KESKUSTELUFOORUMI

Mulla oli narskun kanssa yhteisiä ystäviä, ja huomasin tämän vasta näin jälkikäteen, eli hän ei pitänyt näihin ystäviimme koskaan mitään yhteyttä ollessani minun kanssani. Siis ei vastannut edes puhelimeen tai viesteihin, ja tässä meni ihan kuukausia. Jos minulle ja narskulle tuli riitaa, niin SILLOIN narsku otti heti yhteyttä näihin yhteisiin ystäviimme ja ehdotteli näkemistä ja tapaamista ja illanviettoa yms. Ystävätkin huomasivat tämän, ja suhtautuivat aina siihen yhtäkkiseen yhteydenpitoon lähinnä naureskellen, että onkohan niillä taas joku riita päällä kun yhtäkkiä kelpaavat taas kavereiksi.
Lisäksi narskulla oli paljon naispuolisia kavereita, joista hän puhui että suurin osa heistä on kiinnostuneita hänestä. Ilmoitin suhteen alkumetreillä, että mikäli näin on, niin en hyväksy tällaista ystävyyssuhdetta. Sitten hän kertoi, että on nyt katkaissut kaikki välit näihin naisiin. Kas kummaa, taas yhden suuremman riidan päätteeksi hän tuli näiden naisystäviensä kanssa samaan baariin, jossa hän tiesi, että minä olen työpaikan iltaa viettämässä. Ja vielä tämänkin jälkeen silloin minä hänet takas otin! Voi minua.

Näitä tarinoita kun lukee, olen entistä vakuuttuneempi että nuo covert-narsistit on kaikista pahimpia. Niiltä puuttuu tietyt piirteet mitä on muilla mistä ne voisi tunnistaa, mutta saavat silti olemalla vaikeasti tavoitettavia, syrjäytyneitä tms. vähintäänkin saman riippuvuuden kun muut. Ja kun nuo narsistit oppii vuosien varrella kaikista ihmissuhteista miten kannattaa toimia, on jälki sen mukaista jokaisen kohdalle joka sille polulle sattuu. Ne varmaan kehittyy tavallaan koko ajan. Hiljaisella omahyväisyydellä saa kaikki alaiset taipumaan tahtoonsa. Saa sellaista seksiä just kun narsku haluaa, palveluksia sinne ja tänne. Seksillä voi vedättää ja kiristää. kun uhri tajuaa kaiken, on liian myöhäistä. Ja riippuvuus on joka elämän osa-alueella. Olisipa hauska tietää tietääkö kukaan yhtään narsistia joka olisi halunnut itse muuttua..? Hakenut apua, sitoutunut hoitoon jne..

Kohtivaloa, laitoin sulle yksityisviestiä

Tietää itsensä ja sanoo, ettei tän ikäisenä siitä olisi ainakaan enää mitään hyötyä. Terapiasta siis. Vissiin jotkut on hänelle ehdotelleet sitä ennenkin jo..

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/05/3 ... edia=80288 (tässä kokeneen asianajajan mielipide, että paranemisprosentti on nolla sen mielestä)

Joka narsisti ei lienee edes myönnä pulmaa, jotta olisi mahdollista saada apua. Varmaan siitä yleensä ei voi edes keskustella.

Mistä ne paranis, ku ei niissä ole omasta mielestä mitään vikaakaan... vika on muissa.

Tämä on vaan niin kuluttavaa elämää elää näin. Ja kaiken keskellä sitä jopa miettii et on se varmaan sille narsistillekin aika rankkaa, ihmissuhteet menee solmuun ennemmin tai myöhemmin, ja varmaan ne jollain tasolla tiedostaa että ne ei pysty ikinä normaaliin suhteeseen. Ennemmin tai myöhemmin se narsismi tulee vaan esteeksi kaikelle.

Narsistilla on rankkaa, vain jos he huomaavat jatkuvasti pettymyksekseen, että partneri häipyy tai on hankala, on tyhmä tai liian huono heille. Hän voi oikein tuskailla, kun heidän arvoaan ei ymmärretä. Ja hän voi oikein surrakin, sitä kurjaa kohtaloa, joka heille on osunut - typerien muiden takia.
Ja kyllä narsisti on parka ja raukka - hänestä tuli hirviö todennäköisesti omien vanhempiensa tunarointien eli höyrypäisyyden takia. Mutta älkäämme odottako oivallusta, jonka jälkeen hän ymmärtäisi omien tekojensa viheliäusyyden aikanaan. Varsinkaan jos ikää on jo karttunut, eli mennään yli n. 35v. Tosin ihmeitä voi sattùa: sydämen ohitusleikkaus ja "melkein kuolin"-tapaus raapi narsismista 25% pois eräällä ukkelilla. Ja jos narsismi on päihdeongelmiin kytkyssä, se voi laimentua oikein kunnolla kun tyyppi on päässyt kuiville.
Minua hirvittää tämä empatia belsebuubeille, ja itsensä syyttely - molempia tässä ketjussa. Älkää antako ymmärrystä, älkää muistelko hyvää (sekin oli laskeĺmoitua tai johtui itsestänne/vastaanottajan tulkintatavasta), tai päädytte kohta takaisin suden suuhun. Sen saman, tai uuden.

Tää oli kaivattu potku, kiitti Tuota kaikkea mitä kirjoitit mikä on totta on vaan niin vaikea tajuta kun itse ajattelee niin toisella tavalla, kaikessa raadollisuudessaan.

Ei kai kärsimäänsä pahaa unohda koskaan. Aika kultaa muistot ja meillä on tapana muistaa vain ne hyvät muistot ja hetket. Siksi uudelleen retkahtaminenkin narsistiin on helppoa. Ehkä ne kurjat muistot pitäisi kirjoittaa ylös ja lukea niitä muistutukseksi itselleen kuinka huonosti on antanut kohdella itseään. Samalla sitä tulee yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että hyvä ja ainut oikea päätös suhteen lopettamiseksi tuli tehtyä. On vihdoin oma vuoro tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa ja miten huvittaa. Suru on kunniavieras... niin Vartiaisen Jennikin laulaa. Mutta sen ei tarvitse jäädä asumaan.

Minua harmittaa etten luottanut intuitiooni. Toisaalta olen onnellinen siitä, että suhteemme kesti vain 10kk sisältäen jo pari vakavaa kriisiä. Hän onnistui kyllä jo 10kk ajassa kyseenalaistamaan mielenterveyteni. Olen vahva nainen, kovissa liemissä keitetty ja tunnen itseni. Kiitos monen vuoden mittaisen sinkkuelämän jolloin tein syvälleluotaavaa itsetutkiskelua. Itsetuntoni tuli lienee yllätyksenä exälle, sillä en ollutkaan helposti manipuloitavissa. Tästä myös iso kiitos parhaalle ystävälleni, jonka kanssa keskustelin avoimesti fiiliksistäni välittömästi kun alkoi tuntua siltä, että kaikki ei olekaan kohdallaan.

Itse mietin herääkö narsisti koskaan itse siihen tunteeseen, että elämä on lopulta tyhjää kun ei oikeasti rakasta ketään. Kuinka kukaan voi olla niin täysin tunteeton ja tyhjä ettei mikään eikä kukaan voi koskettaa sielua ?? Miten tällainen ihminen voi ylipäätään elää ?? Kärsiikö hän pätkäsuhteista ? Katkeroituuko ?? Vai onko tyytyväinen kun löytää vain jonkun jota voi kyykyttää ?? Tahtoisin kysyä paljon narsistilta, mutta ainakaan exäni ei ollut keskustelutaitoinen. Hän oli sitä mieltä ettei ymmärretystä tarvitse keskustella.