KESKUSTELUFOORUMI

Hahaa! Pitkästä aikaa täällä!

Tilanne on kehittynyt. Tai siis elämä on kohdallani nyt ja tulevaisuudessa, ei niinkään menneessä. Kävin koko viime kevään terapiassa, mutta lopetin sen kesän tullen kun lapset jäivät kesälomille eikä tuntunut olevan aikaa jokaviikkoisille käynneille. Ja nyt tuntuu etten oikeastaan pysty keskittymään toissijaisiin menneisiin ollenkaan. ... Joo, ja lisäksi rahat ovt tiukoilla terapioihin.

A) Olen totaalisen onnellinen itsekseni. Vitsit miten ihanaa saada tehdä mitä haluaa, tietää mitä haluaa, olla tajunnaltaan kirkas. Olen paljon ystävieni kanssa, lasteni kanssa. Pystyn sovittelemaan ja rakentelemaan arjen juuri niin kuin koen hyväksi, oman ja lasten muudien mukaan - että on riittävästi menoa ja meininkiä ja riittävästi luppoaikaa - kaikki on hyvin ja onnellista! Joka hetki on juhlahetki, pieniä iloja, varpaita, puuroja ja metsäreissuja.

Toisaalta olen torjunut kauheasti ihmisiä lähistöltäni viimeisen vuoden aikana. En halua kokeilla mitään uusia tuttavuuksia, en suhteita etenkään kehenkään uuteen mieheen. On kauhea palo saada olla ihan itsekseen, pelko päästää ketään liian lähelle. Pelkään eniten sitä että alan jauhamaan tätä paskaa jollekin uudelle tuttavuudelle, että ylikuormitan ihmiset tällä sonnalla. Kun oikeastaan olen ihan tyytyväinen itsekseni, niin mitä suotta. Voin askarrella, neuloa, kirjoittaa, piirtää, tuijottaa kattoa, polttaa kynttilää, katsoa taivasta. En jaksa kovinkaan paljao sosiaalisia tilanteita, enkä usko että se on vain narsusuhteen aikaansaamaa oireilua vaan se on vaan joku elämänvaihe. Olen hirmu onnellinen kun päivän tapaamiset on hoidettu ja lapset nukkuu ja saan olla itsekseni. Se on jokailtainen seikkailu omiin ideavarastoihin.

B) Olen nössö. Ymmärrän liikaa, vaadin liian vähän ja olen myös saamaton suhteessa ex-mieheeni, narsuun, lasteni isään. En ole saanut mentyä lastenvalvojalle vieläkään. Öbaut vuosi erosta. Meillä on keskenämme suullisesti sovitut kaksi päivää viikossa kun mies tapaa lapsia noin kolmen tunnin ajan. Yleensä tämä ei toimi. Joko päivä ei käy, sitä siirretään, se perutaan, kellonaika ei käy... Koko ajan sama juttu. Mies saattaa tulla ihan omine aikoinensa kylään tietäen että kun lapset hänet näkevät, en voi toimia tylysti ja pistää ovea nokan edestä kiinni. Jos loukkaan häntä sanomalla ettei nyt ole hyvä hetki, kostaa sen lasten kautta jotenkin irvailemalla heille minusta. Joskus mies tulee ajallaan ja sovitusti, mutta ilmoittaa kuuluvasti ettei voi nyt ottaa lapsia luokseen koska hänellä ei ole yhtään rahaa. Ja minulla on sovittuja menoja, kiirekin jo koska mies on himpun myöhässä. Kiehahdan, ja lätkäisen kaksikymppisen kouraan ja sanon että menkää jo. Ajattelen lasten parasta - sitä että he näkevät isäänsä ja että heillä on jokatapauksessa turvaverkko ja koti ja äiti jos isän kanssa homma ei toimi. Mutta annan jokatapauksessa aina isälle mahdollisuuden, ihan liikaa mahdollisuuksia. Ja välillä ihan vaan tuskastun kun homma ei toimi ja minullakin pitäisi periaatteessa olla oikeus joskus omiin menoihini. Meillä on edelleen voimassa 50/50 yhteishuoltajuussopimus kuopuksen syntymästä saakka.

Nuo kostot lasten kautta tai lapsille suoraan ovat nimenomaan minun ja minun elämäni vähättelemistä tai loan heittoa. Hän on nyt hankkimassa lausuntoa että minun asunnossani on sisäilmaongelma, eivätkä lapset voi asua täällä. Ja ennenkaikkea - minä olen kelvoton äiti koska ehdollistan lapset asumaan kanssani homekämpässä - eli kelvoton huoltajaksi. Käytännössä haluaa vain hankaloittaa elämääni, saada minut muuttamaan fantastisesta asunnostani pois. En ihan tajua hänen pyrkimyksiään, muuta kuin olemaan poikkiteloin, mutta onneksi olen isännöitsijän ja vuokranantajan kanssa hyvissä puheyhteyksissä.

Narsumies tekee ihan kaikki temppuilut riivatakseen. Soittelee että missä olemme, kenen kanssa, kuulostelee. Haluaa jatkuvasti muutella aikatauluja, vaikka onkin työtön harrastamaton, ettei luulisi olevan niin vaikeaa varata tiettyjä aikoja lapsille. Jos tietää meidän olevan jonkun yhteisen tuttavan luona, pistäytyy siellä saman tien kylään hänkin. Lapset ovat tietysti iloisia kun isikin on siellä. Olin kesällä lasten kanssa äitini luona maalla, ja mies soitteli päivittäin että eikö tehtäis joku yhteinen kesäreissu lasten kanssa. Sanoin että ei kiitos. Että tulemme silloin ja silloin lasten kanssa kaupunkiin ja saat sitten vaikka seuraavan viikon kokonaan itsellesi. Se ei käynyt. Eikä mikään muukaan viikko. Sitä harmittaa ihan hirveästi että minä olen lasten kanssa jossain ilman häntä. Sitä harmittaa ylipäänsä jos olen jossain ilman häntä eikä hän voi kontrolloida sitä mitenkään. On nyt muutaman kerran ottanut lapsia yökylään vuoden aikana, ja silloinkin hyvin vastentahtoisesti, ja vain silloin jos minulla on työmatkoja. Tekee kaikkensa sabotoidakseen elämäämme. Sitä on surullista seurata. Koska eihän se muuta tee kuin oman elämänsä hankalaksi, ja suhteensa lapsiin. Ei minua enää liikuta paljon mikään, olen jo pahimmat kokenut ja tiedän nyt mitä sieltä on tulossa, en hämmästy mistään enkä ota itseeni mitään. Ei hetkauta.

Kerran lähdimme lasten kanssa kesällä extempore ystäväni mökille. Pakkasimme vain viikonlopun kamat ja läksimme ystäväni autokyydillä. Mies sattui soittamaan juuri kun olimme matkalla. Tyhmänä vastailin että olemme autossa menossa sen ja sen luokse. Mies alkoi puhelun jälkeen pommittaa ystävääni tekstiviesteillä että hän on tehnyt rikosilmoituksen koska täysin vastuuton ihminen kyydittää hänen lapsiaan liikenteessä. Soitin miehelle ja kysyin että mitä vittua. Hän raivosi täyttä päätä siellä seuraavat neljä tuntia että laittaa peräämme poliisit ja sossut ja kaikki mahdolliset koska hänellä on oikeus tietää missä hänen lapsensa ovat ja hänellä on oikeus kieltää lapsia menemästä joidenkin ihmisten autokyytiin jne jne eikä minulla ole oikeutta laittaa luuria korvaan kun hänellä on oikeus puhua lastensa kanssa jnejne. Soitti myös vanhemmilleni ja haukkui heidät minun leväperäisyydestäni arvioida hänen lastensa parasta. Myöhemmin suuttui kun otin asian puheeksi. Taisi joku suoni ratketa päästä.

C) Jos en pohdi enkä mieti narsumiehen eloa ja toimia, voin hyvin ja elän elämääni. Jos avaan tämän piehtarointiarkun, täältä nousee tajuton määrä turhautumista ja sääliä ja vihaa tuota miestä kohtaan... Mikä varmaan kertoo siitä että on vielä asioita joita minun pitää käsitellä, en voi vain ruusuilla tanssahdella elämääni eteenpäin.

Jokatapauksessa, kaunista syksyä kaikille.

Noniin. Huuoookaus. Takaisin täällä. Uuden kierroksen jäljiltä riepoteltuna. Kuinka vaikeaa onkaan päästä eroon narsistista, verrattuna siihen kuinka helvetin huomaamatta ja helposti sen päästää lähelleen.

Helkkari miten tyhmä olen - vaikka olin niin voitolla ja pääsemässä irti, ni pikkuhiljaa salakavalasti.....

Suunnilleen kaksi vuotta erosta, ja minulta vain lipsahti niin että huomaankin olleeni taas pauloissa. Olemme lähentyneet valtavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Mies on salakavalasti voittanut sydäntäni avoimemmaksi, ystävyyttäni ja luottamustani, ja olen ollut taas niin onnellinen ja iloinen hänen kanssaan etten tajunnutkaan sitä lieroa! Mehän siis olemme eronneet, emme seurustele lainkaan. Mutta ex-mieheni tulee iloisesti elämääni, arkeeni, kotiini, kaikkiin tilaisuuksiin mihin minä olen menossa lasten kanssa tai ilman. Yleensä meillä on ihan kivaa. Leikitään perhettä. Mennään yhdessä oikeastaan joka paikkaan. Lounaalle, retkelle. Suunniteltiin tuossa paria yhteistä kesälomareissuakin. Tuo lahjoja lapsille ja minulle, auttaa ns. miesten töissä, tulee vain pyörähtämään. Ja minä olen ollut iloinen kun meillä menee niin hyvin. En ole vaatinut mitään, enkä oikeastaan itse ole tehnyt mitään alotteita. Mies on ollut tosi kiva, kiltti, yhteistyöhaluinen, messissä, henkisenä tukena.

Miehellä on nyt sellainen asunto, johon ottaa lapsia kerran viikossa yöksi. Muuten lapset asuvat mun luonani, ja täällä ex-mies on alkanut enimmässä määrin pyöriä ja hyöriä. Olen unohtanut pitää ovea kiinni, koska meillä on mennyt niin kivasti. Lainaan hänelle rahaa, kuuntelen huolet. Laitan ruokaa eteensä. Hän tietää ruoka-ajat, ja tulee ilmoittamatta yleensä aina ruoka-ajaksi.

Voi vittu mun kanssani! Miten mä voin olla näin pölkkypää! Olen kokonaan unohtanut että mies on narsu, olen vain iloinnut saamastani huomiosta ja yhteisestä ajasta ja kunnioituksesta jne. Että olen kaivattu ja haluttu ja tarvittu ja hyvin kohdeltu vihdoin, sen paskan hirveän parisuhteen jälkeen.

No nyt sitten meni rajat taas kiinni. Olimme viettämässä viikonloppua yhteisten ystävien mökillä koko perhe yhdessä, kun mies riiasi kokolta uuden heilan mun silmieni alla.

Just noin törkeä teko mun, lasten ja ystävien edessä ja siitä täysin lungisti oleminen paljasti minulle taas missä suossa olen. Sanoin miehelle suoraan että tämä meidän mikälie määrittelemätön suhde oli nyt sitten tässä, jos hän haluaa aloittaa uuden suhteen. Mies lynkkasi minut vitun huoraksi, etten voi tehdä tätä sille, että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa, vitun ämmä sä et mua määrää. Että me ollaan erottu, että minulla ei ole mitään sanomista hänen elämäänsä. Se narsukiukuttelu tuli sieltä ihan tutusti esille! Että tietysti hän voi edelleen tulla ja mennä luonani ja pitää perhettä, antaa mulle toivorikkaita haleja, mutta koska hänellä on oikeus, ja me ollaan erottu, ni hän voi pitää milloin tahansa myös romansseja, ihan vaikka siinä mun silmieni alla. Ja toi reagointi - voi hyvät kanssaihmiset - on suoraan oppikirjasta - VITUN ÄMMÄ! Päivän perästä tuli hyvin muotoiltu viesti missä pahoitteli loukkaamistaan, että minä ja lapset menemme kaikessa edelle, että me olemme hänelle tärkeimmät. Että mielestään minä ylireagoin. Että kaikki hyvin.

Nyt pliiis, en halua enää MITÄÄN tuolta ihmiseltä. EN halua häneltä erityishuomiota, en halua olla ykkönen, kakkonen enkä kolmonen! Haluan nyt sen helvetin eron ja äkkiä. Oikean eron, sellaisen, että meillä on erilliset kodit ja erilliset elämät, eikä hän dippaile minun puolellani.

Ei tämä suhde ole ollut eroamisen jälkeistä ystävyyttä vaan arjen jakamista ja perheleikkiä. Ja minä en halua elää tällaisessa roolissa kontrollin alla. Voi antakaa nyt voimaa ja järkeä pysyä vahvana.

Käy sääliksi myös sitä uutta mimmiä, samoin eksäni säälittää. Ex-mieheni ei ole enää parhaassa iässään, joten harvoin tuntuu käyvän flaksi. Sitten kun joku tarttuu koukkuun, tuskin hän siitä päästää irti noin vaan. Siellä sitä uutta kalaa viedään, jonkinaikaa. Sitten mies tippuu taas tyhjyyteen. Onko se sen arvoista? Miksei se voi olla normaali? Miksei se vois parantua ja olla olematta narsisti ja rakastaa ihan tavallisesti, pitää tämän perheen ja minut?

Toivon nyt vain itseltäni rationaalista kylmyyttä. Se alkoi heti se kiukuttelu ja pieni kiusanteko kun aloin uudelleen tehdä rajoja ja poistaa häntä elämästäni. Hänen ei tarvitse ilmoittaa moneltako tuo lapset, eikä pitää kiinni sovituista, hän voi jättää tulematta jos huvittaa jne. ....Huokaus....

Sori itsekäs avautumiseni, en nyt jaksa enkä ehdi muiden ongelmia lainkaan.

Kysymys:

Voiko narsistille kertoa hänen olevan narsisti, vinkata menemään peilin eteen? Linkata asiallisia artikkeleita?
On kuitenkin lasten elämästä kysymys, ja lapset ovat hänelle tärkeintä maailmassa. Eihän hän voi olla tajuamatta että hänessä itsessään on se hajottava voima ja vika ja pimeys mikä aikaansaa jatkuvaa puraa, loukkaantumisia, välirikkoja ja hänen oman yksinäisyytensä.

Minä vihjasin exälle erovaiheessa tekstiviestillä, että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Hän ymmärsi vihjailuni ja pyysi tarkempia perusteluja. Vastasin: " Kysy minua viisaammilta." lopputulos oli, että hän alkoi syyttää minua. Ilmeisesti ei sanomani mennyt perille. En älynnyt ehdottaa jotain kirjaa luettavaksi.

Sanoin myös kerran: "Jos tiedostat oman tilasi, voit auttaa lapsiasi." En saanut mitään vastausta. Mahdotonta sanoa, aavistaako ex sisimmässään minkälainen hän on luonteeltaan.

Taisin suutuksissani huutaa hänelle viimeksi hänen tultuaan tuohon minun kotipihalleni muuten vaan ilmoittamatta puuhastelemaan, että painu helvettiin elämästäni, sä olet pimeä narsisti. Joojoo, en usko että tuolla tyylillä menee mikään asia perille...

Mutta saatana että olen vihainen. Sille tyypille, voi luoja miten on otsaa, miten se paljastui taas samaksi paskaksi kertaheitolla, miten olen uskonut (tai toivonut) sen olevan tällä kertaa reilumpi, rehellisempi, luotettavampi ja että se oikeasti välittäisi minusta. Miksi se on vetänyt täällä puoli vuotta mielinkielinroolia, saanut minut luottamaan!?! Olen vihainen itselleni että näin helposti unohdin kaikki ne suhteen aikaiset loukkaukset ja hirviömäisyyden. Olen vihainen, surullinen, ahdistunut, kuristaa, masentaa, itkettää, en saa mitään aikaiseksi. Olen lamaantunut tästä todellisuudesta.

Että olen itse niin tyhmä, ja toisaalta että nyt se mies saa raivoamisestani ja surullisuudestani kaiken ilon irti. Se on sellanen tyyppi joka nauttii satuttaessaan. Voi jeesus miten reilua on elämä. Etten saa edes rauhassa tuntea tunteitani läpi, kun toinen on ilkkumassa mua hulluksi. Hänen maailmassaan ei saa reagoida mitenkään mihinkään, sehän on säälittävää.

Perkele.

Joo täälläkin oltiin niin mielin kielin jopa kokonainen vuosi, mutta yhtäkkiä tuli lokaa niskaan lapsen asioista. Yritti jotenkin syyllistää minua niistä. Otin palautteen hermostumatta vastaan mutta sanoin, että minä en sentään lapsen ainoa vanhempi kuitenkaan ole. Taitaapa kerätä todisteita jotain varten, mutta kerätkööt ihan vapaasti. Minua se ei pääse syyttämään huonosta huoltajuudesta, itse se taas on päivän selvästi toiminut jopa viranomaisten silmissä väärin. Tuli myös täysin ex-tempore hakemaan lasta luokseen, totesin että tämän kerran onnistuu mutta seuraavalla kerralla tehdään homma taas sovitusti.

Koin taas ne tunteet että teen mitä tahansa jotta narsisti lopettaisi. Jopa sellainen ajatus pälkähti päähän että pitääkö luopua kaikesta itselleni tärkeästä että voin pitää narsistin tyytyväisenä, mutta sen jälkeen mietin että mitä hittoa. En todellakaan luovu! Narsisti ehkä saa minut hetkellisesti kyseenalaistamaan jotain, mutta ei sen tarvitse onnistua siinä kokonaan!

Ja nyt yksi sen entisistä on löytänyt uuden heilan ja meinaa muuttaa tämän kanssa toiselle puolelle maata. Mikä oli narskun reaktio? "Sinä et lähde mihinkään. Minä näkisin jälkikasvuani vieläkin vähemmän kuin tähän asti".

Mikähän oikeus narskulla on määrätä tuolla tavoin toisten ihmisten elämästä? Ja vieläpä tilanteessa jossa tämä käy katsomassa lapsia milloin itselle sopii? Toivon oikeastaan, että tämä ex muuttaisi - saisipa narsku nenilleen HYVIN huolella...

Johannytton. Sitä ei vaan käsitä miksi joku haluaa kiusan vuoksi kiusata, puhua toista ja tehdä toista, ihan ristiriitaista tuo
"Vaadin oikeuksiani!!!!" vs. "Ai moneltako mun piti hakea lapset? Tänäänkö? Ei mulle nyt käy."
"En halua seurustella kanssasi." vs. "Et voi tehdä mitään kysymättä ensin minulta ja minä kiellän jyrkästi lähtemästä luotani!"
Ei ne ilmeisesti näe omassa toiminnassaan ja puheessaan ja ajattelussaan mitään ristiriitoja tai mitään väärää. Niiden todellisuus on näköjään se, että toiset toimivat jatkuvasti väärin heitä kohtaan ja heillä on oikeus puuttua tilanteisiin. (Ja jos ei toimisi, niin hakemalla haetaan todisteita väärintoimimisesta että voi vähän kiusata.) Että ensin tekee ns. kumppanin (jota ei kutsuta kumppaniksi; ehkä kahden kesken rakkaaksi, etenkin silloin kun menee huonosti ja toinen on laukut lähtövalmiina menossa) elämästä helvettiä, mutta sitten ei haluakaan erota, tai puheessa kyllä, mutta teoissa ei, ja sitten jos ex-puoliso pistää rajoja kiinni niin siitähän sitä pitää rangaista.

En näe mitään logiikkaa, ryhtiä enkä päivänvaloa.

Olen piehtaroinut teidän muidenkin mainitseman epäilyksen tilassa koko tämän eroajan, että ehkä se ei olekaan narsisti, ehkä olen käsittänyt väärin, ehkä olen itse mielenvikainen ja keksin omia totuuksiani, ehkä itse olen narsisti, yritänkö rangaista syytöntä miestä katkeruuttani vai haluanko kostaa, olenko ohut- vai paksunahkainen vaiko läheisriippuvainen vai vaan liian sinisilmäinen. Yritän olla mahdollisimman valonkestävä itselleni, etten vain toimisi tai puhuisi epäreilusti tai valheellisesti, varsinkin kun on lapsistakin kyse. Mutta ei jumalauta, en keksi mitään oikeaa kunnon asiaa mitä olisin koskaan tehnyt tuolle ihmiselle väärin josta hän voisi loukkaantua (niitä hulluuskohtauksia kun ei vaan pää kestä enää kun ei tajua mistä ihmeestä on edes kyse! ei lasketa). Enkä objektiivisesti keksi mitään puolustusta hänen käytökselleen.

Mietin usein, miten normaalilla tunneälyllä varustettu ihminen tekisi narsistin sijassa. Että jos rakkaus hiipuu ja jos toinen kuvottaa, niin eikö sitä sanota suoraan nätisti että eiköhän tämä ollut tässä, jottei kolhisi toisen tunteita liiaksi. Ja eikö toisen tunteita hienovaraisesti säästellä ettei paukutella niitä uusia kumppaneita heti silmille? Ja eikö eron jälkeen anneta tilaa varsinkin jos toinen sitä pyytää? Ja jos toinen sanoo että hei, toi sattuu, niin eikö sitä ottaisi vähän itseensä ja pyytäisi anteeksi ja sanoisi että ymmärtää kyllä, ei toimi jatkossa samoin?

taakka: Kuulostaapa tutulta. Minäkin puhuin suoraan tunteistani tälle eksälleni. Että minuun sattuu kun teit näin. Ja koska teit näin ja minuun sattuu, en halua olla kanssasi tekemisissä. Olen siis kääntänyt mielestäni joka ikisen kiven jo hänen kanssaan, rajani sulkeutuvat sulkeutumistaan. On kokeiltu parisuhdetta, on kokeiltu valheellista teatteriparisuhdetta, on kokeiltu sellaista perhe-elämää missä toisella on täysi vapaus ja toinen hoitaa kaiken vastuun, on kokeiltu ns. eroa missä ollaan yhä ystäviä ja asutaan ns. yhdessä, on kokeiltu eroa missä ollaan ystäviä ja toisella on yhä oikeus nipottaa elämästäni (välivaiheissa on toki erottuerottu että lähes nyt helvettiin siitä ja sitä on kestänyt kauimmillaan vähän yli vuoden), ja kun joka kerta saan turpiini jossain vaiheessa, nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin erota ihan kokonaan olematta missään tekemisissä.

Vaikka miten ajattelen, en ole ollut mielestäni kohtuuton kun en suostu uhraamaan loppuelämääni tai seuraavia vuosia miehelle joka ei halua olla kanssani mutta joka haluaa kävellä kotiini joka päivä ja manipuloida ajatuksiani ja tekemisiäni ja pitää paria rakastajaa siinä sivussa. Jos näin voi vetää linjat paljaiksi. Vaikka eihän se narsisti tulisi siitäkään tyytyväiseksi, mitä oikein kuvittelette? Miksi hän edes haluaa olla näin sietämättömän ja puutteellisen olennon kanssa tekemisissä? Joka kerta hän satuttaa, joka kerta pyydän järkeä, että ei meidän kannata jatkaa, ja joka kerta HÄN TULEE TAKAISIN. Saanko minä jotain kiksejä siitä että hän tarvitsee minua? Ei hän sitä myönnä, mutta minä myönnän, että olen tutkiskellut itseäni, ja kyllä, saan jotain pieniä tunteita siitä että en olekaan heitetty ojaan reppana, mutta saan sen kyllä hallintaan jotten ala sitä tavoittelemaan ja jotta näkisin sen valheellisuuden ja huonon vaikutuksen minuun itseeni.

....Mutta mitä vastasi herra narsisti kun puhuin hänelle suoraan tunteistani ja siitä että jätä minut jo rauhaan? Hänpä löysi ihan kaikki syyt minusta. Että koska olen niin hullu, sekopäinen, ahdasmielinen, suvaitsematon, jnejnejne tyhmä ja mitä vielä niitä huoritteluja ei lapsemme saa nähdä vanhempia hyvissä väleissä eikä hän kestä kauempaa katsella minua. Ou nou!

Joo, olen nyt voimaintunnossa ja vihainen, tulee huominen ja ylihuominen ja alan taas epäillä. Tulee seuraava loanheitto ja pitää taas varustella puolustuasemia. Huh huh.

Mutta nyt olen yhteydessä kolmeen eri terapeuttiin, joista jonkun on autettava. Tukihenkilölistalla on hengenmiestä, ystäväterapeuttia ja hippihoitajaa, nyt on aika nousta tästä suosta, olen päättänyt. Jos en siihen yksikseni kykene, niin joku saa luvan auttaa. Kyllä, olen solmussa itseni kanssa, epäilen todellisuutta ja ihmisyyttä aika usein, sekä omaa lapsuuttani, äitiäni, isääni, minua itseäni. Mutta välillä näen myös selkästi ja onnellisuuden ja kepeyden kautta. Ei elämä ole niiiiin vaarallista. Piti vain käännellä kiviä, ei sen kummempaa. Eteenpäin.

Minäkin heräsin vasta keväällä. Siihen mennessä oltiin oltu siipan kanssa miltei kahdeksan vuotta kimpassa ja odotin koko ajan, milloin hänkin alkaa käyttäytyä narsistin tavoin. Etsin hänestä pakonomaisesti narsistin piirteitä, jotta en tällä kertaa epäonnistuisi sellaisen tunnistamisessa, koska edellisellä kerralla en onnistunut ja tunsin itseni niin tyhmäksi sen takia.

Mieheni herätti minut. Keskustelimme asioista kunnolla, syyllistämättä ja syyttämättä. Mietittiin YHDESSÄ, miten parisuhteessa jatketaan ja päätettiin jatkaa yhdessä. Silloin tajusin, että minun on voitava luottaa toiseen ihmiseen. Ei kaikki todellakaan etsi heti keinoa päästä hyötymään toisesta! Ei minun siippani tule sitä tekemään että ensin pettäisi luottamukseni ja sitten kääntäisi kaiken minun viakseni. Mikäli joskus tulisimme eroamaan, se johtuisi ihan jostain muusta kuin siitä, että kumpikaan haluaisi tahallaan satuttaa toista. Tämän miehen kanssa voin olla täysin oma itseni ja tulla hyväksytyksi sellaisenaan. Voin lähteä lenkille ilman, että siitä seuraa mitään muuta kuin normaalia elämistä. Minun on pakko lopettaa tämä jatkuva pelkääminen ja epäily.

Ja narsku saa ihan oikeasti painua minun puolestani h*lvettiin. Antakaa sen hakea sääliä mistä hakee, se tulee koko ajan törmäämään umpikujaan omilla toimillaan. Ei luulisi olevan helppoa kuvannoillisesti syödä tulematta koskaan kylläiseksi.

Tämän pään narsku erosi juuri uusimmasta heilastaan, ja kun soitin hänelle lapsemme tapaamisen tiimoilta, TIETENKIN hän yritti alkaa haukkua tätä heilaa. Torppasin aikeen alkuunsa sanoen kylmästi, että eron syy ei liity mitenkään mihinkään. Sen jälkeen alkoi esittää sydänsuruista ja loukattua vaikka itse oli jättänyt tämän heilan. Tämä kyseinen heila on mielestäni oikein mukava ja luulen, että hän tulee käymään kanssani vielä monia, monia keskusteluja.

"mun TUNNE oli että se halusi tuhota mut"

Näinpä juuri, mutta tunteen lisäksi ainoa JÄRJEN selitys narsistin käytökselle on se sama, että tyyppi haluaa tuhota mut. Ainakin mielenterveyteni. Alan tajuta että eksäni ei muuta aio kuin hengata elämäni liepeillä, aiheuttaa traumoja, piinata puheluilla, ottaa yhtäkkiä lempeitä yhteydenottoja, haastaa riitaa ja sekoittaa mieleni. Hallita hyvässä tai pahassa, sille ihan sama kumpi. Toivoin ja povasin, että tuo hänen uusi suhde kestäisi edes jouluun, että saisin olla rauhassa, mutta ilmeisesti siellä on välirikko tapahtunut jo...

Eksäni aloitti nyt sitten todenteolla hämmentämisen ja vainoamisen. Kävi kotonani naapureiden vara-avaimilla "uikkariverukkeella". Naapurit kertoivat käynnistä, ja kun suutuksissani soitin narsistille ja latasin mitä vittua millä oikeudella -kysymykset, hän sai just sen virnuilevan äänensävyn päälle ja sanoi että kun he tarvitsivat lasten kanssa uimakamoja, niin helpointa oli tulla hakemaan ne multa. Kun mä olen niin hankala ja hän oli jo luvannut lapsille uimareissun. Ettei siitä uimareissusta sitten voinut etukäteen tietää... En enää ihmety mistään. Hänen mielestään oli oikeutettua päättää lähteä lasten kanssa uimaan ja käydä kotoani hakemassa uimakamat (uikkarit ja PYYHKEET, eli ei ottanut edes omasta kotoaan niitä pyyhkeitä, kas niin äkkiä se idis uimaanmenosta mieleenpälkähti!) minulle mitään ilmoittamatta koska jos olisi minulle soittanut olisin vain ollut tapani mukaan hankala ja esim. kieltänyt hakemasta yhtään mitään luotani minun poissaollessani. Että näin toimii aikuinen ihminen. Mitään hän ei voi ennakoida, ja minun pitää palvella häntä hänen tarpeissaan HETI tai olen pikkumainen.

Tätä ennen lähetteli sähköpostia ja halusi jatkaa suhdetta, että nyyh nyyh hänelle tuli aivan puskan takaa tämä ÄKILLINEN riita (kesäkuussa, kun pokasi silmieni alla uuden heilan), että enkö voisi jo leppyä, eikö voitais olla edes ystäviä, ihan lasten takia vaan. Ignoorasin nämä kirjoitukset täysin. Että miehessä ei ole munaa sanoa ääneen, pitää kirjoittaa tuollaisia nyyhkykirjeitä? Sitten soitti että tulee käymään. Kun en suostunut päästämään häntä luokseni, puhelun loppupää menikin punaisena huutamiseen ja huoritteluun ja lasten edulla paapattamiseen. Sen jälkeen(kin) olen pitänyt ne rajat kiinni, kohtuudella toiminut, pyytänyt hänet lastenvalvojan tapaamiseen nyt syyskuussa jossa hänkin saisi objektiivisen näkökulman huoltajuuteen, jonne hän ei saapunut. Ja minä olen hankala. Todellakin olen hankala ja aion ollakin jotta pääsen hänestä eroon.

Eli seuraavat askeleet, jos yhtään lukemiani muiden tarinoita ymmärrän, on huoltajuusriita, oikeudenkäynti jnejne. Mitä pitää ottaa huomioon? Pitääkö mun varautua sos. viranomaisten käyntiin? Putsata pöntön taustat? Varoitella vanhemmat läpi? Mitä jekkuja narsu keksii seuraavaksi? Kyllähän se alkaa tajuta että minulta ei heru mitään, ni eiköhän se keksi jonkun koston?

Mut elämä on valoisa! Mulla on onnea! Lapset, työ, ystävät, koti, harrastukset, paljon onnen ja ilon aiheita! Ja toivon sitä teillekin! Hymyä ja itsekkyyttä!

Ja todellakin - ystävistä löytyy ihmisiä, joiden kanssa on HELPPOA ja ILOISTA olla, ei ole mitään kahnaamista tai väärinkäsityksiä tai lietsomista tai pelkoja, vaan voi kuinka nykyisin arvostankaan suoraa puhetta, avoimmuutta, valonkestävyyttä, kunniallisuutta, rehtiyttä. Niitäkin ihmisiä löytyy, ja se antaa voimaa toimia oikein ja itsensä arvoisesti.