisivat lattian tasalla. Jos minä joskus saan näytettyä hänen virheen siten ettei voi väittää vastaan mitenkään, niin sitten syyksi löytyy puoli vuotta sitten tekemäni huorissa käynti. Kun puhelimeni akku loppui ja ei ollut mahdollisuutta heti ladata. Ja kun hän kahlaa minun henkilökohtaiset ja työsähköpostit, whatsapit, Messengerin, tekstiviestit ja kaiken mitä puhelimesta löytyy, niin saa kuulla että hyvinpä osaat peitellä jälkeesi....

Odotan niin paljon sitä viimeistä pisaraa.... Jokin pitää hajota tai särkyä tarpeeksi pahoin ennenkuin tästä pääsee irti... Tulisi joku, joka ottaisi minua kädestä ja taluttaisi pois tästä helvetistä....

..et ole yksin prisonbreak, hengessä olen mukana, kuin myös sinä minun matkallani, vaikka fyysisesti kannammekin taakkaamme yksin. Ja näillä hartioilla ja tällä sydämellä on paljon. Se, että ihmiselle annetaan vain niin paljon kun jaksaa kantaa, on täyttä paskaa, anteeksi vaan. En todella jaksaisi kantaa näin paljon. Minä myös olen nukkunut tällä viikolla joka yö vajaat viisi tuntia, koska en vaan ole päässyt nukkumaan, tai sitten minut on herätetty keskellä yötä tai ennen kellon soittoa. Se vie kaikki mehut ja minä myös olen sitä mieltä, että lopulta esim. tuo unen puute voi lopulta olla se mikä katkaisee aasin selän.
Minä myös olen vuosia odottanut sitä viimeistä pisaraa, viime kesänä sanoin siskolleni, että löispä niin, että vaikka käsi katkeaisi, niin ehkä sitten älyäisin lähteä. Siskoni sanoi, että miksi pitää tulla joku fyysinen vamma ennen kuin älyät, eikö sinua ole jo henkisesti satutettu tarpeeksi?? Niinpä. Hyvin sanottu. Voimia!

Hei,

Ansaitsette parempaa❤ Oletteko miettineet, mikä olisi teille se riittävä viimeinen pisara? Mitä jos ottaisitte itseänne kädestä kiinni, ja veisitte itsenne pois ja turvaan? Tekisitte hyviä tekoja itsellenne, sillä vain sillä mitä sanotte itsellenne ja itsestänne on merkittävää. Entä jos näkisitte kauneuden itsessä ja sitä hellisitte❤ Ehkä se viimeinen pisara ei olekaan hänen teko vaan teidän oma ajatus, hyvyys ja rakkaus itseenne ja itseänne kohtaan. Joten tehkää tänään hyviä tekoja itsellenne, jokin kiva asia. Itseäni myös auttoi pieni etäisyys, vietin muutaman viikonlopun äidin luona. Suosittelen siis ottamaan hetken omaa aikaa jonkin asian varjolla. Tai aikaa sellaisten ihmisten lähellä, jotka rakastavat teitä.

Tuo on kyllä hyvin sanottu, Kirsikkamustikka. Kyllä tässä ansaitsee kaikki parempaa. Ehkä se hyvyys itseä kohtaan oikeasti voisi olla se viimeinen pisara. Jokaisesta itsestään tämän muutoksen pitäisi lähteä. Itse yritän aina välillä miettiä, että jos jotain ystävääni kohdeltaisiin näin, suuttuisinko ja pakottaisin lähtemään pois?

Minulla on nyt niin huonoksi mennyt tämä tilanne että oman ajan saaminen on mahdottomuus. En pysty lähtemään minnekään kotoa, mies vartioi koko ajan, tarkistaa jopa töistä, että mikä vuoro minulla on ollut. Täytyy miettiä miten tässä muuten voisi helliä itseään.

Siihen lopputulokseen olen itsekin tässä pikku hiljaa tullut että minulle se ratkaisu ei tule sen pahan kautta koska sitä on tullut jo sen verran että jos se ei riitä niin vain sairaala tai vankila voi lopettaa tämän jos ratkaisua etsii sitä kautta. Se tulee jokaisen opitun asian kautta, jokaisen rakkaan ihmisen kannustuksesta ja tuesta, läheisten huolen, niiden omien unelmien kautta. Siitä että mietin mitä saan kun uskallan ja mitä ei enää koskaan tarvitse kestää sen jälkeen. Että ansaitsen parempaa. Enkä mitään tästä.

...Jotenkin kun oma elämä on mitä on, niin ymmärrys "intohimo" murhiin on kasvanut.
Ymmärrän täysin, että siinä "heat of the moment" tilanteet saattaa kärjistyä jopa siihen,
että molemmat ei siitä nouse täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Itseäni luojan kiitos pidättelee
kaksi lasta, joille en voisi sitä tehdä, viedä heiltä isää, ja äitiä. Mutta kyllä noissa tilanteissa
kun sinua on päivä tolkulla kiusattu, yöt valvotettu, jatkuvalla syötöllä haukuttu, nimitelty ja
arvosteltu, eikä loppua näy, niin käy kyllä mustimmalla hetkellä mielessä, että vankilassakin mulla
olis enemmän ihmisarvoa ja "vapautta", niin hullulta kun se kuulostaakin. Kun olet ottanut kaikki
keinot käyttöön, syvään hengitys, sataan laskeminen, tilanteesta poistuminen, vaikka kuinka
yrität grey rock-metodia...tuntuu, että räjähdät tuhansiin palasiin ja pitää kyllä käyttää KAIKKI
itsehillinnän rippeet, että et vaan " iske jollain millä sinäkin oot mua hakannut" ja sit "mut viedään sinne
missä ei ees tarvitse nimeään..."
Tuntuu, että olen vain yksi iso avohaava, mitä toinen tökkii terävällä kielellään ja heittää vielä suolaa päälle...
uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
Että sitä viimeistä pisaraa odotellessa viikonlopun viettoon tällaisilla fiiliksillä. Ja tämä teksti siis kumpusi eilisestä
arkivapaasta...

Saanko ehdottaa, että älä odottele sitä viimeistä pisaraa, vaan toimi ja luo se pisara.