NARSISMIN UHRIEN TUKI RY
https://foorumi.narsisminuhrientuki.fi/
Sitten sitä on vaan niiden vankina:( Kun asuin pari vuotta jne. Ja kuuntelin musiikkia päivät pitkät kuulokkeista vaan. Niin emmä taho takas "sinnekkään". Mietin että oisinpa jonku lapsi. mutta oon vaan kasvatti:( vvitt oispa joku huolehtimassaSurusydän16 kirjoitti:Voihan niitä päivälläkin pitää, hommaat semmoiset mukavat.
Hyi toi kaipaus. Kun kaipaa asiaa mitä ei koskaan oo ollukkaanrajallinen kirjoitti:Näinhän se on... Ja kun kerran on sen oman kuplansa puhkaissut, kyennyt katsomaan totuutta silmiin niin ei voi niin sanotusti enää palata takaisin valheeseen, kieltäytyä näkemästä. Vaikka joskus halusikin.Shortlie kirjoitti:Joskus meidän lähimmät ihmiset on juuri niitä, joista meidän pitää pysyä etäällä. Tää on helkkaria, koska sitä haluais uskoa mielummin muuta. Etenkin, jos on syvällä asioiden kanssa. Luulen, että täällä on meitä useampiakin, joiden on pakko pitää läheisiä vähän kauempana. Tää musertaa ainakin mua kyllä yhä vuosienkin jälkeen, mutta se kipu muuttaa muotoaan ja käy siedettävämmäks aikanaan...
Kumpa ihmiset puhuisivat totta, omista kokemuksistaan, sen sijaan että kieltäytyvät edes itselleen myöntämästä mitä heille on tapahtunut ja mitä he itse tekevät: jatkavat esittämistä "kuin mitään ei olisi tapahtunut". Sitten ihmiset kantavat sisällään taakkojaan.
Kipeintä juuri nyt, fyysisesti ja psyykkisesti: syvä kaipaus perheeseen jota ei koskaan ollut, turvalliseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen... jossa kaikille on oma turvallinen tilansa, tarpeellinen paikkansa. Lapsellinen haavekuva.
Todellisuudessa kaipaan ihmisiä joiden kanssa saada olla oma itsensä, jotka tietää omasta kokemuksesta millaista elo on näillä taustoilla. Sellaisten ihmisten kanssa kokisin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen onnekseni tutustunut muutamaan sellaiseen ja yhden kanssa ystävystynyt. Kovin kovin on pienet ympyrät silti, perheettömänä, tavallaan myös suvuttomana. Yksinäisyys näillä kokemuksilla tekee ajoittain fyysisesti kipeää.
Kumpa keksisin tavan jolla voida kertoa myös "julkisesti" kokemuksistani. Se olisi ainoa keino päästä ulos tästä "vankilasta".
Millä tavalla julkisesti haluaisit kertoa, mitä tarkotat?Nii aina sitä vaan pettyy uudelleen ja uudelleen, kun muistaa että ai niin tätä tää taas on ja tulee aina olemaan. Emmä tohon uuteen terapeuttiin luota, tuntuu että siinä on jotakin oikeasti "mädällä"..Shortlie kirjoitti:Sun tilanne kuulostaa tutulta, mutta meikän alkoholisoitunu isä kyllä koittaa jeesata mua omalla tavallaan. Terapia, kirjoittaminen, musiikki piirtäminen, kuvien muokkaaminen. Noista on ollu meikälle apua pahimpina hetkinä.
Mulla aikanaan terapeutti nro 2 oli osaava..Terapeutti nro 1 kohtalainen, joka auttoi ja välillä taas ei. Apua pitää valitettavasti hakea itse ja kaikkien terapeuttien kanssa ei välttämättä kemiat osu 100%.
Joskus meidän lähimmät ihmiset on juuri niitä, joista meidän pitää pysyä etäällä. Tää on helkkaria, koska sitä haluais uskoa mielummin muuta. Etenkin, jos on syvällä asioiden kanssa. Luulen, että täällä on meitä useampiakin, joiden on pakko pitää läheisiä vähän kauempana. Tää musertaa ainakin mua kyllä yhä vuosienkin jälkeen, mutta se kipu muuttaa muotoaan ja käy siedettävämmäks aikanaan.
Mä kävin tänään viimeks itekkin puhumassa asioista(+kirjoitin niistä), jotka on hyvin sairaita..En olis näin rohkea, jos en olisi löytänyt terapeuttia, jonka kanssa pystyin puhumaan luottamuksella. Sen takia suosittelen sua vielä ettimään terapeuttia ja kirjoittamaan asioista sillävälin. Muista kuitenkin se, että vain sinä oikeasti tiedät, mitä olet oikeasti joutunut kokemaan!
Tsemppiä!
Ja se jotenki pilkkaa ja nälvii. Kotoisaa on.Emmä vaan enää usko että pääsen täältä pois, ikinä varmaan. Ei ne asiat vaan tuu muuttumaan vaikkamitä yrittää.Surusydän16 kirjoitti:Kunnon korvakuulokkeet käyt ostamassa. Mun lapsi on ääniyliherkkä, sillä on tarvittaessa käytössä. Yöksi semmoiset , joilla voi nukkua. Asioihin löytyy yleensä ratkaisu ❤. Lähde pois sieltä äidin luota, muuten et tuosta tokene.
kun oli tyttökaveri niin se auttoi muuttamaan pois. Mutta nyt oon niin huonossa kunnossa että ei tämmöstä jaksas kukaan kattoa.EIp oo tarvetta osastohoidolle kiitos vaanKohtivaloa kirjoitti:Sä tarttet apua, mulle herää suuri huoli. Mä en tiedä minkä ikäinen sä oot ja mitä apua jo saat, mut kerro sun ajatukset jollekin opiskeluterveydenhuollon terkkarille, nuorten psyk. sh:lle tms jos terapiasta et saa apua. Myös etsivä nuorisotyö voi auttaa. Ja viime kädessä ensiapu arvioi tartteeko esim osastohoitoa hetken.
ja kipukin on vaan aivoissa vai miten se sanonta menee.Jep niin onsätkynukke100 kirjoitti:*Samaa mieltä kun kohtivaloa.. ÄLÄ jää yksin asioiden kanssa, EI tarvi jäädä.. Vaikka siltä tuntuisikin, on mahdollisuuksia ja toivoa...
elämäähän se vaan